Kun te ateistit sitten kuolette niin kuinka moni on pitänyt huolen siitä että ei joudu kirkollisin menoihin haudatuksi?Voi se tosin olla väliäkös sillä kun on kuollut mutta silti.Ja mitä tulee vaikka hautakiveen niin ei kai sen ristin tarvitse mitenkään siinä kievessääkään meinata muuta kuin päivämäärää jolloin kuollut?Voikohan ristin tilalle pyytää laittamaan vaikka sammuneen lampun.Mitenkäs muuten suhtautuminen siunattuun maahan noin ylipäätään?
Muutoin en ole asiasta kiinnostunut mutta se "palo"mikä joillakin on olemassa ei tältä osin ole juuri näkynyt koskaan julkisessa keskustelussa.Itse näkisin että olisi tavattoman ennakkoluulotonta vaikka pyytää lupa kompostointiin julkisesti.Saatta olla että hautaustoimilaki kieltää kyseisen menetelmän mutta kai sitä hyvillä perusteilla sitäkin saisi muuttumaan,olisiko adressin paikka?
Muutoin en ole asiasta kiinnostunut mutta se "palo"mikä joillakin on olemassa ei tältä osin ole juuri näkynyt koskaan julkisessa keskustelussa.Itse näkisin että olisi tavattoman ennakkoluulotonta vaikka pyytää lupa kompostointiin julkisesti.Saatta olla että hautaustoimilaki kieltää kyseisen menetelmän mutta kai sitä hyvillä perusteilla sitäkin saisi muuttumaan,olisiko adressin paikka?
Vastaukset 26
Vanhimmat
"Mitenkäs muuten suhtautuminen siunattuun maahan noin ylipäätään?"
Typerää taikauskoa. Multa on multaa eikä se poppakonstein miksikään muuksi muutu. Kuten jo sanoitkin, mitä väliä kun on kuollut? Minun mielestäni ruumiini voisi vaikka murskata vauvan ruuaksi niin olisin hyödyksi. Ihmisten hautaaminen ei tapahtu kuolleen vuoksi vaan elävien vuoksi:lähimmäiset hakevat siitä lohtua.
Kyllä se pahalta tuntui, että tilaisuudessa, jossa olisi kuulunut olla kyse vainajan muistelemisesta ja hänen hyvästelemisestään, pääosan saikin kristittyjen jumalhahmojen palvominen. On aika kornia, että aidosti menetystään surevat joutuvatkin kuuntelemaan papin fantasioita jumalista, jeesuksista ja taivaan olosuhteista. Tilaisuus menetti silmissäni sille kuuluvan arvokkuuden, enkä toivoisi samaa omissa hautajaisissani, vaikken itse joudukaan sitä näkemään. Niinpä olen ilmoittanut, etten halua minkään uskonnon menoja hautajaisiini. Toiveissani on kaunis, ei absurdi, tapahtuma.
Mitä mieltä mummosi olisi ollut tuolaisista hautajaisista?
Kornilta on aina minustakin tuntunut kun on hautajaisissa joutunut kuuntelemaan näitä jeesus-satuja.
On sellainenkin tapaus, missä pappi selosti, että ilman Aatamin ja Eevan syntiinlankeemusta paratiisissa tämä vainaja ei olisi sairastunut eikä kuollut ikinä. Mutta Jeesus pläpläplä..
ja varmasti halusikin tulla haudatuksi kristillisin menoin, joten siihen meidän oli tietysti sopeutuminen. Vaikka hautajaiset ovatkin jäljelle jääneitä varten, vainajan toivetta tulee mielestäni noudattaa.
Hassua kuitenkin oli se, että saattajista vain yksi ainoa kuului kirkkoon, me muut olimme uskonnottomia emmekä osallistuneet rukouksiin. Pappi ja tämä yksi sitten rukoilivat kahdestaan ja lauloivat laulujaan.
Mielestäni lähtökohta tulisi olla, että jos vainaja ei erikseen ilmoita haluaan tietyn uskonnollisen yhteisön menoihin, hänet pitäisi haudata tunnustuksettomasti. Neutraalius ei ainakaan loukkaa ketään, toisin kuin jonkin kummallisen lahkon taikauskoiset palvontamenot, joita pappi/rabbi/guru/mikälie kirkkain silmin suorittaa (ja uskonnottomasta kaikkien lahkojen menot ja messut ovat enemmän tai vähemmän kummallisia).
>>>> ilman Aatamin ja Eevan syntiinlankeemusta paratiisissa tämä vainaja ei olisi sairastunut eikä kuollut >>>>
aikas dilleä.
Minkähänlaiset mahtavat olla neutraalit hautajaiset? Niissä ei tietenkään saa olla mihinkään uskontoon kuuluvia asioita mutta ei myöskään saa olla olematta, koska tällöinhän hautajaiset olisivat ateistiset.
En ehkä osaa kuvitella tarkoittamiasi neutraaleita hautajaismenoja, mutta minua muut kuin kristilliset hautajaiset loukkaisivat, jos vainaja on ollut kristitty.
Olin viikonloppuna kaksissa hautajaisissa.
Parasta antia oli omien sukulaisten näkeminen, osanotto ja lohduttaminen. Vainajan kanssa koettuja hauskoja asioita muisteltiin samalla kuin tilanteita, joissa itse olimme toisiamme nähneet, me hautajaisiin osallistuneet.
Papin hokkuspokkus-liturgiat olivat tilaisuuden pakkopullaa, turhinta antia. Paikalla olijat olivat noista shamaanitempuista ristinmerkkeineen ja polvistumisineen lähinnä vaivautuneita. Onneksi kenenkään meistä ei tarvinnut niitä tehdä vaan voimistelun hoiti pappi.
uskonnottomat. Ei siellä tarvitse ottaa kantaa jumalien olemassaoloon.
"Moniarvoisessa yhteiskunnassa asiat eivät ole itsestään selviä. Miten toimitaan, jos vainaja oli uskonnoton, leski luterilainen, joku lapsista jehovan todistaja ja lähimmät ystävät muslimeja? Tarvitaan hautajaiset, joissa kunnioitetaan sekä vainajan ajatuksia että saattoväen oikeutta surra häntä ja ilmaista kaipauksensa omalla tavallaan. Tällainen ketään syrjimätön tilaisuus on mahdollista rakentaa vain ei-kirkollisesti, siviilitavalla."
Kysehän on juuri siitä, ettei kenenkään uskonnollisia kuvitelmia aseteta etusijalle, jolloin kukaan ei tule syrjityksi.
"Mielestäni lähtökohta tulisi olla, että jos vainaja ei erikseen ilmoita haluaan tietyn uskonnollisen yhteisön menoihin, hänet pitäisi haudata tunnustuksettomasti."
Miten tarkka ja pätevä tämän ilmoituksen mielestäsi pitäisi olla? Kuinka siitä olisi hyvä informoida ihmisiä, jotta kaikki todellakin älyäisivät erikseen ilmoittaa toivomansa hautausmenot? Olisiko sinun mummollesi tullut mieleenkään, että tällainen toive pitäisi erikseen kertoa, jos hän kuitenkin kristinuskoa tunnusti?
Minä olen haudannut kristityn mummuni kristityin menoin ja ateisti isäni tunnustuksettomin menoin. Kauniita, arvokkaita ja vainajan elämänkatsomusta kunnioittavia menoja ne olivat mielestäni molemmat. Kumpikaan heistä ei erillistä hautaustestamenttia olleet tehneet. Minä tein päätökset siltä pohjalta, millaisia uskonnollisia näkemyksiä heillä eläessään oli. Mummoni oli varsin harras kristitty, luulen että hän olisi voinut jopa loukkaantua tunnustuksettomista hautajaisista. Isäni taas oli paikoin varsin kiihkeäsanainen ateisti. Joskus naureskelen ajatuksella, että jos hänet olisin suostunut joidenkin sukulaisten toiveen mukaan kuitenkin kristillisesti hautaamaan, hän olisi ehkä noussut arkustaan kesken toimituksen haistattamaan pitkät koko jeesustelulle... ;)
Mitä omiin hautajaisiini tulee, olen ilmoittanut toiveeni polttohautauksesta. Olen myös sanonut etten omasta puolestani tarvitse hautapaikkaa, mutta jos sukulaiseni tuntevat sellaista minulle tarvitsevansa, sen voi varmaan järjestää jonkun hautausmaan siunaamattomasta maasta. En toisaalta tunne mitään kammoa sitäkään kohtaan, että minut "erehdyksessä" laskettaisiin siunattuun maahan. En usko että kuoltuani enää moisesta pystyisin välittämään. Toisaalta hullulta se vähän tuntuisi.
Asia on yksinkertaisesti hoidettavissa tekemällä vapaamuotoinen hautaustestamentti,.
Itse tein yhdistetyn hoito- ja hautaustestamentin, jossa on kootusti kaikki toiveeni hoidon suhteen (jos päädyn tilaan, jossa en itse voi toiveitani ilmaista) sekä hautajaisjärjestelyjä varten, johon pistin kaiken haluamani aina ohjelma- ja musiikkitoivomuksia myöten. Kaksi allekirjoitusta todistajiksi ja se on siinä.
Se on jälkipolven kädessä, toteuttavatko he toiveeni vai eivät, mutta ovatpa niistä ainakin tietoisia.
Totta puhuen olen huolestunut itsekin, ja samalla pessimistinen.
Vaikka olen kirkosta eronnut enkä maksanut sen jäsenmaksua vuosiin, niin pelkään pahoin, etten voi välttyä kristilliseltä hautaukselta.
Suvussani on useita pappeja, jotka takuulla pitävät huolen, että haudalleni tullaan laulamaan virsiä ja siunaus on kristillisessä kappelissa tai kirkossa - ihan varmuuden vuoksi, koska "eihän se varmaan haittaakaan"... He takuulla pystyvät manipuloimaan sukulaiseni tällaiseen ratkaisuun.
Neuvokaa please miten vältän kristillisen hautauksen?
>>>Neuvokaa please miten vältän kristillisen hautauksen?>>>
Hankalaksi taitaa sinulla mennä.
Paras idea mitä nyt tulee mieleen, on se että hetken tullen pudottaudut Mount Everestillä niin syvään railoon, etteivät saa ylös... Voi olla vaikea järjestää. Vaikka siinäkin tapauksessa muistotilaisuus järjestettäneen krist. menoin.
Atella on dilemma tässä.
Olen läheisilleni kertonut miten tämä homma tulee hoitaa, noin olellisin osin.
Kirkollisia menoja ei hautajaisiin tule, kun ei kirkkoon kuulu. Se on helposti hoidettu. :)
Hautaus tapahtuu mereen, tuhkana. Kerran olen moisessa tilaisuudessa ollut mukana ja aika mahtavaa oli. Vei kyllä voiton kaikista muista hautajaisista joihin olen osallistunut... Sitä en tiedä saanko yhtä laajaa porukkaa seuraamaan (tuolloin paikalla päälle kymmenen veneellistä).
Tuhkaus on hieno ja perinteinen tapa hankkiutua eroon vainajista. Muistokiveä kaipaavat vain ne jotka eivät muuten pysy läheistensä muistoissa. :)
Koska ateistien maailmankuvan mukaan heidän kuollut ruumiinsa on pelkkä läjä mätänevää lihaa josta on jotenkin hankkiuduttava eroon ennen kuin ihmiset alkavat voida pahoin, niin heille pitäisi olla sama, että haudataanko heidät kristillisin menoin, vaiko kääritään mattoon ja upotetaan suohon. (Heidän sukulaisillaan voi ehkä olla hieman väliä, mutta se nyt ei kuulu tähän.)
Pelkäättekö te joutuvanne taivaaseen? Häh?
että haudalla loitsiminen määrää meneekö hemmo taivaaseen.
Tästä voisi melkein vetäistä sellaisen johtopäätöksen, että ainoastaan usko kuolemanjälkeiseen elämään panee kristityn toivomaan itselleen arvokkaita hautajaisia. Miten on? Haluaako kristitty tulla kristillisin menoin haudatuksi vain siksi, että pelkää päätyvänsä jonnekin muualle kuin taivaaseen, jos ei osakseen toivomiaan menoja saa? Pelkääkö kristitty, ettei kaikkivaltias Jumala löydä hurskaita uskovia muualta kuin siunatusta maasta?
Minä ajattelen asian niin, että ihmisellä on väliä uskontoon katsomatta. Hänen eletyllä elämällään on väliä ja se eletty elämä antaa kuolemallekin merkityksen. Jos ihminen haluaa itse esittää toiveita omista hautajaisistaan, niin siihen ei pitäisi olla kellään nokankoputtamista.
jos elämä jatkuu kuoleman jälkeen niin sehän on hienoa ja todennäköisesti täysin uskoon ja hautausrituaaleihin riippumaton asia...
Kasa mätänevää lihaa tulee sinustakin kun kuolet.
Ihmisillä on ollut kymmeniä tuhansia vuosia (aivan!) tapana kuopata vainaja, viskata kukkia ja punamultaa perään ja itkeskellä kuopan reunalla. Ihan ilman jumaliakin. Kyse on vainajan muistelemisesta ja kunnioittamisesta, ei sen enemmästä.
Te uskovaiset, maailman navat, kuvittelette vain itsenne ja samanuskoisten ansaitsevan muistelua ja kunnioitusta. Eikös nimenomaan teidän pitäisi tyytyä tunkiolle rahtaamiseen, kun siitä on kumminkin äkkilähtö henkiolentona jumalan polvelle istumaan?
Niin sitä voi ihminen erehtyä kun jopa minua luullaan uskovaiseksi. (naurunpyrskähdyksiä)
Mainittakoon tähän väliin, että peruskoulun uskonnonopettajani taas luuli minua saatananpalvojaksi.
Mutta siis itse asiaan.
Se mitä sanot on siis, että hautajaiset pidetään henkiinjääneiden takia, ei sen kuolleen? Enkö minäkin jotain maininnut, että poismenneen sukulaisilla saattaisi olla jotain kuvaamaani hautaustapaa vastaan?
Ja tarkoitukseni ei ollut halventaa ateisteja, toin vain esille sen seikan, että jos ateisti on sitä mieltä, että kuoleman jälkeen on jäljellä vain läheinen tuttavuus matojen ja mikrobien kanssa, niin silloin hänelle pitäisi olla sama, että mitä hänen ruumiilleen tapahtuu kuoleman jälkeen.
Ja joo, ei pitäisi uskovaisillakaan olla niin paljoa huolta siitä, että mitä sille hylätylle kropalle tapahtuu.
Itse olen harkinnut ns. taivashautajaisia.
(Eli raato revitään palasiksi ja syötetään haaskalinnuille. Pitäisi olla aika sama, että suökö sen ruhon korpit vai madot.)
väliä sillä on?
Kuulun seurakuntaan ihan sukulaisten iloksi, yksi ja samahan se on mikä tekee sukulaiset iloisiksi kun olen kuollut. Senkus pistää ristin tai muuta, mitä se muuttaa?
Kirkko ja uskonto tekee monet ihmiset toiveikkaamiksi, en tarkoita sellaisella sairaalloisella epäterveellä tavalla kuin kaltaisesi psyykkisesti häiriintyneet ihmiset, eikä siinä asiassa ole mitään pahaa niin kauan kuin pidetään jalat kuitenkin maan pinnalla.
voivat olla ihan "hauskoja" (paremman sanan puutteessa) tapahtumia. Itse muistelen enovainajani, entinen merimies, ruumiinvalvojaisia hänen kantapaikassaan, valokuva ja kynttilä palamassa kantapöydässään... Paljon tuttuja, sukulaisia ja kylänmiehiä ja helvetin hyvä tunnelma. Tarinoita ja muistelua. Taisipa jokunen tuoppikin saada kyytiä.
Eikä kenenkään tarvinnut puhua saatanoista, jumalista, taivaista tai helveteistä. Ja eno olisi takuulla ollut enemmän kuin tyytyväinen tuollaisiin monttubileisiin.
Ai niin, eno tuhkattiin, oma toiveensa.
Tästähän tuli aivan hyvä keskustelu,oikeasti.Se kesti läjässäkin melkein loppuun saakka.Moni vaikutti oikeastikkin pohtineensa asiaa ja joku tehnytkin omalla kohdallaan toimenpiteitä haluamaansa suuntaan.Mitä sitten itse kuolemaan tulee niin eiköhän nootä bileitä yleensä pidetä omaisia ja läheisiä varten.Vainajan tehtävänähän on saada ihmiset unohtamaan todellisuus ja tulla kehutuksi liian myöhään,hyvä edes silloin.
taarkoitus... Eräissä toisissa hautajaisissa, vainajan leskimies, erään pohjoissuomessa pääasiassa vaikuttavan L-kirjaimella alkavan lahkon harras jäsen, sanoi vaimovainajaansa huonoksi aviovaimoksi, koska otti ja kuoli synnytykseen. Jumala kuulemma antaa hänelle, hurskaalle miehelle, uuden ja paremman vaimon.
Lisääntykää ja täyttäkää maa. Amen.
No mitenkä kävi vai rankaisiko toistamiseen?Saiko mies uuden ja paremman,oli Jumala olemassa?
se, saiko vai ei, ei ollut tuon tarinan pointti. Mutta menkööt. En tiedä saiko, mutta porukan tuntien, en sitä epäilisi. Lahkotovereilla kai löytyy tytärtä.