Tostaina tulee 19.30 uusinta ohjelmasta jonka katsoin ja tein alustuksen.
Katsokaa ja kommentoikaa!
Katsokaa ja kommentoikaa!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
Torstaina 30.11.06 klo 19.30 TV7: ssä on uusinta.
enkä suosittele sen lähetyksien katsomista kenellekään muullekaan.
Täällä omalla paikkakunnallani luterilaiset papitkin ovat innostuneet tukemaan kyseistä jenkki-formaattia. Sitä en kyllä saata ymmärtää!
Jos kyseessä olisikin aidosti yhteiskristillinen, tervehenkinen kanava, mutta kun ei ole.
Nämäkin jatkuvat homo-ohjelmat ovat silkkaa riidan ja katkeruuden kylvämistä. Ei mitään kristillisen rakkauden esiintuomista.
HUOHHHH.
Joten katsoo, ken voi.
todella hurahtaneena naisena. Nykyisin vaikutat tosi järkevältä. Näet totuuden nokia mission kaltaisista liikkeistä, valheellisista helvettikertomuksista sekä televisio-ohjelmista, muutamia mainitakseni. Eli olet alkanut ajattelemaan. Sinussa on selvästi vuosien mukanaan tuomaa kypsyyttä :)
Telkkari on kyllä yksi ihmisen turhimmista keksinnöistä. Oikeastaan kaikkien turhin. Astianpesukone on hyvä kakkonen siinä kisassa.
sanoit, tv 7 ei ole tervehenkinen kanava. ja miksi aina täytyy näistä homoista haloota pitää.
Kun turhuuksista puhutaan onko kaupunkimaasturi sellainen?
-näkyyhän TV-7 NETIN KAUTTAKIN !
-TAKIA !!!
tvseiskaa.
ymmällä?
ollut AINA samaa mieltä kaikista asioista, myös näistä kristillisellä kentällä vaikuttavista ilmiöistä.
Enkä muuten pidä katsantokantojani millään tavalla omana ansionani, en edes kypsyytenä, vaan silkkana Jumalan armona. Hänen armostaan olen saanut kasvaa kodissa, jossa kunnioitetaan Jumalan Sanaa.
Olen myös kiitollinen Jumalalle siitä, että seurakuntakotini on tervehenkinen ja olen saanut sieltä eväitä myös suhtautumiseen ko. ilmiöihin.
tosiaan ilman tv:täkin :), eipähän tarvitse maksella niitä älyttömiä lupamaksujakaan ja onhan netti olemassa, sekä kirjasto, missä voi käydä lukaisemassa päivän lehdet tarvittaessa, ellei ole kotiin tilannut.
Tv passivoittaa ihmisiä ja faktat ja fiktiot alkavat sekoittua ... tosielämä, kun ei voi olla kauniiden&rohkeiden fantasiaa!
Ai niin, meillä on kyllä astianpesukone, mutta arvaa montako kertaa olen sitä käyttänyt? ... pyöreät nolla kertaa. "virn"
Sellaisia kun näkee, niin kyllä verenpaineeni tahtovat nousta ihan väen väkeen.
tietokoneessa, eli ei voi kuulla mitä puhutaan. Koneessani ei ole sisäänrakennettua kaiutinta, mieheni koneessa kyllä, mutta on niin omistushaluinen oman koneensa suhteen, ettei varmaan anna lainaksi.
Näistä 'maallisista' asioista kerrankin samaa mieltä todé. :D
On ihan paljon parempi, että kuuntelee radiosta aamu- ja iltahartauden, jos haluaa kristillistä ohjelmaa seurata. Radio Deikin on hyvä vaihtoehto sille, joka on kiinostunut Jeesus-asioista.
armon ja tervehenkisen pääkopan. Taidatkin olla palstan ainoita järkipäitä, jotka eivät katso tv7 soopaa.
Jos sua ärsytetä, niin vastailetkin ilman piikkejä.
Ai olenkos minä pistellyt täällä jotakuta? Minähän olen sieltä lempeämmämmässmsmstä (miten tuo kirjoitetaan?) päästä..
-ylivoimainen este :-)
-ne ei maksa varmaankaan paljon mitään ja voihan tietsikan kytkee vaikka kotistereoihin tms,-radiolaitteen kaiuttimiin välijohdolla,-sama se mitkä kaiuttimet on vaikka vahvistimen kautta jne..
vähän tuikkinut, mutta on ihan oikein. ei kaikkea tartte suvaita. olen vaan niin iloinen, et edes joku helluntailainen sanoo tvseiskasta suorat sanat.
lempe ä m m ä m mistä ?? ei vissii ole oikeata suomea.
...olen sieltä lempeimmästä päästä... oisko noin?
lempeimmästä päästä..noin lyhyesti? Minulla oli kovasti yrityksenä saada ulos toisenlaista sijamuotoa, jotain ..mmämmästä päästä.
Jospa Työmies tulisi apuun? Hänellä olisi kaiketikseen OIKEANLAISTA VALOA ANNETTAVANA tähän kysymykseen. Olisi ihan niinkuin kerrankin asiantuntijan tehtävässä valoineen..
ötyä!
Lem -pe- äm- mäm- mäs- tä pääs tä.
Noin se menee oikein, mutten tiedä onko ns kelpaavaa kirjoituskieleksi. Ainakin noin lausutaan.
Lem -pe- äm-[ mäm-] mäs- tä pääs tä.
Laitoin yhden mämmin sulkeisiin, ehkä ilman sitäkin tulee toimeen?
Mikä saa sinut Tode antamaan tuollaisen lausunnon TV7:sta, jos et edes katso sitä.
Tiedätkö miksi Markku Koivisto on vainottu. Siksi, että hän on nostanut Jumalan Sanan kunniaan, eikä tee maailman kanssa kompromisseja.
Sinun, niin kuin muidenkin on vielä myönnettävä, että Jumala siunaa heitä, jotka tekevät Jumalan Sanan mukaan, eivät vain puhu, vaan todella tekevät.
Kuollut usko on sitä, että puhumasta puhutaan Jumalasta, mutta ei edes juuri tunneta Jumalan tahtoa.
Jeesus tuli suuren ja kaikki kattavan rakkautensa takia ihmismuotoon ja antoi jokaiselle, joka tahtoo Häntä seurata, esimerkin. Jeesus ei tuominnut ja syrjinyt syntisiä ja sairaita, vaan paransi heidät ja antoi heille uuden mahdollisuuden.
Näin Jeesus tekee tänäänkin ja jokainen, joka todella tahtoo seurata Häntä, saa kokea Jumalan valtavan voiman.
Oli sitten homo,tai muuten lihallisuuden vanki ja harhautunut tai sairastunut, Jumala voi hänet parantaa, antamalla synnit anteeksi ja tekemällä uutta niille alueille, jotka tarvitsevat uudistusta.
Puhun vain kokemuksesta, sillä Jeesus on tehnyt minulle itselleni aivan uuden luonteen.
Olen käynyt läpi pelkuruuden, katkeruuden, kateuden ja väärän ajatustavan tuhovoiman, mutta niistä ei ole näkynyt jälkekään pitkään aikaan, todella pitkään.
Sen minkä Jeesus, Jumalan Ainoa Poika, jolla on kaikki valta, uudistaa, on pysyvästi uudistettu.
He, jotka elävät kuolleessa suhteessa Jumalan elävään Sanaan, eivät voi ymmärtää Jumalan suuruutta ja kaikki voipaisuutta, vaan heillä on määrätynlainen kuva, jota he Jumalaksi luulevat.
Jumalan sana on elävä ja voi muuttaa kaiken, mutta suuri osa ihmiskunnasta on hegellisesti nukkuvia ja siksi Sana ei elä heille.
Kuollut usko on sitä, että ei uskota, että Jeesus kykenee tekemään kaiken uudeksi, eli synnyttämään uudeksi ylhäältä.
Kuollut usko on sitä, että puhutaan Jumalasta, mutta ei tunneta Häntä.
Kuollut usko on sitä, että Jumalan Sana ei ole ihmisen auktoriteetti, vaikka Raamattua tunnettaisiinkin, niin silti sydämessä ei uskota.
Kuollut usko on kuten Jaakob kirjeessään sanoo, ilman tekoja olevaa. Teko on uskoa ja siitä uskosta syntyy aina uudistus, koska Jeesus ristintyöllään loi mahdollisuuden uuteen elämään. Kenenkään ei tarvitse jäädä lihallisuuteen ja alkeisvoimien alle. Jokaisen tulee rukoilla Jeesukselta oikeutta tulla Jumalan lapseksi, Hän on luvannut kuulla ja avata oven.
Turhaan on itse jäädä suorittamaan hedelmätöntä uskoa, sillä se usko, joka annetaan taivaasta, annetaan voiman kanssa ja se voima pitää todistuksesta huolen, todistaen Jeesuksen Uhrista edestämme ja usko pysyy alati aivan tuoreena, eikä siihen synny vaihteen varjoa.
Homous ja kaikki muukin väärästä ajatustavasta tuleva synti on vain lihallista ja koska Jeesus jo voitti lihallisuuden ristillä, on siitä voitosta meillä lupa voittaa kaikki minkä lihallisuus toi.
Homot, älkää peljätkö, vaan uskokaa, että Jeesuksella on kaikki voima ja Hän todella kykenee teidät parantamaan ja samalla Hän laittaa teidän ihmissuhteenne oikeaan ja hyvään järjestykseen. Hän ei jätä työtänsä kesken, kun Hän teidät parantaa, jotka uskotte Häneen, antaa Hän samalla läheisillenne mahdollisuuden parannukseen.
On äärettömän raskasta olla uskovainen, mutta samalla olla vangittuna sairauksiin ja synteihin, mutta silti tulee uskoa Jumalan lupaukset ja siksi on luettava evankeliumin ilosanomaa ja rukoiltava, että Itse Jumala antaa voiman uskoa, niin että synti ja sairaus menettävät voimansa.
Jeesus on mennyt ristille juuri meidän tähtemme, jotka Hänen apuaan tarvitsemme.
Minut Hän on parantanut täysin vakavista sairauksista ja vääristä ja opituista ajatusmalleista ja näin tehnyt minut uudeksi, vapaaksi ja onneliseksi.
Jeesuksella on kaikki valta.
minä edustan kuollutta uskoa, kun en hyväksy kaupallisen TV:n kaupallista tapaa tuoda evankeliumia esille, enkä halua kannattaa liikettä, joka edustaa myös varsin kaupallista formaattia.
TV7 olen katsonut riittävästi ja seuraan koko ajan sen ohjelmatarjontaa. Tottahan sieltä ihan "hyvääkin" ohjelmaa ulos tulee, mutta jos kanava suoltaa myös hengellisesti epätervettä antia, niin silloin en voi sitä suositella kenellekään. Näet kun näyttää siltä, että monella katsojalla ei ole suodatinta, jonka läpi siilaisi katsottavansa.
Tiedän kyllä, että Nokia Missiossa tulee ihmisiä uskoon, mutta minun ymmärrykseni mukaan ihan kaikki siellä ei kuitenkaan mene Jumalan tahdon mukaan. Yksi suurimmista ongelmista on se, että Koivisto ei pidä arvossa uuden liiton seurakuntamallia. Minä uskon, että ulkopuolella seurakuntajärjestyksen ei olla pitkässä juoksussa Jumalan tahdon tiellä. Huom! *pitkässä juoksussa*.
Millä mittarilla sinä mahtanet mitata siunausta, jonka sanot olevan NM:n yllä? Uskoisin, että se silmiinnäkyvä kansainvaellus ei vielä ole siunausta, vaan se on puhtaasti hyvin, hyvin mediahakuisen mainostamisen tulosta.
Jeesuksella on kaikki valta, mutta hän sallii myös uskovankin sairastavan. Täysin sairauksista vapaa uskonelämä ei ole Jumalan tahdon mukaista elämää. Ei se, että sairastaa, tarkoita elämää alkeisvoimien ja synnin vallan alla.
Tätäkin ns. menestysteologista oppia olen kuullut NM:n saarnaspöntöstä julistettavan. Ja sitä julistetaan sanoittakin järjestämällä *parantumisiltoja*, joissa teot nousevat ikäänkuin uskon edelle.
-koska teillä on omat kielteiset ennakkoasenteenne joiden muuttaminen on lähes mahdotonta,-omaksumanne uskonnollisen,fanaattisen aivopesun takia,eli sinne ei mahdu normaalit asiat eikä asiatietokaan,sen uskonnollisen muurin läpi eikä yli !
-mutta jospa se ajan kanssa kuitenkin jotenkin menisi,-edes jotakin jakeluun ?!
-sen takia asioita täytyy jauhaa koska on pässinpäitä maailma,täys jne..
ne kotona olemassa, muttei ole kytkettynä toistaiseksi vielä tietokoneeseen. Toisaalta olisi hyvä saada ne asennettua mahdollisimman pian, jotta voisin käyttää skypeä. Toisaalta, en minä siihen miestä tarvitse, voinhan minä yrittää ne itsekin paikalleen laittaa, ei kai se mikään vaikea homma ole?
-kaiuttimien muuntaja vaan pistorasiaan ja ensiksi oikeaan pistokeeseen se tapsi koneen perään jne..
-voi olla että vaatii jonkin asennuksen ehkä ei,riippuu kaiuttimista kai ne voi valita sieltä ääniasetuksista !
Näin just sanot naulankantaan!
ymmärrsit väärin. katos kun tarkoitin juuri päinvastoin. tuota noin, kun en jaksais aina näistä homoista haloota pitää koska sille homoudelle ei yhtikäs mitään voi.
ja köhöm, mä kun en sit sillai ole uskossakaan, niin kuin olen ymmärtänyt tällä palstalla et tarvis olla sillai jotein syvästi uskossa.
Mul ei ole mitää syväuskovia eikä homoja vastaan, kaikki me ollaan Jumalan edessä tasaväkistä syntistä porukkaa.
Luethan sanomalehtiäkin missä on hengelliset ilmoitukset.
>Täysin sairauksista vapaa elämä ei ole Jumalan tahdon mukaista elämää.>
Olet väärässä. Miksi Jeesus kuoli ristillä?
Mistä sairaudet ovat tulleet?
Kuitenkin elämme sairauksien kanssa mutta Jumalan tahto on terveys jokaiselle.
Mistä olet tuommoista opetellut mitä siteerasin?
että moni meistä sairastaa.
Jos niin ei olisi, meillä olisi vankkoja syitä syyttää parantumattomia ihmisiä uskon puutteesta, syntielämästä tai jostakin muusta, joka estää parantumisen.
Jos niin olisi, yksikään uskova ei kuolisi sairauksiin. Kuitenkin tosiasia on, että moni sellainen, jolla meidän silmissämme luulisi olevan uskoa muillekin jakaa, sairastaa ja kuolee sairauteensa.
Raamatussa kerrotaan Jeesuksen parantamisihmeistä, mutta siellä kerrotaan myös, että kaikki eivät parantuneet Jeesuksen lähellä.
uskon asioista kiinnostuneita pois ruudun äärestä. vaikka sen tehtävä onkin päinvastoin.
ihminen, jolla on asiat kunnossa itsensä ja Jumalansa kanssa ei tvseiskaa kaipaaa. hurahtaneiden
kanava.
Mainostin tuota onjelmaa juuri niille joilla ei ole asiat kunnossa.
Asia on aivan niinkuin hän tuossa kirjoitti. TV7 on samanhenkinen kaimansa seiska -lehden kanssa.
Kun en lue seiskaa ja katson harvoin TV-ohjelmia tuolta kanavalta en tiedä. Onko todé seiska hyvä lehti?
http://www.tv7.fi/
http://tv7.maxinetti.fi/
http://helsinki.nokiamissio.fi/
http://tampere.nokiamissio.fi/
http://kokkola.nokiamissio.fi/
OLISKO TUO KOKKOLA LÄHINNÄ TODEA, PÄÄSET VARMAAN JOLLAIN KIMPPAKYYDILLÄ? :)
http://tampere.nokiamissio.fi//index.php?option=com_content&task=view&id=115
http://tampere.nokiamissio.fi//index.php?option=com_content&task=view&id=167
http://tampere.nokiamissio.fi//index.php?option=com_content&task=view&id=127
kiva kun tulee luontodokkareita, täytyy ottaa jättiscreeni käyttöön ja kertoa kylän lapsille
Missä se alustus muuten on? Poistitkos itse, kun alkoi tulla liian tiukkaa faktaa vastineissa?
-edellisellä sivulla,-kurkkaappa sinne !
Ei muuta!
kenestä on kysymys?
-sieltähän sen näet...
Onko muita todistuksia samasta aiheesta?
http://www.caferaamattu.fi/cr_tulevat_lahetykset.htm