Kysymys

Mihin raamatun käännökseen teidän kaikki väitteenne perustuu? Epäilen suuresti, että kyseessä olisivat alkuperäiset (jotka nekin ovat ihmisten kirjoittamat) kirjoitukset. Hyvät JT:t, ette te voi tuomita muita uskontoja tämän päivän raamatun perusteella, ettekä toki muutenkaan, Jumala sen tekee!
Tänään pari JT:a kävi ovellani ja antoi jonkun lappusen, jota sitten rupesin ihan mielenkiinnosta lukemaan. Täyttä potaskaa ja ihmisten tuomitsemista koko lipare! Te olette aivan saman arvoisia Jumalan edessä kuin kuka tahansa "vääräoppinen". On uskonto mikä tahansa, niin pohjimmiltaan kaikki johtaa saman Jumalan luokse.
4286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On uskonto mikä tahansa, niin pohjimmiltaan kaikki johtaa saman Jumalan luokse.

-En ole Jt enkä jaksa alkaa etsimään aiheeseen liittyviä raamatunkohtia, mutta jos olet edes hieman raamattua lukenut niin tiedät että tuo väitteesi ei todellakaan pidä raamatunvalossa paikkansa. Tuo on oppia jota et raamatusta löydä, kysyitpä keneltä tahansa uskovalta. Hienoa että ajattelet suvaitsevaisesti ja kunnioitat eri vakaumuksia, se on ihan oikein.

Mihin raamatun käännökseen teidän kaikki väitteenne perustuu?

- Jehovan todistajien "väitteet" löytyvät mistä tahasa raamatusta.Jehovan todistajat käyttävät kaikkia mahdollisia käännöksiä ja vertailevat niitä. Heillä on myös oma raamatunkäännös, jota he käyttävät tilaisuuksissaan ja muutenkin. Mikään käänös ei Jehova todistajille ole suoranaisesti väärä, valtakunnansalin kirjastolta löytyy useita käännöksiä lainattavaksi. Raamatun käännöksen tekeminen ei ole yksiselitteinen asia, on monia vaihtoehtoja joidenkin jakeiden kääntämiseen. Ei yhtä ainoaa ja oikeaa käännöstä vaan kaikkia kannattaa lukea. Lisäksi uskontunnustukset niin kristikunnalla kuin Jevan todistajilla vaikuttavat siihen miten raamattu käännetään. Esimerkiksi kirkkoraamattujakin on arvosteltu usein kristillisissä kirjoissa useista käännösvirheistä ja epätarkkuuksista. Jos Jehova todistajilla on "oma raamattu" niin on myös luterilaisillakin. Ev.lut kirkon merkinnät ja lisäsivuja ev.lut uskosta löytyy ainakin minun kirkkoraamatustani.

Hyvät JT:t, ette te voi tuomita muita uskontoja tämän päivän raamatun perusteella, ettekä toki muutenkaan, Jumala sen tekee!

-Raamatun Ilmestyskirjassa puhutaan suuresta babylonista eli väärän uskonnon maailmanmahdista joka joutuu tuomittavaksi. Perusteluita asialle on, mutta myönnän että JT ovat hieman turhan tuomiohenkisiä. Myös omat virheet pitäisi ottaa huomioon arvosteltaessa toisia.

Kuitenkin voin suositella JT lehtiin ja kirjoihin tutustumista, ne ovat helppotajuisia ja niistä oppii paljon kiinnostavia asioita raamatusta.

Äänestä
  • >> Jumala sen tekee!

    Tekee kuka tekee, mutta:

    "Vain Jehovan todistajilla, voideltuun jäännökseen ja ’suureen joukkoon’ kuuluvilla, on yhdistyneenä järjestönä Korkeimman Organisaattorin suojeluksessa raamatullinen toivo säilyä elossa tämän Saatana Panettelijan hallitseman tuomitun järjestelmän uhkaavasta lopusta. (Ilm.7:9-17; 2.Kor.4:4)" (Vartiotorni 1. syyskuuta 1989 s. 19)

    Ettäs sen tiedämme ja miksi emme tietäisi.

    Äänestä

  • missään vaiheessa väittänytkään, että "On uskonto mikä tahansa, niin pohjimmiltaan kaikki johtaa saman Jumalan luokse" löytyisi raamatusta. Muutenkin uskon, että kirjoituksestani oli rivien välistä ymmärrettävissä oma suhtautumiseni raamattuun. Vertaisin itse raamattua lähinnä kalevalaan, vaikka uskova olenkin.

    Mutta siis pointtini oli saada vastauksia kysymykseeni ym. perusteluita asioille ja niitä sinä kyllä annoitkin. Toisaalta minua ei varmaankaan tule mitkään vastaukset tai perustelut koskaan tyydyttämään.

    Äänestä

  • Markku_Meilo kirjoitti:

    >> Jumala sen tekee!

    Tekee kuka tekee, mutta:

    "Vain Jehovan todistajilla, voideltuun jäännökseen ja ’suureen joukkoon’ kuuluvilla, on yhdistyneenä järjestönä Korkeimman Organisaattorin suojeluksessa raamatullinen toivo säilyä elossa tämän Saatana Panettelijan hallitseman tuomitun järjestelmän uhkaavasta lopusta. (Ilm.7:9-17; 2.Kor.4:4)" (Vartiotorni 1. syyskuuta 1989 s. 19)

    Ettäs sen tiedämme ja miksi emme tietäisi.

    Olisit nyt Meilo kohteliaisuudesta jättänyt kirjoittamatta tuon ikävän lainauksen :)
    Tuota JTt eivät ole minulle opettaneet, vaikka olen kyseisestä lainauksesta tietoinen. He painottavat voimakkaasti että vain Jumala päättää kuka pelastuu ja kuka ei, eikä heillä ole oikeutta tuomita.
    Pitipä lainaus paikkasa tai ei, ainakin järjestön yhteydessä pelastuu :) On korkeintaan pieni pettymys jos jotkut muutkin säilyvät lopusta :) En ole katkera, mutta kuitenkin... Hehän ovat päässeet suorittamisen suhteen paljon helpommalla :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JT:lle kirjoitti:

Mihin raamatun käännökseen teidän kaikki väitteenne perustuu? Epäilen suuresti, että kyseessä olisivat alkuperäiset (jotka nekin ovat ihmisten kirjoittamat) kirjoitukset. Hyvät JT:t, ette te voi tuomita muita uskontoja tämän päivän raamatun perusteella, ettekä toki muutenkaan, Jumala sen tekee!
Tänään pari JT:a kävi ovellani ja antoi jonkun lappusen, jota sitten rupesin ihan mielenkiinnosta lukemaan. Täyttä potaskaa ja ihmisten tuomitsemista koko lipare! Te olette aivan saman arvoisia Jumalan edessä kuin kuka tahansa "vääräoppinen". On uskonto mikä tahansa, niin pohjimmiltaan kaikki johtaa saman Jumalan luokse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu