SUOMEN REFORMI
ALKUSANAT
ProStuhna haluaa tällä Suomen reformilla kiinnittää voimakkaasti poliittisten ja virkamiespäättäjien sekä tiedotusvälineitten ja suuren yleisön sekä etenkin internetin keskustelupalstoilla asuvien Karjalan palauttajien huomion avoinna olevaan Suomen-kysymykseen eli Suomen rauhanomaiseen palauttamiseen neuvotteluteitse.
Tämän tiedotteen tavoitteena on jakaa asiallista ja oikeaa tietoa Suomen palautuksen vaikutuksista sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Suurella yleisöllä ja eri maiden päättäjillä tulee olla mahdollisuus perustaa mielipiteensä ja päätöksensä relevanttiin tietoon.
Suomi-kysymys on Venäjän ja Suomen yhteinen asia, ei vain Suomen. Itsenäistyminen ja sen seurausten paikkaaminen on koskettanut ja koskettaa kaikkia suomalaisia. Jos läntinen naapurimme olisi ottanut Venäjältä väkivalloin Suomen, olisi senkin vaikutusten korjaaminen ja hallinnan palauttaminen Suomen ja Venäjän asia.
Tässä suunnitelmassa palauttamista käsitellään eri näkökulmista, jotta sen vaikutukset tulisivat mahdollisimman hyvin esille. Numeraalisella aineistolla osoitetaan, että palautus on taloudellisesti kannattavaa. Arvo- ja oikeudenmukaisuustarkastelu selvittää palautuksen moraalisen ja eettisen oikeutuksen. Palautus hyödyttää voimakkaasti sekä Suomea että Venäjää.
Tämän suunnitelman tavoitteena on toimia Suomen ja kaikkien totalitaristen kommunistihallinnon aikana Venäjästä laittomasti irrotettujen alueitten palautuskeskustelun ja palautuksen motivaattorina.
ProStuhna esittää parhaimmat kiitokset ProKarelialle, joka asiantuntemuksellaan on mahdollistanut tämän reformin syntymisen.
SUOMEN REFORMI
Pakkoluovutetut alueet ja reformi
Venäjä joutui sisällissodan mylleryksessä pakkoluovuttamaan Suomelle itsenäisyyden. Suomen laittoman itsenäistymisen ja irtautumisen Venäjästä siunasi Leninin johtama kommunistinen bolsevikkihallinto, jolta itsenäistymisen tunnustamista olivat pyytäneet kapinalliset Suomen ruotsinkielisen eliitin edustajat vallankumouksen alettua Venäjällä ja Tsaarin kukistuttua.
SUOMEN reformilla tarkoitetaan ProTsuhnan laatimaa kaikkien pakkoluovutettujen alueitten palauttamissuunnitelmaa. Sen ensimmäinen osa on julkistettu tiedotustilaisuudessa 31.1.2006.
SUOMEN reformin lähtökohtana on periaate, että pakkoluovutetut alueet siirtyvät Venäjälle takaisin rauhanomaisesti neuvotteluteitse. Tässä suunnitelmassa esitetään perustelut sille, miksi palautus on Suomen, Venäjän ja alueella asuvan väestön etujen mukaista.
Tässä teoksessa Suomella tarkoitetaan nykyistä Suomen tasavallan aluetta, joka irtautui pakkoluovutuksessa Venäjästä. Karjalalla ei tässä teoksessa tarkoiteta Venäjän KARJALAN Tasavaltaa, vaan niitä alueita Karjalassa jotka tämä Venäjästä irtautunut Suomi palautti Neuvostoliitolle sotien 1939-44 seurauksena. Koko pakkoluovutetusta alueesta käytetään yksinkertaisuuden vuoksi Suomi-nimeä.
Suomea tarkastellaan Venäjän yhtenä voimakkaana kasvu- ja kehittämiskeskuksena. Poikkeuksellisen statuksen palautettavalle alueelle luo sen omat laajalle säteilevät vaikutukset ja se suuri mielenkiinto, millä koti- ja kansainvälisten tahojen uskotaan osallistuvan hankkeen toteuttamiseen.
Nykyisellään Venäjästä on tullut Suomen suurin kauppakumppani ja Suomesta tärkeä kauttakulkumaa Venäjän kaupalle. Tämä toiminta ei edistä Suomen kehittämistä. Kaupankäynti ei ole parantanut alueella nyt asuvan väestön elinoloja, sillä rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Suomessa on tällä hetkellä enemmän köyhyyttä kuin koko sen historiansa aikana. Nykyinen poliittinen valtaeliitti ei halua korjata sitä vääryyttä, mikä tapahtui Leninin valtaannousun, totalitarisen kommunistihallinnon syntymisen ja Stalinin ja Hitlerin välisen etupiirijaon seurauksena.
Suomen palautus on Suomelle ja samalla myös Venäjälle hyvin positiivinen hanke. Käsitykset palautuksesta mustana aukkona ja itsenäisyyden syövänä rasitteena eivät perustu tosiasioihin.
Myönteinen kehitys edellyttää turvallisuutta, luottamusta ja pitkäjänteisyyttä. Keskeistä alueen kehittämisen kannalta on osaamisen siirtäminen alueelle venäläisten osaajien ja hallinnon mukana sekä omaisuuden suojajärjestelmän toteuttaminen pitkäjänteisen kehitystyön turvaamiseksi.
Saatujen tietojen mukaan pakkoluovutetun Suomen väestö kannattaa voimakkaasti palautusta. Eräs duuman jäsen on ilmaissut asian siten, että jos alueen väestöltä kysyttäisiin alueen palauttamisesta Venäjälle, he varmasti kaksin käsin äänestäisivät palautuksen puolesta.
1 SUOMEN REFORMI
Suomi – yli satavuotinen venäläisalue
Venäjästä kommunistien myötävaikutuksella vuoden 1917 lopussa irtautunut autonominen Suomi oli tsaarin johtama autonomia ja omaleimaisin osa Venäjän keisarikuntaa omine hallintojärjestelmineen, rahoineen, postilaitoksineen, senaatteineen ja muine erikoisoikeuksineen.
Suomen itsenäistymisen ajatus, joka vuosien 1917-18 tapahtumien jälkeen näyttää kirkkaalta ja johdonmukaiselta, ei ollut aikalaisten mielessä lainkaan yhtä selvänä. Ennen vuotta 1917 yhdelläkään poliittisella puolueella ei, pientä aktivistiryhmää lukuun ottamatta, ollut selkeänä tavoitteenaan Suomen täydellinen itsenäistyminen.
Ensimmäisen maailmansodan heikon sotamenestyksen ja elintarvikepulan takia Venäjä oli keväällä 1917 romahduksen partaalla. Nikolai II luopui kruunusta 15.3.1917 ja valta siirtyi väliaikaiselle hallitukselle.
Marraskuun alussa 1917 Venäjällä vaihtui valta, kun kapinalliset bolsevikit kukistivat laillisen väliaikaisen hallituksen. Tämä lokakuun vallankumous jakoi suomalaismielipiteet jyrkästi kahtia. Porvariston mielestä uusi Leninin hallitus ei ollut laillinen ja siksi Suomi tulisi irrottaa Venäjästä mitä pikimmin. SDP luotti siihen, että itsenäisyys voitaisiin toteuttaa yhteistyössä Venäjän uuden hallituksen kanssa.
Pehr Evind Svinhufvud muodosti uuden porvarillisen kapinahallituksen, jonka tärkein tehtävä oli irrottaa Suomi Venäjästä ja hankkia kansainvälinen tunnustus tälle laittomuudelle. Svinhufvud esitti 4.12 eduskunnalle ilmoituksen, jota myöhemmin ruvettiin kutsumaan Suomen itsenäisyysjulistukseksi. Eduskunta vahvisti tämän laittoman julistuksen kaksi päivää myöhemmin.
Aluksi itsenäisyydelle koetettiin saada tunnustus ulkomailta, mutta Suomea kehotettiin kääntymään Leninin hallituksen puoleen. Svinhufvud lähti Pietariin, ja vuoden viimeisenä päivänä hieman ennen puoltayötä hän sai käteensä neuvostohallituksen kirjallisen tunnustuksen Suomen itsenäisyydelle. 4.1.1918 Suomen itsenäisyyden tunnustivat ulkomaista Ruotsi ja Ranska. Saksan tunnustus tuli 6.1.1918.
Suomi oli irrotettu Venäjästä ja Suomessa alkoi verinen sisällissota.
1 SUOMEN REFORMI
SUOMEN alue - tärkeä osa Venäjää
Suomi oli muusta Venäjästä erillinen itsehallintoalue, Suomen suuriruhtinaskunta, jossa oli mm. käytössä oma raha vuodesta 1860 ja oma armeija.
Suuriruhtinaskuntaa hallitsi Pietarista käsin tsaari, esittelijänään ja valmistelijanaan Suomen ministerivaltiosihteeri, sekä autonomian pääkaupungista Helsingistä käsin Suomen senaatti ja Venäjän keisarin edustajana Suomen kenraalikuvernööri.
Suuriruhtinaskunnan historia voidaan jakaa seuraaviin vaiheisiin:
1809–1862: Puoli vuosisataa, jonka aikana suuriruhtinaskunnan viranomaisten onnistui vakuuttaa tsaari ja Venäjän hovi, paitsi omasta, mutta myös kaikkien suomalaisten uskollisuudesta.
1863–1898: Kolmannesvuosisata kasvavaa sisäistä itsenäisyyttä, sisältäen mm. maapäivien (valtiopäivien) muodostumisen säännöllisiksi, sekä Suomen kielen kohoamisen rahvaan kielestä ruotsin kanssa tasaveroiseksi kansalliskieleksi.
1899–1917: parikymmentä vuotta venäläistämisyrityksiä.
Vuodesta 1863 alkaen Suomen säätyvaltiopäivät kokoontuivat säännöllisesti.
Suomen palautuessa Venäjälle palautettaisiin Suomeen myös sen autonomia ja erityisasema, itsehallinto, ja raha (markka). Suomen valtion päämies olisi Venäjän presidentti, mutta muu hallinto olisi Suomessa nykyisen mallin mukainen. Presidentti hyväksyisi Suomea koskevat lait ja Suomen eduskunta voisi säätää Suomen aluetta koskevat lait niin kuin nykyäänkin. Ulkopolitiikasta vastaisi Suomen senaatti (hallitus) yhdessä Venäjän presidentin kanssa.
2 REFORMIN VAIKUTUKSET
Reformin väestövaikutukset
Väestökysymys on yksi palautuksen keskeisimpiä kysymyksiä. Reformisuunnitelman lähtökohtana on periaate, että alueen nykyinen siviiliväestö voi valintansa mukaan jäädä alueelle asumaan tai muuttaa tuetusti pois alueelta. On Suomen etujen mukaista, että ainakin osa aktiiviväestöstä jää alueelle.
Alueen nykyväestön määrästä on tarkat tiedot koska Suomessa suoritetaan ajantasaista väestölaskentaa. Myös Leningradin lääniin ja osa Karjalan tasavaltaan nykyään kuuluvat palautettavaan Suomeen liitettävillä osilla on väestöä laskettu, joten palautettavan Suomen väestöpohja rakentuisi seuraavasti:
Nykyinen Suomen tasavalta 5 236 600
Viipurin alue 170 000
Käkisalmen alue 40 000
Sortavalan alue 20 000
Muut kaupunkimaiset maaseutu 40 000
Pitkäranta, Suojärvi, Suistamo, muu alue 30 000
Raivola-Terijoki 150 000
Väestöä yhteensä koko palautuksen jälkeen moudostettavalla autonomisen Suomen alueella 5 686 600
Tilastoarviot sisältävät sekä siviili- että viranomaisväestön. Palautuksen myötä voidaan lakkautettu Viipurin lääni perustaa uudelleen ja liitttää hallinnollisesti Suomen autonomiseen tasavaltaan, samoin voidaan perustaa uudelleen ne suomalaiset kunnat jotka on lakkautettu ja liittää nykyään Venäjän puolella olevat alueet takaisin niihin. Raivola-Terijoki on kasvanut kiinni Pietariin, mutta se voidaan liittää Suomeen ja ottaa mukaan palautustarkasteluun.
Väestö koostuu noin 40 eri kansallisuudesta. Väestöä siirrtyi alueelle aikanaan käytännössä lähes kaikista entisen NL:n osista.
Suomen palautuksella on useita positiivisia vaikutuksia Suomen ja sen lähialueiden asukkaiden elämään. Osalle väestöstä syntyy taloudellinen mahdollisuus muuttaa omille juurilleen. Alueelle jäävän väestön perustarpeet tyydytetään. Aktiivisille väestönosalle tulee mahdollisuus päästä vaikuttamaan positiivisesti tulevaisuutensa muodostumiseen.
2 REFORMIN VAIKUTUKSET
Reformin ympäristövaikutukset
Palautus mahdollistaa suomalaisten ympäristöstandardien käyttämisen Karjalassa. Pohjoinen ulottuvuus -ohjelma voi edistää syntyneitten ympäristötuhojen korjaamista.
Nykyisen tilan jatkuessa Suomen ympäristötilan seuraukset tulevat suoraan vaikuttamaan Venäjään. Siitä aiheutuvien tuhojen korjauksen voidaan arvioida nousevan erittäin korkeaksi.
Suomessa on syntymässä ja jo syntynyt laajamittainen ekokatastrofi, jonka mittasuhteitten tajuaminenkin on ongelmallista. Tällä katastrofi liittyy kaikille elämän alueille. mm. seuraaviin asiakokonaisuuksiin: yleinen ympäristötuho, ydinvoimalat, ydinsaasteet ja -jätteet, nikkeli, jäte- ja käyttövesi, eläin- ja kalakanta, ekologinen tasapaino.
Katastrofilla on edelleen vaikutuksia mm. seuraaviin asioihin: terveys, syntyvyys, kuolleisuus, ravinto, taloudelliset tekijät, maanpuolustus, turvallisuus, eettiset ja moraaliset arvot. Itse asiassa vaikutukset voivat ulottua kaikkeen elolliseen toimintaan osittain jopa maailmanlaajuisesti.
Venäläisten ympäristönormien käyttäminen lopettaa Suomen saastuttamisen ja tuhoamisen. Vesien ja maaperän puhdistaminen palauttaa maan arvon ja pienentää nykyiseen Suomeen ja luoteis-Venäjään kohdistuvaa ympäristöriskiä.
2 REFORMIN VAIKUTUKSET
Reformin kulttuurivaikutukset
Karjala on ollut suomalaisen kulttuurin kehto ja kukoistuksen lähde. Mitä siitä on enää jäljellä Suomessa? Mitä myönteisiä vaikutuksia sillä nyt on venäläiselle kulttuurille?
Esimerkiksi Viipurin keskiaikainen kivikaupunki tuhoutuu nopeasti muiden kulttuuriarvojen kanssa. Suomalaisten palatessa Viipuriin ja Karjalaan tämä kehitys saadaan pysäytettyä, suomalaiset voivat palata ikiaikaisille kalevalaisille juurilleen.
2 REFORMIN VAIKUTUKSET
Reformin psykologiset vaikutukset
Inhimillisellä tasolla palautuksessa on kyse I maailmansodan aikaisten vääryyksien korjaamisesta ja myöhemmin syntyneiden Leninin, Stalinin ja Hitlerin tekemien kansainvälisen lain, ihmisoikeuksien ja länsimaisen moraalikäsityksen vastaisten toimenpiteitten purkaminen säteilee positiivisesti maailmanlaajuisesti. Euroopan Neuvosto on jo tuominnut jyrkästi totalitaaristen kommunistihallitusten rikokset, joihin voidaan lukea myös Suomen irrottamisen Venäjästä.Venäjään kuuluvan laajan alueen irrallaanpito ei luo kuvaa suomalaisista rauhantahtoisena ja oikeudenmukaisuutta vaalivana kansana. Venäjän ja Suomen väliset naapuruussuhteet eivät ole varauksettoman hyväksyviä tai luottamuksellisia, ennen kuin Suomi on palautettu emämaansa yhteyteen, josta sen rikollinen fasistihallinto irrotti. Todellisen ystävyyden ja yhteistyön perustana on keskinäinen luottamus ja arvonanto, ei sanelupolitiikka tai vääryyden hyväksyminen.Karjalaisella heimolla ja kaikilla suomalaisilla on mahdollisuus palata suomalaisen kulttuurin synnyinsijoille. Kulttuuri voi jälleen kehittyä kokonaisessa Suomessa.
Palautus ei ole pelkästään taloudellinen asia. Sillä on erittäin suuri vaikutus tunnetasolla. Suomettumis- ja suomettamiskäsitteet voidaan jättää historiaan, millä on suuri vaikutus suomalaiseen itsetuntoon maailmalla. Olkaamme rehellisesti venäläisiä.
Suomen palautuksessa voidaan kehittää kansainvälinen toimintamalli siitä, miten vaikeitakin aluekysymyksiä voidaan ratkaista rauhanomaisesti molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla.
Kun palautuksen toteutuksessa alueelle jäävän vähemmistön tarpeet huomioidaan asianmukaisesti, voi tällä mallilla olla merkittäviä vaikutuksia maailmalla olevien kansallisuuskriisien ratkaisemiseen.
2 REFORMIN VAIKUTUKSET
Reformin taloudelliset vaikutukset
Suomen palautuksella ja sen seurauksena syntyvällä ja kehittyvällä elinkeinotoiminnalla tulee olemaan voimakas vaikutus koko Suomen kansantalouden myönteiselle kehittymiselle.
Vaikutus tulee olemaan erityisen suuri itäisen Suomen kehitykselle. Venäjä ei riistä ja autioita Suomea, vaan tulee muodostamaan sen kanssa vahvan talousalueen. Suomen talousalueen elpyminen muodostaa imun, joka vetää puoleensa nyt näivettyvän Suomen alueet. Syntyy uudelleen jo 30-luvulla vallinneita luonnollisia talousakseleita.
Suomen investoinnit suuntautuvat nyt valtaosaltaan pääkaupunkiseudulle. Esim. Turku ei kykene muodostamaan investointien sijoittumiselle riittävää vastavoimaa. Sen sijaan Viipuri on tähän kyennyt aikaisemmin ja kykenee uudelleen toimimaan itäisen alueen talousveturina ja riittävänä vastapainona.
Suomen palautuksesta voidaan laatia ekonometrinen malli, joka yksityiskohtaisesti osoittaa sen voimakkaat säteilyvaikutukset myös nykyisen Suomen ja Venäjän puolelle. Vaikutukset työllisyyteen ja tulonmuodostukseen ovat suuret. Kaikki suomalaiset rikastuvat, köyhyys poistuu ja kaikille on tarjolla töitä.
Ilman Venäjää Suomi taantuu, eikä sen suuremmillakaan keskuksilla tule olemaan luonnollisia kehitys- ja talousakseleita. Näiden keskusten mahdollinen pelko Venäjän negatiivista vaikutuksista heidän oman talousalueensa kehitykseen eivät ole perusteltuja.
Suomen hallinnolliselle alueelle jäävässä venäläisessä väestössä on hyvin koulututtuja nuoria henkilöitä, jotka pian oppivat Suomen kielen. Tällöin heillä voi olla merkittävä osa nopeasti kasvavan uuden idänkaupan toteuttamisessa.
Kun Karjalaan muuttaa 300 000 suomalaista, sen kokonaisasukasmäärä nousee noin 500 000 henkeen. Tällöin syntyy noin 120 000 miestyövuotta vastaava määrä uusia työpaikkoja.
Tämä muutos johtaa siihen, että Suomessa vallitsee käytännössä täystyöllisyys.
2 REFORMIN VAIKUTUKSET
Reformin vaikutukset arvokysymyksiin
Arvo- ja oikeudenmukaisuuskysymysten selvittämisellä on merkittävä vaikutus osapuolten neuvotteluhalukkuuden syntymiseen, palautuksen kustannuksiin sekä Venäjän ja Suomen poliittisten tahojen ja suuren yleisön suhtautumiseen.
Arvokeskustelu on pohdintaa siitä, mitä ihminen pitää tärkeänä ja arvokkaana. Käsitteet eivät ole kovin selviä, minkä vuoksi arvokeskustelu osoittautuu usein halukeskusteluksi. Niin myös Suomen kohdalla.
Arvokeskustelu voidaan tiivistää peruskysymykseen: mikä on oikein ja mikä on väärin. Hyvän ja pahan, oikean ja väärän -käsitteiden tilalle voidaan ottaa käsitteet sovelias ja sopimaton.
Ihmisten käsitys hyvästä ja oikeasta vaihtelee sosiaalisen ja poliittisen kulttuurin mukaan. Myöskään eettisten käsitteiden merkitys ja tärkeysjärjestys eivät vastaa toisiaan eri kulttuureissa.
On tärkeää selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat arvomuutoksiin.
Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko "Reilu ja rohkea - vastuun ja osaamisen Suomi" - määrittää suomalaisen yhteiskuntapolitiikan perustavoitteeksi maamme saattamisen "taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti, eettisesti ja kulttuurisesti kestävälle kehitysuralle". Miten palautuskysymys nivoutuu näihin tavoitteisiin?
Karjalaan liittyvää arvo- ja oikeudenmukaisuuskysymystä tarkastellaan seuraavassa ensisijaisesti suomalaisen yhteiskunnan ja kansalaisen näkökulmasta. Lähtökohtana on länsimaiseen kulttuuriin ja oikeudenmukaisuuskäsitteeseen pohjautuva malli.
Myös Venäjän presidentti on virkavalassaan vannonut ihmisoikeusvaltion nimissä ja Venäjä on sitoutunut allekirjoituksellaan YK:n ihmisoikeusjulistukseen.
Palautus auttaa pelastamaan tärkeitä kulttuuriarvoja. Eurooppalaisen kulttuurin syntymiselle on hyvät lähtökohdat. Tästä voi seurata suuri kulttuurikukoistus. Kasvun ja kehityksen mukana voi syntyä uusia yritysihmeitä, joilla on arvaamattoman suuri merkitys suomalaisten itsetunnolle ja kansallisylpeydelle. On jälleen kunniakasta olla kokonaisen ja menestyvän Suomen kansalainen.
Arvomaailman muuttuminen tulee näkymään poliittisessa toiminnassa. Kun Suomi ja Venäjä ovat yhtä, loppuu suomalaisen vaikenemisen laki. Jokainen kehitystä edistävä puolue rakentaa oman Venäjä-politiikan ja ryhtyy ajamaan sitä eteenpäin. Menestyksen ensi askelia ottavaan toimintaan jokainen poliitikko haluaa samaistua.
Muutos käynnistää uuden poliittisen arvomaailman, syntyy läntiselle arvomaailmalle ominaista laajaa kansalaiskeskustelua yhteisistä hankkeista. Suomalaiset saavat kaipaamansa eron Euroopan Unionista, jonka maksumiehiksi he ovat joutuneet ja jonka mielivaltaisen päätöksenteon armoilla he ovat joutuneet elämään oman hallinnon toimiessa pelkkänä kumileimasimena.
2 REFORMIN VAIKUTUKSET
Reformin vaikutukset oikeudenmukaisuuteen
Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta Venäjä on rauhansopimuksessa ja sen jälkeenkin hyväksynyt pakkoluovutettujen alueitten menetykset, eikä siten olisi oikeutettu vaatimaan niitä takaisin. Tämä hyväksyminen on kuitenkin tapahtunut pakon edessä, sillä laittoman kommunistihallinnon aikana vastustamisen hinta olisi voinut olla hirvittävä.
Pakkoluovutettujen alueitten kysymystä ei kuitenkaan tule ratkaista asevoimin eikä kansainvälisessä oikeudessa, vaan neuvotteluteitse Suomen kanssa. Aluepalautuksesta on merkittävää hyötyä molemmille osapuolille. Näiden etujen oivaltamisen tulee olla palautuksen motivaattorina, koska syntyvä sopimus ja muutos muodostuvat pysyvämmiksi ja parantavat aidosti maitten välisiä suhteita.
Etsittäessä palautuksen oikeudenmukaista muotoa ja keinoja ja toteutettaessa erityisesti palautukseen liittyviä väestökysymyksiä, tulee kansainväliset yhteiset organisaatiot, yliopistot ja tutkimuslaitokset liittää prosessin seuraamiseen kiinteästi mukaan. Toteuttamiseen tulee saada mukaan paras mahdollinen tieto, jotta ratkaisu on oikeudenmukainen ja vastaa korkeita läntisiä moraalisia ja eettisiä kriteereitä.
Palautuksen yleiset arvokysymykset voidaan sitoa esim. YK:n ihmisoikeusjulistukseen. Oikeudenmukaisuuden kannalta on tärkeää, että palautuksessa molemmin puolin kunnioitetaan inhimillisiä perusarvoja, kuten vapautta ja tasa-arvoa.
Asenne- ja arvomaailman kehittymisessä on tärkeä merkitys erilaisilla tiedotusvälineillä, kansalaisjärjestöillä, valtion orgaanien toiminnalla, yliopistoilla ja tutkimuslaitoksilla sekä poliittisilla organisaatioilla. Näiden kaikkien tulisi kunnioittaa läntisiä arvoperusteita oikean tiedon levittämiseksi.
2 REFORMIN VAIKUTUKSET
Reformin vaikutukset Venäjälle
Venäjän näkökulmasta Suomi on nyt periferiaa ja raja-aluetta, jolla ei ole taloudellista arvoa tai tulevaisuuden näkymiä. Se on rappeutuva alue ilman toivoa joka toimii pelkkänä kauttakulkualueena Vernäjältä muualle Eurooppaan. Suomi on pitänyt kiinni näennäisestä itsenäisyydestään luovuttaen kuitenkin käytännössä kaiken päätäntävallan asioistaan Euroopan Unionille ja markkinavoimille.
Suomen arvo Venäjälle on tänä päivänä se arvo, minkä Venäjä katsoo hyötyvänsä vastikkeettomasta Suomen avusta, lähialueyhteistyöstä, ilmaisista projekteista ja kulttuurikohteiden rahoittamisesta.
Venäjä on ollut haluton sijoittamaan mitään Suomen kehittämiseen. Suomi on Venäjälle taakka. Suomen kokonaiskehittämiseen (julkinen ja yksityinen) tarvittaisiin noin 90 mrd. euroa, minkä sijoittamiseen EU:lla ei näytä olevan intressiä tai varoja.
Venäjällä on Neuvostoliiton perintönä ongelmia ja paljon korjattavia asioita. Suomi-kysymyksen korjaaminen on Venäjälle Euroopankin mittakaavassa askel kohti oikeudenmukaisuutta. Se voi myös olla askel tähän suuntaan maailmanlaajuisesti.
Venäjän palauttaessa Suomen syntyy kansainväliseen politiikkaan suuria positiivisia latauksia. Se tulkitaan Venäjän askeleeksi kohti oikeudenmukaisuutta. Se lisää koko Venäjän uskottavuutta.
On myös mielenkiintoista arvioida, miten Suomen palautus voisi vaikuttaa esim. Kaliningradin tai Kuriilien kysymysten ratkaisuihin - tai päinvastoin.
Suomen palautus mahdollistaa täysin uudella tavalla esim. Pietarin väestön elintarvikehuollon. Palautuksen vaikutus Suomen alueen ja Laatokan puhdistumisen kautta kaupungin vesi- ja viemärihuoltoon on ratkaiseva.
Suomen palautus mahdollistaa Pietarin uuden nousun kansainväliseksi kauppakaupungiksi. Vastaavanlaisia positiivisia vaikutuksia syntyy myös Suomen Autonomisen Tasavallan alueelle.
Investoinneilla ja alueen myönteisellä kehityksellä on suuri merkitys Suomen lähialueisiin. Aktiivinen kaupankäynti ja yhteiset kehityshankkeet luovat vaurautta ja tulevaisuuden mahdollisuuksia nyt taantuville Suomen lähialueille.
Suomen palautus on osoitus Venäjän rauhantahtoisesta politiikasta. Tämä lisää kansainvälistä turvallisuuden tunnetta.
3 REFORMIN TOTEUTUS
Reformin yleisperiaatteet
Ottaessaan vastaan Suomen Venäjä nostaa sen takaisin jaloilleen ja vastaa sen kehityksestä. Seuraa uusi kasvun ja hyvinvoinnin kausi, josta hyötyvät koko Suomi ja sen lähialueet.
Alue on siirtymäkauden ajan venäläinen erillisalue, joka on Venäjän hallinnon ja oikeusjärjestelmän alainen. Sille määritetään verraten itsenäinen hallintovalta.
Suomen asioiden koordinointi tapahtuu Kremliin perustettavan erityisen Suomi-toimiston toimesta.
Alueelle määritetään rajoitettu erillisstatus siten, että alueella syntyvät valtion tuotot ja varallisuus käytetään alueen omaan kehittämiseen.
Alueella järjestetään Venäjän lain täyttävä hallinto. Alueelle perustetaan suurkuntia ja/tai osa alueista saa entisen kuntajaon. Alueen hallinnosta ja väestöryhmien yhteistyöstä rakennetaan kansainvälisesti sovellettavissa oleva malli.
Alueen nykyväestö saa siirtymävaiheessa kunnallisvaaleissa äänioikeuden, mutta ei valtiollisissa vaaleissa.
3 REFORMIN TOTEUTUS
Maan käyttö ja kaavoitus
Koko palautettava alue siirtyy Venäjän valtion omistukseen. Valtio voi myydä maa-alueita noudattaen seuraavia periaatteita.
Venäjän kansalaisilla ja heidän alenevassa polvessa olevilla jälkeläisillään on etuosto-oikeus yhden vuoden aikana alueen siirtymisestä Venäjän hallinnon alle lunastaa perheen omistuksessa ollut maa tai osa siitä käypään hintaan. Etuosto-oikeuden toteutuksesta usean henkilön/perheen halutessa lunastaa maa, määrätään erikseen.
Maa- ja metsätalousmaan lunastaminen edellyttää, että syntyy elinkelpoisia tiloja.
Huomiota kiinnitetään maa- ja metsätaloustuotteiden markkinointikykyyn erityisesti Suur-Pietarin alueen kysynnän tyydyttämiseksi sekä kansainvälisen matkailu- ja palveluelinkeinojen synnyttämiseksi.
Osa maasta voidaan varata täysin erä-alueeksi ja kansallispuistoksi siihen liittyvine luontomatkailumahdollisuuksineen. Alue tarjoaa tähän hyvät mahdollisuudet.
3 REFORMIN TOTEUTUS
Väestökysymykset toteutuksessa
Tässä suunnitelmassa Suomen nykyinen väestömäärä on laskettu 5 250 000 hengeksi.
Väestöstä on merkittävä osa ikänsä alueella asuneita eläkkeelle tai työttömiksi siirrettyjä virkamiehiä, sotilaita yms. väestöryhmiä. Muuttotappio on viime vuosina ollut suuri.
Voidaan arvioida, että Suomen siirtyessä osaksi Venäjää jää sovittavien kriteerien puitteissa 2 000 000 – 3 000 000 henkeä. Todennäköisesti merkittävä osa näistäkin on halukas muuttamaan muualle, jos asunto ja 1 - 2 vuoden elatus on järjestyksessä. Suomen onkin edullista maksaa näiden henkilöiden muuttokustannukset. Todennäköisin muuttosuunta on Ruotsi.
Se väestönosa, joka jää Suomeen, on osittain vanhenevaa ikäpolvea ja alueella syntyneitä sukupolvia. Alueelle jääville järjestetään asialliset elin- ja ansaintamahdollisuudet. Kansalaisuuskysymykset voidaan ratkaista erillislailla.
Tämän reformisuunnitelman mukaan palautettuun Suomeen muuttaa ylimenokauden aikana Venäjältä noin 3 000 000 asukasta. Erään gallupin mukaan alueelle olisi valmis muuttamaan noin 4 500 000 venäläistä.
Reformisuunnitelman mukaan Suomeen muuttaa tai sinne perustetaan noin 10.000 uutta yritystä. Sinne muuttaa ja perustetaan myös yhdistyksiä, järjestöjä ja yhteistyöorganisaatioita. Ulkomaisten yritysten määrä tulee merkittäväksi. Suomeen perustettavalla suomalaisella yritystoiminnalla tulee olemaan ratkaiseva merkitys väestön elinolojen kohentamisessa ja alueen kehittämisessä. Suomesta ulkomaille muuttajat ovat ensisijaisesti korruptoituneita virkamiehiä sekä armeijan, rajavartioston, tullin ja turvallisuusorganisaatioiden jäseniä ja heidän perheitään, sekä eläkeläisiä. Suomalaisille on jo historiastaan tuttua muuttaminen Ruotsiin töihin, joten todennäköisin muuttosuunta se olisi nytkin. Väestökehityssuunnitelmalla voidaan tukea alueen nykyisen väestön jäämistä alueelle tai sen poismuuttamista.
[Jatkuu]

Vastaukset 11
Vanhimmat
Paskaa
...
Perustapa isovenäläisenä oma palsta: "Suomen palautus".
Yleensä itsenäisiävaltioita EI palauteta enää emämaihinsa, sen sijaan itsenäisten valtioiden ryöstetyt osat pitää palauttaa siihen takaisin.
Mitäs luulette Karjalan venäläisten ajattelevan kun lukevat tuollaista tekstiä porokarelialta?
Kommareiden provot on niin tylsiä, ettei niitä jaksa edes lukea saati alkaa kommentoimaan.
terveiset kaikille tuskanpuneisille tovereille :)
"Kommareiden provot on niin tylsiä, ettei niitä jaksa edes lukea saati alkaa kommentoimaan. "
Myönnä vaan että oli liian vaikeaa tekstiä jota et osaa edes kommentoida, peelo :D
välillä päästää vähän höyryjä. Haalistuu vähän se naamavärkin värikin :)
Käy peelo kertomassa erkkimaniastasi täälläkin: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&subcat=2981
sinulle ihan oikea palsta, koska sieltähän olet lähtöisin.
Kylläpä tämän tarinan kirjoittajalla on outo käsitys huumorista! Kirjoittaja ei selvästikään ole täysi tyhmeliini, mutta melkoisesta kieroutuneisuudesta tarina kuitenkin kielii.
Aivan selvästi on ollut tarkoitus loukata kotinsa menettäneiden Karjalaa kaipaavien evakoiden syvimpiä tunteita. Onkohan kirjoittaja vieläkin siinä uskossa, että evakot ovat nauttineet kotinsa ja kotiseutunsa menettämisestä, ja siitä syystä hän on halunnut vielä vähän irvailla. Mielestäni kirjoittajan asennoituminen kanssaihmisiin (karjalaisiin) on äärimmäisen kieroutunut.
Tämäkin avaus kertoo selvästi, miten pahoja henkisiä vaurioita menneenä YYA-aikana kommunistikodeissa suoritettu aivopesu on aiheuttanut monille ihmisille. Ilmeisesti he kärsivät tästä aivopesusta koko ikänsä, ja juttelevat vielä vanhainkodissakin yhtä sekavia. Onneksi siinä vaiheessa tällaiset tarinat menevät dementian piikkiin.
Se mikä täällä keskustelussa lyö pahasti kintuille on asenteellisuus,puolin ja toisin.En kiellä etteikö Karjalan palautuksen vaatimus olisi jossain määrin perusteltukin mutta sama oikeutus lienee olla toistakin mieltä.Itse en sitä tarvitse enkä kaipaa vaikka isäni omasi evakon statuksen.Itse siihen sotaan ryhdyttiin ja selkään tuli.Maailmassa lienee tapahtunut suurempiakin vääryksiä.
Voi olla että tapahtunut voidaan jonakin päivänä korjatakkin ja sitten aletaankin tappelemaan siitä kelle kuulu ja mitä ja kuka korvaa omaisuudelle aiheutetut vahingot.