Hyvä saarnamies

Hyvä saarnamies ei käännä kuulijoiden huomiota itseensä, hän tietää, ettei se kuulijoita hyödytä, saarnamies on vain palvelija, joita suuri Jumala voi kutsua ja poistaa, sen mukaan miten hyväksi katsoo ja miten tahtoo. Vain Jumala on pysyvä, saarnamiehet ja seurakunnat menevät ajallaan.

Hän tietää, että jos jotakin hänelle on hetkeksi uskottu, se on vain Jumalan armoa ja rakkautta, ja hän koittaa olla uskollinen siinä minkä tietää Jumalan tahdoksi.

Eikä hän rakasta kansan suosiota, eikä tarvitse ihmisten palvontaa, ei hän tee itsestänsä jotakin vainottua oikeuden ja uskon puolesta taistelevaa hengellistä sotasankaria, eikä hän kerää itsellensä omaa kannattajajoukkoa.

Hänellä on rakkaus sieluihin, hän tahtoo monen pelastuvan. Hän ei pelolla ja väkevällä kädellä hallitse lampaitaan, sillä hän tietää, että lampaat eivät ole hänen omiaan vaan Jeesuksen Kristuksen. Hän on niistä vastuusta, Jumalan edessä.

Hän tuntee vastuunsa, ei päästä susia laumaa raatelemaan. Hän ei korota itseänsä ylitse muiden, on vain yksi palvelija toisten joukossa, tänään työssä ja huomenna joku toinen voi ottaa hänen paikkansa, jos Jumala niin päättää.

Hyvä julistaja unohtaa itsensä, ei hän etsi omaa kunniaansa, vaan tahtoo julistaa Jeesusta Kristusta, niin että kokouksessa olevat ihmiset näkevät ja sydämessään kokevat Hänet.

Hän ei sodi lihallisten keinojen avulla, jos häntä kohdellaan kaltoin tai vainotaan, ei hän tee siitä lehdistö ja televisio show’ta, vaan vaieten kärsii ja rukoilee Jumalan apua tilanteessaan. Eikä hän edes odota, itsellensä mitään suurta osaa kaiken suosion keskipisteenä, hän tuntee raamattunsa, tietää että totuuden julistajaa odottaa usein vaino ja pilkka, eikä kansanpaljous ja pysyväinen suosio.

Hän tietää, että jos hän pyrkisi kansan suosioon ja kuuluisuuteen, hän ei voisi samaan aikaan totella ja palvella Jumalaa. Jumala voi käyttää häntä, jos hän ei elä itsellensä, eikä etsi omaansa.

Jumalan palvelijan oikea mieli on nöyryys, hän ottaa vastaan sen armon minkä Jumala hänelle suo, eikä hän oman kunniansa tähden rakentele muistomerkkejä ja kirkkoja itsellensä, mitä se häntä hyödyttäisikään, hyvä saarnamies pyrkii tekemään Jumalan tahtoa, Jumalan joka ei kunniaansa jaa, Jumalan, joka on käskenyt julistamaan evankeliumia ja pelastamaan sieluja, eikä rakentelemaan kirkkoja ja herätyksiä.
9222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja silloin kuin joku tekee noin, kommentteja ei tule. Siihen kun ei ole enää mitään lisättävää.
Kiitoksia hyvin ajatuksella tehdystä avauksesta.

Äänestä

KUKA KISSAN HÄNNÄN NOSTA JOS EI KISSA ITSE

Äänestä
  • jos osaat niin hyvä. Vielä kun opit ymmärtämään lukemaasi, niin voit jopa eräänä päivänä osata keskutella siitä, mistä kulloinkin puhutaan.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    jos osaat niin hyvä. Vielä kun opit ymmärtämään lukemaasi, niin voit jopa eräänä päivänä osata keskutella siitä, mistä kulloinkin puhutaan.

    LIEKKÄ ADNTRESILLA KÄYTÄNÖSSÄ, ON SEN JUTUT NIIN NIIN "KIRJANOPPINEITA"..

    Äänestä

  • Et siis ymmärtänyt lainkaan mitä aloituksessa haluttiin sanoa. Luepa se uudelleen.

    Äänestä

  • Anderfson heitti napakympin! Voitko yleisön pyynnöstä linkittää tähän perään parit bennyhinnit ja markkukoivistot, hah hah...

    Äänestä

  • ETTÄ SILAI, PÄIVIÄ VAAN kirjoitti:

    LIEKKÄ ADNTRESILLA KÄYTÄNÖSSÄ, ON SEN JUTUT NIIN NIIN "KIRJANOPPINEITA"..

    sulla on jääny käpslokki päälle

    Äänestä

Tällaiset kirjoitukset siunaavat minua. Kiitän Jumalaa siitä ymmärryksestä ja armosta, mitä Hän on Sinulle antanut.

Korottakaamme Kristusta! Hän on Ihmeellinen. Tai Paavalin sanoin: "Pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta minä olen ristiinnaulittu maailmalle ja maailma minulle!"

Äänestä

Noin se on, ja kiitos kun sait asian noin selvään muotoon, sisällöltään, siinäpä jokaiselle jotakin !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anderfson kirjoitti:

Hyvä saarnamies ei käännä kuulijoiden huomiota itseensä, hän tietää, ettei se kuulijoita hyödytä, saarnamies on vain palvelija, joita suuri Jumala voi kutsua ja poistaa, sen mukaan miten hyväksi katsoo ja miten tahtoo. Vain Jumala on pysyvä, saarnamiehet ja seurakunnat menevät ajallaan.

Hän tietää, että jos jotakin hänelle on hetkeksi uskottu, se on vain Jumalan armoa ja rakkautta, ja hän koittaa olla uskollinen siinä minkä tietää Jumalan tahdoksi.

Eikä hän rakasta kansan suosiota, eikä tarvitse ihmisten palvontaa, ei hän tee itsestänsä jotakin vainottua oikeuden ja uskon puolesta taistelevaa hengellistä sotasankaria, eikä hän kerää itsellensä omaa kannattajajoukkoa.

Hänellä on rakkaus sieluihin, hän tahtoo monen pelastuvan. Hän ei pelolla ja väkevällä kädellä hallitse lampaitaan, sillä hän tietää, että lampaat eivät ole hänen omiaan vaan Jeesuksen Kristuksen. Hän on niistä vastuusta, Jumalan edessä.

Hän tuntee vastuunsa, ei päästä susia laumaa raatelemaan. Hän ei korota itseänsä ylitse muiden, on vain yksi palvelija toisten joukossa, tänään työssä ja huomenna joku toinen voi ottaa hänen paikkansa, jos Jumala niin päättää.

Hyvä julistaja unohtaa itsensä, ei hän etsi omaa kunniaansa, vaan tahtoo julistaa Jeesusta Kristusta, niin että kokouksessa olevat ihmiset näkevät ja sydämessään kokevat Hänet.

Hän ei sodi lihallisten keinojen avulla, jos häntä kohdellaan kaltoin tai vainotaan, ei hän tee siitä lehdistö ja televisio show’ta, vaan vaieten kärsii ja rukoilee Jumalan apua tilanteessaan. Eikä hän edes odota, itsellensä mitään suurta osaa kaiken suosion keskipisteenä, hän tuntee raamattunsa, tietää että totuuden julistajaa odottaa usein vaino ja pilkka, eikä kansanpaljous ja pysyväinen suosio.

Hän tietää, että jos hän pyrkisi kansan suosioon ja kuuluisuuteen, hän ei voisi samaan aikaan totella ja palvella Jumalaa. Jumala voi käyttää häntä, jos hän ei elä itsellensä, eikä etsi omaansa.

Jumalan palvelijan oikea mieli on nöyryys, hän ottaa vastaan sen armon minkä Jumala hänelle suo, eikä hän oman kunniansa tähden rakentele muistomerkkejä ja kirkkoja itsellensä, mitä se häntä hyödyttäisikään, hyvä saarnamies pyrkii tekemään Jumalan tahtoa, Jumalan joka ei kunniaansa jaa, Jumalan, joka on käskenyt julistamaan evankeliumia ja pelastamaan sieluja, eikä rakentelemaan kirkkoja ja herätyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu