Itsemurha vai "itsemurha"

Eivät kaikki itsemurhaa yrittävät halua välttämättä pelastua, vaikka se monesti onkin hätähuuto ongelmien keskeltä.
Epäonnistuminen voi johtua esim. pelosta tai väärästä toteutuksesta.
Se voi johtua vaikkapa harhakäsityksestä, että.. ..empäs kerro enempää, ettei kukaan rupea
mitään.
Lukekaa ite lääketiedettä ja pohtikaa, miksi ihmiskeho on niin sinnikäs pirulainen.

Toinen vahva sana on itsesuojeluvaisto, joka toimii tahdosta huolimatta.

itsemurha on aina avunhuuto, sillä tavoin saa muut heräämään ja huomaamaan että nyt ei ole kaikki hyvin. on ihmisiä jotka ovat suunnitelleet salassa itsemurhansa ja piilottaneet pahan olonsa ja tekevät itsemurhan yllätyksenä läheisilleen, loppuun asti on koittanut piilottaa tämän. sitten on näitä jotka ilmoittavat kaikille että TEEN ITSEMURHAN, HUOMAATTEKO?.. ja vetää fluori tabletteja siinä toivossa että lähtee henki. EI näin.. mutta jokainen itsemurha ja sen yritys on aina avunhuuto, ja ilmoittaa että nyt ei ole kaikki hyvin. huomioo saattaa hakea vain ne jotka eivät muutan uskalla hakea apua yms.. itse hyväksyn itsemurhan jos henkilö on vakavasti sairas fyysisesti tai henkisesti..mutta en silloin jos kyseisellä ihmisillä on pieniä lapsia ja perhe.

Itsemurhaa yrittävät eivät halua kuolla ,he haluavat muutoksen.

puhut asiasta tavallaan jokseenkin "ihaillen" ihmisiä, jotka todella tekevät sen. olenko ymmärtänyt väärin? siis että sinua v*tuttaa se, kun se ei onnistunutkaan.
Kirjoituksesi ei ole kivaa luettavaa, kun kyseinen kokemus on takana, en tarkoita että itse olisin yrittänyt, mutta ympäriltäni löytyy...
ja itsemurhasta puhuva ihminen on AINA otettava vakavasti. Jos se on vain huomionhakua, ja ihminen itsekin myöntää sen, on ongelmalle tälle ongelmalle keksittävä toinen ratkaisu.
Annetaan ihmiselle huomiota, mutta oikealla tavalla ja oikeassa suhteessa.

Eikö pitäisi olla onnellinen, ettei se ole onnistunut? Luuletko, etteivät he ole yrittäneet oikeasti? Oletko miettinyt koskaan, että Joku on voinut estää heidän yrityksensä, että se on vain jäänyt siihen "yrittämiseen"?

En tarkoittanut sanalla Joku, ketään ihmistä, en edes sitä tekijää.
Tuli vain mieleen Päivi Niemen stoori. Tai stoori ja stoori... Hänellähän oli tosi kurjasti asiat. Hän jo todellakin oli tekemässä itsemurhan, kun Herra oli saapunut hänen elämäänsä pikku hiljattain. Eli tällä Jokulla tarkoitin Jeesusta. Hänellä on suunnitelma Meille Jokaiselle.
Anteeksi, jos pahastutin sua viesteilläni. =)

Mä koitin itsaria kolme vuotta sitten. Karkasin mielisairaalasta. Menin metsään, sellaseen paikkaan mistä mua ei löydettäisi. Join pullon viinaa, vedin rauhoittavia ja viiltelin itseäni. Oli nollakeli ja mulla ei ollut ulkovaatteita. Tää kuulostaa varmaan epäuskottavalta, mutta just kun olin viiltämässä kurkun auki niin sammuin. Mulla on heikko viinapää, enkä ollut tottunut juomaan kokonaista pullollista kahdessa minuutissa.
No seuraavana aamuna sitten heräsin (mikä vitutti mua suuresti). Mun rillit oli hävinnyt, ja mä oon suht likinäköinen. En siis nähnyt paljon mitään, enkä sen takia löytänyt puukkoa jolla olisin voinut tehdä sen missä olin epäonnistunut, eli tappaa itteni. Lisäksi huomasin että olin jotenkin lamaantunut, lihakset eivät toimineet. En pystynyt edes konttaamaan, saatika sitten nousemaan jaloilleni. Ei puukkoa, ei lääkkeitä, ei mitään millä vois tappaa itsensä. Jos olisin pystynyt kävelemään olisin voinut mennä rautatieasemalle ja hypätä junan alle, mutta en pystynyt liikkumaan. Voi vittu, ajattelin. En voinut tehä mitään, joten vaan makasin maassa.
Jossain vaiheessa joku tyyppi löys mut ja soitti ambulanssin. Muistan sen miten kaks äijää raahas mut ambulanssiin. Seuraava muistikuva on semmonen että lääkäri huutaa (koska olin puolitajuton) että "liikuta jalkaa!" En pystynyt liikuttamaan jalkojani ja mumisin jotain siihen tyyliin että "en mä pysty". Sitten taju lähti taas. Heräsin sairaalasängyssä letkuissa ja katedri kyrvässä. Lääkäri sanoi että mun ruumiinlämpö oli laskenut tosi paljon ja että oli todella lähellä etten kuollut. Mutta olin hengissä ja se vitutti silloin tosi rankasti. Olin pitänyt itseäni ennen yritystä luuserina, mutta kun en onnistunut tässäkään asiassa, pidin itseäni vielä säälittävämpänä.
En pystynyt edes kääntämään kylkeä, sen saivat hoitajat tehdä. Viikon sain maata sängyssä, ja olin tosi iloinen ainakin yhdestä asiasta: koko viikon aikana ei ollu tullu paskahätää, jolloin hoitaja olisi saanut auttaa siinä. Ja mähän mieluiten paskon ihan yksin vessassa ovi lukittuna. No joo, en ollu sen viikon jälkeen täysin toipunut: varpaissa ei ollut tuntoa, sain raahata toista jalkaa enkä esimerkiksi pystynyt koskettamaan vasemman käden pikkusormea (saman käden) peukaloon. Kokeet näytti että mun hermosto oli osin tulehtunut tai jotain semmosta. Onneksi olen oikeakätinen, koska vasemmalla kädellä en olisi pystynyt pyyhkimään persettäni.
No puolen vuoden päästä oli tunto taas takaisin ja käsikin toimi. Nyt on asiat suht hyvin, mul on tyttöystävä ja vuoden ikänen poika. Arvet ranteissa ovat nyt valkoset, mutta selvät. Mä olin tehnyt syviä viiltoja ranteisiin, mutta valtimoa en onnistunut löytämään, sen takia ajattelin että kaulavaltimo olisi helpompi avata, mutta sammuin kesken touhun. Ja hyvä niin, voin todeta nyt kun kaikki paska on takana.
En halunnut siellä metsässä kolme vuotta sitten tulla pelastetuksi, halusin vain kuolla. Mielenkiintoista kyllä, kun olin päättänyt tappaa itseni ja olin yksin metsässä puukkoni ja nappien kanssa, olin todella onnellinen. Mua ei masentanut tippaakaan, päinvastoin, en ollut koskaan ollut niin iloinen ja onnellinen koko elämäni aikana. Mä olin äärimmäisen onnellinen. Sitä voisi verrata siihen kun rakastuu johonkuhun ja se toinenkin on rakastunut suhun, mutta tunne oli sata kertaa mahtavampi. Eikä mua hermostuttanut yhtään, vaan olin levollinen kuin buddha, täydellisen tyytyväinen ja rauhallinen. Olin koko edellisen elämäni murehtinut asioita, jossitellut ja sen sellaista. Mutta nyt päässäni ei pyörinyt tuhansia asioita, kuten "pitäiskö mun sittenkään tehdä tätä" tai "onko tämä oikein läheisiäni kohtaan". Olin sataprosenttisen varma että halusin tappaa itseni, enkä välittänyt enää kuolemani seurauksista, siitä miten mun perhe kärsisi jne.
Eli luulisin että kuulun niihin mainitsemiisi poikkeuksiin, koska en todellakaan halunnut mitään huomiota tai apua.
Sanot että naiset sortuvat feikki-itsemurhiin ja että jätkillä on enemmän munaa. Olet aivan oikeassa, tämän tilastot näyttävät. Itseasiassa tästä asiasta tehtiin tutkimus aika äskettäin, ja se tosiaan näytti että naiset koittavat useammin itsaria kuin miehet mutta miehet tekevät huomattavasti enemmän itsemurhia kuin naiset. Miksi näin on? En tosiaan tiedä mutta veikkaan että siihen on biologinen selitys. Ihmislajin selviämisen kannalta on kai ollut tärkeää että muija saa paljon huomiota, en tiiä.