Itsemurhat USA:ssa

USA:ssa itsemurhan tekee vuodessa reilu 30 tuhatta ihmistä. Itsemurhaa yrittäneitä tuodaan sairaalaan 130 tuhatta vuodessa. Itsemurhia tehdään USA:ssa siis reilu 80 päivässä. Vertailuksi esim. Iranissa itsemurhia tehdään 13 päivässä. Väestömäärään suhteutettuna itsemurhia tehdään USA:ssa lähes kaksi kertaa enemmän kuin Iranissa. Mitä se kertoo ihmisten onnellisuudesta.

http://www.cdc.gov/ncipc/factsheets/suifacts.htm

http://www.asianews.it/view.php?l=en&art=6630
16532
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Iranissa syy tehdä itsemurha johtuu naisen alistetusta asemasta,eikös se kerro mitään siitä yhteiskunnasta ja miten naisia kohdellaan muslimimaissa?

Äänestä
  • kertoo Suomen tilastot jotka ovat huippuluokkaa maailmassa?

    Äänestä

  • Mistä noin päättelet? Miksi sitten Iranissa tehdään vähemmän itsemurhia, jos siellä on niin kurjaa? Ja mistä sinä tiedät iranilaisten tai muidenkaan itsemurhan tekijöiden motiiveista? Jos naiset kokisivat asemansa erityisen kurjaksi Iranissa, siellä tehtäisiin moninverroin enemmän itsemurhia länsimaihin verrattuna. Maassa kun ei vaan tehdä itsemurhia kuin vähän yli puolet siitä, mitä esim. USA:ssa tehdään väestömäärään suhteutettuna. Joten väitteiltäsi putosi pohja.

    Kyllä itsemurha tutkimusten mukaan kertoo henkisestä ahdingosta ja pahoinvoinnista, monesti siihen liittyy myös psyyken sairauksia. Niissä maissa, missä itsemurhia tehdään enemmän, on enemmän henkistä pahoinvointia.

    Äänestä

  • Jostain luin tilaston, että Japanissa, Unkarissa ja Suomessa tehdään eniten itsemurhia suhteutettuna väkilukuun. Toisaalta mukaan "huipulle" ovat tulleet uudet vastaitsenäistyneet Baltian maat (itsemurhien lisääntyminen näissä maissa johtunee yhteiskunnan murroksesta)

    Mitä se kertoo yhteiskunnasta?

    Äänestä

  • Todistaja kirjoitti:

    Mistä noin päättelet? Miksi sitten Iranissa tehdään vähemmän itsemurhia, jos siellä on niin kurjaa? Ja mistä sinä tiedät iranilaisten tai muidenkaan itsemurhan tekijöiden motiiveista? Jos naiset kokisivat asemansa erityisen kurjaksi Iranissa, siellä tehtäisiin moninverroin enemmän itsemurhia länsimaihin verrattuna. Maassa kun ei vaan tehdä itsemurhia kuin vähän yli puolet siitä, mitä esim. USA:ssa tehdään väestömäärään suhteutettuna. Joten väitteiltäsi putosi pohja.

    Kyllä itsemurha tutkimusten mukaan kertoo henkisestä ahdingosta ja pahoinvoinnista, monesti siihen liittyy myös psyyken sairauksia. Niissä maissa, missä itsemurhia tehdään enemmän, on enemmän henkistä pahoinvointia.

    Mutta muuta ei oikeastaan voi odottaa tyypiltä joka jättää uskonnon ja kulttuurin vaikutukset täysin huomiotta. Viidenkymmenen vuoden päästä maailma tulee olemaan ikävä yllätys noin ajatteleville kavereille.

    Äänestä

  • Suuisaid kirjoitti:

    Jostain luin tilaston, että Japanissa, Unkarissa ja Suomessa tehdään eniten itsemurhia suhteutettuna väkilukuun. Toisaalta mukaan "huipulle" ovat tulleet uudet vastaitsenäistyneet Baltian maat (itsemurhien lisääntyminen näissä maissa johtunee yhteiskunnan murroksesta)

    Mitä se kertoo yhteiskunnasta?

    hehkuttama eurooppalainen sivistys näkyy käytännössä juuri noin. Itse asiassa eurooppalaisväestön korkeat itsemurhaluvut taitavat olla muulle maailmalle vain hyödyksi.

    Äänestä

  • heh kirjoitti:

    Mutta muuta ei oikeastaan voi odottaa tyypiltä joka jättää uskonnon ja kulttuurin vaikutukset täysin huomiotta. Viidenkymmenen vuoden päästä maailma tulee olemaan ikävä yllätys noin ajatteleville kavereille.

    Turhaan selittelet. Faktat on faktoja, spekulaatiot on spekulaatiota. USA:ssa tehdään itsemurhia lähes tuplasti Iraniin verrattuna. Se on fakta. Jokin ahdistaa enemmän USA:n kansalaisia. Suomi ja Japani ovat myös itsemurhatilastojen kärjessä.

    Äänestä

  • Todistaja kirjoitti:

    Turhaan selittelet. Faktat on faktoja, spekulaatiot on spekulaatiota. USA:ssa tehdään itsemurhia lähes tuplasti Iraniin verrattuna. Se on fakta. Jokin ahdistaa enemmän USA:n kansalaisia. Suomi ja Japani ovat myös itsemurhatilastojen kärjessä.

    Se vähä fakta mitä avauksessa oli on luettavissa uutissivustoilta. Sen sijaan se, että kiellät kulttuurin ja uskonnon vaikutuksen esmes itsemurhatilastoihin osoittaa aikamoista tylsämielisyyttä. Itse asiassa islamin leviäminen Euroopassa ei olekaan mikään hullumpi asia, sillä se tuntuu panevan ahdasmielisen nationalismin ja kansallisvaltioaatteen kolisevan luurangon ahtaalle.

    Ensinnäkään minä en ole missään kieltänyt kulttuurin ja uskonnon vaikutusta itsemurhiin. Valehtelit siis.

    Islamin leviäminen Euroopassa on eurooppalaisten oma vika, koska noudatamme globalisaatioon kuuluvaa liian avointa maahanmuuttopolitiikkaa ja kulttuurien ja kansojen sekoittamista. Monikulttuuriset yhteiskunnat eivät tule toimimaan, sen yrityksestä tulee joko ristiriitoja tai kansallisten kulttuurien häviäminen.

    Kuten totesin, faktaa on se, että USA:ssa tehdään enemmän itsemurhia kuin Iranissa ja toinen (lääke)tieteellinen fakta on se, että itsemurhan taustalla on kovaa ahdistusta tai psyyken sairautta. Faktojen pohjalta niitä on siis USA:ssa enemmän. En kiellä uskonnon ja kulttuurin vaikutuksia, mutta ne eivät ole tieteellistä faktaa, vaan spekulaatiota.

    Väitätkö, että itsemurhan taustalla on *aina* psyykkistä masennusta tai sairautta? Tällaista ei ole pitävästi todistettu koskaan. Länsimaiden väestössä yleistä pahoinvointia en ole kieltänyt enkä kiellä, mutta ratkaisu ongelmaan tai jopa se onko asia pohjimmiltaan "ongelma" on asia erikseen.

    Mitä väitteisiisi monikulttuuristen yhteiskuntien toimimattomuuteen tulee, olet taas fiktion rajamailla, sillä on yhtäläisesti tai todennäköisemmin mahdollista että ongelmat johtuvat vuosisatojen ikäisistä alkuperäisväestön ennakkoluuloista tai syrjinnästä. Monikulttuurinen valtio on liian uusi asia edes asiantuntijoiden, joita tällä palstalla tuskin liikkuu, tyrmättäväksi.

