Miksi saabissa jakoketju, volvossa kumi?

Miksi näissä kahdessa ruotsalaisessa autossa on tällainen ero? Onko saab tullu siihen tulokseen että se ei järjestä omistajilleen ylimääräisiä turhia huoltokuluja? Viisas päätös.
224627
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Volvo on varakkaammalle väelle suunnattu. Heillä on varaa vaihdattaa se hihna.

Äänestä

oma Lada jos et sitä tienny

Äänestä
  • traktoreita huolletaan useammin. siksi volvoissa hihna. sitä varten pihassa valmet ettei tartte volvoa ostaa kun ei siinä ole edes nostolaitteita .

    Äänestä

rahastusta. Kun saabin jakoketju menee vaihtoon on merkistä riippuen vaihdettu tilbehööreineen kolmesta neljään kumihammashihnaa ja euroja palanut sadoista euroista jopa nelinumeroisiin summiin. Puhumattakaan tämän rakenneratkaisun aiheuttamista venttiili/kansi/konevaurioista.

Tuo kumijakopää on arka koville kierroksille ja etenkin kun löysätään äkillisesti kaasu alkaa ongemat. Ketju toimii optimaalisesti koska se on metallia kiritimen ollessa joko hydraulinen tai jousitoiminen. Siis kun koneella vedätetään tai tai jarrutetaan moottorilla pysyy venttiilibaletti oikeassa ajoituksessa eikä aiheuta vaurioita.

Vastaavassa tilanteessa kumijakopää "joustaa" mahdollistaen tuhon. Toki on erikoismoottoreita joissa käytetään hammashihnaa vaan vaihtoväli sekä hihnan materiaali poikkeaa tavallisesta (hiilikuituvahvisteinen remmi).

Tilankäytön kannalta ketju/tuplaketju vie vähemmän tilaa, voitelu helppo järjestää ja on aivan varmasti kaikipuolin etevämpi kuin kumijakopää. Tämä remmivillitys on syvältä!

Äänestä
  • hihna on parempi ja parhaimmissa autoissa käytetään hihnaa. Ferrariin hihnan vaihto maksaa noin 4.000 euroa, koska koko moottori joudutaan ottamaan pois ahtaasta tilasta ennen hihnan vaihtoa.

    Itseltäni petti joku ketjun kiristin tms. eikä tuo halpaa ollut kun meni koko moottori kantta myöten.

    Äänestä

  • vuoksi juuri kirjoitti:

    hihna on parempi ja parhaimmissa autoissa käytetään hihnaa. Ferrariin hihnan vaihto maksaa noin 4.000 euroa, koska koko moottori joudutaan ottamaan pois ahtaasta tilasta ennen hihnan vaihtoa.

    Itseltäni petti joku ketjun kiristin tms. eikä tuo halpaa ollut kun meni koko moottori kantta myöten.

    Värähtelyjen
    Kirjoittanut: vuoksi juuri 26.11.2006 klo 22.42: "Ferrariin hihnan vaihto maksaa noin 4.000 euroa, koska koko moottori joudutaan ottamaan pois ahtaasta tilasta ennen hihnan vaihtoa."

    No ei se hinta koneen poisnostosta tule, sitä tehdään korjaamoilla jatkuvasti, helpompi huoltaa pöydällä oikealla korkeudella. Just eilen otin fiatista koneen pöydälle jakohihnan vaihtoa varten. Pois nosto ja asennus n. 1/2 tuntia.

    Äänestä

  • a-asentaja kirjoitti:

    huippumoottoreissa käytetään hihnaa.

    Fiat ei ole Ferrari. Ferrarin konetta et ota pois puolessa tunnissa.

    Äänestä

  • vuoksi... kirjoitti:

    huippumoottoreissa käytetään hihnaa.

    Fiat ei ole Ferrari. Ferrarin konetta et ota pois puolessa tunnissa.

    Ei oikein osaa hahmottaa miten ketju värähtelee. Tuo jakohihna värähtelee satavarmasti onhan se osittain kumia/vastaavaa materiaalia.

    On totta että kumijakopää on äänettömämpi kuin ketju vaan siihen ne hyvätpuolet jääkin. Kun imuäänet,ahtimen vihellys ja pakoäänet dominoi ei pieni ratina tai rallatus haittaa ;)

    Nykyään jo päästöjen hallinta/moottoriohjaus sekä tuotevastuukysymykset pakottaa kaikki valmistajat joko ketjuun tai ratasohjattuun jakopäähän.

    Ei mene kauaa kun valmistajien täytyy ilmoittaa todelliset huoltokulut jollekkin ajomäärälle, jotta asiakkaat voivat vertailla eri vaihtoehtoja keskenään.

    Tuotevastuu taasen pakottaa nostamaan komponenttien kestoa/laatua jotta vältetään jättisuuret takaisinkutsukamppanjat. Eräskin merkki sai miljardiluokan "mätkyt" heikkolaatuisen osan takia (paikallista valuuttaa ... ei euro), jonka aiheuttivat ns. pavunlaskijat jotka tuijottavat hintaa ei laatua.

    Periaate: ostetaan halvinta ... no eihän se kestä mitään .... tulee kalliiksi kun ei kestä ... eipä paljon haittaa .... asiakashan sen maksaa!

    Vaan ajat muuttuu tasan varmasti! Jos suunnittelet radikaalia tehonnostoa ei kumijakopäällä ihmeitä aikaan saa. Tai jos saa niin voi olla venttiilivaurioita luvassa(lyhytaikainen ilo).

    Äänestä

  • miten ketju voi värähdellä? kirjoitti:

    Että se on hiljaisempi kuin hihna.

    Äänestä

  • Sanottiin uudesta ketjusta kirjoitti:

    Että se on hiljaisempi kuin hihna.

    Eihän ne voineet myöntää aiemman ratkaisun heikkoutta. Paremmin kiertävä mylly vaatii tarkan venttiiliajoituksen käytettäessä korkeampia puritussuhteita/ajoitusta.

    Muistelen että fordin perus 1.6 ohc-kone ei hajonnut jos remmi katkesi. Uusi tilalle ja matka jatkui.

    Kaverit sitten laskivat kantta,vaihtoivat nokan jyrkemmäksi, jäykemmät venttiilinjouset, tuplaWebberit ja höyläsivät lohkoa 2.0 ohc-koneesta. Panivat vielä "paremmat" männät sisään ja pyörittivät tulpat irti todeten kaiken olevan "kunnossa".

    Hämmästys oli suurta luokkaa kun varovaisen sisäänajon jälkeen eka kertaa kunnolla kokeiltaessa kansi/kone hajosi löysättäessä kaasua. Männistä löytyi venttiilien iskemäkuviot. Ehjäksi jäi vaan ne Webberit. Eiku "uusi" kone kasaan sama lopputulos!Jakohihna antoi periksi onhan se osittain kumia!

    Itselläni tuolloin tehtaan(Ford) oma GT-kone jossa vakioWebberi ja virinä peltisarja. Hyvin kesti kunhan vältti "punaviivaa". Ihmeen paljon meni kytkinlevyjä sekä kardaanin ristikoita?

    Äänestä

Hihna hiljaisempi ja yleisesti joutuu vaihtamaan vain sen hihnan, kun ketjullisissa vaihtoon menee monasti rattaat, laahaimet ja kiristimet kulumisen vuoksi. Tosin taitaa yleisesti ketjulla pärjätä väh.200tkm normi varmaan 300tkm, hihnalla ilmeisesti 50-60tkm??

Äänestä
  • Kun ketju menee vaihtoon on takana 200 -300 tkm. Riippuu koneesta tarvitseeko laahaimia/rattaita/kiristimiä vaihtaa joskus joutuu toisinaan ei.

    Saabin kohdalla T8 koneisiini ei ole koskaan vaihdettu ketjuja. Neljä kappaletta T8 koneita yhteensä noin 500 000 km takana.

    T16 koneeseen pantiin noin 275 tkm kohdalla saab tietäjien vinkista liitettävä ketju (saab original)pelkästään. Muissa jakopäänosissa ei mainittavaa kulumaa!

    Miksi sitten väitän hamashihnan olevan perseestä ... no siksi että erään toisen merkin kumijakopää räpsähti rikki kaksi kertaa viikon sisällä! Eka kerralla moni solmuun viisi venttiliä. Kansi kuntoon ja uudet venat paikalleen. Pari paivää ajoa ja taas ventiili solmussa!

    Vitutti tehdä itse sama homma viikon sisällä kahdesti. Toisen vaurion jälkeen otin selvää ko konsernin eri merkeistä josko vastaavaa tapahtunut.

    Kävi ilmi ongelmien esiintyvän liki kaikissa koneissa joissa samanlainen jakopääratkaisu. Käyttävät myös turbodiesel- moottoreissaan kumijakopäätä! Tilanne on muuttunut senverran että uusimmissa ahdetuissa bensakoneissa on nykyään ketju. Kesti kolmisenkymmentä vuotta oivaltaa asia!

    Väitän edelleen kumijakopäätä silkaksi rahastukseksi. Ikävä kyllä EU vapautti erään valmistajan vastuistaan vaikkei remmi kestänyt edes 30 tkm vaan särkyi milloin mitenkin.

    Jos tykkää heittää rahaa kankkulan kaivoon niin siitä vaan. Itse kierrän aika kaukaa kuminauhamoottorit!

    Äänestä

  • Ole jakopäähän koskettu.

    Äänestä

  • menee ...... kirjoitti:

    Kun ketju menee vaihtoon on takana 200 -300 tkm. Riippuu koneesta tarvitseeko laahaimia/rattaita/kiristimiä vaihtaa joskus joutuu toisinaan ei.

    Saabin kohdalla T8 koneisiini ei ole koskaan vaihdettu ketjuja. Neljä kappaletta T8 koneita yhteensä noin 500 000 km takana.

    T16 koneeseen pantiin noin 275 tkm kohdalla saab tietäjien vinkista liitettävä ketju (saab original)pelkästään. Muissa jakopäänosissa ei mainittavaa kulumaa!

    Miksi sitten väitän hamashihnan olevan perseestä ... no siksi että erään toisen merkin kumijakopää räpsähti rikki kaksi kertaa viikon sisällä! Eka kerralla moni solmuun viisi venttiliä. Kansi kuntoon ja uudet venat paikalleen. Pari paivää ajoa ja taas ventiili solmussa!

    Vitutti tehdä itse sama homma viikon sisällä kahdesti. Toisen vaurion jälkeen otin selvää ko konsernin eri merkeistä josko vastaavaa tapahtunut.

    Kävi ilmi ongelmien esiintyvän liki kaikissa koneissa joissa samanlainen jakopääratkaisu. Käyttävät myös turbodiesel- moottoreissaan kumijakopäätä! Tilanne on muuttunut senverran että uusimmissa ahdetuissa bensakoneissa on nykyään ketju. Kesti kolmisenkymmentä vuotta oivaltaa asia!

    Väitän edelleen kumijakopäätä silkaksi rahastukseksi. Ikävä kyllä EU vapautti erään valmistajan vastuistaan vaikkei remmi kestänyt edes 30 tkm vaan särkyi milloin mitenkin.

    Jos tykkää heittää rahaa kankkulan kaivoon niin siitä vaan. Itse kierrän aika kaukaa kuminauhamoottorit!

    Ostin juuri uuden auton jossa on ketjukäyttöinen jakopää. Kyllä tuo kuminauhalla pyörivä on pelkkää rahastusta ja pöljät maksaa. Vituttaa vaan kun voisin ostaa erään tietyn merkin mutta tökkii pahasti tuo jakopääratkaisu. Olen päättänyt että en enää osta kuminauhakonetta ja siinä päätöksessä pysytään!

    Äänestä

  • Ketjulla mennään kirjoitti:

    Sama ongelma myös täällä!

    Äänestä

  • Eikä vielä kirjoitti:

    Ole jakopäähän koskettu.

    myös itse ajoin omalla turbo saabilla 430 000km ja viimeiset 150 000km hyvin piristyneenä. no, turboja mulla hajos sen verran monta kaikkiaan että into hiipui, mutta jakopäälle esim. jakopäälle ei tarvinu ikinä tehdä mitään ja se pyöri ketjulla! ahtimen merkistä / korjaajaasta en mainitse mitään...

    Äänestä

  • kumia vai metallia kirjoitti:

    myös itse ajoin omalla turbo saabilla 430 000km ja viimeiset 150 000km hyvin piristyneenä. no, turboja mulla hajos sen verran monta kaikkiaan että into hiipui, mutta jakopäälle esim. jakopäälle ei tarvinu ikinä tehdä mitään ja se pyöri ketjulla! ahtimen merkistä / korjaajaasta en mainitse mitään...

    totean. On se vaan eri hieno tunne kun ahdin aikaansaa mahtavan voiman tunteen jolla saabbi irtoaa rampilta suoraan ohituskaistalle toisten ihmetellessä kiihtyvyyttä.

    Ahdinongelmista senverran että vauhti maksaa!

    Äänestä

  • saabista nauttineena ......... kirjoitti:

    On se kyllä nautinto ajaa saabia. 235 heppaa ja 380 vääntöä tekee ihmeitä.

    Äänestä

  • saabista nauttineena ......... kirjoitti:

    totean. On se vaan eri hieno tunne kun ahdin aikaansaa mahtavan voiman tunteen jolla saabbi irtoaa rampilta suoraan ohituskaistalle toisten ihmetellessä kiihtyvyyttä.

    Ahdinongelmista senverran että vauhti maksaa!

    tottahan se hyvä kulku maksaa, selvä homma. aika monta ahdinta köyhempänä tietää... no ei kaikki siihen loppunut, uusi saabi alle ja entistä enemmän rahaa laittoon. ihme kyllä on vielä kestänyt. nykyään on kaikki muukin vaihdettu kuin pelkkä suurempi ahdin ja toinen ohjelmisto... kyllä rampilta ehtii... mutta aiheeseen, ketju vai remmi? no ketju.

    Äänestä

  • kumia ja m... kirjoitti:

    tullut lisää kerran pysyy nipussa hyvin. Onko vaihteisto alkuperäinen vai vahvistettu? Itse mietin lähdenkö opettelemaan kantapään kautta vai ostanko valmiin paketin(9000 2.0T trionic).

    Tosin en edes tiedä onko jotain jo tehty kun kolmosella mylly herää kunnolla ja vauhtiä piisaa. Myyjä väitti olevan alkuperäiskunnossa. Tietenkin mikäli halusi saada myytyä? Pani lähes kaikki rahat mitä sai 9-5 2.3T viritykseen;)

    Äänestä

Opelin valmistama mylly ja Volvossa Renaultin. Opel siirtyi ketjuun, kun ei hihnat ruvennut kestämään heillä aikanaan esim. Vectroissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelen suuresti kirjoitti:

Miksi näissä kahdessa ruotsalaisessa autossa on tällainen ero? Onko saab tullu siihen tulokseen että se ei järjestä omistajilleen ylimääräisiä turhia huoltokuluja? Viisas päätös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu