että todistajanuori opiskelee teologiaa yliopistossa tähtäimenään akateeminen loppututkinto uskontotieteissä ?
Helsingin yliopisto on perustettu vaalimaan totuutta. Se ilmenee yliopiston perustamisasiakirjasta.
Helsingin yliopisto on perustettu vaalimaan totuutta. Se ilmenee yliopiston perustamisasiakirjasta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
että se on sopivaa. Todistajia kehotetaan pysymään erossa suuresta Babylonista, joten uskoisin sen olevan tämän ohjeen vastaista.
Baabelin torni?
Kenellekään Jt:lle ei edes tulisi mieleen lähteä opiskelemaan teologiaa minkäänlaisilla tähtäimillä. Teologisissa oppilaitoksissa kun ei ole tähtäimenä minkäänlaisen totuuden haku tai edes mitään sinnepäin vaan tärkein aine on Raamatun kritiikki.
Siispä jos Helsingin yliopisto on perustamiasiakirjansa mukaan perustettu totuuden vaalintaan niin sen pitää sulkea teologinen tiedekunta tyystin, perustamisasiakirjaansa nojautuen, sillä kun ei totuuden kanssa ole paljonkaan tekemistä!
vääriä uskontoja ! Häpeä, sinä senkin,,, senkin ,,,,,,,sennkin kakkakka,,,,,,,,,,,,,
Kyseessähän on valtiollinen yliopisto, jonka teologinen tiedekunta ei kuulu kirkolle. Täten opiskelua teologisessa ei voi katsoa "Babylonin" valtaan siirtymiseksi. Toisaalta erottaminen voisi olla lähellä, nimenomaan tuon raamattukritiikkijutun vuoksi.
Toisaalta uskontotiedettä voi lukea myös humanistisessa tiedekunnassa, jolloin raamattukritiikin kanssa ei käytännössä joudu juurikaan tekemisiin. Tämän torjuminen olisikin jo hankalampaa.