Laitanpa esille seuraavan pelkästään omiin tarpeisiini kirjoittamani kirjoituksen. Sairaslomaa viettäessäni olen lukenut uskontoaiheista kirjallisuutta ja pohtinut uskonnollisuutta, erityisesti kristinuskoa, jonkin verran myös peilannut ajatuksiani kirjoittamalla tälle palstalle, ja tällä pohdinnalla olen päätynyt kristinuskon historiasta ja omasta suhteestani kristinuskoon seuraavanlaiseen, ei ehkä niin syvälliseen käsitykseen, mutta käsitykseen kuitenkin.
Kristinusko syntyi kun Jeesus opetti jotakin, josta tiedämme hyvin vähän, tuomittiin jostain syystä kuolemaan ja vähän hänen teloittamisensa jälkeen hänen oppilaansa uskoivat nähneensä kuolleen miehen heränneen eloon. Pohtiessaan Jeesuksen kuolemaa ja uskomaansa henkiin heräämistä oppilaat yhdistivät tapahtuneen juutalaisuuden Messias -ennustukseen.
Heti kohta Jeesuksen teloituksen jälkeen oppilaille tuli erimielisyyksiä siitä, miten tapahtumat tarkalleen ottaen pitäisi tulkita, ja seuraajat jatkoivat riitelyä. Suurin osa siitä, mitä näistä tapahtumista sittemmin vuosisatojen kuluessa kirjoitettiin, ja joista kirjoituksista osasta koottiin Uusi testamentti, on myöhemmin oppilaiden ja näiden seuraajien luomaa teologiaa, legendaa, tarinaa ja tarua, joilla yritettiin puolustaa omia tulkintoja tai tehdä itselle ja muille uskottavaksi oma käsitys tapahtumista. Kun Uuden testamentin kanssa yhdistettiin juutalaisten pyhiä kirjoituksia, joista haettiin tukea Jeesuksen yhdistämiselle Messias –ennustukseen, saatiin aikaiseksi Raamattu. Raamattua kristityt puolestaan tulkitsivat eri tavoin ja hajaantuivat erilaisten tulkintojen perusteella laskemattomaan määrään kirkkoja, lahkoja, suuntauksia ja virtauksia. Lisäksi kristityt olivat, kun kirjoitusten syntyhistoriaa ei ymmärretty, erimielisiä siitä, miten tarkasti Raamattuun otetut kirjoitukset kertoivat alkuperäisistä tapahtumista. Kirjoitettiin Raamatun selityksiä, tutkimuksia ja niille vastakirjoituksia.
Kaikesta huolimatta kristinuskosta muodostui lähimmäisenrakkautta puolustava uskonto, jolla oli hämmästyttävän suuri, välillä myönteinen ja välillä kielteinen, vaikutus länsimaiden ja myös maailmanhistoriaan. Kristinuskon arvot ja traditiot edustavat monista puutteistaan huolimatta pääsääntöisesti elämän myönteisiä voimia ja kristinuskon myytit kuuluvat ihmiskunnan yhteiseen, ihmisen ja elämän mysteeriä käsittelevään perintöön.
Jos ei hyväksy sitä, että elämällä ei ole muuta tarkoitusta kuin tarkoituksettomuus, eikä suostu ateismin houkutukseen, voi kristinuskon alun ja sen moniselitteisen, kaksi tuhatta vuotta kestäneen muotoutumisen nähdä Jumalan puuttumisena historiaan, ei välttämättä ainoana, mutta kuitenkin yhtenä niistä. Mystisellä tasolla olen lisäksi kerran kokenut kristinuskon läheiseksi. Kun kristinuskoon vielä liittyy suomalaisen kannalta keskeistä kulttuuri- ja arvoperintöä, arvokasta filosofista pohdintaa ja ainutlaatuisen kiehtova myytti Jumalan asettumisesta ihmisen osaan, luulen ainakin toistaiseksi jatkavani tapakristittynä, joka kiltisti maksaa kirkollisveronsa.

Vastaukset 12
Vanhimmat
älä käytä tunnukseni!
1111 yxilö
ateisti
Kuten arvaat, näen nämä asiat hieman eri tavalla ja mielestäni tekstissäsi on pari ihan asiavirhettäkin.
Tässä siis muutama korjausehdotus:
Mielestäni tiedämme siitä aika paljon.
Päätös tappamisesta tehtiin, koska Jeesus julkisesti herätti kuolleen ja näin todisti Jumaluutensa. Ihmiset uskoivat Jeesukseen ja fariseukset olivat raivoissaan, kun kansa ei enää kunnioittanut heitä niin paljon.
Sadat ihmiset näkivät Jeesuksen hänen kuolemansa jälkeen, opetuslasten kanssa Jeesus jopa aterioi.
Opetuslapset tunnustivat Jeesuksen olevan Messias jo Jeesuksen eläessä.
Ei tällaista riitelyä ole tapahtunut. Tosin apostolien välit kiristyivät joissain tilanteissa juutalais - pakana keskustelun tiimoilta. Ihmisiä hekin.
Uuden Testamentin kirjoitukset on kirjoitettu ensimmäisellä vuosisadalla, kirjoittajat olivat eläneet Jeesuksen kanssa yhtä aikaa.
Jeesus itsekin käytti Vanhaa Testamenttia, se oli jo olemassa ennen Jeesuksen syntymää. Uusi Testamentti on luonnollista jatkoa VT:lle, koska juuri Jeesuksessa on nähtävissä monien VT:n ennustusten toteutuminen.
Raamatun perusasioista ollaan kristikunnassa yhtä mieltä, mutta tulkinta eroja ja painotus eroja vähemmän tärkeissä asioissa löytyy.
Monet Raamatun selitykset auttavat ymmärtämään mitä eri sanat tuona aikana tarkoittivat. Kieli elää ja käsitteet muuttuvat. Perusasiat tämänkin suhteen ovat selvät, mutta yksityiskohtia tutkitaan ja selityksiä haetaan tuon ajan kulttuurista ja perinteistä ym.
Väittelyyn siitä mikä on totta ja mikä ei en ole pätevä ryhtymään. Kirjoituksessani esitin vain sen minkä itse nähnyt oikeaksi. Lukemani teologit ja uskontotieteilijät eivät varmaankaan ainakaan kaikilta osin allekirjoita esittämiäni käsityksiä.
Joka tapauksessa ajatukseni perustuvat ensisijaisesti Räisäsen, Myllykosken, Kuulan ja Aejmaeliuksen kirjoihin, jotka olen lukenut. Myös Jaana Hallamaan muutamat kirjoitukset sekä Pyysiäisen uskontotieteelliset kirjat ovat näkemyksiin vaikuttaneet. Lisäksi olen lukenut mm. Teologisen instuutin sivustolta löytyvät esitelmät, mm. Kuulan Paavali -kirjan kritiikin, jonkin Junkkaalan kirjan, Sulkalan kirjoja, Sley:n ja Slo:n sivustoilla olevia kirjoituksia. Läheisiä ovat olleet myös Heinimäen kirjat ja Kylliäisen pamfletti.
Tiedän hyvin, että osa näistä tuomitaan raamatullisissa piireissä.

Tärkeä kirja joka unohtui on Paul Tillichin Rajalla.
Tietenkin maailmankuvaa muokkaavia ovat olleet aivan tavalliset romaanit, kuten Paavo Rintalan ja Mika Waltarin kirjat, vaikka kirjailijat eivät teologeja olekaan.
Kirjat ovat kyllä hyvin monipuolisesti valittu, mutta varmaan myös kovin ristiriitaisia keskenään.
Eikös nämä Kuulan, Räisäsen ja Kylliäisen kirjat edusta enemmänkin antikristillistä, kuin kristillistä Raamatun tulkintaa.
Heinimäestä ei taida ottaa selvää mitä hän edustaa, mutta sitten taas sleyn, uuden tie, perus-sanoman ja muiden herätyskristillisten piirien kirjat edustavat selvästi Raamatullista Raamattuopetusta, kuten Junkkaalakin (molemmat) henkilönä.
Hyvä, että tiedät tästä jaosta, koska kaupasta saa helposti todellakin suorastaan anti-kristillistä materiaalia kristilliseksi nimetystä kirjahyllystä.

Näkisin väitteen herrojen antikristillisyydestä teidän aktiivikristittyjen sisäisenä propagandana. Kun molemmat ovat teologeja ja pappeja, Kylliäinen ainakin pamflettiaan kirjoissaan apupapin virassakin, minun hyvin vähäisen kristillisyyteni vinkkelistäni he ovat hyvinkin uskovaisia. Heidän oppinsa sisällöstä voi kukin olla mitä mieltä haluaa.

Näkisin väitteen herrojen antikristillisyydestä teidän aktiivikristittyjen sisäisenä propagandana. Kun molemmat ovat teologeja ja pappeja, Kylliäinen ainakin pamflettiaan kirjoissaan apupapin virassakin, minun hyvin vähäisen kristillisyyteni vinkkelistä he ovat hyvinkin uskovaisia. Heidän oppinsa sisällöstä voi kukin olla mitä mieltä haluaa.
Usko, silloin kun puhutaan kristinuskosta, ilmenee esimerkiksi Raamatun totena pitämisenä, koska se perustuu Raamattuun.
Tiedät varmaan itsekin, että nämä herrat eivät pidä Raamattua totena, vaan asettuvat sitä vastaan monissa hyvin selvissä kysymyksissä. Joku voi tietenkin väittää, että kyse on tulkinnoista, mutta sellainen väite on niin läpinäkyvää hurskastelua kuin olla voi.
Jos ev.lut. kirkon pappi nousee koko kristinuskon perusideaa vastaan, niin onko hän uskova, koska on valmistunut teologiksi?
Tämä ei ole mitään erimieltä olevan suorittamaa mustamaalausta, vaan voidaan selvästi osoittaa kohta kohdalta, etteivät nämä henkilöt usko Raamatun ilmoittamaan Jumalaan lainkaan.