Surullista

ihmiset voivatkaan uskonsa eteen vääntää ja vääristää vaikka Raamatun Sanaa mieleisekseen. He, jotka eivät tunne Jumalaa, palvelevat keksimäänsä jumalaa.

Alkuseurakunnan aikana ihmisten oli helpompi päästä totuuden tuntemiseen, kuin nyt lopunajalla, jolloin ihmisen itsekkyys on suurimmillaan ja jokainen haluaa palvella itse tekemäänsä jumalaa.

Eikö kuulostakin aikamoiselta höpötykseltä sekin, että väitetään, että yhdessäkään alkuseurakunnan perhekunnassa ei ollut lapsia, jotta saadaan asia näyttämään sellaiselta, että lapsia ei kastettu vanhempiensa mukana.
Ihmiset menivät perhekunnittain kasteelle ja mukana olivan vanhukset ja vauvat ja heillä kaikilla oli oikeus saada kaste Jeesuksen nimeen.

Siihen aikaan perheet olivat suuria ja perheisiin syntyi vuosittain lapsia ja oli varmasti aivan harvinaista, jos oli olemassa perhekunta, joka oli täysin vailla lapsia.
13249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

En ole kuullut kenenkään sanovan ettei ollut lapsia vaan olen kuullut, että "jotka uskoivat niin ne kastettiin". Pikkulapsi ei osaa sanoa että uskon vaan jokeltaa tö tööt ö tö öööh pä päää. Tarkoittaako tuo sitten sinun mielestäsi että lapsi ilmaisee uskonsa?

"Joka uskoo, se kastetaan".

Äänestä
  • Aikanani kävin lukemassa kastepaltaa ja sielä oli ihmisiä, jotka väittivät, että alkuseurakunnan aikana kastetuissa perhekunnissa ei ollut lapsia.

    Lapsi seuraa vanhempiaan ja alaikäinen lapsi on kelvollinen kasteelle vanhempiensa uskon kautta.

    Äänestä

  • asioita! kirjoitti:

    Aikanani kävin lukemassa kastepaltaa ja sielä oli ihmisiä, jotka väittivät, että alkuseurakunnan aikana kastetuissa perhekunnissa ei ollut lapsia.

    Lapsi seuraa vanhempiaan ja alaikäinen lapsi on kelvollinen kasteelle vanhempiensa uskon kautta.

    Ei ketään mene kasteelle eikä tule uskoon jonkun muun takia. Kyllä nämä ovat jokaisen omia ratkaisuja. Kyllähän se nyt olisi hullua jos Aadam olisi meidän kaikkien puolesta päättänyt mihin kouluun menemme ja milloin jäämme eläkkeelle ja missä työmme suoritamme. Kaste ja uskoontulo on myös samoin jokaisen oma asia.

    Tätä siis sinun kirjoituksesi tarkoittaa, että jos vanhempien mukaan menemme niin ensimmäisen ihmisen mukaan silloin tekisimme kaikki täällä eli siis Aadamin olisi ollut pakko kirjoittaa kaikkia meitä koskeva elämänsuuntamme ja kyllä se olisi ollut mahdoton tehtävä.

    Äänestä

  • sekoitat kuitenkin kirjoitti:

    sanojani. Tarkoitan, että isä hallitsee lastaan alaikäisyyden ajan ja siksi isällä on oikeus käyttää lapsensa kasteella. Uskovaisen isän perhekunta on ollut aina erikoisasemassa Jumalan edessä ja vaikka uskovaisen isän lapsi olisikin harhateillä käynyt, on Jumala aina valmis vastaan ottamaan hänet, kun tämä palautuu harharetkiltään.

    On aivan harvinaista, että uskovaisen isän lapsi jää harhaan.

    Samoinhan Jeesus kuuliaisuuden osoitukseksi ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisenä. Jeesus ei itse osannut sen ikäisenä sanoa puolesta eikä vastaan, vaan Hänet ympärileikattiin isän ja äidin uskon takia, enkä usko Jeesuksen siitä ikinä vanhemmilleen mieltään osoittaneen. Päinvastoin, Hän varmasti kiitti vanhempiaan heidän Jumalaa kohtaan osoittaman kuuliaisuuden tähden.

    Äänestä

  • vääristele kirjoitti:

    Jumala teki itse liiton Aabrahamin kanssa ja sen merkkinä oli ympärileikkaus.

    I.Moos. 16:9-10 Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen. Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne.

    Ei varmaankaan monikaan juutalainen ole uhmannut tätä käskyä. Edelleenkin se on voimassa heidän keskuudessaan. Ympärileikkaus ei itsessään pelasta ihmistä eikä kaste, vaan usko Jeesukseen on tie Jumalan luo.

    Eiköhän Jumala rakasta kaikkia ihmisiä yhtä paljon, vai onko Hänellä lellikkejä. Minun mielestäni ei ole. Hänen rakkautensa on vain niin paljon suurempaa kuin me osaamme ymmärtää.

    Äänestä

  • Iippa T kirjoitti:

    sillä aidosta uskosta seuraa sydämen ympärileikkaus ja kyky elää Jumalan tahdossa.

    Sinä tiedät sen, minkä minäkin olen tietooni saanut, että usko Jeesukseen pelastaa ja Jeesus kastaa omansa Pyhällä Hengellä ja tulella.
    Suomalaiset ovat kristitty kansa, vaikka nykykansa onkin pois poikennut Jumalan yhteydestä, mutta siitä huolimatta suomalainen haluaa kasteen ja monilla vanhemmilla on kiire käyttää lapsensa kasteella.
    Se kertoo meille siitä, että syvällä suomalaisessa sydämmessä uinuu tahto päästä Jumalan tuntemukseen. Nämä nukkuvat saavat vielä kerran kutsun, sillä Suomeen on tuleva herätyksen aika ja se on jo alkanut. Jumala on lähettänyt omiaan ympäri maata julistamaan Jeesuksen kautta saatavasta pelastuksesta ja merkit seuraavat näitä julistajia, todistaen heidän olevan Jumalan lähettämiä.

    Äänestä

-jossa näet yhdenkään kapalovauvan kastetun Jeesuksen aikana ja alkuseurakunnan ja apostolisena aikana ?!
-tottakai niissä oli pieniäkin lapsia kaikissakin perheissä varmaan,-mutta niitä ei kastettu koska se ei ollut tarpeen,kuten ei nytkään ole !

-silloinkin kastettiin vain ne "lapset" jotka olivat jo siinä ymmärryksen iässä,että tajusivat ottaa pelastuksen,vastaan ja ne,kastettiin..aivan kuten nytkin tapahtuu !

-lue alempana viestiketjussa oleva tapio 522 avaus liha ja sieltä Juhani Kuosmasen tutkielma,aiheesta Raamatun perusteella,-ehkäpä sitten tajuat,-mistä todella on kysymys !

-jk.mitä muuten luulet hyödyttävän sen sakramentin kun pienen vauvan joka jokeltelee,kapaloissa,-päähän lirutetaan kylmää vettä ?!
-mitä se vauva tajuaa muuta koko,asiasta kuin että alkaa parkumaan ?
-Jeesuskaan ei kastanut ainuttkan vauvaa,vaan ainoastaan siunasi,nämä !
-miten ihmiset voivat olla näin narutettavia,ja varsinkin ne jotka ovat,uskonnollisia...lapsikaste on vain toimitus jolla liitetään kirkkoon uusi veronmaksaja ja hyvin systeemi toimii !

-mitään hengellistä merkitystä sillä ei ole eikä tule olemaankaan..

-sama on kirkon ehtoollisoppi jossa syödään ja juodaan syntejä,anteeksi enin osa jumalattomia,ihmisiä jne..

-joka syö ja juo kelvottomasti Herran ruumiin ja veren,on vikapää Herran vereen..

-kyllä se on suuri kauhistus että jumalattomille ehtoolista jaetaan ja sillä ihmistä taivaaseen autuutetaan !

Äänestä
  • Kiistellä siitä millainen tapetti sopisi unelmatalon seinälle, vaikka talon kellari on ihan homeessa.

    http://godisimaginary.com/

    Äänestä

  • näissä perhekunnissa, jotka Raamatussa kerrotaan kastetuiksi Jeesuksen nimeen, ei ollut pieniä lapsia ja vauvoja?

    Äänestä

  • joukko ihmisiä. Siihen kuuluu isovanhemmat, vanhemmat, sisaret, sedät, tädit ja serkut.

    Raamatun aikana perhekuntaan kuului todella suuri joukko ihmisiä ja he kävivät kaikki kasteella, iästä ja asemasta huolimatta.

    Äänestä

  • "lepää rauhassa" tai "hyvää matkaa". Näitä käytetään ihmisten haudoilla ja kuitenkin ihminen on elänyt syntistä elämää.
    Ihmiset ovat todella naurettavia.

    Äänestä

  • Eikö jo rehellisyyden nimissä ole tunnustettava, että lapsikaste keksittiin silloisen valtiokirkon toimesta. Silloin keksittiin kyllä paljon muutakin, jotka ovat jääneet kummittelemaan valtakirkoissa.

    Ei siihen ole tarvittu Raamatun sanaa, on vain päätetty, että näin toimitaan ja se on oikein.
    Ja siihen on totuttu, eikä sitä enää edes kyseenalaisteta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miten, kirjoitti:

ihmiset voivatkaan uskonsa eteen vääntää ja vääristää vaikka Raamatun Sanaa mieleisekseen. He, jotka eivät tunne Jumalaa, palvelevat keksimäänsä jumalaa.

Alkuseurakunnan aikana ihmisten oli helpompi päästä totuuden tuntemiseen, kuin nyt lopunajalla, jolloin ihmisen itsekkyys on suurimmillaan ja jokainen haluaa palvella itse tekemäänsä jumalaa.

Eikö kuulostakin aikamoiselta höpötykseltä sekin, että väitetään, että yhdessäkään alkuseurakunnan perhekunnassa ei ollut lapsia, jotta saadaan asia näyttämään sellaiselta, että lapsia ei kastettu vanhempiensa mukana.
Ihmiset menivät perhekunnittain kasteelle ja mukana olivan vanhukset ja vauvat ja heillä kaikilla oli oikeus saada kaste Jeesuksen nimeen.

Siihen aikaan perheet olivat suuria ja perheisiin syntyi vuosittain lapsia ja oli varmasti aivan harvinaista, jos oli olemassa perhekunta, joka oli täysin vailla lapsia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu