kautta historian on ollut minkä tahansa maan kommunisti sellainen psyykkisesti häiriintynyt, alkoholisoitunut, työtön typerä ja kouluttamaton ihminen, joka uskoo kui jehovan todistaja tai mormooni asioihin, joita ei ole olemassakaan. Aivopesu ja uskominen asioihin, joita ei ole, on tyypillinen kaikkien ääriuskontojen keskuudessa. Myöskin kommunismi on uskonlahko, joka on valitettavasti saanut eniten murhia aikaiseksi maailman historiassa. Ei edes natsit pystyneet tekemään sitä, mitä juutalaisten keksimä kommunismi sai aikaiseksi. olen joskus jossain ostarilla tavannud muutaman säälittävän suomalaisen kommarin, jonka päälle saisi oksentaa, ellei kävisi sääliksi. Eikä käy sääliksi, koska oma typeryys on se ongelman aiheuttaja!
Suomalaisista "kommunisteista"
Virolainen-
8394
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
muuten samaa mieltä. otetaan tuo juoppo työtön pois
osa on asiallisen ahkeria.
Et tuollaisia kirjoittelisi, jos elämässäsi olisi joskus ollut Aapon tai Wäinän kaltainen Toveri. Minä tiedän sen mitä se on. Rienaa ja hauku, toverisi auttaa sinua silti. Työläisten taisteleva rintama kapitalistista hapatusta vastaan tulee olemaan sinunkin pelastus tuosta alkoholin kirosta.
Toveri, oletko pääkaupunkiseudulta? Toveripiirimme korsosta toivottaa sinut keskustelemaan tästä asiasta. Tule ensi keskiviikkona ylikulkusillan vasemmalle puolelle.
et sä tulit kaveris kans ostarille ja näitte ittenne siitä seinäpeilistä... ja pitkäsylki lens!
.sdp.läiset on kapitalistiä.hyiiiiiiii.
Tehty ketjusta kertoi isävainaani aikoinaan ja ei näköjään ole paljon metsään mennyt.
älä koskaan ala niin kieroksi ihmiseksi että poliittinen kantani olisi sdp.en ole koskaan äänestäny sdp, olen pitäny neuvoista vaarin.
Kumpaakaan ei kannata äänestää. Valitettavasti Suomessa ei olekaan kunnon oikeistopuoluetta. ja miksei ole? Se perussuomalaiset nyt ehk jonkun verran on, kyllä kokoomus näyttää olevansa ainoa makuuni mukaan oleva. Virossa muuten poliittinen maisema on paljon mielenkiintoisempi. Suomessa on Kokoomus ainoa, joka vastaa suurin piirtein mun kristillisdemokraattisia arvojani.
vai onko sulla toinenki syy.