Tässä on kaksi poimintaa Raamatusta. Toinen on vanhasta testamentista vanhan liiton aikainen ja toinen on uudesta testamentista uuden liiton aikainen.
"Silloin Herran viha syttyi Ussaa kohtaan, ja Jumala löi hänet siinä hänen hairahduksensa tähden, niin että hän kuoli siihen, Jumalan arkin ääreen."
"Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat."
Mitä nämä kertovat teille?
"Silloin Herran viha syttyi Ussaa kohtaan, ja Jumala löi hänet siinä hänen hairahduksensa tähden, niin että hän kuoli siihen, Jumalan arkin ääreen."
"Kun Ananias kuuli nämä sanat, kaatui hän maahan ja heitti henkensä. Ja suuri pelko valtasi kaikki, jotka sen kuulivat."
Mitä nämä kertovat teille?
Vastaukset 17
Vanhimmat
hyvät poiminnat. Vaikka koko Raamatun Sanan selvästi
nämäkin käyvät ilmi.
Näidenkin luulisi havahduttavan ihmisiä, mutta
eipä tällaista sanomaa tahdota kuulla, se on
lihalle niin pahaa kuultavaa.
Tällaiset tahdotaan upottaa valhearmon pohjattomaan
mereen. Ei siis ihminen tahdo tällaisia ajatella,vaan hokee;
Jumala on rakkaus, rakkaus ja rakkaus.
Room. 11:22
Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.
eli saattakaa pyhityksenne täydelliseksi Jumalan pelossa. Jumala on ankara ja kiivas Jumala ja silti rakkaus. Jumala voi rangaista, koska hän on pyhä, mutta silti armahtava. Ananiaalla ja Safiiralla oli hetkensä, mikseivät kertoneet Jumalan edessä totuutta.
Minä olen syyllinen! Herra armahda! Anna anteeksi syntini ja Herra vastaa: Minun armossani on sinulle kylliksi. Minä annan anteeksi, mutta rankaisen silti. Ja kun Herra sen tekee, sekin on pyhyttä ja rakkautta, kuritukseksi ja meidän parhaaksemme.
Daavidista sanotaan, että hän oli Jumalan mielen mukainen mies.
Siitä huolimatta kiusauksen tullessa voimakkaana hän lankesi aviorikokseen ja murhaan.
Daavid katui tekojaan, sai ne anteeksi, kun Naatan Jumalan palvelija julisti synnit anteeksi. Mutta tuomio tuli siitä huolimatta.
13 Niin Daavid sanoi Naatanille: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Naatan sanoi Daavidille: "Niin on myös Herra antanut sinun syntisi anteeksi; sinä et kuole.
14 Mutta koska sinä tällä teolla olet saattanut Herran viholliset pilkkaamaan häntä, niin se poika, joka sinulle on syntynyt, on kuoleva."
15 Sitten Naatan meni kotiinsa. Ja Herra löi lasta, jonka Uurian vaimo oli Daavidille synnyttänyt, niin että se sairastui vaikeasti.
sunilaisuuden harhaopiksi, koska sen mukaan Jumalaa kohtaan tehdyt synnit tulee tunnustaa suoraan Jumalalle ilman ketään "Naatania".
Sunilaisuudessa ei näinollen ole uskovien yhteyttä, ei Hengen yhteyttä, ei rippiä, ei synninpäästöä eikä Jeesuksen veren osallisuutta synninpäästössä, koska aina kun sellaisesta puhutaan, sokea viha iskee ja sekottaa kaiken syntien anteeksijulistamisen Jeesuksen nimessä lestadiolaiseen harhaoppiin.
KUn Jumala valitsi oman kansansa hän otti sen
niin täysivaltaisesti hoiviinsa, että antoi
lainrikkojien veren vuotaa, että häntä pelättäisiin.
Samoin hän antoi vihollisten veren vuotaa, että
kansa näkisi miten hän heistä huolehtii. Mutta
siitä huolimatta suurimpia Jumalan tahdon
vastustajia olivat papit, kuin myöskin maalliset
tuomarit ja kuninkaat. Siksi Jumala heidät
Golgatalla lopullisesti hylkäsi.
Kun Jumala sai lopulta tuosta älyttömästä verenvuodatuksesta
tarpeekseen, hän toi Poikansa kautta maailmaan
Uuden liiton, johon ei enää verenvuodatus kuulunut.
Viimeinen hänen tahtonsa mukainen verenvuodatus
tapahtui Golgatalla. Siksi Jumala poisti omasta
käytöstään niinkin pienen vertatihkuvan rituaalin
kuin mitä ympärileikkaus oli ja toi sen tilalle
kasteen.
Voidaan myös ajatella, kun Jumalalla oli lopulta
tarkoitus johdattaa kaikki totuudesta luopuneet
kadotukseen, niin siinäkin kasteen olemassaolo
saatiin palvelemaan myös Saatanan tarkoitusperiä,
kun ihmisestä ei päältä päinä näe miten monta
kertaa hänet on jo kastettu, niin siksi olen
tavannut kolmasti kastettujakin.
Tuskin kukaan mies olisi antanut itseään jopa
kolme kertaa ympärileikata, vaikka joku porttoppappi
olisikin sanonut: "Tuo leipäpapin ympärileikkaus
ei sinua pelasta, sinut on ympärileikattava uudestaan."
Ja koska Jumala ei tähän liittoon enää tuonut
verenvuodatusta, niin siksi hän ei myöskään
välittömästi ketään Pyhän Hengen pilkasta rankaise,
vaan jättää heidät tuomion alla odottamaan
lopullista kadotustuomiota.
Ananiaksen ja Safiran kohtalo on meille annettu
vain muistukseksi siitä, mihin Pyhän Hengen pilkka
kaikki siihen syyllistyneet johtaa. Ja koska Pyhä
Henki on Totuuden Henki, niin Pyhän Hengen pilkka
on totuuden pilkaamista, jota näissäkin keskusteluissa
tapahtuu jatkuvasti - eikä ihmisparat sitä edes tajua.
että aspotoli Johannes oli viimeinen Pyhän Hengen saanut ja sitten Jumalan Henki poistui taivaaseen 1900;ksi vuodeksi? On se vaan niin raskasta syntiä ja pilkkaa, että olet sokea ja talutat muitakin liekanarussa kadotukseen kun tuollaista opetat ihmisille.
Tuollainen opetus on aivan yhtä raskas synti kuin se mistä itse toisille kirjoitat Pyhän Hengen pilkkana Ananiaan ja Safirankin tapauksessa!
Aivan yhtä törkeää on sinulta, Teuvo, väittää, että saatana ainoastaan lähettää omansa ihmiskäsien alta ja Jumala aina suoraan taivaasta.
Olet pimennossa ja pahasti!
Ei täällä olisi pystyssä yhtä ainoaa Saatanan synagogaa - ihmiskäsin tehtyä temppeliä.
Eikä niissä hiippailisi ainuttakaan pappia, sillä
Jumalahan heidät jo Golgatalla pellolle potki.
Esittele täällä vaikka yksikin sellainen ihminen, mies tai nainen,
joka olisi saanut Pyhän Hengen jonkun ihmisen käsien alta.
Äläkä enää jankuta tuota samaa kannuslaista itkuvirttä
apostoli Johanneksesta, kun et kuitenkaan ymmärrä edes tätä:
"Apostoli Johannes oli viimeinen elossa ollut opetuslapsi, jonka
Jumala varjeli roomalaisilta tappajilta niin kauan, että Kristus
sai hänelle näytetty sen ajanjakson ihmiskunnan historiassa,
joka PIAN hänen poismenonsa myötä alkoi. Hänethän toimitti vankeuteen
ihmiskunnan ensimmäinen antikristus, Diotrefes.
Saat olla varma siitä, että helvettiin olet matkalla jatkuvien
Totuuden Henkeen kohdistuvien pilkkalaulujesi kanssa.
Täällä olevien kirjoittajien joukossa ei sellaista ihmistä ole näkynyt.
Totutta täällä puolustavat vain ne, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen
suoraan taivaasta, kuten kirjoitettu on:
"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki,
jonka Jumala on antanut niille jotka häntä tottelevat."
"Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne
kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin
ANTAA TAIVAASTA PYHÄN HENGEN NIILLE,
jotka sitä häneltä pyytävät."
jo Hallesta 1700-luvulta, voi miten monta nimeä Norjasta 1700-1800-luvulta.
Et tunne mitään topdellisen seurakunnan historiasta, koske olet pimeä, sokea, harhaopettaja, joka kuvittelet aivan satumaisen saatanallisia juttujasi, että muka seurakunta olisi häippäissyt maan pinnalta jonnekin 1900;ksi vuodeksi.
Niinhän sen pitäisi olla jos apostoli Johannes olisi ollut aikansa viimeinen. Siis Kristuksen ruumis , tosiseurakunta vain häipyi jonnekin??????????????????????????
Hah Haha haa! Oletko suomalainen mies, jolle joku voi sanoa (itse lainailet joskus Linnan Tuntematonta sotilasta) suoraan ja rehellisesti:
Älä Teuvo jauha p.....
Jos et ole tehnyt parannusta synneistäsi ja kertonut niitä kenellekään ja olet sanoutunut irti siitä kättenpäällepanemisesta (vai oletko) jolloin pappi sinut siunasi sylilapsena, sinulla ei ole muuta kuin oma saastainen, vihamielinen, kirouksen henki yhdessä demonisten valhehenkine kanssa.
Saulus Tarsolainenkaan ei kohdatessaan Herraa saanut henkeä, vaan vasta Ananiaksen käden kautta.
Olet universaalisen matkan päässä Jumalan hengen osallisuudesta. Olet tehnyt turhaa työtä vuosikausia. Sinun on todella vaikea, lieneekö jo mahdotonta, nöyrtyä parannukseen harhoistasi! Siispä tällä hetkellä teuvo Suni: Jeesuksen nimessä syntisi ovat pidätetyt!
taivaasta: ""Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin
ANTAA TAIVAASTA PYHÄN HENGEN NIILLE,
jotka sitä häneltä pyytävät."
Mutta olet taas literalisti ja saatanan liekanarussa, koska estät Jumalaa toimimasta:
Tuuli puhaltaa missä tahtoo...pani kätensä heidän päälleen, jotta he saisivat Pyhän Hengen...
Jumala asetti toimintansa, jatkoi ja jatkaa edelleen, Teuvo Sunia, saatananpalvoja, antikristus, joka kuvittelee, että nyt hän on autuas, kun saa kuulla totuuden itsesään, tuli ja
poisti seurakunnan, Hengen temppelin ja Pyhän Hengen maailmasta 1900:ksi vuodeksi.
Olet harhaopettaja, harhassa eläjä, pimeydessä vaeltaja, sotket asioita, vääristelet totuutta.
Menen muualle saastainen julistaja Jeesuksen tähden!
julistaja, jota ikinä olen kuullut tai lukenut.
Sinulla on todella saatanallinen oppi. Et todellakaan huomaa miten sinua on petetty.
Korvaat Jeesuksen saatanalla. Vihaat seurakuntaa poistamalla sen ja Hengen maailmasta. Vääristelet
toisten kirjoituksia. Solvaat, haukut, vihaat, kadehdit, kostat- sekö on Jumalasta - ei todellakaan. Viha ja katkeruus ovat sokaisseet armon ja saatana on sulkenut sinulta Jumalan Sanan omilla kujeillaan!
siunattu.
Tunnen lukuisia kristittyjä, joilla on sama menneisyys: Syntisistä vanhemmista, sytiseksi syntyneenä kastettu Jeesuksen omaksi ja siunattu kättenpäällepanemisin. Sitten on opetettu seurakunnassa ja koulussa Jumalan käskyt. Synti virkosi ja maailma vei. Antauduttiin kaikenlaiseen riettauteen, mutta sitten Jumalan Sanan kuuleminen, lain julistus pysäytti ja tultiin synnintuntoon, mikä tarkoitti ahdasta porttia: Jouduttiin huutamaan: Minä hukun, Herra Jeesus armahda ja auta, kun kaikki omat pyristelyt ja yritykset oli romahtaneet ja tie poikki - ja Jeesus armahti: Pyhä Henki osoitti Jumalan rakkauden Jeesuksessa. Samassa Herrassa, jonka omaksi oltiin jos kasteessa tultu Herran silmissä. Minäkin sain uskoa syntini anteeksi Jeesuksen veressä. Olin kuin sankkirynnyri, joka tyhjenin synnin lietteestä ja tilalle vuoti Jumalan Hengen puhdas öljy. Toiset sanovat sitä Henkikasteeksi, toiset Hengellä täyttymiseksi ja toiset kutsuvat sitä uudestisyntymiseksi. Olipa sen tapahtuman nimi mikä tahansa, uusi elämä siitä alkoi. Itse ymmärrän, että vasta aikuisena, synnintunnon hätään ja paraannukseen tultuani ja syntini anteeksi saatuani koin ihmisen näkökulmastam ajallisesti sen, mihin minut oli jo lapsen kastettu. Jumalan Henki, joka minulle annettiin jo vesikasteen ja kättenpäällepanemisen yhteydessä (nehän ovat todistus samasta asiasta, eli Jeesuksen verestä ja armosta) sai minut omakseen.
Kyllä uskovia löytyy Suomestakin, vaikka kirkko jo olisikin kuinka harhassa tahansa. Eiväthän monetkaan papit enää julista Hengessä vaan ovat ihmisten miellyttäjiä ja lihallisia, penseitä opettajia ja julistajia. Hyvän tien, kaidankin, molemmilla puolilla on oja. Niin tämänkin Jeesus-tien: penseys siellä ja hurmahenkisyys täällä. Monin keinoin ollaan houkutelemassa uskovaa irti kasteen armosta hurmoksiin. Siitä Jeesus varjelkoon.
Elämme laittomuuden ja penseyden aikaa. Pian tulee mylläkkä, jonka jälkeen kirkot yhtyvät suureksi yleismaailmalliseksi, Rooma-keskeiseksi, kirkoksi, joka saa vallan yhdessä Eurooppa-johtoisen valtioliiton kanssa ja siitä valtioliitosta yksi henkilö tulee keskeiseksi johtajaksi. Paavi-antikristus puhuu tämän puolesta ja eksyttää ihmiset. Ne, joilla ei ole todellista uskoa ja Henkeä.
Teuvo Suni, sinun oppisi ovat harhaoppeja monessa menneeisyyttä ja tulevaisuutta koskevissa asioissa!
Tee parannus, koska oppisi on jo vóitu paljastaa vääriksi!
Turhaan sinä Teuvo Sunilta mieleistäsi parannusta
vaadit. Hänet on Totuuden Henki jo parantanut.
olet totta tosiaan tehnyt.
Omat työt ei Jumalan edessä nimittäin kelpaa.
sinua.
Kun et tiedä kehen koskee.
Et tiedä, et.
Että voi, voi ihmistä joka luulee tietävänsä
paremmin kuin Jumala.
Ikävä vain selittelyt ei auta viimeisellä tuomiolla.
hakoteillä olet ja pahasti.
Sanomasi olisi aivan toinen jos Jumalan Pyhä Henki
sinua johdattaisi.
USKO POIS AIVAN TOINEN OLISI SANOMASI.
En huutanut, mutta niin pahalle tuntuu tuo sinun
tilasi olet täysin väärän herran vietävissä.
Jos olet joskus ahtaasta portista sisälle mennyt,
niin kyllä ihme on sillä niin olet hakoteillä,
sinulla ei ole hajuakaan siitä mikä on Jumalan
Totuus.
Tämä laestadiolainen lahkorypäs on todellinen Saatanan helmi:
Kun tälle nimelle tekopyhitettyjä lahkoja on parikymmentä.
Kaikilla sama isoisä: Martti Luther, sama isä:
Lars Leevi Laestadius ja sama äiti: luterilainen
porttokirkko, mutta lapset niin erihenkisiä,
etteivät edes samassa ryhmässä voi olla uskomassa.