Olen juuri muuttanut Tampereelle, minkälaisia teikäläisten tilaisuudet tällä suunnalla ovat?
Hei.
Irja
293916
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Muuta Tampereelta kiireesti pois.
Aiemmin siellä oli Oskarin hovissa naistentanssit, mut nyt siellä on vain niitä iljetyksen tekijöitä.
Naisetkaan eivät tiedä, kuka on oikee mies.
"muuta Tampereelta kiireesti pois"? Just tänne pääsin.
Tampereen Helluntaiseurakunta ja sen sivutoimipisteet tarjovat menestysteologiaa ja satunnaisesti perinteisempää helluntailaisuutta, riippuen siitä kuka on puhumassa. Kaikki eivät ole menestysteologian kannattajia, mutta ne ovat kuitenkin seurakunnassa vaikutusvaltaisissa asemissa ja seurakunnan johto on heidän käsissään.
Ikävä tilanne tällä hetkellä. :(
tosi hyvä, että kerroit.
mitä tarkoittaa menestysteologia.?
pysytellä aiheessa...
Jospa kävisit tutustumassa pariin tamprelaiseen helluntaikirkkoon ja kerrot sitten täällä tuntemuksiasi.
Tulevana sunnuntaina näyttäsi Aleksanterinkadulla olevan ohjleman mukaan ihan perinteinen ehtoollisjumalanpalvelus ja la-iltana 9.12 nuorten ja nuorten aikuisten ilta, jossa näykyy olevan kastetapahtumakin.
Tuon kertomani parhaiten toteat todeksi, Lamminpään Sanankulmassa ja Hervannan Katukappelissa, jotka ovat Helluntaiseurakunnan sivutoimipisteitä ja myös Elämä ja Palvelu raamattukoulussa Saalemilla.
Nuorten kokouksissa on ollut usein Livets Ordin ja Logosin käyneitä puhumassa, heidän puheissaan huomaa kyllä jotakin outoa sivumakua.
Saalemilla turvallisinta antia ovat Kauko Hostikka ja Pekka Ylenius, jos heitä pääset kuulemaan.
http://tampere.nokiamissio.fi/
http://www.theriver.fi/RBI.htm
...että uskovainen on aina menestyvä, rikas ja terve. Jos et ole rikas ja terve, uskossasi on jotain vikaa. Menestysteologit harrastavat myös rahankeruuta joten muista varata lompakkoon runsaasti seteleitä kun menet heidän kokouksiinsa. Mitä enemmän lahjoitat menestysteologille rahaa, sitä enemmän saat siunausta Jumalalta. http://en.wikipedia.org/wiki/Joyce_Mayer
Ihan samaa hölmöilyä kuin muuallakin: parjataan ihmiisä, luupaillaan perättömiä ja painostetaan monia. Opetetaan lapsille valheita jne. Tervejärkinen tuommoisia karttaa.
:ella on odotettavissa sitten hyvät "bileet", kun vihollinen yrittää noin kovasti vastustella.
"Tervejärkinen yrittää pysytellä kauempana." Ei tolleen voi mistään seurakunnasta sanoa minkäänlainen uskovainen. Ihan totisesti.
onko niin vai kuinka että on ihan eri nimi. Jeesus vai Saatana?
NO, samanlaisiahan ne täällä kuin muuallakin... huudetaan kädet pystyssä naama punaisena ja mokelletaan siansaksaa jota myös "kielilläpuhumiseksi" kutsutaan meidän piireissä.
Niin ja tietysti kerjätään niitä kymmenyksiä! Kaikki eivät vieläkään tajua että niitäkin pitäisi maksella.
Irjan kannattaa käydä ihan itse paikan päällä tsekkaamassa tilanteet.
Olet oikeassa. Turha on kysellä ohjeita "uskonvastustajilta", joiden suuntavaisto näyttää aivan muualle. Aivan sama jos sotilaat lähtisivät kyselemään vastustajilta, miten sotia. Kyllä minusta tämä menestysteologia-allergia menee vähän liian pitkälle. Taitaa siinä pelossa mennä lapsi pesuveden mukana. Joten jäitä hattuun vuohiin ja lampaisiin jakamisessa. Itsekukin on kautta aikain "tykännyt" jonkun tietyn sanansaattajan sanomasta ja jonkun toisen vähemmän. Kaikki he ovat uudestisyntyneitä ja julistavat ilosanomaa Jeesuksesta Kristuksesta syntiemme sovittajasta. Silti kiitos Kauko Hostikan ja Pekka Yleniuksen elämäntyölle kuten kaikkien muidenkin Helluntai-julistajien!
Kaokohan on jo niitä veteraani miehiä ja Sanassa monet vuodet palvellut, vieläkö on Sanaa julistamassa?
ja tunturhiin, olhaan Jumalaa lähempänä, sielä ylhäälä.
joudut raadelluksi siellä!
http://tampere.nokiamissio.fi/
http://www.theriver.fi/RBI.htm
ihana kirkko siellä Tampereella oli Finleyssonin pikkukirkko, Pyhä Henki kosketti ja antoi rauhan sisimpään.
siunausta sinulle!
Kaikkein viisainta on lukea ahkerasti raamattua ja oppia tuntemaan evankeliumi.
Rukoilla että Jumala soisi hengellistä ymmärrystä ja viisautta ja johdatustaan.
Seurakuntia on monenlaisia, koska elämme luopumuksen aikaa, on vaikea löytää seurakuntaa, joka uskaltaisi poiketa massasta ja olla erilainen.
Monet seurakunnat ovat siksi melko paljon tekemisissä toistensa kanssa ja opetuksesta on tullut kaikkille sopivaa, ilman suurempia myönteisiä eroja.
Menestysteologia, eli oppi siitä, että uskovan ei tarvi kärsiä ja sairastaa ja olla köyhä, on levinnyt Tampereella moniin seurakuntiin.
Minkä seurakunnan koet omaksesi, riippuu siitä miten paljon annat arvoa Jumalan sanalle, ja siitä miten paljon etsit tunnelmaa ja viihdettä ja hauskoja juttuja. Viihdytystä ja kauniita sanoja sulle tarjotaan monessakin, mutta evankeliumin saarnaamista saat etsimällä etsiä.
-ainakin Hämeenpuiston Marttalan tiloissa kokoontuu ahkerasti pieni srk:ta jossa ainakin Jumalan Sana on paikallaan,ja uskoisin että sielläkin vilpittömästi yritetään Herraa,seurata !Olikohan siellä työntekijänä Esa Viitaharju tms..
-käyppä siellä kurkkaamassa :-)!
on oiva mesta myöskin. Kommetta niminen! Mene sinne!
Onko tuo se porukka jossa Jean Roos ja evankelista Jukka Partala vaikuttavat ?
Siispä suunta sinne!
paikassa on Hurmio orkesteri solisteineen esiintymässä. Upeaa !!!
paikalliseen "seurakuntaan" ei kannata eksyä muuten kuin huvitusmielessä. Ovat melkoista porukkaa. Lahkolaisia tai jotain, kun pitävät porukkaansa kovassa järjestyksessä.
Ovat olevinaan jonkinlaisia konservatiiveja, mutta menevät hiukan yli kaikessa..
Tässä luettavaa tämänkin ketjun aiheeseen liittyen: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9174575