Katsoin vain puolet, mutta jäi vaivaamaan. Lähetyslentäjäperhe ja heidän avio-ongelmansa!
En voi sille mitään, mutta jäi kuva, ettei rouva ollut ymmärtänyt tehtäväänsä lähetyslentäjän puolisona.
Ihmisten varoilla lähetetyt, kalliisti koulutettu lentäjä ja aivan älyttömät työtehtävät, PIKKUROUVA jäi vaille hempeä!!!Itsekkyys, mission kadottaminen ja vaimon tehtävän väärin ymmärtäminen ja niin joutui mies luopumaan näystään! Toivottavasti en vedellyt liian suoria johtopäätöksiä.
Vaikutelma vain pöydön ympärillä oli tämä, nyt on rouva voittanaut kun on saanut miehensä haluamaansa rooliin omassa elämässään.
LÄhetystehtävissä laittoi henkensö altiiksi, kuulostaa enempi kuin itsekkäältä. Jäiköhän pikkurouvalta itseltään RAKKAUDEN, KUNNIOITUKSEN JA VÄLITTÄMISEN osoittaminen itsekkäiden omien vaatimusten jalkoihin?
Surullista nähdä, miten mies puristetaan muottiin ja vieläpä luopumaan elämäntehtävästään. Jopa lapsetkin viihtyivät tehtävässään, pikkurouva ei!!!
Mutta näitähän on ja lisää tulee, liittoja, joissa nainen ei ole löytänyt eikä halua löytää sit paikkaa ja tehtävää, jonka Jumala luomistyössään suunnitteli!
En voi sille mitään, mutta jäi kuva, ettei rouva ollut ymmärtänyt tehtäväänsä lähetyslentäjän puolisona.
Ihmisten varoilla lähetetyt, kalliisti koulutettu lentäjä ja aivan älyttömät työtehtävät, PIKKUROUVA jäi vaille hempeä!!!Itsekkyys, mission kadottaminen ja vaimon tehtävän väärin ymmärtäminen ja niin joutui mies luopumaan näystään! Toivottavasti en vedellyt liian suoria johtopäätöksiä.
Vaikutelma vain pöydön ympärillä oli tämä, nyt on rouva voittanaut kun on saanut miehensä haluamaansa rooliin omassa elämässään.
LÄhetystehtävissä laittoi henkensö altiiksi, kuulostaa enempi kuin itsekkäältä. Jäiköhän pikkurouvalta itseltään RAKKAUDEN, KUNNIOITUKSEN JA VÄLITTÄMISEN osoittaminen itsekkäiden omien vaatimusten jalkoihin?
Surullista nähdä, miten mies puristetaan muottiin ja vieläpä luopumaan elämäntehtävästään. Jopa lapsetkin viihtyivät tehtävässään, pikkurouva ei!!!
Mutta näitähän on ja lisää tulee, liittoja, joissa nainen ei ole löytänyt eikä halua löytää sit paikkaa ja tehtävää, jonka Jumala luomistyössään suunnitteli!
Vastaukset 15
Vanhimmat
En katsonut, oliko se Roi Rissasen perhe?
Rissaset ovat jo Lähi-Idässä valmistautumassa uusiin tehtäviin, joihin ei lentäminen toistaiseksi mahdu.
Niin, kapinallinen vaimo on pahasta. Vaimon pitäisi alistua perheenpään tahtoon eikä nurista.
provoin.
Olisi ihan mukavaa, jos olisit kirjoittanut asiasta oman mielipiteesi, etkä olisi sortunut foorumille tyypilliseen provoiluun.
syytä hypätä ko. lähetyslentäjän rouvan housuihin, tai hameeseen?
Noissa asusteissa elämiseen sisältyi mm. kaksosten hoitaminen yötä päivää, kun mies liiteli yötä päivää "Herran tärkeissä tehtävissä" ja myöhemmin kotimaassa "maallisissa tehtävissä".
Minusta Herra Kumpulaisen arvojärjestyksessä oli tosiaan vikaa, ja sen hän kertoi huomannneensa lopulta itsekin. Tuossa järjestyksessä työ oli asetettu perheen edelle. Hyvin tyypillistä myös uskovaiselle, vai mitä?
Vaikka kyseessä on ns. hengellinen työ, Jumala ei vaadi, että perhe jää toiseksi siinä kilpailussa, jossa työkuviot ottavat voiton hyvinkin helposti.
Kuten sanoin, katselin vain puolet, mutta..
Jos rouva jo kentällä on todennut, että rakkaus on kuollut, hämmästyttää se minua suuresti.
Olan puheesta, jos huomasitte, kävi sekeästi ilmi, ettei hän arvostusta ollut saanut, eikä tukea tehtävässään.
Kun hän oli todennut lennolta palattuaan, ett "kuolin tänään", oli se viesti, ota minut huomioon! Toinen seikka, joka kertoo rouvan tuen puutteesta, oli Olan kertoma itsesuojeluvaiston häviäminen. Toisinsanoen itsetuhoinen asenne, joka usein, hyvn usein syntyy RAKKAUDEN, KUNNIOITUKSEN JA ARVOSTAMATTOMUUDEN puutteesta!
Näillä kahdella seikalla tuen näkemystäni, että pikkurouva ei ollut saman kutsumuksen alainen kuin lentäjä itse! Sinällään hyvn järkyttävää ja surullista niihin henkilökohtaisiin satsauksiin ja yhteisön sijoittamiin satsauksiin nähden. Mutta ainahan on ollut näitä virhepareja, osa on sinnitellyt kulissit pystyssä enemmän tai vähemmän onnistuneesti.
Rissaset on aivan ERINOMAINEN esimeerkki siitä, miten kutsumuksen omaava pari työskentelee ja onnistuu, ilman maitojunaa!
JOs katsoitte paria tarkkaan, kuka oli voittaja. Alistunut mies, näkynsä vaihtaneena, kutsmuksensa sivuun siirtäneenä ja vierellä nainen, joka uhkui tahtonsa toteutumista, alistamista vallan alle!
Tunnen nämä avioliittoanatomiat varsin hyvin, en heidän, mutta yleisellä tasolla!
lähtöisin hellarisaarnajien perheestä. Niin rouva kuin mieskin! Vaan eihän hellareita saa kritisoida!
Rissasten elämää niin hyvin, että voit pitää heitä onnistuneen yhteiselämän esimerkkeinä? Luulenpa, että myös Rissaset ovat joutuneet käymään läpi kovan koulun oppiakseen Jumalan tahdon mukaisen arvoasetelman. Ovat käyneet elämänkoulua Jumalan oppilaina, vaikkeivat prikulleen samanlaista, kuin nämä Komulaiset.
Minä näet näkisin, että Jumala haluaa käyttää Komulaisia edelleen, ja nyt aivan uudessa asetelmassa suhteessa työn ja perheen painoarvoihin. Heidän tämänhetkistä kotimaan jaksoaan ei siis välttämättä tarvitse tulkita maitojunan perille saapumiseksi.
En saanut samanlaista alistettua kuvaa mies-Kumpulaisesta, kuin sinä. Minusta hän oli päässyt tasapainoon elämässään, jonka pohjana on Jumalan rauha, jota edesauttaa oikeanlainen arvojärjestys myös suhteessa perheeseen ja työhön.
Helluntaiherätys on, ihan samalla tavalla kuin muutkin kirkkokunnat, viime vuosina alkaneet panostamaan lähettikoulutuksessaan eritoten ihmissuhteiden tärkeyteen. Ongelmat ovat tasan samanlaiset, oletpa luterilaisen Lähetysseuran tai helluntailaisen Fidan lähetti ulkomailla.
Hyvin monet helluntailaiset lähetystyöntekijät ovat jopa lähettiperheen lapsia ja tietävät hyvinkin traagisten kokemuksien jälkeen, mitä on olla lähetystyöntekijä. Samat jutut allekirjoittavat myös luterilaiset lähetit, joiden vanhemmat ovat lähestulkoon aina luterilaisia!
Rissasista on vuosien aikanan ollut muutaman kerran juttua TVssa ja erilaisissa lehdissä.
Äskettäin luin Royn kirjan Peltilintu.
Se kuva, joka heistä on välittynyt katta linjan, on ollut yhteenhitsautunut työpari!
Kumpulaisten tainasta välittyi selkeästi se, ettei vaimo ollut sitoutunut siihen vaikeaan haasteeseen Papualla. Vaan oletti, että pikkurouvaa saa hemmottelua, passausta ja että mies hoitelee niitä kotitöitä, kuten lapatossumiehet täällä kotimaassa.Nämä vapainvaihtaja ja roskapussikuskit, joita jatkuvasti nainen kotona nohittaa osallistumaan kotitöihin!
Kun ihmistentuntija ole ja erinomainen sielunlukija pienistä eleistä, ilmeistä ja sanoista, jäi parin prosessista juuri tuo mainitsemnai kuva.
Mitä lähetyslentäjän työhön tulee ja kutsumukseen, juuri nyt menevät heidän parhaat vuotensa liittoa paikatessa! Valitettavaa, mutta näinhän väärien valintojen kanssa ihminen Jumalan työhönkin kutsuttu joutuu läpikäymään. Tappioitahan se tuottaa monella tavalla. Armoa on jos uskonsa voi säilyttää.
Kumpulaiset tulivat pois Papualta mm. saadakseen lapsensa Suomeen kouluun. Eli vaimokin oli pysytellyt siellä siihen saakka, kunnes yhdessä olivat päättäneet Suomeen palata. En tiedä, miten sinulle välittyi haastattelun perusteella kuva vaimon vähäisestä sitoutumisesta tehtävään, sillä sellaistahan ei kolmen vartin aikana esille tullut. Joillakin tosin saattaa jo valmis ennakkoasennoituminen sopivalla tavalla edesauttaa muodostamaan syntyvää kuvaa.
Vasta Suomeen tultuaan vaimo oli kertonut rakkauden loppuneen heidän välillään. Olet tehnyt aivan omia oletuksiasi todetessasi, että vaimo "oletti, että pikkurouva saa hemmottelua, passausta ja että mies hoitelee niitä kotitöitä". Erotahan tästä uljaaksi näkemästäsi ja monin ylevin tavoittein höystämästäsi miehen työtehtävästä kuitenkin pariskunnan parisuhteen toimivuus. Parisuhteeseen kun tunnetusti ja yksinkertaisesti vaikuttaa mm. se, paljonko parilla on yhteistä aikaa jne. Sitähän ei kuulemma Kumpulaisilla paljoa ollut.
Kumpulaiset kertoivat pitämiensä kulissien kaatuneen rytinällä, ja heidän suhteensa huonosta jamasta olivat monet ystävänsä olleet todella yllättyneitä. Kirjoitat, kuinka sinulle on Rissasista välittynyt KUVA yhteenhitsautuneesta työparista. En ota kantaa Rissasten tapaukseen, kun en heistä mitään tietoa omaa, mutta yleisellä tasolla jotain. Mistä TIEDÄT, etteikö Rissastenkin tapauksessa voisi pariskunnan ulkopuolelle välittyvä kuva pettää? Kuten petti kuva ja kulissit Kumpulaisilla. Niinkuin suotavaa olisi ja saattaa mahdollista onkin, Rissasten suhde saattaa olla hyvinkin vakaalla pohjalla. Niin tai näin, mutta sekään ei tarkoita sitä, että myös jollain toisellakin parilla täytyisi sen vuoksi samalla tapaa olla. Parisuhteet ovat ainutlaatuisia yksilöiden ainutlaatuisuuden ja elämäntilanteiden moninaisuuden kautta.
On muuten tuokin erikoista, että katsot Ola Kumpulaisen tapauksessa väärän kumppanin valinnan olleen este uljaaksi ja ylvääksi ylistämäsi työn toteuttamiselle. Mikäli Raamatun pohjalta uskova olet, niin eikös siellä sanota "minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako"? Ihmisen ei näin ollen siis tulisi työtehtävillänsäkään saattaa parisuhdettaan kariutumaan; olipa tuo työtehtävä kuinka ylväsmielinen tahansa. Tekikö Ola siis mielestäsi väärän valinnan valitessaan vaimonsa aikanaan elämänkumppanikseen? Etkö uskovaisena uskokaan Jumalan johdatukseen uskovan elämässä?
Nyt kun olet innostunut toden teolla hehkuttamaan Kumpulaisten toimenkuvan tärkeyttä (mitä en tietenkään kiistä) ja jopa parisuhteiden edelle priorisoimista, niin eikös sitten olisi sinun hyvä heidän ollessa "hermolomalla" lähteä paikkaamaan Kumpulaisten jättämää aukkoa omilla osaamistaidoillasi?
Joku Kumpulaisen pariskunta siinä kokemuksistaan kertoi.
Luulenpa, että miehen itsensä puheet kertoivat pitkälti asian oikean laidan. Hän kertoi tulleensa näkemään itsellään vallinneen asenneongelman. Vaimon suunnalta tuskin oli siitä kyse, etteikö hän arvostanut miehensä työtä.
Itsetuhoisuudesta miehen joutumisessa kiperiin tilanteisiin lentäessä tuskin myöskään oli kysymys. Töiden eli lentotehtävien tinkimätön hoitaminen oli vain ilmeisesti noussut ylhäiseen yksinäiseen korkeuteensa miehen prioriteettilistalla, että työnsä uuvuttamana ei enää osannut tunnistaa riskejäkään normaalilla valppaudellaan.
Luulenpa, ettei parisuhdekaan kauaa voi toimia pelkällä vaimon arvostuksella miehensä työtä kohtaan. Vaimohan kertoi rakkauden miestään kohtaan loppuneen viimeisimmän eli Papua-Uuden Guinean työtehtävän itselleen raskaiden vaiheiden päätyttyä. Parisuhde on oma lukunsa ja sen pystyssä pysymiseen eli kahden ihmisen tahdon pysyä yhdessä säilymiseen on löydettävä keinot jostain muualta. Mies kertoi viimein havainneensa suhteensa hankalimmilla hetkillään jotain olennaista, jonka tulisi itsessään muuttua. Tunnetustihan silloin, kun suomalainen mies katuvana itsestään jotain tunnustaa ja tunnistaa, se ei voi muuta kuin pitää paikkansa :)
Sinkkuna voisi miehen lentotehtäviä varmaan hoitaa suurellakin antaumuksella työtä kohtaan. Mutta jos haluaa siinä ohessa pitää myös parisuhdetta ja perhettä pystyssä, on aikaa yksinkertaisesti vain revittävä myös niille.
Kerran varas,aina varas.
Onko kellään tietoa joko Vakkuri on maksanut pankinjohtaja-aikanaan kavaltamansa miljoonat(markat).
Vakkuri?
Voi voi...Kumpulaisen perhe tuli Suomeen, koska ympäristö alkoi käydä liian vaaralliseksi. Siellä ammuskeltiin paljon ym...Ihan turvallisuus syistä he lähtivät lähetyskentältä!! Te jotka ette tunne tapausta, niin kannattaa miettiä, ennen kuin syytelee sanojaan ilmaan kuin miekanteriä.