    Psykiatria on myös tiede, mutta siinä on harmaita alueita, se ei ole niin selkeä kuin vaikkapa fysiikka.

    En väitä, että itsemurhan taustalla on aina psyykkistä masennusta tai sairautta, en väittänyt sellaista aiemminkaan, ehkä sinun pitäisi harjoittaa tuota lukutaitoa hiukan :) Sanoin, että taustalla on lääketieteellisenä faktana ahdistusta tai psyyken ongelmia. Nekään eivät selitä kaikkea, mutta suurimman osan.

    "Monikulttuurinen valtio on liian uusi asia edes asiantuntijoiden, joita tällä palstalla tuskin liikkuu, tyrmättäväksi."

    Huonostipa tunnet historiaa. Monikulttuurisia valtioita on ollut aina muinoisen Rooman ajoilta ja ne ovat aina sortuneet. Joko kulttuurien välisiin törmäyksiin tai sitten kulttuurien häviämiseen niiden sulautuessa ja sitä seuraavaan arvotyhjiöön ja moraaliseen rapistumiseen. Nämä ovat mielipiteitä, spekulaatiota, ei tieteellistä faktaa. Faktaa on kuitenkin se, että monikulttuurisia yhteiskuntia on yrittänyt syntyä, mutta ne eivät ole toimineet.

    Eli siis itsemurhista *useimpien* taustalla on ahdistusta tahi henkisiä ongelmia? Tuo kuulostaakin jo paremmalta.

    Mitä tulee historian monikulttuurisiin valtioihin, samat syyt jotka häiritsevät nykyään pätivät myös silloin. Lisäksi suurin osa näistä oli yhden etnisen/"kansallisen" ryhmän perustamia ja johtamia, mistä seurasivat taas samat tutut ongelmat. Huomionarvoista kuitenkin on, että mm. Rooma, Bysantti ja islamin synnyttämät imperiumit olivat kiistattomia mahtitekijöitä, varsinkin verrattuna niihin harvoihin puhtaasti yhtä kulttuuria tunnustaviin ja yhden kansanryhmän muodostamiin valtioihin. Yksittäisen kansanryhmän muodostamia valtioita on syntynyt historian aikana myös lukuisia, ja niilläkin on ollut tapana sortua.

    "Moraalinen rappio" on melkoisen ikävä termi johtuen Euroopan lähihistoriasta, mutta sitä ei esiinny ainoastaan monikulttuurisissa valtioissa.

    Mainitsemasi historian monikansalliset imperiumit on pidetty kasassa totalitarismin keinoin, mutta hajosivat silti. Kansallisvaltiot ovat kestäneet hyvin, jos niissä on demokraattinen järjestelmä ja ne eivät luovu tai niiltä ei riistetä itsenäisyyttä.

    Euroopan kukoistusaikaa on ollut demokraattisista, itsenäisistä valtioista koostuva aikakausi. Näin siis ihmisoikeuksien, työllisyyden ja hyvinvoinnin kannalta. Valitettavasti globaalikapitalismi tai vastaavasti monikulttuurishörhöily yhdessä edellämainitun kanssa tuhoaa tuonkin hyvän..

    Kansallisvaltiot ovat kestäneet hyvin -sen enintään kaksi vuosisataa kun niissä on ollut demokraattinen järjestelmä. Bysantti kesti pyöreästi tuhat vuotta. Tarkoitatko totalitarismiviittauksella, että demokraattisesti hallittu valtio ei olisi kestänyt pitkään?

    Minua ihmetyttää, että tarjoat kansallisvaltiota höystettynä viime vuosisadan systeemillä jonkinlaisena paratiisina. Historia muuttuu eikä mikään systeemi elä ikuisesti, joskin ne voivat syntyä uudelleen. Itseäni kiinnostaa nähdä mitä tästä vuosisadasta tulee, ja siksi työnnän rattaita eteenpäin, niinsanoakseni. Paluuta tuskin on, kuten näytät itsekin myöntävän.;-)

    Toki totalitaristinen järjestelmä voi kestää kauemmin kuin demokraattinen, se riippuu ihan hallitsijan kyvystä alistaa kansaa, kerätä veroja ja pitää sotavoimia vahvana. Ei järjestelmän kestävyydellä voi suoraan verrata sen hyvyyttä.

    En oikein osaa hyväksyä muuta kuin demokratiaa oikeaksi järjestelmäksi, koska se on ainut järjestelmä, jossa valta on kansalla. Demokratian toimivuus onkin sitten ihan toinen juttu. Demokratiahan tarkoittaa kansanvaltaa, jolloin kansalaisten vaikutusmahdollisuus pitää olla laaja ja lähtökohtana yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä vaalijärjestelmä, jossa kansalaiset saavat edustajia valtaan kannatuksen suhteessa.

    Edelleenkin ainut yhteiskuntajärjestys, joka on taannut ihmisoikeudet, laajan hyvinvoinnin kansalaisille sekä jokaiselle mahdollisuuden osallistua yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, on demokraattinen, itsenäinen kansallisvaltio.

    Kun viittaat, että nyt mentäisiin eteenpäin, et ehkä ole oikeassa. Demokratian heikkeneminen, monikulttuurisuus, valtioliitot ja maailmankaupan vapauttaminen eivät ole uusia asioita, niillä on ennenkin sotkettu maailman asiat.

    Minäkin työnnän rattaita eteenpäin, enkä haluaisi palata noihin vanhoihin, epäonnistuneiksi koettuihin metodeihin, vaan olisin nähnyt ennemmin maailman oikeasti kehittyvän, eli demokratian kehittyvän vieläkin paremmaksi.

    Demokratian toimivuudesta unohdit yhden tärkeän seikan: ihmiset joilla on rahaa tai vaikutusvaltaa jota he eivät ole saaneet kansalaisilta äänestyksessä ovat olleet kaikissa demokraattisissa järjestelmissä vaikutusvaltaisempia kun tavalliset äänioikeutetut tallaajat. Tästä pääsemmekin kysymykseen ihmisten tasavertaisuudesta - tai siitä onko sitä. Tämän ja yhteiskunnan suhteesta on luultavasti käytännöllisimmin ajatellut Kungfutse, ja Kiinan noustessa olen varma että kuulemme siitä lisää.

    Suomalaistyyppinen järjestelmä on historiallisesti uusi asia eikä sellainen ole vielä "romahtanut" minkään omituisen syyn takia, vaikka monet, enimmäkseen erään kommunismiakin pahemmin flopanneen aatteen kannattajat sitä väittävät. Siitä, onko tällainen järjestelmä universaalisti paras tai olisiko pelkkien kansallisvaltioiden muodostama maailma ideaalinen voi olla monta mieltä, mutta asiasta ei ole järjestetty minkäänlaista maailmanlaajuista kyselyä eikä siksi kenenkään ole syytä esittää omaa mielipidettään universaalina totuutena. Toki voi uskoa olevansa oikeassa, miksi hitossa täällä kukaan muuten edes kirjoittelisi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Todistaja kirjoitti:

USA:ssa itsemurhan tekee vuodessa reilu 30 tuhatta ihmistä. Itsemurhaa yrittäneitä tuodaan sairaalaan 130 tuhatta vuodessa. Itsemurhia tehdään USA:ssa siis reilu 80 päivässä. Vertailuksi esim. Iranissa itsemurhia tehdään 13 päivässä. Väestömäärään suhteutettuna itsemurhia tehdään USA:ssa lähes kaksi kertaa enemmän kuin Iranissa. Mitä se kertoo ihmisten onnellisuudesta.

http://www.cdc.gov/ncipc/factsheets/suifacts.htm

http://www.asianews.it/view.php?l=en&art=6630

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu