Aito ja oikea Luojaan, taivaalliseen Isään aivan oikeasti uskova ihminen ei ihmisen Pojan, Kristuksen opetuksia mukaillen palvo itse/käsin tehtyjä kuvia, eikä missään nimessä suorita minkäänmoisia palvontamenoja yhdenkään kuvan edessä. Saman suuntaisen ohjeen Kristus antoi tuon edellä olevan myötä myöskin ristin suhteen, siksi aito uskova ei palvo polvistuneena ristiä, eikä kumartele ja pokkuroi käsin muotoillun ristin tai luonnonmukaisen puun edessä. Kristus edellytti myös kaikkia oikein uskovia ihmisiä muillakin käypäsillä ehdoilla olemaan kaiken puolin kunnollisia ja taivaan Isälle kunniaksi, ja siksi yksikään uskova ihminen ei missään tapauksessa kunnioita patsaita, eikä tietenkään tee patsaista itselleen ajanhukkaa ja eksytystä. Tuon kaiken edellä olevan/sanotun johdosta, eipä tietenkään yhdenkään kristillisen opetuksen mukaista ole oikein esineiden ja lahjojen sekä joulupukin palvonta. Ja rahan palvominenkín on
kyllä täysin vieras elementti kristillisyydessä, siis ihmisen Pojan, Kristuksen mukaan. Täten onkin syytä itse kunkin varoa omia askeleitaan ja
suunsa kaikkia tuotoksia, varsinkin näin joulun taas jälleen kerran lähestyessä monilla turhilla hienoilla houkutuksillaan.
kyllä täysin vieras elementti kristillisyydessä, siis ihmisen Pojan, Kristuksen mukaan. Täten onkin syytä itse kunkin varoa omia askeleitaan ja
suunsa kaikkia tuotoksia, varsinkin näin joulun taas jälleen kerran lähestyessä monilla turhilla hienoilla houkutuksillaan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuulen usein arvosteluja mekkaan päin kyykkimisistä jne mutta kuinka moni kristitty tulee ajatelleeksi että kunnioittaa ja kumartelee murha-asetta!
Risti on, paitsi Jeesuksen murha-aseen tunnus myös miekasta yksinkertaistettu kuvio.
Kun esivanhemillemme tuotiin kristinusko niin miekka lyötiin "ristiksi" peloittelemaan ihmisiä jotta ellet usko ja ota pakkokastetta niin miekasta saat! Repikää siitä Jumallisuutta jos löydätte minulle siinä on vain ja ainoastaa pelkkää saatanallisuutta maksimissaan.
Raamatussa on kyllä kirjoitettu kuvien sun muiden kultavasikoiden palvelemisista jumalina mutta kristinuskonkin on vaikea löytää ja vielä vaikeampi elää raamattunsa opetuksien mukaan; tulee pakosta mieleen ne muka pyhät luut joita nyt pitäs siirtää kirkkoon jotta ihmiset saisivat osoittaa saatanallisuutta, tai siis Jumalan ja Jeesuksen nimissää osoittaa saatanallisuuttaan... no anteeksi reellisyyteni...
Kuten voit huomata, melko moni kristitty tekee ja elää niin kuin on opetettu, Kristuksen sanoman
juontamana ja sen innoittama.
Suomeen ei kristillisyyttä tuotu miekan avulla, vaan ilo-sanoman muassa.
Oletko todella sitåä mieltä että oli ilosanoma kun esivanhempiasi tapettiin vaikka raamatussakin on älöä tapa käsky muutaman kerran?
On sinulla kristityn ilot!!!
Minun esivanhenmilleni ilo-sanoma kyllä tuotiin puhujan avulla ja useiden erilaisten sanojen kera
, katsos, minuakaan ei nyt olisi, jos heidät olisi tapettu!
Katsos kun niihin sinunkin esivanhempiisi kuuluu muitakin kuin isäs ja äitis. Mutta olihan tuo hyvä veto puolustaa murhaamisia ja yrittää tehdä saatanallisuuksista hyvyyksiä joita kannatat. Mutta noillakaan hämäyksilläsi et Jumalaa ja Jeesusta petä ja niinku sanottu niin kristiuskon saatanalliset teot ovat historiassa ja osoittavat siellä kaikille ketä siellä palvellaan Jumalan ja Jeesuksen nimissä ja sitten haukutaan toisia saatanana palvojaksi vaikka itse sitä tekee. Sellaista on kristinuskon sivistyksen korkeaa moraalia josta herra saatana nauttii.
Kuules nyt, ihmissuku voi jatkua vain minkään sitä keskeyttämättä.
Niinpä ja kun saatanan voimat tappaa ja tapattaa vastoin Jumalan antamaa älä tapa käskyä niin uhrien sukuhaarat koulee sukupuuttoon ja siten saatanallisuus jää meitä kiusaamaan.
Ne esivanhempasi jotka kristinuskon miekkansa kans murhasi ovat paikassa jonne ei murhajan tukijat pääse. Lähimmäisen rakkaudesta on turha puhua ellei sitä osaa Jeesuksen opettamalla tavalla osoittaa. Saatanan ja hänen palvelijat rakastavat vain toisiaankin miekalla murhaten ja se on kaukana siitä lähimmäisen rakkaudesta josta Jeesus puhui.
Valitse oikea suunta niin löydät lähimmäisen rakkauden luo ja niiden esivanhempiesi luo jotka eivät kieltäneet Jumalaansa edes saatanallisuuden miekan edessä. Suvussannekin on ollut sankareita joita et ilmeiesti kunniota koska saatana on sinulle ilmeisesti tärkeämpi!
Sinun sanasi ovat kyllä niin täynnä tyhjää, jonka vuoksi voikin hieman kummastellen arvuutella sinun tarkoitusperiäsi sekä tavoitteitasi täällä. Ja myös ne ovat sellaisia jokaiselta tavultaan, ettei niitä kannata edes lukea.
Jonka johdosta kysynkin nyt sinulta vain tämän yhden kerran, poikkeuksellisesti.
Eikö sinun kuulu elää ja olla Jeesuksen ja Jumalan tahdon mukaan täällä maan päällä. Ja kun tuolla lailla hoet vain yhtä ja samaa, niin eikö sinun velvollisuuksiin kuulukkaan opettaa meille tav.
ihmisille sitä jota Ihmisen Poika, Kristus opetti, ja jonka puolesta hän myös kuoli?
Oletko siis jo asettautunut syyttäjäksi Saatanan ja Perkeleen rinnalle? Häpeä itseäsi ja kadu sinä paatunut valehtelija sanojasi, sillä tekoja sinä et ilmeisesti kykene tekemäänkään.
ps. Nuin heikkotasoista eksyttäjää en ole vielä tavannutkaan elämäni aikana.
Hyvän kristillisen haukkuja koulutuksen olet saanut. Se on kun seuransa valitsee niin ei tarvii Jumalan ja Jeesuksen oppia kiertää ovelasti tekouskovaisena.
Se on aina niin, että kun tuntee asioiden suhteen olevansa heikoilla niin aletaan murjomaan henkilökohtaisuuksilla. Näin se on uskovaisilla aina ollut keskenäänkin. Ja siksi he ovatkin syyllistyneet murhaamaan omia uskovaisia seurakuntansa jäseniä noitina, punikkina jne. Joten ei sinun sielullinen heräämisen aiheuttama purkaus ole minulle outoa mutta rauhotu ettet joudu etsimään psyykkisiin vaivoihisi apua kun niitä uskon lahkojen potilaita sielä on jo yhteiskunnan lastina kuuleman muutenkin liikaa.
Minä elän tavallani mutta en ala palveleen saatanaa Jumalana ja Jeesuksena niinkuin yleinen käytäntö toimii. Minulla on sen verran enemmän ymmärrytä mikä on Jumalallista ja mikä saatanallista joten tyhmyytäs osoitat asiattomalla tyylilläs keskustella.
Saatanan ja perkeleen asialla ja nimessä liikkuvat ne jotka Jumalan ja Jeesuksen nimissä ovat vuosi satoja tappaneet ja tapattaneet satoja miljoonia viattomia ihmisiä. Ja sellaiset kuin sinä, jotka näette ne Jumalallisina tiedätte nyt olevanne piilosaatanallisuuden palvelijoita. Tiedätte hyvin mitä esimerkiksi älä tapa käsky tarkoittaa ja tunnette nyt historianne joten olette samalla tietoisia kuka on herranne!
Häpeä on kaltaisiesi Jumalan ja Jeesuksen kieltäjille. Kauniita saarnoja kuuntelette kirkoissanne ja sitten kun tilaisuun tulee niin teette Jumalan ja Jeesuksen nimissä syntiä senkun ehditte. Ja se mitä sanot minusta on myös raamatun vastaista mutta ethän sinä saatanan palvelijana siitä välitä.
Kuules nyt hölöttäjä ja tyhjän hokija, sinä et tiedä minun seuroistani yhtään mitään, etkä tule milloinkaan tietämäänkään. Ja yritä jatkossa pitää kielesi keskellä suuta ja sormesi kurissa.
Me aidot ja oikeat uskovat kyllä pidättäydymme tappamisesta ja riidan kylvämisestä sekä myös vihan lietsonnasta, josta sinä et näemmä kykene luopumaan laisinkaan, et vaikka sinua siitä nuhdeltaisiin, olet siis vain uppiniskainen ja kuriton epeli. Yritä parantaa tapasi!
se sieltä loistaa.
Paistaako pullosta pohja ja portaaton on vielä kiinni, kun noin räyhähenget puhuttelevat, veliseni?
Taasko olet alkanut keskustella kuvitteellisen veljen kanssa, vai onko viestisi tarkoitettu tuolle itsesi kaltaiselle riidan kylväjälle ja paatuneelle valehtelijalle?
Uskovainen uskoo valheetkin ja uskoo ne oikea opisiksi mutta ei tule ajatelleeksi, että niistä yli 3000:sta kristinuskon suunnista korkeintaan yksi voi olla oikeassa jos edes sekään! Ja ainakaan he, jotka tappavat ja tapattavat omia uskovaisia eivät ole oikeassa koska älä tapa käsky on voimassa.
Haukkuva koira ei pure - mutta haukkuva uskovainen osoittaa tylsät hampaansa eli sen kuinka kaukana hän on Jumalasta ja Jeesusksesta!
Jesaja 32: 6-7
6 Sillä houkka puhuu houkan lailla, ja hänen sydämensä hankkii turmiota, ja niin hän harjoittaa riettautta ja puhuu eksyttäväisesti Herrasta, jättää tyhjäksi nälkäisen sielun ja janoavaisen juomaa vaille.
7 Ja pahat ovat petollisen aseet, hän miettii ilkitöitä, tuhotakseen kurjat valheen sanoilla, vaikka köyhä kuinka oikeata asiaa puhuisi.
2. Tessalonikalaiskirje 2: 3-12
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
Murhaamalla krisinusko jakaa saatanallisuuden totuutta. Jumalan ja Jeesuksen totuus on käskyssä älä tapa! Siten on todistettu, että kristinusko on saatanallisuuden terroristinen järjestö joka toimii Jumalan ja Jeesuksen nimissä.
Markus 1
25 Niin Jeesus nuhteli sitä sanoen: "Vaikene ja lähde hänestä".
26 Ja saastainen henki kouristi häntä ja lähti hänestä huutaen suurella äänellä.
27 Ja he hämmästyivät kaikki, niin että kyselivät toisiltaan sanoen: "Mitä tämä on? Uusi, voimallinen oppi! Hän käskee saastaisia henkiäkin, ja ne tottelevat häntä."
28 Ja hänen maineensa levisi kohta koko ympäristöön, kaikkialle Galileaan.
Maallinen ja raadollinen joulu se kuitenkin pukkaa jokaisen ihmisen päälle. Raha haisee ja reki kulkee.