Luonnonlait

JT-perheissä miehen pitäisi periaatteessa edelleen olla perheen pää. Ongelmaksi heilläkin on kuitenkin muodostunut se, ettei kukaan oikein osaa selittää miksi miehen pitäisi johtaa perhettään, tai ylipäätään mitään muutakaan.

Raamattu kayttää naisesta nimitystä "heikompi astia".

"Heikompi astia" käsite sopi hyvin aikaansa. Naiset paneutuivat näppäryytta vaativiin kotiaskareisiin ja lapsiin, ja se nosti heissä pintaan herkkyyden. Miehet taas raatoivat fyysisissä hommissa, laskivat asioita metreissä/kilometreissä/kiloissa/kilotonneissa, mikä puolestaan toi heissa esille karskiuden ja suurpiirteisyyden.

Nyt maailma on muuttunut. Mutta vain ulkoisesti. Koneet hoitavat fyysisesti raskaimmat hommat, joten sekä naiset että miehet joutuvat paneutumaan samantapaisiin asioihin, yksityiskohtaiseen asioiden hieromiseen. Koska naiset ovat tässä 100 000 vuotta vanhan perimänsä takia miehiä keskimäärin nokkelampia, heidän kysyntänsä on kasvussa. Miehistä vain ne pärjäävät kilpailussa, joilla on samankaltaisia ominaisuuksia ja taipumuksia kuin naisilla.

Karskit miehet syrjäytyvät, ajautuvat umpikujaan. Tai sitten he uivat hullun lailla vastavirtaan, kuten James Bond.

Mutta näin ei voi jatkua loputtomasti. Luonto esittää ennemmin tai myöhemmin vastalauseensa.
7487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Lauman kasvu on merkittävämmin naaraiden harteilla, vähempikin urosmäärä pystyy kasvattamaan lauman kokoa.

Äänestä
  • Pitää paikkansa. Mutta jossain vaiheessa kasvava epätasapaino alkaa aiheuttaa yhä vakavampia ongelmia. Ja jossain vaiheessa luonto esittää oman vastalauseensa.

    Äänestä

  • Jorma Kalevi kirjoitti:

    Pitää paikkansa. Mutta jossain vaiheessa kasvava epätasapaino alkaa aiheuttaa yhä vakavampia ongelmia. Ja jossain vaiheessa luonto esittää oman vastalauseensa.

    >>Mutta jossain vaiheessa kasvava epätasapaino alkaa aiheuttaa yhä vakavampia ongelmia.

    Nyt puhut melko arvelluttavasti Jehovan järjestelystä. Jehovan 1800-luvulla alkanut nykyjärjestely, maassa jossa on nyt n. 6 % maapallon väestä ja n. 17 % jehovantodistajista on näistä n. 1/3 miehiä ja 2/3 naisia. Tämä osoittaa uuden asiainjärjestelmän pian laukeavan lähtötilanteen.

    Näin siis jos Vartiotorniseuraa on uskominen - ja miksi ei olisi?

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    ...aivan oikeassa ;)

    Kun ottaa vakavasti, niin harmittaa, että suomalaistenkin keskimääräinen älykkyysosamäärä on vain 99. Mielummin olisin keskimääräistä tyhmempi kuin fiksumpi. Jatkuvasta keskustelemisesta ja neuvottelemisesta saisi keskimäärin enemmän irti.

    Olen tuloksellisesti korvannut vajavaisen älykkyyteni pyrkimyksellä olla itselleni ja muille rehellinen, eikä osa ympäristöstä huomaa mitään poikkeuksellista.

    Äänestä

Lähi-idässä muinoin myös naiset osallistuivat peltotöihin, kantoivat veden kotiin ja lisäksi hoitivat kotiaskareet ja lapset. Mies puolestaan osallistui peltotöiden lisäksi yhteiskunnallisiin asioihin ja tietenkin sotimiseen. Muuten miehet olivat kuin ellunkanat ja panivat naisiaan paksuksi.

Äänestä
  • ..puhut aivan puuta heinää.

    Puhut lähi-idästä, kun me ollaan suomalaisia.

    Sä olet aivan sekaisin. Yritä päästä juonesta kiinni.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jorma Kalevi kirjoitti:

JT-perheissä miehen pitäisi periaatteessa edelleen olla perheen pää. Ongelmaksi heilläkin on kuitenkin muodostunut se, ettei kukaan oikein osaa selittää miksi miehen pitäisi johtaa perhettään, tai ylipäätään mitään muutakaan.

Raamattu kayttää naisesta nimitystä "heikompi astia".

"Heikompi astia" käsite sopi hyvin aikaansa. Naiset paneutuivat näppäryytta vaativiin kotiaskareisiin ja lapsiin, ja se nosti heissä pintaan herkkyyden. Miehet taas raatoivat fyysisissä hommissa, laskivat asioita metreissä/kilometreissä/kiloissa/kilotonneissa, mikä puolestaan toi heissa esille karskiuden ja suurpiirteisyyden.

Nyt maailma on muuttunut. Mutta vain ulkoisesti. Koneet hoitavat fyysisesti raskaimmat hommat, joten sekä naiset että miehet joutuvat paneutumaan samantapaisiin asioihin, yksityiskohtaiseen asioiden hieromiseen. Koska naiset ovat tässä 100 000 vuotta vanhan perimänsä takia miehiä keskimäärin nokkelampia, heidän kysyntänsä on kasvussa. Miehistä vain ne pärjäävät kilpailussa, joilla on samankaltaisia ominaisuuksia ja taipumuksia kuin naisilla.

Karskit miehet syrjäytyvät, ajautuvat umpikujaan. Tai sitten he uivat hullun lailla vastavirtaan, kuten James Bond.

Mutta näin ei voi jatkua loputtomasti. Luonto esittää ennemmin tai myöhemmin vastalauseensa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu