Ensinäkin

olen yleisesti ottaen kaiken maailman mielipide hömppää vastaan, koska se on järjetöntä eikä johda mihinkään. Peukalosääntöni on ollut että luen, mutten ota kantaa kaiken maailman huuhaahan. Mutta kun löysin tällaisen foorumin missä saa kirjoittaa oman elämänkerran, niin en voinut vastustaa turhamaisuudestani kumpuavaa kiusausta.
Ensinäkin olen elämänkerta kirjoituksia vastaan, siitä yksinkertaisesta syystä ettei sellaista voi kirjoitta puolueettomasti ja se on aina vain joku eeppinen huuhaa. Niistä ei opi mitään ja ne ei ole mitään muuta kuin henkilökohtasta propagandaa. Eikä sanat kuitenkaan riitä kuvaamaan yhtäkään ihmistä mitenkään riittävästi. Mäkin voisin kirjoittaa 100.000 sivua itsestäni olematta tyytyväinen siihen!
Mutta kuten sanottu tämmönen foorumi oli ja se on ts. osittain myös tän foorumin tekijän syy. Niin ett ihan omaa turhamaisuutani kerron teille tän tarinan:
Elämäni on lemuava lehmänlantakasa! Joskus, siis joskus, se muistuttaa suklaakakkua, mutta kun otan siitä viipaleen huomaan että suussani on suolenlämmintä lehmän paskaa! Repikää siitä huumoria!
Noin! Se oli siinä, sen voi sanoa 100.000 sivulla tai parilla rivillä! Paska mikä paska. Kauheeta itsekästä itsesääliä. :) Sainpas sanottuu! Älkää lapset ryhtykö pessimisteiksi, relativisteiksi tai kyynikoiksi, ei kannata. Nyt kruunaan tämän surkean tekeleen kauniilla zen-runolla:

Rikkaruohot riisipelossa,
leikattu ja jätetty juuri niin-
lantaa!

Jos ett ymmärtänyt, niin ei se mitään, ei ole mitään!