Kuvankauniit miehet

Miksi komeilla miehillä on helpompaa saada nainen itselleen. Miksi naiset parveilevat komeiden miesten kimpussa. Miettikääs tätä ja lakatkaa höpisemästä kakkaa. Hyvännäköisellä miehellä ei parin saaminen tuota vaikeuksia. Palstalla vain rumia miehiä, koska jatkuvasti valittavat siitä kuinka miesten(muka) on vaikeampaa saada nainen kuin naisen mies.
Feministien vastustajat ovat rumia miehiä.
311437
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

"Feministien vastustajat ovat rumia miehiä." Ja myös laiskoja laittautumaan itseään houkuttelevaksi.

Äänestä
  • Kyllä näillä naistenvihaaja miehiltä muutakin puuttuu, kuin ulkonäkö. Jos olisivat älykkäämpiä tai edes hieman viisaampia olisivat osanneet hoitaa ulkoisiakin puoliaan itsessään. Nyt osaavat vain panetella naista, jolla sattuu olemaan älyä ja viisautta toimia omien mielipiteidensä edessä. Naisena arvostan miestä ja naista tasavertaisena kumppanina.
    Nainen voi olla naisten perinteisessä työssä, mutta mahdollisuudet on annettava myös miesten perinteiseen työhön. Samoin miesten osalla.
    Naisilla sen miehen työn saanti vain ei ole tehty kovinkaan helpoksi, onhan naisen oletettu olevan heikko, alistuva, miehen silmän ilo, mutta ei kyvykäs miesten töihin.

    Äänestä

  • Feministi on mielenkiintoinen jutustelukaveri (naisen tuska), mutta sitä varten en ala meikkaamaan.

    Äänestä

  • tasa-arvon puolesta kirjoitti:

    Kyllä näillä naistenvihaaja miehiltä muutakin puuttuu, kuin ulkonäkö. Jos olisivat älykkäämpiä tai edes hieman viisaampia olisivat osanneet hoitaa ulkoisiakin puoliaan itsessään. Nyt osaavat vain panetella naista, jolla sattuu olemaan älyä ja viisautta toimia omien mielipiteidensä edessä. Naisena arvostan miestä ja naista tasavertaisena kumppanina.
    Nainen voi olla naisten perinteisessä työssä, mutta mahdollisuudet on annettava myös miesten perinteiseen työhön. Samoin miesten osalla.
    Naisilla sen miehen työn saanti vain ei ole tehty kovinkaan helpoksi, onhan naisen oletettu olevan heikko, alistuva, miehen silmän ilo, mutta ei kyvykäs miesten töihin.

    ... 2006. Tahdista kalenterisi.

    Äänestä

  • P.e.p.e. kirjoitti:

    ... 2006. Tahdista kalenterisi.

    Olet syntynyt vuonna 1749.

    Äänestä

  • arvaus. kirjoitti:

    Olet syntynyt vuonna 1749.

    En ole, vaikka henkinen kapasiteetti viittaakin paljon ja pitkään maailmaa nähneeseen henkilöön.

    Äänestä

..miksi palstalla puhutaan potaskaa..??

..eikö sen sijaan pitäisi kiinnittää huomio asiallisiin asioihin..??

..maailmaa nähneenä ja paikallisella kioskilla käyneenä voin todeta, että totuus feministeistä on siksi kauhea, ettei sitä tohdi laittaa palstalle ennen kuin tähän saadaan k18-rajoitus..

Äänestä
  • Miesten lukuisiin potaskakirjoituksiin Pukkilakaan ei ota mitään kantaa, mutta annas olla, kun miestä kehotetaan vähän sukimaan itseään, niin johan nousee poru...

    Miehet ja heidän "asialliset asiansa" tiedetään.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Miesten lukuisiin potaskakirjoituksiin Pukkilakaan ei ota mitään kantaa, mutta annas olla, kun miestä kehotetaan vähän sukimaan itseään, niin johan nousee poru...

    Miehet ja heidän "asialliset asiansa" tiedetään.

    ..palstakirjoituksista ei useinkaan pysty sanomaan, kuka ne on kirjoittanut, saattaa olla vaikka androgyynimeedio, mutta mielestäni olen puuttunut jokseenkin tasapuolisesti jokaiseen havaitsemaani potaskaan..

    ..tosin en aina ennätä kaikkia viestejä lukemaan enkä niin muodoin kaikkea huuhaata oikaisemaan..

    Äänestä

Kyllä se sinunkin tuskasi vielä taittuu.

Miten itselläsi, pörrääkö parinmuodostushaluisia ympärilläsi (ei edellytä vastausta eli tiedän, harmin paikka).

Äänestä
  • Parinmuodostustani haittaa vähän se, että olen jo parini ottanut.
    Et voi mitään sille, että naiset pitävät komeista miehistä.

    Äänestä

  • ja ruma kirjoitti:

    Parinmuodostustani haittaa vähän se, että olen jo parini ottanut.
    Et voi mitään sille, että naiset pitävät komeista miehistä.

    "Et voi mitään sille, että naiset pitävät komeista miehistä."

    En voi, mutta mitä se sinuun liittyy? Siihen ensimmäiseen lausahdukseen klassinen eli höpö höpö.

    Äänestä

"Feministien vastustajat ovat rumia miehiä."

Ehkä tässä on jotain tottakin. Komeat ovat tottuneet jo nuoresta lähtien saamaan mitä haluavat. Ehkä kauniit ja rohkeat miehet ja naiset muodostavat oman yläluokkansa, jota eivät maailman joutavat pikkuasiat kiinnosta.

Tämän teorian mukaan tosin feministiksi tullaan, kun tortusta ei ole ollut kunnon kauppatavaraksi.

Äänestä

Hyvinhän sen ymmärtää, että komeat miehet kiinnostavat naisia. Saatte ilman muuta "parveilla komeiden miesten kimpussa". Ikävä tosiasia kuitenkin on, että komeita ei riitä kaikille naisille. Lopuille pitäisi kelvata tavallisennäköiset ja jopa rumatkin.

Laskeutukaa prinsessat jalustaltanne. Jokainen suomalainen taistelunorsu kuvittelee olevansa lahja miessukupuolelle. Teidän hintanne on korkeintaan 70e/puolituntia. Syytä huoleen ei ole, meitä miehiä saa ihan ilmaiseksi.

Äänestä

...ollut parisuhteita jne.

Eli ei se aina se ulkoinen komeus, vaan myös ns. intellektualismi.

Jörn Donnerista puhumattakaan.

Pelkään, että teoriassasi on ns. aukko.

Äänestä
  • ... tai nyttemmin perikunnan pankkitilillä taitaa edelleenkin käydä iloinen kilahdus joka kerta kun Viidestoista yö, Syksyn sävel, Marilyn tms. soi radiossa. Eikä Jörkankaan tarvitse hankkia taskurahoja pulloja keräämällä.

    Kyllähän nainen sen tietää, millä mies voi korjata jokusenkin ulkonäöllisen pikkuvirheen.

    Äänestä

  • Mitenköhän paljon Juicella olisi ollut vientiä, jos olisi käyttänyt samaa tyylikonsulttia kuin Danny?

    Äänestä

  • Ja jollakin rumalla naisellakin on ollut parisuhteita. Sekö mielestäsi aukottaa asian?

    En edes laske miksikään, jos ruma mies on kiinnostunut minusta.

    Entä miehet, jotka hakevat rikasta naista? Kokemuksesta tiedän, että niitä on.

    Äänestä

  • vaikeaa hyväksyä? kirjoitti:

    Ja jollakin rumalla naisellakin on ollut parisuhteita. Sekö mielestäsi aukottaa asian?

    En edes laske miksikään, jos ruma mies on kiinnostunut minusta.

    Entä miehet, jotka hakevat rikasta naista? Kokemuksesta tiedän, että niitä on.

    Kyllä olet etevä! Muutamalla lauseella onnistuit ovelasti kertomaan, että paitsi kaunis olet myös rikas. Vielä kun saat mukaan vaatimattoman luonteen.

    Äänestä

  • kauniit miehet kirjoitti:

    Mitenköhän paljon Juicella olisi ollut vientiä, jos olisi käyttänyt samaa tyylikonsulttia kuin Danny?

    En löydä enää sanoja.

    Äänestä

Sikäli kuin olen havainnut, on erittäin, erittäin yleistä, että ne kuvankauniit miehet ovat hyvin todennäköisesti homoja.

Siksi suhtaudun epäilevästi liian kauniiseen mieheen.

Äänestä
  • Olen todennut että kuvankauniit miehet ovat ihan heteroita.

    Äänestä

Toki kaunis ihminen on aina kaunis ihminen. Oli sitten mies tai nainen niin seuraa löytyy. Mutta kyllä melkeen uskaltaisin väittää että jos kauneutta mitattaisiin pisteissä, niin sama pistemäärän omaava nainen saisi paremmin seuraa kuin saman pistemäärän omaava mies (jos puhutaan suhteellisen rumista ihmisisä, ei kuitenkaan mistään 200kg hirmuista).

Naiset tuntuvat asettavan joillekkin miehille nörtin/luuserin leiman, joka tarkoittaa sitä että he eivät ole naisten arvoisia. Väittäisimpä että miehet eivät tällaisia leimoja anna kellekkään naiselle. He eivät pidä tai pitävät naisesta, sen ihmeemmin hätä kategorisoimatta.

Äänestä
  • vihreämmältä tai vihreäijältä.

    Äänestä

Kauniit miehet houkuttelevat naisia siinä missä kauniit naiset miehiä.

Lisäksi on huomattu, että hyvin varakkaat miehet houkuttelevat naisia vaikka olisivat vähemmän kauniita, jopa rumia.

Mutta mitä sitten? Periaatteessa kyseessä on vain ihan normaalitoiminta jopa luonnosta. Rikkaus, voima ja kauneus kuvastavat paremmuutta ja tämä taas parempaa geeniperintää.

Sinulla oli varmasti jokin pointti kirjoituksessasi. Kerrotko mikä?

Äänestä
  • Jos jotkut kiipijät hakevat vain varakkuutta miehissä, niin miten se liittyy naisiin?

    Sano sinä miksi monia palstan miehiä tämä naisten kiinnostus komeisiin miehiin ärsyttää ja väittävät muuta.

    Äänestä

  • varakkaita naisia jahtaavat... kirjoitti:

    Jos jotkut kiipijät hakevat vain varakkuutta miehissä, niin miten se liittyy naisiin?

    Sano sinä miksi monia palstan miehiä tämä naisten kiinnostus komeisiin miehiin ärsyttää ja väittävät muuta.

    Tuon minäkin haluaisin kuulla, että miksi palstan miehiä ärsyttää naisten kiinnostus komeita miehiä kohtaan.

    Ja totta, myös miehiä kiinnostaa varakkaat naiset, mutta sekin näyttää palstamiehiltä unohtuneen.
    Mistähän sekin johtuu?

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Tuon minäkin haluaisin kuulla, että miksi palstan miehiä ärsyttää naisten kiinnostus komeita miehiä kohtaan.

    Ja totta, myös miehiä kiinnostaa varakkaat naiset, mutta sekin näyttää palstamiehiltä unohtuneen.
    Mistähän sekin johtuu?

    Eihän naisten kiinnostus komeita miehiä kohtaan ärsytä. Sehän on luonnollinen tosiasia, jolle ei mahda mitään, ei tarvitse mahtaa mitään ja josta ei kannata edes kiistellä.

    Sen sijaan kannattaisi ihmetellä sitä, miksi ylisuuri osa naisista arvioi oman ulkonäkönsä olevan niin edullinen, että vain komea mies kelpaa.

    Miehiä varmasti kiinnostavat varakkaat naiset, mutta varakkaita naisia kiinnostavat vain vielä varakkaammat miehet. Auervaara oli surkea näpertelijä.

    Äänestä

  • varakkaita naisia jahtaavat... kirjoitti:

    Jos jotkut kiipijät hakevat vain varakkuutta miehissä, niin miten se liittyy naisiin?

    Sano sinä miksi monia palstan miehiä tämä naisten kiinnostus komeisiin miehiin ärsyttää ja väittävät muuta.

    "Jos jotkut kiipijät hakevat vain varakkuutta miehissä, niin miten se liittyy naisiin? "

    Liittyy silloin kun tämä kiipijä on nainen. Jos tämä kiipijä on mies niin silloin se ei liity naisiin.

    "Sano sinä miksi monia palstan miehiä tämä naisten kiinnostus komeisiin miehiin ärsyttää ja väittävät muuta."

    Keitä ärsyttää niin ärsyttää. Heillä on oikeus ärsyyntyä asioista siinä missä muillakin on oikeus ärsyyntyä muista asioista. Mitä muuta he väittävät? Jos väittävät että tuo asia ei ärsytä niin mistä päättelet, että ärsyttäisi?

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Tuon minäkin haluaisin kuulla, että miksi palstan miehiä ärsyttää naisten kiinnostus komeita miehiä kohtaan.

    Ja totta, myös miehiä kiinnostaa varakkaat naiset, mutta sekin näyttää palstamiehiltä unohtuneen.
    Mistähän sekin johtuu?

    miksi palstan naisia ärsyttää miesten kiinnostus kauniisiin naisiin? Miksi palstan naisia ärsyttää miesten kiinnostus kauniisiin ulkomaalaisiin naisiin?

    Mistä päättelet, että palstan miehiä kiinnostaa varakkaat naiset? Itsehän sinä, näennäisoikeuksien torjuja, epäoikeudenmukaisuuden äänenkannattaja olet ollut monasti sitä mieltä, että miehet haluavat itseään köyhemmän naisen alistaakseen tämän... Sinulla se mieli muuttuu tarpeen (vai kuun vaiheiden) mukaan?

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    Missä väitin, että PALSTAN miehiä kiinnostaa varakkaat naiset? :0

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kääntää päät kirjoitti:

Miksi komeilla miehillä on helpompaa saada nainen itselleen. Miksi naiset parveilevat komeiden miesten kimpussa. Miettikääs tätä ja lakatkaa höpisemästä kakkaa. Hyvännäköisellä miehellä ei parin saaminen tuota vaikeuksia. Palstalla vain rumia miehiä, koska jatkuvasti valittavat siitä kuinka miesten(muka) on vaikeampaa saada nainen kuin naisen mies.
Feministien vastustajat ovat rumia miehiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu