Panee vihaksi

Prismassa on aidsista ja selitetään evoluutiosta ja miten tehdään tutkimusta, mutta kaikki yritykset ovat epäonnistuneet. Milloin järki maailmassa voittaa. Evoluutio ei toimi. Vain Jumala voi auttaa meitä tässä asiassa. Ihmisten olisi aika tajuta tämä ja alkaa elämään Jumalan tahdon mukaan. Koko maailma kun kääntyisi Jumalan puoleen, hän suuruudessaan huomaisi, että me todella kadumme syntejämme ja haluamme olla parempia ihmisiä. Aids loppuisi kuin seinään.

Rukoillaan ystävät Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää henkeä. Myönnetään mitättömyytemme Herramme edessä.
14604
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Nykyisestä en sano mitään, mutta edellinen Paavi oli yksi historian suurimmista massamurhaajista kieltäessään ehkäisyn ja jarruttaessaan AIDSin leviämisen ehkäisyä.

Äänestä

"Missä järki" SINUN?

evoluutio ei toimi kun ei saada rokotetta aikaiseksi, varsinainen hihhuli logiikan kukkanen taas.

Äänestä
  • ..vastustuskyvyttömät kuolee ennen kuin kerkeävät jatkaa sukuaan.

    Rokotteet estävät evoluution tapahtumisen ja kaikki muu paapominen kans. Tämä vaan on totuus, älkää käsittäkö väärin, kaiki rokotukset ja muut on vain plussaa :)

    Äänestä

  • kun virukseen... kirjoitti:

    ..vastustuskyvyttömät kuolee ennen kuin kerkeävät jatkaa sukuaan.

    Rokotteet estävät evoluution tapahtumisen ja kaikki muu paapominen kans. Tämä vaan on totuus, älkää käsittäkö väärin, kaiki rokotukset ja muut on vain plussaa :)

    jokin nyt tapahtuva pieni mutaatio suojaa aidsilta.

    Äänestä

jumalasi isorokon?

Äänestä

Kaikki häpee sua.

Äänestä

oirwpy9wet y9¨t3 ¨y9 ty9 35q0y9¨qhrhprwp'hwrph'rw9hrw9 'rwqhiaophapo' a yrwq y9 rqwp9'hrasp'horaura0 u rwauy r q y9
q
u

Äänestä

"Milloin järki maailmassa voittaa"
Silloin, kun uskontoja ei enää ole.

Aids puolestaan loppuu, kun ihmiset lopettavat säheltämisen tiedät kyllä missä asiassa. Katolinen kirkko voisi auttaa sallimalla kortsun käytön. Parasta tietysti olisi, jos ihmiset tosiaan tulisivat järkiinsä ja hylkäisivät katolisen(kin) kirkon, ja sen älyttömät opetukset, mutta se lienee vasta pidemmän aikavälin tavoite.

Äänestä
  • Toki sekin auttaisi, jos lopetettaisiin kaikki irtosuhteet, mutta maailma nyt vain ei toimi niin, sillä "liha on heikko" eikä ihmiselämä taivu uskonnon dogmeihin. Loppupeleissä se on kaikesta huolimatta hyvä asia, sillä emme kai me halua olla jonkun itse luomamme mielikuvitusolennon orjia ?

    Äänestä

Miten pahanhajuinen pieru/leija voisi auttaa meitä?

Äänestä

Viha on huono energialähde. Milloin kristitty diktatuuri perustetaan ja kerettiläiset palavat roviolla?

Evoluutio toimii paljon paremmin kuin Jumala.

Äänestä

Kaikkivaltiaan, rakastavan Jumalan tahto.

Suunnattu erityisesti vääräuskoisille afrikkalaisille.

Äänestä

missä omasi, siis en voi edes uskoa että olet tosissasi...

Väitätkö ettei luonto jalostaisi lajeja lainkaan?
Että vain ihminen pystyy siihen? Ajattele hiukan...

Jumalan tahdon mukaan? No, miksei jumala sitten kerro mikä on hänen tahtonsa niin että jokainen sen ymmärtäisi ja uskoisi???

Miksei se aids siten "lopu kuin seinään" niillä jotka ovat tosiuskossa? Eiköhän jokainen aidsia sairastava sitten uskoon haluaisi...?

Jumala on vain hiljaa...

Äänestä

jos pidät itseäsi mitättömänä verrattuna ei mihinkään. Olet siis täysi mitättömyys

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Missä järki atet kirjoitti:

Prismassa on aidsista ja selitetään evoluutiosta ja miten tehdään tutkimusta, mutta kaikki yritykset ovat epäonnistuneet. Milloin järki maailmassa voittaa. Evoluutio ei toimi. Vain Jumala voi auttaa meitä tässä asiassa. Ihmisten olisi aika tajuta tämä ja alkaa elämään Jumalan tahdon mukaan. Koko maailma kun kääntyisi Jumalan puoleen, hän suuruudessaan huomaisi, että me todella kadumme syntejämme ja haluamme olla parempia ihmisiä. Aids loppuisi kuin seinään.

Rukoillaan ystävät Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää henkeä. Myönnetään mitättömyytemme Herramme edessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu