Uskovainen

Raamattu ei annakaan vastausta uskoon vaan sitä haetaan tieteen puolelta ja vieläpä EPÄTOIVOISESTI.

Hyväksytään tieteen taholta kaikki se, minkä uskovainen katsoo tukevan Raamattua ja sen jumalaa, mutta kaikki se mitä tiede toteaa em. seikoista kielteisenä, sen se uskovainen jättää huomiotta.
801806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Uskoon ei tule vastausta tieteestä, vaan se on Jumalan lahja syntiselle ihmiselle.
Joitakin todisteita löytyy tieteenkin avulla, mutta tärkeää on se että on uskoa.
Tiede ei anna astausta kaikkeen, eikä ainakaan yliluonnollisiin asioihin, kuin niistä ehkä johonkin joka liittyy jotenkin elimistöön ja sen toimintoihin.

Äänestä
  • "Monet skitsofreniapotilaat ovat uskonnollisia ja tuoreen tutkimuksen mukaan uskonnollisuus voi myös vaikuttaa potilaiden oireisiin. .."

    ".. sillä 14 prosentille uskonto aiheutti henkistä epätoivoa, 10 % koki uskonnon pahentavan psukoosioireita ja yhtä monella uskonto liittyi myös itsemurhayrityksiin. .."

    Seura 47/2006 s.79

    http://www.seura.fi/

    Äänestä

  • on tiede tutkinut kirjoitti:

    "Monet skitsofreniapotilaat ovat uskonnollisia ja tuoreen tutkimuksen mukaan uskonnollisuus voi myös vaikuttaa potilaiden oireisiin. .."

    ".. sillä 14 prosentille uskonto aiheutti henkistä epätoivoa, 10 % koki uskonnon pahentavan psukoosioireita ja yhtä monella uskonto liittyi myös itsemurhayrityksiin. .."

    Seura 47/2006 s.79

    http://www.seura.fi/

    Monet ihmiset ovat lähtöisin vaikeista kotioloista, jossa ihminen voi tulle itse uskoon, mutta ankarien tai muuten "huonojen" kotiolojen takia elämä voi olla ja onkin monella lapsena ja nuorena kovaa.
    Näillä eväillä pitäisi sitten jaksaa lähteä maailmalle, ja jos ihminen ei mene/jaksa mennä tai uskalla mennä seurakuntaan muiden uskovaisten luokse, saattaa omat ajatukset jopa vääristää uskonasiota. Niistä voi tulla enemmän tuomitsevia kuin mitä ne oikeastaan edes ovat.
    Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, sanotaan Raamatussa, ja uskossa oleva ihminen tarvitsee seurakuntaa. Hänellä on oikeus tarvita seurakuntalaisten seuraa, ja oikeus mennä Jumalanpalvelukseen halutessaan, vaikka viimeiselle penkkiriville. (Jos tahtoo varmasti päästä viimeiselle penkkiriville oven viereen, kannattaa mennä paikalle hyvissä ajoin ennen tilaisuuden alkamista, pieni vihje).
    Omien ajatusten kanssa ei kannata jäädä/hautautua yksin kotiin, vaan olisi hyvä mennä sinne missä on muitakin saman asian harrastajia, kuten uskovainen toisten uskovaisten juttuja kuuntelemaan taikka toisiin tutustumaan!

    Äänestä

Tuollaisenako haluat uskovaisen nähdä? Uskovainen hakee vastausta uskoon tieteen puolelta? Give me a break (=anna minulle jarru).

Äänestä
  • siitä on todisteena ID-teoria.
    Kun tiede on osoittanut "Jumalan/jumalat" tarpeettomiksi ovat kreationistit keksineet tuon teorian, vaikka se ei kait kuulu "rooliisi"?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    siitä on todisteena ID-teoria.
    Kun tiede on osoittanut "Jumalan/jumalat" tarpeettomiksi ovat kreationistit keksineet tuon teorian, vaikka se ei kait kuulu "rooliisi"?

    Sinähän sen tiedät.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Sinähän sen tiedät.

    ja sinäkin viellä, kunhan opetetaan.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    ja sinäkin viellä, kunhan opetetaan.

    Tuotan sinulle taas pettymyksen, en tule koskaan oppimaan, että "Raamattu ei annakaan vastausta uskoon vaan sitä haetaan tieteen puolelta ja vieläpä EPÄTOIVOISESTI.".

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Tuotan sinulle taas pettymyksen, en tule koskaan oppimaan, että "Raamattu ei annakaan vastausta uskoon vaan sitä haetaan tieteen puolelta ja vieläpä EPÄTOIVOISESTI.".

    >>Tuotan sinulle taas pettymyksen, en tule koskaan oppimaan, että "Raamattu ei annakaan vastausta uskoon vaan sitä haetaan tieteen puolelta ja vieläpä EPÄTOIVOISESTI.".

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Tuotan sinulle taas pettymyksen, en tule koskaan oppimaan, että "Raamattu ei annakaan vastausta uskoon vaan sitä haetaan tieteen puolelta ja vieläpä EPÄTOIVOISESTI.".

    Onko tiede siis psykologia ja uskovaisen sijasta sitä vastausta epätoivoisesti hakeekin uskomaton? Tai jos ei halua vaikuttaa epätoivoiselta, sanoo sen olevan totta.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Onko tiede siis psykologia ja uskovaisen sijasta sitä vastausta epätoivoisesti hakeekin uskomaton? Tai jos ei halua vaikuttaa epätoivoiselta, sanoo sen olevan totta.

    muotoiletko vähän selvemmin tuon, vaikutat vähän epätoivoiselta.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    muotoiletko vähän selvemmin tuon, vaikutat vähän epätoivoiselta.

    "Uskovainen on epätoivoinen? Raamattu ei annakaan vastausta uskoon vaan sitä haetaan tieteen puolelta ja vieläpä EPÄTOIVOISESTI."

    "uskoon ja sen tarpeeseen antaa vastauksen psykologia jo."

    "Onko tiede siis psykologia ja uskovaisen sijasta sitä vastausta epätoivoisesti hakeekin uskomaton? Tai jos ei halua vaikuttaa epätoivoiselta, sanoo sen olevan totta."

    Onko tämä ensimmäisen kirjoittajan viittaama tiede siis psykologia ja uskomaton hakee vastausta uskoon tieteestä? Koska hän ei halua vaikuttaa tietämättömältä, hän sanoo sen olevan totta.

    kun uskomaton hakee vastausta uskosta on siihen tietysti tarvetta, ja tämä tarve voidaan psykologisesti selittää, ymmärrätkös?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    kun uskomaton hakee vastausta uskosta on siihen tietysti tarvetta, ja tämä tarve voidaan psykologisesti selittää, ymmärrätkös?

    Mikä tahansa tarve voidaan selittää miten tahansa.

    Äänestä

  • Missukka kirjoitti:

    Mikä tahansa tarve voidaan selittää miten tahansa.

    tarpeesi käyttää noita nickejä multipersoonana on selitettävissä vain sairaudella.
    Uskon tarve Jumalaan, peloilla, anteeksisaamisella jne.

    Äänestä

kutsutaan "rusinapulla" uskovaiseksi, otetaan vain se, mikä sopii uskoonsa.

Äänestä
  • ...toisinkin päin: oli usko tai maailmankatsomus mikä tahansa, ihminen poimii itselleen ainoastaan sen tiedon, joka tukee hänen uskomuksiaan.

    Tästähän sinä itse olet elävä esimerkki: uskot keskustelevasi yhden ainoan ihmisen kanssa, joka mielestäsi käyttää useita eri nimimerkkejä. Yhtään todellista todistetta sinulla ei ole tuolle asialle, mutta poimit kirjoittajien kommenteista piirteitä, jotka tukevat tuota harhaluuloista uskomustasi. Olet siis käyttäytymiseltäsi henkeen ja vereen uskovainen ihminen.

    Äänestä

  • Saag Paneer kirjoitti:

    ...toisinkin päin: oli usko tai maailmankatsomus mikä tahansa, ihminen poimii itselleen ainoastaan sen tiedon, joka tukee hänen uskomuksiaan.

    Tästähän sinä itse olet elävä esimerkki: uskot keskustelevasi yhden ainoan ihmisen kanssa, joka mielestäsi käyttää useita eri nimimerkkejä. Yhtään todellista todistetta sinulla ei ole tuolle asialle, mutta poimit kirjoittajien kommenteista piirteitä, jotka tukevat tuota harhaluuloista uskomustasi. Olet siis käyttäytymiseltäsi henkeen ja vereen uskovainen ihminen.

    >>...toisinkin päin: oli usko tai maailmankatsomus mikä tahansa, ihminen poimii itselleen ainoastaan sen tiedon, joka tukee hänen uskomuksiaan. >Tästähän sinä itse olet elävä esimerkki: uskot keskustelevasi yhden ainoan ihmisen kanssa, joka mielestäsi käyttää useita eri nimimerkkejä. Yhtään todellista todistetta sinulla ei ole tuolle asialle, mutta poimit kirjoittajien kommenteista piirteitä, jotka tukevat tuota harhaluuloista uskomustasi. > Olet siis käyttäytymiseltäsi henkeen ja vereen uskovainen ihminen.

    >>Paras todiste siis olet sinä itse ja käyttäytymisesi,johan sen alkaa huomata useampikin ihminen, paitsi sinä itse, typerys kun olet>>Tutkittu ja todennettu tieto on olemassa sellaisenaan ( ... ) ne väitteet ovatkin helppo torjua, koska tieto itsessään ei siitä muutu, kuten voi muuttua uskomus

    >

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >

    Sinulla ei siis ole todisteita mistään. Ainoastaan omat uskomuksesi. Luet eri ihmisten viestejä ja olet niistä löytävinäsi jotain ihme salaliittoteorioitasi tukevia piirteitä. Sitten esittelet niitä täytenä totena: aivan kuten uskovaiset. Sinun logiikkasi ei poikkea millään tavoin hihhulien logiikasta.

    >>Sinulla ei siis ole todisteita mistää>Ainoastaan omat uskomuksesi. Luet eri ihmisten viestejä ja olet niistä löytävinäsi jotain ihme salaliittoteorioitasi tukevia piirteitä.> Sitten esittelet niitä täytenä totena: aivan kuten uskovaiset. Sinun logiikkasi ei poikkea millään tavoin hihhulien logiikasta.

    >>Et siis ymmärtänyt lukemaasi, sinähän olet niitä esittänyt jatkuvasti.>Sinhän tuon salaliittoteoriankin olet lanseeranut jo monella nickilläsi.>mikä ihmeen "salaiittoteoria" se on, että sinä sekoilet täällä, taas on jokin ongelma sinulla tuon ymmärryksen kanssa ja käsitteissä.>En ole esitellyt yhtäkään teoriaa sinun "salaliitoistasi" koska minulla ei sellaisia ole, vai näytätkö yhdenkin kohdan.

    >>Ymmärsin lukemani, mutta en ymmärtänyt logiikkaasi, jolla omat henkilökohtaiset tulkintasi (=uskomuksesi) olisivat todisteita mistään muusta kuin omista uskomuksistasi.>En muista, kuka salaliittoteorian ensimmäisenä täällä lanseerasi. En kuitenkaan yhtään ihmettele, että niin monet lukijat päätyvät lopulta samaan tulkintaan noita harhaluuloisia kommenttejasi lukiessaan. >Sitäpaitsi kirjoittajat täällä lukevat toistensa kirjoituksia ja nappaavat sieltä täältä sopiviksi kokemiaan, kuvaavia termejä. Paranoidisuus ja salaliittoteoriat kuvaavat hyvin sinun tapaustasi. >En minä "sekoile" täällä. Kirjoitan kommentin tämän tästä ja seuraan kiinnostuneena sinun paranoidista ryöpytystäsi.> Lähinnä minua kiinnostaa, mikähän ihmeen oireyhtymä saa tuollaista käyttäytymistä aikaan.>Joskus heitän jutusteluun sinulle täkyn ja katson miten siihen reagoit. Täytyy myöntää, että olet mielenkiintoinen ja toisaalta varoittava tapaus siitä, mihin pahimman laatuinen nettiaddiktio voi eläkeläisellä johtaa.>No sellaisena voidaan pitää uskomustasi, jonka mukaan useiden sinulle vastanneiden viestien takana olisi palstan sheriffi.

    >>eipä siinä sen kummempaa logiikkaa tarvitse, sinä mokailet rooleissasi teoissasi ja se näkyy ilman uskomuksiakin..hehe..>Kukaan toinen nyt ei edes tuollaista roskaa ja "teoriaa" keksisikään, joten siinäkin on ihan hyvä todiste, kun sitä viljelet eri nickeilläsi>Vain sinun melikuvituksessasi, mutta keroppa viellä se "salaliittoteorian logiikka", niin saadaan nauraa.>minähän vain vastailen sinun sekoiluihisi.>Sinähän oletkin provoEero ja alkaahan sen kohta tyhmepikin huomata..hehe ja sehän sinua vituttaakin, uskottavuus mennyt.>miten se olisi salaliittoteoria, annahn nyt näyte siitä logiikastasi.
    ppunkarihan on vain yksi sinun kymmenistä nickeistäsi, ei muuta.

    >>Ei vaan uskomus>Niinhän sinä uskot ja uskottelet itsellesi omia uskomuksiasi tukeaksesi - aivan kuten kuka tahansa perinteinen hihhuli. En voi "mokailla rooleissani", yksinkertaisesti koska minulla ei ole sellaisia. Sinun on sangen vaikea todistaa jotain sellaista, mitä ei tapahdu>Mikäs todiste tuo nyt muka on? Miten niin kukaan toinen ei voisi moista yhteenvetoa tehdä luettuaan paranoidisia höpötyksiäsi? Käytät perinteistä hihhulien suosimaa kehäpäätelmää omien uskomuksiesi pönkittämiseksi.>Salaliittoteorian logiikka on se, että kuvittelet itsesi niin tärkeäksi henkilöksi, että kuvittelet, että palstan sheriffi pyrkisi torpedoimaan keskusteluasi käyttäen useita eri nimimerkkejä. Tiedän itse, että en ole sefu. >Tämän lisäksi osaan suomenkieltä sen verran hyvin ammattini puolesta, että kykenen sangen helposti erottamaan, mikäli joku pelleilee useammalla nimimerkilllä. Olen esimerkiksi vuoren varma, että "Missukka", "h.poirot" ja "ppunkkari" ovat eri henkilöitä. >Vastailet tai et, olet paranoidi. >Ainoa, joka täällä haikailee uskottavuuden perään, olet sinä itse. Tiedän kyllä syysi, miksi alunperin kommenttini ovat alkaneet sinua vituttaa: olen osoittanut kerta toisensa jälkeen, että et ole miettinyt noita juttujasi tarpeeksi syvällisesti.>Sinun kommenteistasi on niin lapsellisen helppoa löytää mokia, argumentaatiovirheitä ja epäloogisuuksia ja niiden osoittaminen on saanut sinut raivon partaalle. SINUN uskottavuutesi tällä palstalla on mennyttä ja se on saanut sinut näköjään täysin sekaisin. >Siinähän se todiste sinun salaliittoteorioistasi tuli taas!>Minulla on tällä palstalla tasan tämä yksi nikki, enkä ole ppunkkari. Höpötät olemattomia kuin pahimman lajin fundis-hihhuli, etkä kykene osoittamaan yhtään todistetta uskomuksiesi tueksi. Toimit siis uskosi varassa.

    >>selvät näytöt eivät ole uskomuksia, vaan toteamus.>Voi sanoa että harva varmaan kykenisikään todistamaan itse niin hyvin kuin sinä olet tehnyt multipersoonasi todistaakseen.>"salaliittoteoria"?
    kyllä semmoisen keksimiseen tarvitaan ihan tietynlainen ihminen, juuri sellainen kuin sinä, sairas persoona joka on katsellut liikaa scifiä.>Ei kukaan normaali ihminen tuollaista alkaisi höpöttämään.>Vain sinun tyhmyydellä ei sitä ymmärrä, koska vertaat muita aina itseesi ja kuvittelet sairaana narsistina olevasi heitä ovelampi.>Sinustahan tässä on ollut kysymys koko ajan, etkö edes sitä ymmärrä, ei minusta.>miten ihmeessä ne vosivat olla salaliittoa minua vastaan joka tuon ne esille>Oletko todella noin tyhmä, tai pitää sanoa olet niin saatanan tyhmä, että ihmetyttää oikein. >Totta kait toistelet, etteet ole sefu, niin sanoo mielisairaskin, en ole sairas ja on kuitenkin, kuten sinäkin, sairas ja sefu.>Älä nyt naurata taas, sinun todistus on surkea, ihan kuin roolisikin ovat surkeita, vaikka yritätkin muuttaa niissä tyyliäsi, lisäksi viellä naurettavalla tavalla>Muistatko elokuvan Psyko>jaha, narsismia taas esiin, kerroppa taas yksi kohta sellaisesta missä sen olet osoittanut ja miten?

    "Uskovainenkin vaan "toteaa" jumalansa olemassaolon ja väittää Raamattua ja omia kuvitelmiaan näytöksi."

    Usko viittaa uskomiseen, luottamista siihen mikä ei näy. Uskomattomat kinuaa näyttöjä ja jos jotain vastaa sinne päin, se ei tarkoita sitä, että uskoa perustellaan. Minun mielestäni kyse ei ole samasta asiasta kuin se, että väittää jotain näytöksi.

    >>Usko viittaa uskomiseen, luottamista siihen mikä ei näy.>Uskomattomat kinuaa näyttöjä ja jos jotain vastaa sinne päin, se ei tarkoita sitä, että uskoa perustellaan.

    Äänestä

  • Saag Paneer kirjoitti:

    >>Usko viittaa uskomiseen, luottamista siihen mikä ei näy.>Uskomattomat kinuaa näyttöjä ja jos jotain vastaa sinne päin, se ei tarkoita sitä, että uskoa perustellaan.

    Ok.

    Äänestä

  • Saag Paneer kirjoitti:

    >>selvät näytöt eivät ole uskomuksia, vaan toteamus.>Voi sanoa että harva varmaan kykenisikään todistamaan itse niin hyvin kuin sinä olet tehnyt multipersoonasi todistaakseen.>"salaliittoteoria"?
    kyllä semmoisen keksimiseen tarvitaan ihan tietynlainen ihminen, juuri sellainen kuin sinä, sairas persoona joka on katsellut liikaa scifiä.>Ei kukaan normaali ihminen tuollaista alkaisi höpöttämään.>Vain sinun tyhmyydellä ei sitä ymmärrä, koska vertaat muita aina itseesi ja kuvittelet sairaana narsistina olevasi heitä ovelampi.>Sinustahan tässä on ollut kysymys koko ajan, etkö edes sitä ymmärrä, ei minusta.>miten ihmeessä ne vosivat olla salaliittoa minua vastaan joka tuon ne esille>Oletko todella noin tyhmä, tai pitää sanoa olet niin saatanan tyhmä, että ihmetyttää oikein. >Totta kait toistelet, etteet ole sefu, niin sanoo mielisairaskin, en ole sairas ja on kuitenkin, kuten sinäkin, sairas ja sefu.>Älä nyt naurata taas, sinun todistus on surkea, ihan kuin roolisikin ovat surkeita, vaikka yritätkin muuttaa niissä tyyliäsi, lisäksi viellä naurettavalla tavalla>Muistatko elokuvan Psyko>jaha, narsismia taas esiin, kerroppa taas yksi kohta sellaisesta missä sen olet osoittanut ja miten?

    >>Toteamukset ovat mielipiteitä. Selvää näyttöä sinulla ei voi olla väitteittesi tueksi hyvin yksinkertaisesta syystä: väitteesi eivät pidä paikkaansa.>Uskovainenkin vaan "toteaa" jumalansa olemassaolon ja väittää Raamattua ja omia kuvitelmiaan näytöksi. Sinä liikut ihan samalla tasolla. Annapas nyt tulla niitä näyttöjä, että saadaan taas nauraa. Heh-heh-heh! ;-D>Se että kirjoittajia on useita, on näyttö useista kirjoittajista - ei yhdestä multipersoonallisuudesta. Sinun paranoidiset harhasi eivät ole näyttö muusta kuin paranoidisista harhoistasi. >Ai mielestäsi ainoastaan "tietynlaiset ihmiset" keksivät sanan "salaliittoteoria" paranoidisten kuvitelmiesi pohjalta. Kovinpa tyhmiksi ihmiset noteeraat. >Anteeksi nyt, mutta pidätkö todellakin itseäsi "normaalina ihmisenä"? Kootaanko sikermä noita sinun "normaalin ihmisen" kommenttejasi...? >Ei minun tarvitse kuvitella mitään oveluuksia. Tuo on nimenomaan näyttö tuosta sinun "salaliittoteoriastasi", jonka mukaan kirjoittajat täällä "ovelana" yrittävät sinua hämätä. >Ei, kyllä minun lisäkseni ainakin kaksi muuta kirjoittajaa on nimenomaan keskustellut sinusta. Alatko pimahtaa lopullisesti? >Koska ei ole mitään kuvittelemiasi peeloiluja. On ainoastaan sinä, jolla on harhaisia kuvitelmia, ja jokunen muu kirjoittaja, jotka pyrkivät palauttamaan sinua reaalitodellisuuden pariin. >Ei. En todellakaan ole tyhmä. Sinä sen sijaan olet vakavasti sairas, et halua nähdä todellisuutta sellaisena kuin se on, etkä hakeutua hoitoon. >Tottakai väität, ettet ole paranoidi, mutta ninhän paranoidit henkilöt juuri väittävät, koska eivät tajua omaa sairauttaan.>Ei, hyvä :pp. Roolini eivät ole surkeita, koska ei ole mitään rooleja. Ne ovat sinun kuvitelmiasi. Ymmärrätkö?>Olet ilmeisesti sen verran kielipuoli suomalainen, ettet osaa lukea tunnusmerkkejä, joista kirjoittajan tunnistaa. Sinun esimerkiksi olisi mahdotonta peeloilla kahta lausetta pidempään, koska tapasi kirjoittaa on kyllä täysin uniikki. >Elokuvistako sinä nuo teoriasi kaivat? >Jokainen keskustelu viimeisen kolmen vuoden aikana, jonka olen kanssasi käynyt. Googlaa itse. Ei siinä mitään narsismia tarvita todetakseen päihittäneensä sinut jossain typerässä väittelyssä. Ei se mikään saavutus ole.

    >>se on sinun väitteesi, mutta monet muutkin ovat jo huomanneet ne valheiksi, omien mokiesi takia.>Minua naurattaa tuo "-D vikasikin" noissa lopuissa, löytyy useista nickeistäsi..hehe..>hehe, se että nickejä on useita, ei todista, että kirjoittajia on useita.>tälläisessä asiassa kyllä, vain sellaiset tyhmät kuin sinä olet sen kesisivät.>Sinuun verrattuna erittäin normaalina.>"Kaksi" sinun aivoistasi, sinä olet pimahtanut ajat sitten..hehe.>Kuten monesti olemme saanneet huomata, sinulla on se todellisuus hakusessa, sinähän olet "noitien" sukua...hehe..>Sinut tunnistaa varsin hyvin, johtuu sairausdestasi, jolle et mahda mitään.>Minulla taas ei ole tarvetta peeloilla, kuten huomaat.>Minä en ole vaihtanut nickiäni, niin kuin sinä, jonka olet jo myöntänytkin usein.>Koitahan muistaa ottaa se lääkkeesi, kyllä se siitä.ystäväsi :pp.

    >>Ketkä "monet muut"? Kenelläkään muulla tällä palstalla en ole huomannut tuollaista paranoiaa. Olet kyllä tällä palstalla ihan yksin sairauksinesi.>Faktaa on taas se, ettei ole mitään "mokia", joista väitteeni "huomattaisiin valheiksi". Et kykene näyttämään mitään todisteita mistään mokista tai valheista ja tähänkin on yksinkertainen syy: kyse on sinun paranoidisista harhaluuloistasi. >"D-vikani" eli ";-D" sattuu olemaan erittäin yleinen "silmää iskevä naurava hymiö", jota käyttävät varsin monet. Mikäli tuota pidät jonain todisteena samasta nikistä, niin harhaluulosi ovat laajempia kuin olen tähän saakka aavistanutkaan.>Ei niin, mutta koetapa itse kirjoittaa jollain muulla tyylillä.>Luulenpa. että kävisi aika hankalaksi, joko sitten "kymmenillä"...>Tutkiessani noita kirjoittavia nimimerkkejä, en huomaa niissä muuta yhteistä kuin, että ovat asioista eri mieltä kanssasi.>Onko oikeassaolemisen pakkosi noin fanaattista, että jokainen joka uskaltaa olla eri mieltä kanssasi on aina automaattisesti sama mielestäsi "sairas" ihminen??!! >Olet jollain lailla herttainen noine "tyhmä"-nimityksinesi. Ikävä kyllä vaikuttaa kuitenkin siltä, että älykkyyden suhteen sinulla ei olisi juurikaan varaa nimitellä muita. >Ja perustelusi tälle väitteellesi taas ovatkaan...?Ei, vaan sinun. Sinä olet pimahtanut. Hoh-hoh-hoo! >On totta, että suvussani on ollut kansanparantajia 1700- ja 1800-luvuilla. Millä tavalla se osoittaa, että "todellisuuteni on hakusessa"? Perustelisitko? >Kummallista, että kaikista kirjoittajista juuri sinä, joka et osaa edes kunnolla suomenkieltä, olisit ainoa joka "tunnistaa" minut eri nikeistä.>Nimimerkeillä et kykene peeloilemaan vaikka haluaisit ja sekös sinua täällä ilmeisesti niin vituttaakin.>Peeloilet joka tapauksessa ja kirjoittelusi on osoitus sairaudesta oli se sitten mielestäsi "hurttia humööriä" tai aitoa harhaluuloisuutta. Kaipaat sairaalloisesti huomiota ja tavallasi peeloilla saat sitä riittämiin.>Olen myöntänyt vaihtaneeni nimimerkkiä, koska muuan psykopaatti nimimerkiltään :pp., jonka itsetunto ei kestänyt sitä, että hävisi kerta toisensa jälkeen väittelyt kanssani alkoi kerätä minusta järjestelmällisesti tietoja paljastaakseen anonyymin nimimerkin takana olevan henkiöni. >En kuitenkaan ole koskaan kirjoitellut samaan keskusteluun eri nimimerkeillä.>Hyvä, että muistutat muita lääkkeistä. Aihe lienee osa sinun arkipäivääsi. Itse en käytä lääkkeitä, joten muistutuksesi on aiheeton. >Sinulla on kummallinen käsitys ystävyydestä. Ei ihme, että olet erakoitunut ja turhautunut vanha mies vailla ystäviä.

    Tyhjiä lauseita, muttei näyttöä mistään, heh-heh. ;-D

    Tyypillinen harhaluuloinen valehtelija, joka ei kykene todistamaan yhtään väitettään todeksi. Suomeksi: olet pelkkä huomiota kerjäävä räksyttävä vanha ukko, jolle on vanhoilla päivillään iskenyt trollimania päälle. Olet säälittävä tapaus yksinäisyydessäsi.

    >>Tyhjiä lauseita, muttei näyttöä mistään, heh-heh. ;-D

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    >>vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa. Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi. >Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa. >Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym. >erveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan. >Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    vastaus oli osoitettu Saag Paneerille.

    Omaa tyhmyyttäsi täällä todistelet pp. Eläkeläisen tähtihetket menossa, vissiin. Onneksi sinun kaltaisiin höhliin törmääminen, saa ihmisen arvostamaan omaa elämäänsä vieläkin enemmän.

    Vihollisesi on virtuaalinen paperitiikeri. Korvien välissä eikä missään muualla.

    Hakusanalla ´pp ja vainoharha´ haaviin jää kaikenlaista.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >>Tyhjiä lauseita, muttei näyttöä mistään, heh-heh. ;-D

    >>Eiköhän tässä ole näyttöä tarpeeksi, sinunsairaudestasi..hehehoho...>tussahan taas tuo sairas narsismisi tulee esille yhä uudestaa..hehe.."jonka itsetunto ei kestänyt sitä, että hävisi kerta toisensa jälkeen väittelyt kanssani"... hehe..>Tarviiko tuota tuon selvemmin todistaa enää, sillä itsehän tuon parhaiten teet

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    >>vastaus oli osoitettu Saag Paneerille. >Omaa tyhmyyttäsi täällä todistelet pp. Eläkeläisen tähtihetket menossa, vissiin. Onneksi sinun kaltaisiin höhliin törmääminen, saa ihmisen arvostamaan omaa elämäänsä vieläkin enemmän.>Vihollisesi on virtuaalinen paperitiikeri. Korvien välissä eikä missään muualla.>Hakusanalla ´pp ja vainoharha´ haaviin jää kaikenlaista.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    MIssäs ne paranoidisen uskovaisen näytöt taas viipyvätkään... Kheh-heh! ;-D

    >>Eiköhän tässä ole näyttöä tarpeeksi, sinunsairaudestasi..hehehoho...>tussahan taas tuo sairas narsismisi tulee esille yhä uudestaa..hehe.."jonka itsetunto ei kestänyt sitä, että hävisi kerta toisensa jälkeen väittelyt kanssani"... hehe..>Tarviiko tuota tuon selvemmin todistaa enää, sillä itsehän tuon parhaiten teet

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    "Olen myöntänyt vaihtaneeni nimimerkkiä, koska muuan psykopaatti nimimerkiltään :pp., jonka itsetunto ei kestänyt sitä, että hävisi kerta toisensa jälkeen väittelyt kanssani alkoi kerätä minusta järjestelmällisesti tietoja paljastaakseen anonyymin nimimerkin takana olevan henkiöni."

    hehe...

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    tämä on pp lle.

    Koitan ymmärtää uskon logiikkaa. Sinä olet palstan paras fundamentalisti.

    Mutta en muuten usko erityisemmin psykiatriaankaan.En siis usko esittämiäsi teorioitasi muuten kuin osana sinun sielunmaisemaasi.
    ´
    Niin ja kirjoittelen täällä just senverran, että rentoudun ´virtuaalisessa olohuoneessa´ pienen hetken ja lepuutan sauhuavia aivojani.

    Saan uusia ideoita ja ajatuksia kun teen jotain rutiineista poikkeavaa.

    Luotan Occamin partaveitseen, teoriaan joka on muuten sinule tuntematon.Eli lähes jokaisen nimimerkin takana on eri ihminen tässä tapauksessa.

    Naurattaa se, etten millään jaksasi vuosia uskoa jotain noin typerää kuin sinä.Olisin tehnyt ja ajatellut jotain muuuta.

    Uskosi sisältö on typerä. Se jaksaa huvittaa.

    Kerro nyt hyvä mies mikä tieto saisi sinut luopumaan uskostasi? Vai saako mikään?

    ´Tyhmyydelle ei jumalatkaan voi mitään´ on sellainen sanonta jota käytetään ihmisestä jonka oma ymmärrys ei riitä tajuamaan tosiasioita.(selitys, kun kerran kyselit mitä tarkoitin)

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    nauretaan sitten yhdessä,mutta katso sinä ensin peiliin, näet narsistisen typeryksen....hehe..

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    Ihmisen elämä on ihmeellistä!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000012&posting=22000000021729479

    Voi hyvät hyssykäiset. Kirjoitan myöhemmin lisää alkaa työt kärsiä kun pitäisi vastailla henkilölle jonka todellisuudentaju hukassa. Vaikka me kaikki etsimme pp n todellisuudentajua täällä kissojen ja koirien kanssa vielä se ei ole löytynyt. Tuskin löytyykään.

    Tässä sinulle "pikkuapulainen", oma "sivupersoonasi", "taidotkin" kuin sinulla...hehe

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000021800009

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    >>Luotan Occamin partaveitseen, teoriaan joka on muuten sinule tuntematon.Eli lähes jokaisen nimimerkin takana on eri ihminen tässä tapauksessa.

    Jos olisin sinä, niin höyryäisin mielummin Tsetsenian kansanmurhan takia.

    Mitähän nyt halut edellisellä kommentillasi tarkoittaa? Käytän muutamaa nikkiä ja olen jutellut kanssasi näitä Poirot ketjuja lukuun ottamatta ystävällisissä merkeissä.

    Sinun kannattaisi käydä katsomassa Athos Luostarielämää Pyhällä Vuorella näyttely Helsingissä kun kerran olet suuri Athos fani(ehkä oletkin jo käynyt)se on avoinna 21.1.07 asti.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    Siis ei mitään näyttöä. Ei ketään toista kirjoittajaa, joka kuvittelisi minun käyttävän useampaa nikkiä; ei yhtään kohtaa, jonka voisit todistaa valheeksi; ei yhtään kommenttia joista kävisi ilmi "nikkipeeloilu" tai että olisin palstan sefu. Siis ei mitään. Ei muuta kuin vanhan yksinäisen elämäänsä pettyneen miehen harhaiset kuvitelmat.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    >>Jos olisin sinä, niin höyryäisin mielummin Tsetsenian kansanmurhan takia.>senkun alat höyryämään>Mitähän nyt halut edellisellä kommentillasi tarkoittaa? Käytän muutamaa nikkiä ja olen jutellut kanssasi näitä Poirot ketjuja lukuun ottamatta ystävällisissä merkeissä.>Sinun kannattaisi käydä katsomassa Athos Luostarielämää Pyhällä Vuorella näyttely Helsingissä kun kerran olet suuri Athos fani(ehkä oletkin jo käynyt)se on avoinna 21.1.07 asti.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    Hee-hee! ;-D
    Kirjoittanut: Saag Paneer 4.12.2006 klo 21.24

    >> Siis ei mitään näyttöä. Ei ketään toista kirjoittajaa, joka kuvittelisi minun käyttävän useampaa nikkiä; ei yhtään kohtaa, jonka voisit todistaa valheeksi; ei yhtään kommenttia joista kävisi ilmi "nikkipeeloilu" tai että olisin palstan sefu. Siis ei mitään. Ei muuta kuin vanhan yksinäisen elämäänsä pettyneen miehen harhaiset kuvitelmat.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    olet jäänyt 2 vuotiaan tasolle.

    Poirot ketjujen aikana en ole kirjoittanut tänne millään muulla nikillä. Minulla on muutakin tekemistä.

    Sitä ennen kirjoitin yhdellä vakinikillä, jota jouduin kerran vaihtamaan. Siis yhteensä kahdella nikillä.Palstalla olen pyörinyt harvakseltaan jo ennen sinua vanhaan hyvään aikaan.

    Sinulla on omituinen tapa tehdä johtopäätöksiä. Sinun mielestäsi jos käytän sanaa ´uskonto´ ja joku toinen käyttää myös sanaa ´uskonto´, se on todiste että olemme sama henkilö.

    Sinun logiikallasi Sumessa on vain yksi henkilö koska hän käyttää samoja sanoja kun muutkin niin se todistaa että hän on kaikki muutkin ihmiset(pitkälle viety yleistys).

    Sama juttu, jos alkaisin väittäämään, että kaupan myyjä on oikeasti Tarja Halonen, koska hän ei pysty todistamaan että niin ei ole. Kaikki mikä tukee sitä että hän on eri henkilö on taitavasti väärennettyä.Koska olen päättänyt että hän on Tarja Halonen niin, niin on.

    Samapa tuo. Väitellään tyhjästä. Länsimaisen ihmisen oma todiste tyhmyydestään. Myönnän olevani tyhmä kun jaksan vastata idootille. Näin järjetön keskustelu toimii rentoutumishetkenä.

    Ei päätä, ei häntää.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    >>Sinulla on omituinen tapa tehdä johtopäätöksiä. Sinun mielestäsi jos käytän sanaa ´uskonto´ ja joku toinen käyttää myös sanaa ´uskonto´, se on todiste että olemme sama henkilö.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    sai sinut hyppimään tasajalkaa.

    Kun puhutaan esim. jumaluuksien todistamisesta tai muista uskonnollisista "todistuksista" on mielestäni aika väistämätöntä, että jossain vaiheessa puhe kääntyy myös Wilhelm Ockhamiin periaateineen. "Occamin partaveitsi" näyttää olevan suosittu tapa nimetä tuo tunnettu periaate. Itse olen aikoinaan oppinut kuitenkin tuon samaisen periaatteen nimellä "Occamin terä", jota yleensä itse viljelen.

    Oletko muuten poirot, koskaan keskustellut :pp.n kanssa Maslown tarvehierarkiamallista? Se on nimittäin aihe, joka hiljentää papparaisen... :-D

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    >>occamin partaveitsi
    Kirjoittanut: h.poirot 5.12.2006 klo 19.29

    >Itse olen aikoinaan oppinut kuitenkin tuon samaisen periaatteen nimellä "Occamin terä", jota yleensä itse viljelen.>Oletko muuten poirot, koskaan keskustellut :pp.n kanssa Maslown tarvehierarkiamallista? Se on nimittäin aihe, joka hiljentää papparaisen... :-D

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    Taisin mainita joskus Maslowin tarvehierakiasta. Jos ihminen toteuttaa itseään onnistuneesti alemmat tarvehierakian tasot hoituvat siinä samalla.

    Tämä sai ukon näkemään punaista(punaisen ämpärin mahdollisesti ennen kuin se muuttuu mustaksi heh, heh...)

    Jatkoin vielä jotain onellisuudesta, hetkessä elämisestä, kaiken virtaamisesta. Se olikin jo sitten liikaa. Ukko repi pelihousunsa tootaalisesti ja marssitti sivupersoonat kehiin.

    >>juuh..
    Kirjoittanut: h.poirot 6.12.2006 klo 11.52

    mitä Maslow tarkoittaa ylimmillä tarvehierarkian tasoilla ja sille ei jumalatkaan (eikä psykiatrit) mitään voi. Hän ei yksinkertaisesti ymmärrä mistä on kysymys. Hän suuttuu, koska menettää kuvitellun kontrollin tunteensa asioihin, kun liikutaan aluiella jossa hänen päänsä lyö tyhjää.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    >>mitä Maslow tarkoittaa ylimmillä tarvehierarkian tasoilla ja sille ei jumalatkaan (eikä psykiatrit) mitään voi. Hän ei yksinkertaisesti ymmärrä mistä on kysymys. Hän suuttuu, koska menettää kuvitellun kontrollin tunteensa asioihin, kun liikutaan aluiella jossa hänen päänsä lyö tyhjää.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    >>Aivan
    Kirjoittanut: Saag Paneer 7.12.2006 klo 11.45

    >>mitä Maslow tarkoittaa ylimmillä tarvehierarkian tasoilla ja sille ei jumalatkaan (eikä psykiatrit) mitään voi. Hän ei yksinkertaisesti ymmärrä mistä on kysymys. Hän suuttuu, koska menettää kuvitellun kontrollin tunteensa asioihin, kun liikutaan aluiella jossa hänen päänsä lyö tyhjää.>Tämä on totta. Jotain :pp.n tarpeista kertonee mm. se, miten hän on huolissaan kun keskustelua hänen mielestään "pidetään etusivulla" silloin kun hän on alakynnessä ja nyt kun aloitus ei ole enää samalla tavalla näkösällä, :pp.n tarve keskustella loppuu kuin seinään. ;-D Huomiota kerjäävä pelle - siitähän hänen tapauksessaan on kysymys.>Mielenkiintoista sen sijaan onkin, mitä tarpeita ja mitä puutteita :pp. rähjäämisellään ja huomionkerjäämisellään kompensoi. Tuskin hän tiedostaa niitä itse.>Miksi?
    Kirjoittanut: m-ilian 5.12.2006 klo 21.26

    "Kerrohan sie sillä "etelän pelle"-logiikallasi, miksi sulla on tarvetta vittuilla tyypille joka ajaa käytännössä samaa asiaa kuin sie? Vai ootko joku -peelo- hihhuloimassa (väärällä) palstalla?"<

    Yksinkertaisesti siksi, että on aivan sama mitä "asiaa ajat" kun puhut paskaa, olet silti sairas nihilisti, joka on syytä tuoda esiin valheittensa takaa.
    Siksi "ystäväni", että muutkin sen huomaa.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    >>Jos nyt katsotaan tämänkin osion keskusteluja voidaan nähädä kuka "repii pelihousujaan" kokoajan.>Kenellä on valtava tarve yrittää säilyttää uskottavuutensa, keskustelemalla itsensä kanssa..hehe..>saiaras narsismisi paistaa taas kuin "Naantalin Aurinko">mitenkähän tässä voisi olla "alakynnessä"?>sehän sinua vituuttaa kun et "ymmärrä" miksi tuon peeloilujasi esille>Miksi?
    Kirjoittanut: m-ilian 5.12.2006 klo 21.26>kun puhut paskaa, olet silti sairas nihilisti, joka on syytä tuoda esiin valheittensa takaa.>Siksi "ystäväni", että muutkin sen huomaa.

    on jättänyt pp n...

    Ukkohan on voinut olla kolarissa ja saada tällin päähänsä tai hän on tippunut talonsa katolta. Hänellä on voinut olla jokin aivosairaus joten emme tiedä mikä hänet on saanut tähän kuntoon .

    Lyhyt diagniosini on vanhuuden vainoharhaisuus pakkomielteet. Välillä ukko vastaa ihan asiaakin ja on aika terävä, tietää monista asoista paljon.Keskustelut hän onnistuu kuitenkin pilaamaan sivupersoonateoriallaan.

    Jos häntä imartelee, kehuu ja välillä muistaa vakuuttaa, että kyllä olemmme koko ajan samaa mieltä, pystyy keskusteluissa taiteilemaan kieli keskellä suuta, jatakuinkin tyylikkääseen loppuun.

    Hänet pystyy karistamaan kintereiltään, kun hänelle ei vastaa.

    En tiedä miksi hän on erikoisen ihastunut juuri sinuun. Jollekin noidalle hän kantaa kaunaa ja on loukkantunut sydänjuuriaan myöten.

    Minusta hän on kummallinen ilmiö. En ole koskaan tavannut ihmistä joka jaksaa touhuta ja askarrella pakkomileteensä kimpussa noin sinnikkäästi.

    Normaalilla ihmisellä ei myöskään ole varaa olla kenellekään noin epäkohtelais ja töykeä. Aika nopeasti saisi huomata olevansa yksin jos tuohon malliin soittaisi suutaan.

    Heh, heh, eniten naurattaa se että hänen mielestään hän on fiksu ja sivupersoonateoriansa kiinnostava. Voihan se kiinnostaa jotain 10 vuotiasta mutta ei sen vanhempia.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    Sinulla on mielenkiintoinen mielikuvitus, tosin lapsellinen, mutta ehkä se kuvaa älykkyystasoasi eikä niinkään ikääsi.

    Että näin, uusiksi...
    Kirjoittanut: Saag Paneer 7.12.2006 klo 15.44

    >>Jos nyt katsotaan tämänkin osion keskusteluja voidaan nähädä kuka "repii pelihousujaan" kokoajan.

    Aivan: sinä.>Kenellä on valtava tarve yrittää säilyttää uskottavuutensa, keskustelemalla itsensä kanssa..hehe..

    Kuten todettua, sinulla on harhasi, joiden tueksi sinulla ei ole mitään todisteen tynkääkään. Sellaisia harhat ovat.>saiaras narsismisi paistaa taas kuin "Naantalin Aurinko"

    Kuten sanottua, ei kaltaisesi kouluttamattoman pölvästin päihittäminen mitään narsismia ruoki. Ei se ole mikään saavutus, josta voisi olla ylpeä.>mitenkähän tässä voisi olla "alakynnessä"?>sehän sinua vituuttaa kun et "ymmärrä" miksi tuon peeloilujasi esilleMiksi?
    Kirjoittanut: m-ilian 5.12.2006 klo 21.26kun puhut paskaa, olet silti sairas nihilisti, joka on syytä tuoda esiin valheittensa takaa.

    Ikävä tosiasia kuitenkin sinun kannaltasi on se, että kaikista puheistasi huolimatta et ole kyennyt osoittamaan mitään kommenttiani paskanjauhamiseksi etkä valheeksi. Luuletko, että hullun lailla samoja todistamattomia väitteitä jauhamalla sinun "sisäinen todellisuutesi" muuttuu jotenkin kaikkien yhteiseksi? >Siksi "ystäväni", että muutkin sen huomaa.

    Äänestä

  • h.poirot kirjoitti:

    vuosia. Tässä näyte parin vuoden takaa.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000216&posting=22000000004701601#22000000004701601

    Ei hän muuta tapojaan.Loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yksi vanha papparainen sauhuaa.
    Ainoa mikä kinnostaa on se, ettei jotkut kovin nuoret ihmiset joutuisi nettikiusaamisen uhreiksi.

    Papparainen on todennut ettei ylläpidonkaan vakuutus seriffin henkilöllisyydestä vakuuta häntä.Seriffillä kuulema on kymmenittäin ip- osoitteita joita hän käyttää pp n pään menoksi.

    Papan elämän sisältö on sivupersoonausko eikä mikään järkiperuste siihen pure. Häntä ei vakuuta krjoittjien ja sefun tapaaminen, se on salajuoni. Hän ei vakuutu henkilöllisyyden todentamisesta, eikä siitä, ettei kirjoittajilla ole mitään tekemistä Suomi 24 kanssa.

    Olenkin koittanut kysyä mikä tieto vakuuttaisi ukon mutta hän ei pysty vastaamaan.

    Hohhelihoijjaa, maistuu puulta koko juttu. Yhtä tyhjän kanssa.

    Mielisaaralt ovat pullollaan Kleopatroja,Jeesuksia ja muita merkkihenkilöitä, vainoharhaisuudessa on kyse pätemisen tarpeesta ja suruudenhulluudesta. Samoin poliisin pakeilla ramppaa näitä ihmisiä, jotka ovat vakuuttuneita siitä että joku seuraa heitä ym.

    Terveen ihmisen erottaa siitä, että hänellä on järkevämpääkin tekemistä. Terve ihminen ei mitenkään jaksaisi ylläpitää uskomusta ilman ettei hän selvittäisi sitä, onko hänen uskomuksissaan mitään perää.pp llä tällaista tarvetta ei ole. Hän nimenomaan haluaa pitää uskonsa. Hänhän suuttuu kun hänen uskoaan epäillään ja sen naurettavuus paljastetaan.

    Jos luet tämän pp niinkuin varmasti teet, kerro nyt meille mikä tieto voisi vakuuttaa sinut siitä että olemme kaikki eri henkilöitä? Mieti ja kerro?

    Linkin trolli taitaakin olla kuvasi. Aivan niin, en jaksa suhtautua vakavasti sinuun. Lähinnä funtsin sitä oletko Putinin myrkyttämä trolli joka on karannut venäläisestä mielisairaalasta. Että silleen. Senverran pystyt vakuuttamaan minut. Jos törmään sekoilevaan peikkoon parasta kiikuttaa Pietarin pikajunaan. Ja laittaa lappu kaulaan jossa osoite paikalliseen lasarettiin.

    heh heh
    Kirjoittanut: h.poirot 7.12.2006 klo 19.18

    Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan.

    >>heh, heh, heh
    Kirjoittanut: h.poirot 7.12.2006 klo 19.54
    Metsä vastaa niinkuin sinne huudetaan

    Ehdit ensin.

    Äänestä

Etkös sinä pölvästi tajunnut edes sitä, että nimimerkin mainitsema "trolli" olet sinä itse?

SINUT koetaan täällä häiriköksi.
SINUN solvauksiisi ja nimittelyihisi halutaan täällä puuttua.
SINUN epäasialliset ja asian sivusta olevat kommenttisi halutaan tältä palstalta huit helkkariin.

Äänestä
  • uudestaan, siinähän mainitaan yksi nickeistäsi.hehe

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    uudestaan, siinähän mainitaan yksi nickeistäsi.hehe

    >>siinähän mainitaan yksi nickeistäsi.hehe

    Äänestä

  • Saag Paneer kirjoitti:

    >>siinähän mainitaan yksi nickeistäsi.hehe

    >

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >

    >>Hau hau
    Kirjoittanut: :pp.

    Äänestä

  • Saag Paneer kirjoitti:

    >>Hau hau
    Kirjoittanut: :pp.

    >

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    >

    >>hau hau minähän en käskemällä istu..hehe

    Äänestä

  • Saag Paneer kirjoitti:

    >>hau hau minähän en käskemällä istu..hehe

    >

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on epätoivoinen? kirjoitti:

Raamattu ei annakaan vastausta uskoon vaan sitä haetaan tieteen puolelta ja vieläpä EPÄTOIVOISESTI.

Hyväksytään tieteen taholta kaikki se, minkä uskovainen katsoo tukevan Raamattua ja sen jumalaa, mutta kaikki se mitä tiede toteaa em. seikoista kielteisenä, sen se uskovainen jättää huomiotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu