Olen kiertänyt muutakin kuin tahkoa adventtikirkossa.
Kyllä sieltä vilpittömiä uskovia ihmisiä löytyy enemmän kuin seitsämännen päivän babtisteista Suomessa.
Apostolinen seurakunta oli (meidän kaikkien mielestä) karismaattinen seurakunta.
Itse olen nähnyt Pyhästä Hengestä juopuneita ihmisiä ev.lut. piireissä sekä vapaissa suunnissa ja myöskin yhteiskristillisissä tilaisuuksissa.
Haluaisin kuulla todistuspuheenvuoron siitä, että onko adventtikirkossa oltu "juovuksissa" Pyhästä Hengestä.
Arvostan adventisteissa sitä, että he ovat raittiita ja jopa ehtoollisellakin juodaan parhainta mehua.
ONKO ADVENTTIKIRKOSSA OLTU JUOVUKSISSA PYHÄSTÄ HENGESTÄ?
Ap. t. 2:13
Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä."
Ap. t. 2:15
Eivät nämä miehet ole juovuksissa, niin kuin te luulette -- nythän on vasta aamu, päivän kolmas tunti*.
Kyllä sieltä vilpittömiä uskovia ihmisiä löytyy enemmän kuin seitsämännen päivän babtisteista Suomessa.
Apostolinen seurakunta oli (meidän kaikkien mielestä) karismaattinen seurakunta.
Itse olen nähnyt Pyhästä Hengestä juopuneita ihmisiä ev.lut. piireissä sekä vapaissa suunnissa ja myöskin yhteiskristillisissä tilaisuuksissa.
Haluaisin kuulla todistuspuheenvuoron siitä, että onko adventtikirkossa oltu "juovuksissa" Pyhästä Hengestä.
Arvostan adventisteissa sitä, että he ovat raittiita ja jopa ehtoollisellakin juodaan parhainta mehua.
ONKO ADVENTTIKIRKOSSA OLTU JUOVUKSISSA PYHÄSTÄ HENGESTÄ?
Ap. t. 2:13
Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä."
Ap. t. 2:15
Eivät nämä miehet ole juovuksissa, niin kuin te luulette -- nythän on vasta aamu, päivän kolmas tunti*.
Vastaukset 35
Vanhimmat
On hienoa että jotkut reagoivat vahvasti, mutta itse ja yleensä vierastamme sellaista hurmoshenkisyyttä jota kiihottamalla haetaan hakemalla.
Pyhä Henki ei ole komennettavissa.
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli/13.html
Ei ole osoitettavissa ainuttakaan tilennetta Raamatussa jossa opettaja olisi kiihottamalla kiihottanut kansaa hurmoksiin.
Kyse oli yleensä profeettojen hurmostiloista.
Itse ymmärrän että Pyhä Henki toimii arvokkaasti ja hiljaisesti, mutta kuten sanoin, jos joku reagoi voimakkaasti niin ei sitä pidä ihmetellä.
Eli siis saarnamies puhuu Hengessä ei tietoisesti kiihottaen, mutta voi toki itse eläytyä voimakkaastikin joskus.
Tässä oma näkemykseni.
Kunnioitan kaikkea sitä Jeesus hakuisuutta mitä tapahtuu tilaisuuksissa. Kuitenkin ne herättävät monet kiinnostumaan uskosta, mutta syntien katumus ja anteeksianto ei ole kaatuilemista, vaan katumusta ja parannuksen tekoa.
En itse näe sitä oikeaksi että saarnamies suggeroi ja hypnotisoi tietoisesti.
Siunausta
jari laurila
Tunnustit, että se on sinulle vaikea kysymys kun adventtikirkossa et ole ilmeisesti havainnut Pyhän Hengen ilmentymiä.
Sanon rakkaudella sinulle, että sokeille sokeitten taluttajille tälläinen kysymys on vaikea ja se on totta!
Missä on Pyhä Henkesi?
Mitä näet hengen silmillä kirkossasi?
Vaikea kysymys se on vain siksi etten halua loukata ketään.
En voi kannattaa sugeroimista, kun en näe sitä oikeaksi, mutta hienoa jos joku reagoi spontaanisti vahvasti kuulija tai puhuja.
Silloin voi jo ajatella että se on Pyhästä Hengestä.
Totta sekin että kirkossamme tarvitsemme lisää innokkuutta ja herätystä kotimaassa, mutta meillä on paljon todellisia kristittyjä ja pyhittyneitä kirkossa.
Rikkaviljaakin toki ja erehtyviä ihmisiä ja uskossaan kasvavia.
Ei pidä syytellä ketään.
Raamattu opettaa selvästi ketkä ovat pyhiä.
Se ei opeta että hurmoksen tavoittelijat tai tietoisesti kiihottavat olisivat pyhiä, vaan Ilm 14:12 opettaa asian selvästi. Tätä meillä opetetaan, Raamattua.
Kirkossamme on Pyhä Henki. Ei pidä luulla että Henki olisi joukkosuggestiota.
Kunnioitan kuitenkin kaikkia tilaisuuksia missä Jeesuksesta puhutaan. En tuomitse.
Siunausta
jari laurila
"Rikkaviljaakin toki ja erehtyviä ihmisiä ja uskossaan kasvavia."
RIKKAVILJAA ADVENTTIKIRKOSSA?
Adventtikirkossa?
Oletko tavannut rikkaviljaa adventtikirkossa
Miten tunnistat adventtikirkossa olevan rikkaviljan?
Miten määrittelet, että millainen on adventtikirkossa oleva rikkavilja?
Minä en sano ketään rikkaviljaksi.
Ihmiset mielellään lausuvat tuomioita jos luet täälläkin, ymmärtämättä että toinen voi kasvaa, tehdä parannusta, oppia lisää ja edistyä uskossaan.
Tuomio on aina lopullinen. Armon- ja parannuksen aika on niin kauan kuin elämme. Juud 9.
Jeesuksen sanojen mukaan ymmärtäisin rikkaviljaa olevan joka joukossa. Matt 13:29-30.
Onhan meitä uskoviakin monissa piireissä.
Siunausta
jari laurila
sydämestä nousevassa hiljaisessa ja nöyrässä rukouksessa,sydämmen uskossa.Todellisissa ihmeissä!
Eikä ainoastaan joukkohysteriassa,kaatuilussa ja kurluttamisessa,hysteerisissä naurun purskahduksissa.Lattiala potkiskelussa ja kouristuksissa.
Tällaiset ihmeet saattavat yhtähyvin olla pahasta hengestä.
Tällaisissa tilaisuuksissa Jeesus peittyy niiden ihmeiden alle ja tallautuu jalkoihin.
Sellainen henki on monesti hyvin ahdistavaa,siitä on Jeesuksen lupaama rauha kaukana.
Kuitenkin Jeesus sanoi"Minun rauhani,sen minä jätän teille"
Kyllä.
Näin on jämpti kuin sanot.
Siunausta
jari laurila
pyhimmässäkin.Koska ihmisen vanhurskaus on Jumalan silmissä kuin tahrattu vaate.
Mutta niinkuin Jarikin sanoi,meitä on joka lähtöön myöskin adventtikirkossa,niinkuin jokaikisessä muussakin suomen kristillisessä seurakunnassa ja kirkossa.
Kaikki olemme vajavaisia ihmisiä ja ilman Kristusta tuhoon tuomittuja.Näin se vaan on!
Ap. t. 2:13
Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä."
Tämä ei ole sinulla ensimmäinen kerta kun pilkkaat.
Mene sielunhoitoon, tunnusta syntisi ja tee parannus.
joka itse toisia tuomitset,olisit parempi kuin lähimäisesi?Jeesus meitä kaikkia armahtakoon!
Rikkaviljan ymmärrän olevan jotakin muuta. Se on sitä, että seurakuntaan tulee jotakin sellaista, joka rikkoo, estää tai muuttaa Pyhän Hengen toiminnan ja yrittää poistaa uskon Kristukseen, ja aiheuttaa sekaannusta seurakunnassa.
Egyptistäkin lähti israelilaisten kanssa sekakansaa, joka sai aikaan monenlaita Jumalan vastaista toiminta, ja kansa lankesi syntiin. Se oli toisella nimellä rikkaviljaa. Tätä uskon Jeesuksen tarkoittaneen. Siksi hän sanoi, ettei meidän pidä itse sitä alkaa poistamaan. Hän tulee poistamaan sen, kun kestämme Hänen voimassaan. Hänellä on taito tehdä "leikkauksia" niin, ettei koko seurakunta vahingoitu.
itsesi syypääksi tuomitset.Sinustako ovat nämä ihmeet lähtöisin,vai Jumalasta?Miksi siis kerskaat?
ONKO ADVENTTIKIRKOSSA OLTU JUOVUKSISSA PYHÄSTÄ HENGESTÄ?
tukahduttamaan uskon kasvun.Siis oikean hyvän ravitsevan viljan kasvun,joka antaa elämän ravintoa,hengellisessä mielessä voimaa pysyä Kristuksessa.
Jokaseen seurakuntaankin,niinkuin tälle palstallekkin on soluttautunut pahan siemenen kylväjiä,jotka eivät tuota iankakkisen elämän hedelmää,vaan syytöksillään yrittävät kaikin keinoin työntää pois Jeesuksen rakkaudesta.
Väittämällä että "et sinä kelpaa,kun teet noin tai näin",unohtaen täysin sen armon,minkä kautta olemme pelastetut.
Se on Jumalan lahja.
LAHJA!
Saatu ARMOSTA täysin ilman ansiota!
kaikkialla siellä,missä ollaan koolla Kristuksen hengessä ja ylistetään Hänen nimeänsä.
miten Pyhän Hengen toiminta ilmenee teidänseurakunnassanne?Jos toisilta tällaisia utelet,niin ole valmis myöskin kertomaan itsestäsi!
"Katso nyt Herra on pannut valheen hengen kaikkien näiden sinun profeettaisi suuhun" (22:22). Siis Jumala antaa valheen hengen toimia profeettojen kautta. Mutta mikä järkyttävintä, nämä profeetat itse eivät sitä tajunneet: "Mitä tietä Herran henki on poistunut minusta" (22:24). Sen paljastaa vastaansanomattomasti vasta tulevaisuus (22:25,28, vrt. 5 Moos 18:22).
Väärät profeetat tosin hekin sanovat: "Näin sanoo Herra" (13:6). Emme pysty helposti erottamaan onko todella Herra puhunut heidän kauttansa, sillä tällaiset nimenomaan "pyydystävät sieluja" (13:18). Heillä on taito käyttää näitä kykyjään uskottavasti.
Siksi joka kertaa kun aletaan puhua hengestä, hengellä kastamisesta, hengen lahjoista, hengellä täyttymisestä, hengen kokemisesta on rukoiltava viisautta ja lahjaa erottaa henget (1 Kor 12:10). Raamattu sanoo suoraan: "Älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget" (1 Joh 4:1). On opittava tuntemaan totuuden henki ja eksytyksen henki (1 Joh 4:6). Molemmat ovat lähellä vierekkäin ja muistuttava toisiaan kuten nisu ja luste, oikea vehnä ja valhevehnä, vilja ja rikkavilja (Matt 13:25,30). Eräänä apuna erotteluun on Paavalin varoitus: "Ettette anna minkään hengen - Hengen ilmoituksen - ettekä minkään sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne."
Apostolinen seurakunta oli (meidän kaikkien mielestä) karismaattinen seurakunta.
Itse olen nähnyt Pyhästä Hengestä juopuneita ihmisiä ev.lut. piireissä sekä vapaissa suunnissa ja myöskin yhteiskristillisissä tilaisuuksissa.
Ev.lut kirkon ehtoollisalttarilla olen nähnyt ja kokenut Jeesuksen läsnäolon, PH:n voiman ja melkein kaikki ihmiset olivat juovuksissa PH:stä samoin kuin Apt. 2:13 ja myös itsekkin.
Siellä ristin juurella alttarilla Jeesuksen kasvojen alla. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä sain tunnustaa syntisyyteni, tehdä parannuksen ja olla juovuksissa Pyhästä Hengestä. Se kesti noin 15 minuuttia. Aamen.
Haluaisin kuulla todistuspuheenvuoron siitä, että onko adventtikirkossa oltu "juovuksissa" Pyhästä Hengestä.
Ap. t. 2:13
Mutta jotkut pilkkasivat: "He ovat juovuksissa, makeaa viiniä täynnä."
Ap. t. 2:15
Eivät nämä miehet ole juovuksissa, niin kuin te luulette -- nythän on vasta aamu, päivän kolmas tunti*.
vaan siihen,että missä sydämen uskossa Kristusta ylistetään ja palvotaan,niin siellä on myöskin Jumalan Pyhä Henki läsnä.
Se ilmenee hyvänolon tunteena,lämpönä ja sanomattoman riemun tunteena,Kristuksen läheisyytenä.
Oletko saanut toistuvasti täyttyä Pyhällä Hengellä?
Tapahtuuko sinulle sitä myöskin kotona yksin rukoillessasi?
Kristusta.Kiitos Jeesus että olen saanut täyttyä Pyhällä Hengellä.
Onko jokaisella adventistilla profetian henki?
Onko pastorillasi profetian henki?
Anna adventistipastorin nimi joka saarnaa Pyhän Hengen voitelussa?
jakaa armolahjat,kuten itse parhaaksi näkee.Raamattu tosin kehoittaa pyytämään erikoisesti profetoimisen armolahjaa.
Monellako seurakunnassasi on profetoimisen armolahja?
raamattu kehoittaa tarkoin koettelemaan henget,että ovatko ne Jumalasta,vai eikö.
Eihän näin olisi,jos kakki hurmahengetkin olisivat Jumalasta,mutta kun niin ei ole,vaan paholainen on taitava jäljittelijä.
Siksi meidän ei pidä uskoa kaikkea Jumalalliseksi.
Yleensä sellainen ihminen joka on oikeasti Hengen täyteinen eroitaa nämä henget.
Tulee paha olo ja hätä tällaisessa ilmapiirissä jos Jeesuksen läheisyys ei ole siinä mukana.
Adventistit eivät tosiaan tarvitse mitään rähinäviinaa sillä he osaavat rähistä kolomen tähden
EGW-profetian hengessä ilman rähinäviinaakin.
”He pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet…” (Room. 16:18). Yleensä heidän motiivinaan on saada henkilökohtaista hyötyä perustamiensa lahkojen kautta. ”… ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet, ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen” (1 Timot. 6:5).
Ellen neitokainen oli aika hurmoksissa ja tämän päivän adventtikirkosta rohveetta-täti lentäisi kaaressa ulos ovesta hurmoskäyttäytymisensä takia.
Mistä tunnistat saarnaajan joka saarnaa Pyhässä Hengessä?
Kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen mitä Raamattu sanoo Pyhästä Hengestä.
Hän on Kristuksen sijainen maan päällä.
Hän on meidän Puolustajamme.
Hän opettaa meille Jumalan sanaa.
Hän korottaa Kristusta.
Hän on nuhtelija ja lohduttaja.
Hän jakaa armolahjat tahtonsa mukaan.
Itse kiinnittäisin huomiota ainakin kohtaan jossa sanotaan että Pyhän Hengen päätehtävä on toimia opettajana. Tästä on Kristuksen oma todistus Johanneksen evankeliumissa.
Pyhä Henki opettaa meille uskon elämän asioita, emmekä siten ole riippuvaisia ihmisistä. Minulle tämä on yksi tärkeimmistä Pyhän Hengen merkeistä, opetus pysyy Raamatussa kiinni jos se kumpuaa Pyhästä Hengestä.
uusestisyntymän,meni monta viikkoa niin,että heräsin keskellä yötä,täytyin pyhällä hengellä ja nousin lukemaan raamattua.Pyhä Henki avasi sydämeni aivan eritavalla ymmärtämään raamatun sanomaa.Aiemmin olin lukenut raamattua melkein vastahakoisesti,mutta nyt suorastaan ahmin Jumalan sanaa,saatoin silloin vasta ymmärtää sen että mitä on "sanan nälkä".
Eikö sinulla ole mitään todistusarvoa sen Sanan ymmärtämisen merkityksellä?Eihän sellaista voi pitää Pyhän Hengen vaikutuksena, kun sen avaama tulkinta on harhaoppia! Eihän Pyhä Henki ole harhaanjohtaja. Hedelmistään tässäkin puu tunnetaan!
Kuivuusko ja maallistuminenko on tavoitteellista? Raittiutta tarvitaan tietysti. Mutta Jumalan armolahjojen vaikutukset näkyy elävässä seurakunnassa, jossa Kristus on läsnä. PyhäHenki virvoittaa jakaen myös kokemuksellisuutta. Olemme varustettuja tunteella, ja Jumala halua myös virvoitta, niin että voimme tuntea Hänen läsnäolonsa.
Sellaisia on liikkeellä, jotka kieltää kaikessa Jumalan voiman, ja ilmenemisen, hakien vain kuollutta liturgiaa. Meillä on elävä Jumala, jota emme kuolleeksi ala julistamaan.
mahdollisen läsnä olo "juovuksissa" olemisella?
Pyhän Hengen vaikutus ihmisessä on enemmänkin rauhan ja ilon ja eräänlaisen inspiraation saamista kun Raamatun totuus Jumalasta ja pelastuksesta menee ihmisen sydämmeen, Pyhän Hengen vaikutuksesta ihminen ymmärtää Jumalan ylivoimaisuuden, rakkauden ja oikeudenmukaisuuden kaikessa. Se on Pyhän Hengen työ ihmisessä mikä tekee sen että ihminen ymmärtää MIKSI näin on. Esimerkiksi miksi Jumala on ikuinen, miksi vain Jumala voi pelastaa eikä mikään tai kukaan muu..
Pyhän Hengen vaikutuksen seurauksena ihminen kasvaa uskossa ja ymmärryksessä, hänen rakkautensa Jumalaan kasvaa ja hän kadottaa (esimerkiksi) halun tehdä pahaa lähimmäisilleen, kostaa tai luokata lähimmäisiään. Myös se on Pyhän Hengen vaikutusta kun ihminen menee kammioonsa ja sanoo: Herra ole minulle syntiselle armollinen.
Jmala kanssasi
kasi
Voihan sitä sanoa juopumiseksikin.Syystä,että siitä tulee niin ihana rauha ja puhdas omatunto,sisäinen hyvänolon tunne.
Kyllä Pyhän Hengen kosketuksen voi kokea aivan erikoisella tavalla,niin että voi varmasti tuntea sen olevan Jumalasta.
Koska vain Jumala pystyy niin täydelliseen armon antamiseen,se on uudestisyntymisen riemua ja senjäjkeen jatkuvaa kasvua ja Pyhän Hengen läheisyyttä.Pelastusvarmuutta.
Uskon että Jumalan Henki kunnioittaa itse kunkin persoonaa niin paljon ettei ilmennä vaikutustaan kaikissa samalla tavalla.
Itse olen kokenut Pyhän Hengen virran ja läsnäolon lämpönä, kirkkautena, avarana, selvänä opetuksena, nuhteluna, lohdutuksena, sanoina rukouksessa ja puheessa, mieleen tulevana Raamatun paikka ketjuna, kehoituksena yms.
Tunne puolella Pyhän Hengen vaikutusta olen kokenut rakkauden heräämisenä ja kokemisena perhettäni, seurakuntalaisia kohtaan, ja yleensä ihmisiä kohtaan. On helppoa rakastaa kun Pyhä on läsnä. Pyhän Hengen tuomaa iloa ja riemua voi hyvinkin verrata nousu humalaan ja pieneen hiprakkaan, änkyrä känniin en ole koskaan Hengestä joutunut, ja Hengen humala on erillainen alkoholihumalaan verraten, siinä on puhtautta ja selkeyttä, harkinta kyky ei katoa eikä heikkene, eikä tule krapulaa.