Huonossa kelissä ajaminen

Viime keskiviikkona Lapissa oli huono ajokeli, niin ainakin toitotettiin radiossa jo heti aamusta alkaen ja pitkin päivää. Joopa, sellaista keliä itsekin olin ounastellut ja valikoin rivistä nelivetoisen päivän ajokikseni. Ensivaikutelma Rovaniemeä lähestyessäni ja senkin jälkeen oli se, että puheet huonosta ajokelistä koko Lapin alueella ovat höpöpuhetta. Ambulansseja näytti kuitenkin olevan liikkeellä ennätysmäärä, mutta ei sekään ollut vielä merkkinä huonosta ajokelistä. Vettä satoi, kai se outoa oli joillekin kuivan kesän jälkeen.

No sitten käännyin Vikajärveltä Kemijärven suuntaan ja heti tien alkupäässä varoitellaan kyltillä suuresta porokolaririskistä. Poroja olikin aika paljon liikenteessä ja tie oli sohjoinen. Ei ollut nelivedostakaan paljon apua, kun renkaat nousi sohjon päälle, ojaa kohtihan silloin helposti ollaan menossa tien kaltevuudesta johtuen. Ei kait olis ollut kummoinenkaan homma aurata tie kuntoon? Ei vaan auraajia näkynyt.

Taustapeilistä seurasin valkoisen pakun lähestymistä (pikkubussi se oli ja Mersu). Ajattelin, että täytyy olla hyvät renkaat, kun siinä sohjossa saavutti minua pikkuhiljaa. Pääsi se viimein parinsadan metrin etäisyydelle, kun karkasi kuskilta käsistä, tai ainakin melkein. Heittelehti molemmilla kaistoilla ja tuli ainakin 50 m kylki edellä vastaantulijoiden kaistaa, mutta pysyi tiellä, eikä onneksi vastaantulijoitakaan sattunut. Ei sen auton kuski kuitenkaan mitään siitä oppinut, kilometin ajoi hitaammin ja jäi jälkeen, mutta sitten se lähti taas saavuttamaan. Noo, oltiin jo kuitenkin Kemijärvellä.

Kemijärven jälkeen taas samaa loskasohjopaskassa räpimistä, eikä aura-autoista mitään havaintoja. Paluumatkaksi valitsin eri reitin, mikä oli sitten väärä valinta. Ei ollut aura-autot käyneet niilläkään teillä ja paluumatka venähti yli neljän tunnin mittaiseksi, mikä on ylensä n. 3 tunnin ajo ja kesäisin 2,5 tuntia. Eri nopeuksillako ei muka ole merkitystä? Sauna jäi ainakin siltä illalta lämmittämättä.

Pitääkin käydä rengaskaupassa ostamassa tuumaa kapeammat uudet talvirenkaat, kitkat tietty.

15

1194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lisää hanaa

      Olisit nyt vähän reippaammin ajanut. Mitä sillä väliä, vaikka muutama läheltä piti -tilanne oli tullut. Kun hyvällä tuurillasi olisit kuitenkin päässyt perille ilman onnettomuutta, se olisi ollut se oikea tilannenopeus, kuten itse olet kertonut.

      • Oikea tilannenopeus voi olla joskus alle rajoitusnopeudenkin. Nopeusmittarista ei muuten sitäkään näe, sen vaan tuntee, siis sen oikean tilannenopeuden.

      • osta nastat
        Kairakettu kirjoitti:

        Oikea tilannenopeus voi olla joskus alle rajoitusnopeudenkin. Nopeusmittarista ei muuten sitäkään näe, sen vaan tuntee, siis sen oikean tilannenopeuden.

        niin saat kunnolla pitoa ja ne kapeampana.

        tilannenopeus voi tosiaankin olla paljonkin alle rajoitusnopeuden. täs syksyllä menin puoli kuudelta aamulla töihin ja oli sankka sumu. ajoin noin 60 km/h sumuvalot päällä, jotkut menivät 50:täkin joten piti hidastaa kun eteen tulivat. tällöin oli kesärajoitukset vielä voimassa, eli tiellä 100 nopeusrajoitus.
        vastaantulevan rekan ajovalot hahmottuivat vasta 40 metristä ja rekan hahmo vasta 20 metristä. varmaan yksi sankimmista sumuista joissa olen ajanut..

      • osta nastat kirjoitti:

        Kitkat pitivät paremmin kiihdytyksessä lumella, jääympyrällä ja jäällä jarrutuksessa.

        Nastarengas huononee nopeasti.

      • lue testejä
        Kairakettu kirjoitti:

        Kitkat pitivät paremmin kiihdytyksessä lumella, jääympyrällä ja jäällä jarrutuksessa.

        Nastarengas huononee nopeasti.

        Lue TM:n testi numerosta 17/06. Nastarenkaat ovat vähintään yhtä hyvät lumella ja huomattavasti paremmat jäällä kuin kitkarenkaat.

      • lue testejä kirjoitti:

        Lue TM:n testi numerosta 17/06. Nastarenkaat ovat vähintään yhtä hyvät lumella ja huomattavasti paremmat jäällä kuin kitkarenkaat.

        Niissä kitkarenkat ovat pärjänneet nastarenkaita paremmin just noissa mainitsemissani.

        Ajan aika paljon ja tiedän kuinka nopeasti nastarenkaiden pito alkaa heiketä. Kitkarenkaat eivät huonone niin nopeasti.

        Testithän tehdään uusilla renkailla. Nastojen päät pyöristyvät aika nopeasti ja nykynastojen pistovoima on aika olematon entisiin verrattuna. Pyöristynyt nastan pää heikolla pistovoimallaan on kuin puolikkaalla laakerikuulalla yrittäisi pitoa saada.

      • ÄIJÄLÄ

        Siinä kans yhenlainen toope, joka koittaa yllyttää huonossa kelissä vain vauhtia lisäämään.
        Teidänlaistenne törttöjen vuoksi tieliikenteessä sattuu kymmeniä tuhansia vakuutuksen korvattaviksi meneviä tapauksia.
        Te unohdatte kuitenkin kokonaan sen, ettei hengenmenetyksiä voi mikään korvata.

      • lisää hanaa
        ÄIJÄLÄ kirjoitti:

        Siinä kans yhenlainen toope, joka koittaa yllyttää huonossa kelissä vain vauhtia lisäämään.
        Teidänlaistenne törttöjen vuoksi tieliikenteessä sattuu kymmeniä tuhansia vakuutuksen korvattaviksi meneviä tapauksia.
        Te unohdatte kuitenkin kokonaan sen, ettei hengenmenetyksiä voi mikään korvata.

        Kairaketun kaltaiselle satusedälle paras vastaus on aina provo. Kun hän kertoo Runttaavansa 200 km/h kapealla jäisellä tiellä, ei siihen jaksa ruveta vastaamaan tyyliin: "Olet kauhea kaahari...", vaan tyyliin: "Olisit nyt ajanut vähintään 300 km/h, nysväri."

    • Hooj

      Ihan mielenkiintoista lukea jonkun ilmeisesti ammatikseen pidempiä matkoja ajavan kokemuksista kun ite on tämmönen satunnainen työmatkan ajaja joka pääosin seisoo ruuhkassa.

    • osaat kai sen?

      Aika hyvän tarinan kerroit... itsestäsi. Kuule kyllä me tiedetään että sinulle tuollaisia tilanteita sattuu vaikka yritätkin kertoa kuin ne olisi tapahtunut muille.

      Kairakettu on tämän palstan satusetä :)

      • heko
        Kairakettu kirjoitti:

        Ei minulla ole valkoista mersubussia. Jos minulla lähtee auto luisuun, niin voin kyllä kertoa siitä aivan rehellisesti, kuten olen tehnytkin: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=531&posting=22000000013866429#22000000013866429

        Täytyyhän sitä kerran viidessä vuodessa myöntää yksi virhe. Myöntäisit vaan kaikki, kuten tuon minkä kerroit. Eikä sillä ole merkitystä onko sinulla kyseinen auto joka lähti luisuun, ainahan autoja voi lainata/vuokrata ;)

      • heko kirjoitti:

        En ajanut kyseisellä mersulla, eikä se kaiketi ollut nelivetoinenkaan, en tosin tiedä sellaisen auton vetotapaa, etu, taka, vai mikä? Minähän olin nelivetoisella liikenteessä. Jos siinä mesessä oli paripyörät takana, kuten todennäköisesti olikin, niin ne takapyörät ovat kyllä aika herkkiä nousemaan sohjokerroksen päälle (tämän asian tietävät kaikki entisajan takavetoisilla Transiteilla ajaneet), minulla nousi etupyörät, mutta ei lähtenyt sivuluisuun. Vois ne tiet tietysti aurata turvallisempaankin kuntoon.

      • sana..

        kairaketulle *kumartaa*

    • Sohvatiikeri

      Sielläpäin muuten aurailee Koillistie Määttä Oy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?

      Mikä on sun mielestä suurin kusetus maailmassa?
      Ikävä
      276
      26617
    2. Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa

      Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?
      Ikävä
      47
      2235
    3. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      199
      1576
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      146
      1487
    5. Varmaan koet, ettet ole tehnyt mitään väärää

      Mutta olet sinä tehnyt.
      Ikävä
      28
      1229
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      998
    7. Huomioon ottaminen

      Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin
      Ikävä
      30
      922
    8. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      25
      921
    9. Sinkkusiskoni pliis kertokaa

      Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex
      Sinkut
      84
      831
    10. Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit

      Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t
      Ikävä
      82
      776
    Aihe