Kaksi ylitse

Helluntailaisuus ja lestadiolaisuus vetävät suurimmat kurkistelumäärät suomi24-palstalla.
Miksi?

Onko kysymys ihmisten kiinnostuksesta Jumalan Sanaa kohtaan. Vai ovatko nämä pienet ryhmät
kiinnostavimpia jonkun ominaisuutensa vuoksi.

Ainakin täältä löytää hullunkurisimmat jutut.
Ihmisiähän me kaikki olemme, mutta kyllä täällä
on erilaisuutta jopa poikkeavuutta eniten, enkä
lue nyt homoja tähän ryhmään, vaan ns. mieleltään
valtaväestöstä poikkeavat. Onko tämä selitys suurelle suosiolle ????
6179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Lessuja on maassamme n. 100 000, ja he viihtyvät keskenään, joten älä ihmettele, että heidän palstallaan on kuhinaa. Tänne taas väkeä houkuttelevat shokeeraavimmat otsikot.

Äänestä

Uhanalaiset saavat ihmisten sympatiat, lisäksi karismaattisuus ja kokemus uskonto on nousussa.
Luterilaisuudessa ja esim. ortodokseilla ei ole uskonnon lieveilmiöitä, kuten menetysteologia, nokialaisuus, torontolaisuus jne. samassa mitassa. Poikkeavuus ja väärät opettajat kiinnostavat

Äänestä
  • aiheuttaa eripuraisuutta ja sitä kautta aktiivisuutta. Lessut ovat 6-7 eri ryhmässä, ja karimaattisessä liikkeessä syntyy uusia lahkoja joka päivä.
    Kyllä ihmisopit ja kaatajat kiinnostavat kovasti.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    aiheuttaa eripuraisuutta ja sitä kautta aktiivisuutta. Lessut ovat 6-7 eri ryhmässä, ja karimaattisessä liikkeessä syntyy uusia lahkoja joka päivä.
    Kyllä ihmisopit ja kaatajat kiinnostavat kovasti.

    ja mitä pienempiin ryhmiin mennään, sitä enemmän heilutaan ja huojutaan niin henkisesti kuin fyysisestikin. Syntyy oma narkkaripolvi, joka on ihmisten vietävissä.

    Äänestä

*

Kaipa se johtuu vaan siitä, kuinka paljon lestadiolaisia ja helluntailaisia on Suomessa.
Lestadiolaisia 100 000 (?) ja
helluntailaisia 50 000.

*

Äänestä

Molemmila porukoilta löytyy huumorintajua

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huomio !!! kirjoitti:

Helluntailaisuus ja lestadiolaisuus vetävät suurimmat kurkistelumäärät suomi24-palstalla.
Miksi?

Onko kysymys ihmisten kiinnostuksesta Jumalan Sanaa kohtaan. Vai ovatko nämä pienet ryhmät
kiinnostavimpia jonkun ominaisuutensa vuoksi.

Ainakin täältä löytää hullunkurisimmat jutut.
Ihmisiähän me kaikki olemme, mutta kyllä täällä
on erilaisuutta jopa poikkeavuutta eniten, enkä
lue nyt homoja tähän ryhmään, vaan ns. mieleltään
valtaväestöstä poikkeavat. Onko tämä selitys suurelle suosiolle ????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu