On antautunut Jumalan palvelukseen koko sydämisesti. Hän ei etsi, eikä halua ihmiskunniaa.
Jumala tarvitsee häntä niin paljon, että on kahdesti pelastanut hänet syövästä.
Tuollaisen vakavan sairauden läpikäynyt ihminen muuttuu, lihallisuus vähenee ja Kristus saa sijan ja se näkyy Markku Koivistossa.
Rukoilkaamme hänelle voimaa ja palavaa intoa tehtäväänsä, sillä sitä täällä Suomessa tarvitaan hengenmiehille ja hengenmiesten kautta koko kansalle.
Suomalainen on kateellinen perisynnin takia ja se näkyy erikoisen selvästi kirkonmiehissä. Markku Koivisto on joutunut heidän kateutensa ja lihallisuutensa uhriksi, mutta Koivisto rukoilee heidän puolestaan ja monet heistä on vielä heräävä totuuteen.
Jumala tarvitsee häntä niin paljon, että on kahdesti pelastanut hänet syövästä.
Tuollaisen vakavan sairauden läpikäynyt ihminen muuttuu, lihallisuus vähenee ja Kristus saa sijan ja se näkyy Markku Koivistossa.
Rukoilkaamme hänelle voimaa ja palavaa intoa tehtäväänsä, sillä sitä täällä Suomessa tarvitaan hengenmiehille ja hengenmiesten kautta koko kansalle.
Suomalainen on kateellinen perisynnin takia ja se näkyy erikoisen selvästi kirkonmiehissä. Markku Koivisto on joutunut heidän kateutensa ja lihallisuutensa uhriksi, mutta Koivisto rukoilee heidän puolestaan ja monet heistä on vielä heräävä totuuteen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
että lihallisuus vähenee. Viime näkemästäni 15 kg.
Muinoin tuollaisille ilmiöille ja tekijöille löydettiin kyllä lääkkeet.
valintanne mukaan jatkaa pilkkaajan tietä, mutta muistakaa, että Jumala sietää vain määrämitan sitä, että Hänen silmäteriään lyödään, oli se sitten nyrkein tai sanoin.
Itse olen saanut kokea ihmeitä ja tiedän, että Koiviston kautta ihmeet tulevat esille, mutta ne eivät ole hänen ansiotaan, sillä hänkin on vain ansioton palvelija. Siis, kun pilkkaatte Jumalan välineitä, lankeatte Jumalan pilkkaan.
valintanne mukaan jatkaa pilkkaajan tietä, mutta muistakaa, että Jumala sietää vain määrämitan sitä, että Hänen silmäteriään lyödään, oli se sitten nyrkein tai sanoin.
Itse olen saanut kokea ihmeitä ja tiedän, että Koiviston kautta ihmeet tulevat esille, mutta ne eivät ole hänen ansiotaan, sillä hänkin on vain ansioton palvelija. Siis, kun pilkkaatte Jumalan välineitä, lankeatte Jumalan pilkkaan.
kovia uhkailemaan. Onko tosiaan Jumalalla sellainen koiran virka, että se ihmisten päälle hyökkäilee teidän käskyjenne mukaan?
Kysymyksesi on ala-arvoinen. Jumala ei ole kenenkään kiusattavissa, eikä kiusaa ketään, mutta totisesti Hän puolustaa omiaan ja varsinkin heitä, jotka Hänen välittäjinään tässä pimeässä ajassa toimivat.
Jumala kutsuu ihmistä parannukseen ja monet ovat saaneet ajaa ensin elämänsä täyteen kriisiin, jotta heidän sydämensä asenne muuttuisi.
Oletko sinä antanut elämäsi luisua vaikeuksiin ja toivotko niistä selviytymistä. Asenteesi uskoa kohtaan on täysin väärä, sillä usko tuo hyvää, mutta uskon vastustaminen tuo pahaa, sillä Jumala vetää varjeluksensa jossakin vaiheessa poissa ihmisten elämästä, jotka Häntä alati vastustavat.
varoittaa. Tästä näet, että Jumalan viha saattaa kohdata, jos ihminen jatkaa vaikkapa uskovaisille tarkoitetulla palstalla vain pilkka ja iva mielessään.
Etkö olisi onnellisempi, jos hakisit sopua ja rauhaa ja hyviä ja rakentavia keskusteluja? Valinta on vain yksinomaan sinun.
Apostolien teot 5
Ananias ja Safira
1 Muuan Ananias-niminen mies myi yhdessä vaimonsa Safiran kanssa maatilan,
2 mutta pani vaimonsa tieten osan kauppahinnasta syrjään. Loput hän luovutti apostolien haltuun.
3 Silloin Pietari sanoi: "Ananias, miksi olet antanut sydämesi Saatanan valtaan? Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä ja jättää maatilan hinnasta osan itsellesi? [2. Kun. 5:26; Luuk. 22:3; Joh. 13:2]
4 Tilahan oli sinun, kun et vielä ollut myynyt sitä, ja sinun olivat myös rahat, kun sen myit. Kuinka saatoit ryhtyä tällaiseen tekoon? Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle." [1. Tess. 4:8]
5 Nämä sanat kuullessaan Ananias lyyhistyi kuolleena maahan, ja kaikki, jotka olivat tätä kuulemassa, joutuivat kauhun valtaan.
6 Nuoret miehet kietoivat Ananiaan ruumiin vaatteeseen, kantoivat hänet ulos ja hautasivat hänet.
7 Kolmisen tuntia myöhemmin tuli Ananiaan vaimo sisään, tapahtuneesta mitään tietämättä.
8 Pietari kysyi häneltä: "Sano minulle, tähänkö hintaan te maatilan myitte?" "Niin, juuri siihen hintaan", vastasi nainen.
9 Silloin Pietari sanoi: "Kuinka te yksissä tuumin ryhdyitte koettelemaan Herran Henkeä? Kuuletko askelia oven takaa? Ne, jotka hautasivat miehesi, kantavat täältä myös sinut."
10 Siinä samassa nainen kaatui kuolleena Pietarin jalkoihin. Nuoret miehet tulivat sisään ja näkivät naisen kuolleen. He veivät hänet pois ja hautasivat hänet miehensä viereen.
11 Kauhu valtasi koko seurakunnan ja kaikki jotka tästä kuulivat.
taikauskoisia ja primitiivisiä uskomuksianne, ryhdytte pelottelemaan.
kertaa uskaltautuisit keskustelemaan, etkä vain nakkelemaan kommenttejasi. Jokin tarkoitus ja tarve sinulla on, kun käyt tällä palstalla. Oletko pettynyt palstalaisiin, vai mistä johtuu kommenttiesi tylyys ja lyhyys. Tuolla tavalla et pääse koskaan puuhun, vaan jäät puun juurelle huutelemaan.
Tahdotko tulla vapaaksi ja rauhalliseksi ja turvalliseksi ja sosiaaliseksi. Jos tahdot, niin puhu Jeesukselle, Hän todella kuulee, jos puhut totisella mielellä. Hän on luvannut jokaiselle kolkuttavalle avata ja koska Hän on sen luvannut, avaa Hän sinullekin oven valtakuntaan, jossa vallitsee rauha ja ihmiset tervehtyvät ja vapautuvat alkeisvoimien painolastista.
että mene Markku Koiviston luokse, sillä totisesti merkit ja ihmeet seuraavat häntä. Jospa sinä jonakin päivänä kertoisit täällä, että olet saanut uskonlahjan, sillä ilman sitä lahjaa, et voi meitä tuntea, etkä ymmärtää.
Voit kyllä saada sen lahjan aivan yksinäisyydessäkin, mutta joskus on erittäin hyvä mennä hengenmiehen luokse, jotta saa tunnustaa syntinsä ja uskoa ne ihmisen välittämänä anteeksi.
Synnitkin kyllä saa suoraan anteeksi Jeesukselta, jos niitä totisin mielin pyytää, mutta ihmisen itsensä takia on joskus aivan tavattoman hyvä, että uskovainen saarnaa hänelle synnit anteeksi.
olla tarpeeksi ilman minuakin. Mieluummin kuitenkin vielä tuumiskelen asioita omassa mielessäni enkä mene niitä poppamiehiltä kyselemään.
kuitenkin tuumiskelet. Älä edes kuvittele, että me uskovaiset, joita ihmeet ja merkit seuraavat, olisimme missään tekemisissä poppamiesten kanssa.
Miksi et tahdo uskoa, että Jeesus todella elää ja uudista jokaisen omansa ja totisesti tekee vapaaksi ja onnelliseksi. Se on Jumalan lapsen oikeus. Kaiken lisäksi Jeesus antaa meille Kuninkaallisen vallan .
marttyyrin, jota ihmiset palvovat. On syytä muistaa Raamatun sanat: Jumalaasi sinun tulee palvella ei ihmistä.
Jeesuksella on aina ollut työmiehiä elopellolla ja Markku Koivisto on yksi heistä. Ei ole Koiviston syy, mitä media tekee. Jos joku ihminen ei ymmärrä hakea Markku Koiviston kautta, hänen julistamansa Jeesuksen tuttavuutta, niin sekään ei ole Koiviston syytä.
Markku Koivisto on riisuttu kahteen kertaan lihallisuudesta, siis omasta voimasta ja kokemuksesta kerron, että sellainen ihminen ei hae itselleen kunniaa, mutta tekee Jumalan elopellolla työtä, Jumalan valjastamana.
on sanottu selvästi, että maailman poliittiset voimat ja uskonnot tekevät yhteistyötä, ja Jumala tulee tuhoamaan sen kokonaan, sitten kun ennustus toteutuu. Portto on väärä uskonto, ja sen kanssa ovat "haureutta" harjoittaneet maan kuninkaat, eli poliittiset voimat, tavalla tai toisella.
Näin sanoo Raamattu, Jumalan pyhä sana, eikä Jumala tule pettämään lupauksessaan.
Sana ja se on totta, mutta saat rauhoittua, Markku Koiviston tahto on herättää suomalaisia Jeesuksen tuntemiseen, oli tämä sitten presidentti, politikko tai kuka tahansa.
Monet jättävät ns. rikkaat rauhaan, eivätkä vie heille tietoa Jeesuksen uhrista, mutta rikkailla ja ns. arvosteluillakin ihmisillä on oikeus kuulla ilosanomasta ja heidänkin joukossa on etsiviä ja jopa heränneitä, eli uskovaisia.
Ilmestyskirja avaa meille tietoa, miten uskonnot ja politiikka sekoittuvat keskenään ja tekevät kompromisseja, mutta kuten tiedät, Markku Koivisto ei poikkea Jumalan Sanasta kenenkään hyväksi ja siksi hän on vainottu.
"kuninkaallisen vallan"? Tuo taitaa mennä jo huumorin puolelle.
Olet samanlainen kuin Jeesuksen ajan kirjanoppineet, joille Jeesuksen täytyi opettaa, että "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maasta", heidän suututtuaan Jeesuksen puheeseen. Hän kutsui opetuslapsiaan myös pyhäksi papistoksi ja sillä tavoin arvosti sitä työtä, jota evankeliumin ilosanoman viejät toteuttivat.
Siis, antakaamme tämän ajan Ilosanoman viejien tehdä tehtäväänsä, myös Markku Koiviston ja muiden uskovaisten. Sillä he toteuttavat Jeesuksen antamaa papillista käskyä viedä evankeliumi kaikkeen maailmaan, myös uuspakanoiden keskuuteen.
Sinä olet samanlainen kuin Jeesuksen ajan kirjanoppineet, joita Jeesuksen täytyi neuvoa: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maasta", heidän suututtua Jeesuksen puheista. Jeesus kutsui myös seuraajiaan pyhäksi papistoksi, näin arvostaen sitä työtä, jota Ilosanoman viejät toteuttivat tuona aikana. Antakaamme mekin tämän päivän uskovaisten, myös Markku Koiviston tehdä tehtäväänsä Ilosanoman viemiseksi kaikkialle maailmaan, myös uuspakanoiden keskuuteen.
Nokia Mission yhteydessä puhutaan parantumisista, mutta vaikka asun Tampereella, en ole näitä parantuneita nähnyt, vain sellaisista olen kuullut, että sairaus oli hetken poissa ja kohta tuli takaisin.
Onko tässä nyt kyse siitä että etukäteen uskossa omistetaan parantumisia, jotka eivät vielä ole tapahtuneet, mutta joiden toivotaan joskus tulevan, jos niistä paljon puhutaan?
pienemmässä paikassa, kuin sinä ja silti hetikään kaikki täällä eivät tiedä, että Jeesus on minut todella parantanut.
Lue netistä ihmisistä, jotka kertovat Jeesuksen parantaneen itsensä ja ovat antaneet Jeesuksen palvelukseen kuvansa ja nimensä.
Tiedän, että harvat ja valitut uskova, kun kertoo paranemisesta, jonka Jumala antaa. Kohdallani kyllä paranemisihmeet ovat olleet niin erikoisia, että sairaanhoitohenkilökunta, lääkäreitä myöden ovat todenneet, että vain suurempi voima kykeni minut parantamaan.
Kiva että olet parantunut. Kiitos siitä Jumalalle.
Jumala parantaa ihmisiä, mutta olen vain joutunut huomaamaan, että niin tapahtuu yleensä vain siellä, missä parantamisesta ei tehdä kauppatavaraa ja mainosta.
Toivoisin, että Jumala parantaisi enemmänkin sairaita, mutta uskon että niin ei tapahdu, siksi että ihmiset eivät ole valmiita tekemään parannusta, monet kun etsivät vain mainetta ja kunniaa itsellensä.
Jumala on luvannut, että saarnattua sanaa seuraa ihmeet ja merkit, mutta sitä Jumala ei ole luvannut, että höpöjuttuja ja hauskuuttamistakin seuraisivat ihmeet ja merkit. Mun havaintojeni mukaan, Nokia Mission ideana on hauskuuttaa ja viihdyttää ihmisiä, sanan julistuksen jäädessä aika vähiin, ollen enemmän sellaista hupilinjaa.
Mutta me uskovaiset, jos ketkä olemme iloisia ja meillä on usein hauskaa, mutta rauha on kuitenkin se vallitsevin tila.
Minun on sanottava, että en tunne Markku Koivistoa kovinkaan hyvin, enkä itsessäni hänestä kirjoittaisi, mutta Henki minussa kertoo, että vaikka Markku Koiviston esiintymistyyli saattaa poiketa paljonkin minun omastani, joka on rauhallinen ja keskusteleva, on hän totisesti Jumalan sotilas. Jeesus tietää, että monille ihmisille on hyväksi Markku Koiviston tyyli, sillä se vapauttaa ja rohkaisee ihmisiä.
Merkit ja ihmeet todella seuraavat Jumalan Sanaa, jos se uskotaan, niin kuin se on meille annettu ja Koivisto todella uskoo Sanan samoin, kuin minä, eikä hän, kummemmin kuin minäkään, tee kompromisseja maailman kanssa ja siitä häntä vainotaan ja syytetään. Monet eivät kestä Jumalan Sanan totuutta.
puhuu hyvin varovaisesti ihmeparantumisista, tietäen varmaan asian oikean laidan.
Luterilaiset vastustavat Koivistolaista hurmoshenkisyyttä luultavasti enimmin juuri näiden väitettyjen ihmeparanemisten vuoksi. Syykin on selvä. Kun herkkäuskoisille ihmisille (naisille varsinkin) luvataan ihmeparanemista, he helposti masentuvat huomatessaan suggestion mentyä sairauden palaavan entisen laisena.
Huutakaa ja mekastakaa ihan vapaasti, mutta älkää johtako herkkäuskoisia ihmisiä harhaan. Luulisi em. toiminnan jos minkään, olevan syntiä.
Markku Koiviston ja Nokia Mission takaa luuraa valitettavasti Benny Hinn'in ja hänen kaltaistensa huijarievankelistojen synkkä varjo.
Kyseessä on Suomen mittakaavassa todella merkittävä ja vaarallinen eksytys.
Markku Koivistolle soisin sydämestäni täyden vapautuksen siitä eksyttävästä hengestä, jonka valtaan hän on joutunut.
http://koti.mbnet.fi/hulk/lainaukset/karis_nieminen.html
HÄH?
VASTAA, JOS USKALLAT?
Älä usko, äläkä levittele valheita. Vaikka Markku Koivisto ei kaikkia voi tietenkään miellyttää voimakkaallakin esiintymisellään, eikä se ole edes tarkoitus, puhuu hän Jeesuksesta ja Jeesuksen verestä ja Pyhän Hengen voimasta.
Koivisto ei nöyristele ihmisiä, eikä ole ihmisten orja. Jos hän hakisi omia etujaan, hän kyllä puhuisi papeille mieluisasti ja varsinkin rovasteille ja kaikille, joilla on päätösvaltaa hänen pappivirkaan nähden.
Hän ei palvele maallista valtaa, vaan Jumalan valtaa ja joutuu loppu elämänsä syytetyksi ja niin kauan, kuin vastahenki täällä vaikuttaa, mutta taivaassa hän on rakastettu ja rikas.
Täällä hän ei itselleen kerää omaisuutta, vaan jakaa mielellään toisilleen. Tiedän sen, koska toimin itsekin niin ja Jumala siunaa alati annettavaa. Monet kadehtivat minua, siitä, että minulla on aineellista hyvää enemmän, kuin monilla muilla ja he kadehtivat sitä, että minä annan siitä aineellisesta toisille. Tekisivätpä itsekin niin kadehtimisen sijasta, niin saisivat nähdä, että Jumala siunaa.
Ymmärrän Koivistoa, koska olen itse saman tien kulkenut ja kuljen itse samalla Jeesuksen viitoittamalla tiellä. Aina on heitä, jotka tahtovat meistä pahaa puhua.
Jospa olisi enemmän Sanan tekijöitä, heitä joille Jumalan Sana on ainoa oikea elämä, niin täällä olisi paljon vähemmän epätasa-arvoa.
Kuulehan kuuma-kalle! Kaikella ystävyydellä kehotan sinua etsimään ylhäältä tulevaa viisautta ja sävyisyyttä.
Rukoile itsellesi myös henkien arvostelemisen lahjaa. Ilman sitä lahjaa et voi erottaa oikeaa väärästä. Jumala sinua auttakoon!
koivisto itse kertoo, että b.hinni kaatoi hänet nauraen kaksi kertaa opetuslapsekseen antaen toronttohengen
Usein olen siitä täällä nähnyt pilkaten kirjoitettavan, mutta koska en ole helluntailainen, olen aivan ulkona siitä oudosta hengestä.
Luulenpa, että kyseessä saattaa olla Jumalan Pyhä Henki, joka tekee ihmeistä ja vastahenki tekee kaikkensa, että ihmiset uskoisivat siitä Hengestä pahaa ja pelkäisivät sitä Henkeä.
Selitäpä sinä mikä mielestäsi on torontohenki?
Minä en siitä tarpeeksi tiedä, mutta menestysteologiasta, josta myös olen täältä saanut lukea, voin sanoa, että Jeesuksen omat todella menestyvät ja ovat siunattuja ja heitä kai sitten vastustaja kutsuu menestysteologeiksi.
Eivät he, jotka eivät usko Jumalan Sanaan, näe edes, että Sana lupaa terveyttä, rohkeutta, siunausta ja rauhaa!
toteutuneet lupaukset menestysteologiaa?
Jumala on aina siunannut omansa, hengellisesti ja aineellisesti.
Vanhan liiton aikanakin Hän siunasi omansa antaen paljon jälkeläisiä ja jopa ymmäröivät maapaljoudet heille, jotka Hänen nimensä pitivät kunniassa ja jotka etsivät kaikessa Hänen tahtoaan.
Moos. 12:2
Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. [1. Moos. 13:16, 15:5, 17:5, 22:17]
1. Moos. 12:3
Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille." [1. Moos. 18:18, 22:18, 26:4, 28:14; Ap. t. 3:25; Gal. 3:8]
1. Moos. 17:16
Minä siunaan häntä ja annan hänen synnyttää sinulle pojan. Minä siunaan häntä: monet kansakunnat saavat hänestä alkunsa, ja hänestä polveutuu kansojen kuninkaita."* [Nimi Saara merkitsee 'ruhtinatar'.] [1. Moos. 21:2]
1. Moos. 17:20
Ja minä toteutan myös sen, mitä pyysit Ismaelin puolesta. Minä siunaan häntä, teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänelle suuren joukon jälkeläisiä. Hänestä tulee kahdentoista ruhtinaan isä, ja minä teen hänestä suuren kansan. [1. Moos. 16:10 ]
1. Moos. 22:17
että siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle jälkeläisiä niin paljon, että he ovat kuin taivaan tähdet tai hiekanjyvät meren rannalla, ja sinun jälkeläisesi valloittavat vihollistensa kaupungit. [1. Moos. 32:13; 1. Kun. 4:20; Jes. 10:22, 48:19]
1. Moos. 26:3
Jää asumaan tähän maahan, niin minä olen sinun kanssasi ja siunaan sinua. Sinulle ja sinun jälkeläisillesi minä annan kaikki nämä seudut ja pidän näin voimassa sen valan, jonka vannoin isällesi Abrahamille. [1. Moos. 22:16]
1. Moos. 26:24
Ensimmäisenä yönä Herra ilmestyi hänelle ja sanoi: "Minä olen sinun isäsi Abrahamin Jumala. Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi. Palvelijani Abrahamin tähden minä siunaan sinua ja teen suureksi sinun jälkeläistesi määrän." [1. Moos. 12:2 ]
2. Moos. 20:24
Rakentakaa maa-alttari minua varten ja uhratkaa sillä polttouhrinne ja yhteysuhrinne, lampaanne ja nautanne. Paikassa, jonka pyhitän omalle nimelleni, minä tulen luoksenne ja siunaan teitä.
Hes. 34:26
Minä annan heille siunaukseni ja siunaan maan, joka ympäröi pyhää vuortani. Minä annan sateet ajallaan, ja ne ovat siunauksen sateet. [Ps. 68:10; Jes. 44:3]
Hepr. 6:14
Hän lupasi: "Minä siunaan sinua runsain määrin ja annan sinulle runsaasti jälkeläisiä",
sillä Sana on elävä ja niin totuudellinen, että se ei pala tulessakaan. Tulessa Sana on alati, kun epäuskoiset siitä kiistelevät, mutta Jumalan puhuma Sana vain elää ja voi hyvin ja uudistaa ja vahvistaa Jumalan kansaa.
Tässäkään ei ole kyse menestysteologiasta, vaan todellisesta ja uskovaisten kohdalla toteutuvasta Jumalan Sanasta ja Hänen pyhistä lupauksistaan.
Matt. 7:2
Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. [5. Moos. 19:19; Est. 7:10; Mark. 4:24]
Mark. 4:24
Ja hän lisäsi: "Huomatkaa, mitä kuulette. Niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan, vielä sen ylikin. [Matt. 7:2; Luuk. 6:38]
Luuk. 6:38
Antakaa, niin teille annetaan. Runsas mitta, tiiviiksi paineltu, ravisteltu ja kukkurainen, annetaan teidän syliinne. Niin kuin te mittaatte, niin teille mitataan." [Sananl. 19:7 | Mark. 4:24; Gal. 6:7; Ilm. 18:6]
Mitä Jeesus itse opetti Hänen seuraamisestaan:
Mark. 8:34-36
34. Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.
35. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen.
36. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?
se on, että meidän tulee kieltää itseämme, että Jeesus saisi sijaa meissä ja Sana eläisi ja vaikkuttaisi meissä tahtomisen ja tekemisen. Jumala ei Sanassaan tarkoita sitä, että uskovaisen on oltava huono-osainen, vaan Hän tarkoittaa sitä, että uskovaisen ei kuulu, eikä tarvitse sitoutua mihinkään muuhun voimaan, kuin Hänen voimaansa. Ja, kun Jeesuksen oma niin tekee, on hänen helppo jakaa omastaan toisilleen, sillä hän ei palvele kahta Jumalaa.
HENGELLINEN PIMEYS, MISSÄ SINÄKIN VESIJUMPPAAT KAULAA MYÖTEN, ETKÄ PÄÄSE MIHINKÄÄN. KUUNTELISIT KOIVISTON OPETUSTA JA OTTAISIT OPIKSI, TULISIT OIKEASTI USKOON, YMMÄRTÄISIT ASIOITA...
Markku Koivisto on hän, joka on antanut kasvonsa Jeesuksen nimen tähden julkisesti esille. Hän kyllä tietää, että hän ei tule maanpäällä olemaan kummemmassa asemassa, kuin oli Jeesus, mutta hän tietää myös sen, että sisäinen voima, jonka hän saa Pyhän Hengen kautta Jeesukselta, on vallitseva tila hänessä loppuun asti ja rauha, jonka Jeesus omilleen lupaa, on aina hänessä.
Me, tämän päivän uskovaiset tiedämme sen, että on aivan mahdollista, että meitä kohtaa sama, mikä kohtasi maanpäällä Mestariamme, voimme jopa kuolla Jeesuksen nimen tähden, mutta ikinä emme luopuisi siitä kalliista nimestä. Kiinassa ja muissakin maissa jo vangitaan uskovaisia ja Ruotsissa on uhkana joutua vangituksi, jos Raamattua lukee kaikilta osilta, niin kuin siinä on kirjoitettuna.
Nämä Jeesuksen annit, rakkaus, rauha, pelottomuus ja kaikkinainen voittovoima, voittavat kaiken kunnian ja mammonan, mitä maailma voi omilleen antaa. Yksikään meistä lopunajan sotureista ei ole kunnian kipeitä, eikä kaipaa mammonaa. Älkää edes kuvitelko niin. Jos te tuollaista uskotte, niin olette nielleet syötin, jota täällä yritetään jokaiselle syöttää. Sanoutukaa irti maailman valheista ja tulkaa elävän Jeesuksen luokse, saatte ylitse ymmärryksen käyvän rauhan itsellenne.
Jeesus on vapaaehtoisesti tullut uhriksi puolestamme, vuodattaen kalliin veren puolestamme, jotta saamme rauhan Jumalan ja meidän välillemme ja jokainen meistä saa vapaaehtoisesti valita tahtooko uskoa siihen. Jos tahtoo, niin voiman saa Jumalalta.
uuden vuoden hengellisessä tilaisuudessa, koska juhlaan on kutsuttu kansanedustajia ?
Onko Hartwall areenan missio taitavasti junailtu vaalitilaisuus, ja miten niinkin ylistetty hengenmies kuin Koivisto tekee yhteistyötä maallisen pedon kanssa, joka on Jumalalle vihastus ja iljetys?
Voisitko kertoa, keneen viittaat sillä maallisella pedolla?
järjestelmä on peto, ja sen kanssa yhteistyötä tehnyt väärä uskonto, eli portto.
Ilm. 17:1-4
1. Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,
2. hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet".
3. Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
Molemmat saavat tuomionsa Jumalalta aikanaan.
tarkoitat tuolla kirjoituksellasi. Jos kansanedustaja on kutsuttu johonkin tilaisuuteen, jossa Koivisto on mukana, se ei varmasti tarkoita, että se olisi joku muu kalastustilaisuus, kuin ihmisten kalastus Jeesuksen luo.
Kansanedustajilta pitäisi vaatia, että heillä on kristillinen näkemys, silloin Suomi pelastuisi paljolta pahalta.
Aikaisemmin peresidentit ja kansanedustajat ovat julkisesti tunnustaneet uskoaan ja rukoilleet Jumalaa työnsä johdattajaksi. Viime vuosikymmenet ovat pimentäneet Suomea ja usko on tullut jopa hävettäväksi asiaksi ja näin paha on saanut suuren jalansijan Suomenniemellä ja täällä tapahtuu paljon pahoja asioita.
Nyt kuitenkin täällä on pahan vastavoima, eli Jeesus kutsumassa omiaan turvaan. Tulkaa jokainen Häneen ja Hänen valtakuntaansa, sillä ahdistus tässä maassa saa lisää sijaa.
Selvä. Sitten pääsemmekin tähän väärään uskontoon, mikä se on? Maailma on uskontoja täynnä. Että osaa olla monimutkaista..
tällä eduskuntakaudella esittänyt kristillisyyttään julkisesti siten, että se tunnettaisiin olevan Jumalasta.
Ei ainoakaan. Ja toiseksi, jos Koivisto on niin vahva Jumalan mies, niin ei hän tarvitse maallisia apureita julistaakseen hyvää sanomaa.
Katsotaan median kirjoittelua 2.1 2007 tapahtumasta. Mikä on politiikkojen todellinen rooli juhlassa?
taidan tunnistaa sinut?
Ei se ole monimutkaista. Ihmisellä on täysin vapaaehtoista, ketä hän palvelee, kenen tahtoa hän haluaa noudattaa. Ja koska meille on annettu totuus, Jumalan sana, niin siksi tiedämme mitä Jumala meiltä vaatii.
Kyse on vain siitä, uskommeko me enemmän ihmisiä kuin Jumalan totuutta. On siis itse etsittävä totuutta ja elettävä kuten Jeesus opetti. Siihen tarvitaan vain nöyryyttä ja vääryyden tunnistamista.
Lopussa se selviää, mikä oli väärä uskonto, ja siitä päättää taivallinen Isä.
Muuta en tästä asiasta tiedä, kuin, että Markku Koivisto on Jumalan mies. Kyllä hän tarvitsee apujoukkoja, jos on kyse herätyskokouksesta, sillä näissä kokouksissa on mukana sairaita, vammaisia, etsiviä ja suurissakin vaikeuksissa olevia ihmisiä, jotka tarvitsevat henkilökohtaisesti apua ja vahvistusta ja ennen kaikkea herätystä.
Sen mitä minä olen nähnyt tv:stä niin, Koiviston kokoukset ovat olleet herätyskokouksia, joihin ei ole tarkoitus uskovaisten mennä.
Hän varmasti pitää myös uskossa kasvamis- ja opetustilaisuuksia ja ne on tarkoitettu uskovaisille.
Nykyään ei ole ryhdikkäitä kansanedustajia, jotka joka tilanteessa toisivat kristillisen näkemyksenä esille, mutta aikaisemmin heitäkin on Suomessa ollut.
Nämä kansanedustajat, tai osa heistä, joita nykyisin on maassamme, ovat horjuttaneet moraalitasoa Suomessa ja näin häpäisseet itsensä ja vetäneet Suomeen lokaa.
Raamatun Jumala on tarvinnut appujoukkoja maailmasta?
Tuskin tunnistat minua enkä minä sinua. Profiilissasi kirjoitat viisaita. Olen kanssasi samaa mieltä. Jos tarkoitat tunnistamista siinä toisessa merkityksessä "tunnistaa Herran hengessä", niin siinä tapauksessa henki hengen tunnistaa aina.
Itse en pidä mitään uskontoa oikeana. Vain uskoa.
HÄNESSÄ VAIKUTTAA JOKIN VIERAS HENKI, EI JUMALAN PYHÄ HENKI!
Katsokaa silmiä, niissä ei ole sitä elämää, jonka Kristuksen rakkaus aikaan saa!
Katsokaa häntä, hän ei koskaan kohtaa kameraa ja haastattelijaa silmästä silmään, vaan pälyilee. Tämä on ollut Koiviston yksi tärkein tunnusmerkki ja sehän on epärehellisyyden merkki.
Kun hän kiersi nakit supussa, jostakin kiposta mönjää kastellen ihmiseltä ihmiselle; HÄN EI KENELTÄKÄÄN KYSYNYT, MITÄ SINÄ TARVITSET!!! Vaan shamanistinen kosketus.
Ja HUOMASITTEKO, kun miehet eivät kaatuneet, KÄVELI HÄN MONEN OHI SEURAAVAAN RIVIIN VAALEAN NAISEN ETEEN ja kaatui.
Sitten toisen naisen kohdalla hän kädellään ilmaa työnnellen, kaarevia liikkeitä tehden yritti ja onnistui. Ja nainen kaatui samaa kaarta noudatten kuin hänen kätensä, ORGASTISESTI vääntelehtien!!!
Samoin Koivistolla itsellään oli kouristusliikkeen omaista toimintaa!!!
KATSOKAA TARKAAN, KEHON KIELI JA SILMÄT ERITOTEN KERTOVAT PALJON MYÖS NÄISSÄ HENGELLISISSÄ ASIOISSA.
Verratkaa Niiloon (saarna.net) , hän kysyi jokaiselta, mitä tahdot ja voi mikä rakkaus ja sydän mukana rukouksessa!!!
ÄLKÄÄ EKSYKÖ, helluntaijohtajat jo HUORAAVAT epäpyhissä mekkaloissa! VALVOKAA!
aina näitä trolleja täällä riittää...
Kuka voi käydä Jumalaa vastaan, ei kukaan Koivisto on pantu tälle paikalle.
Joka hyökkää häntä vastaan, Hyökää Jumalaa vastaan.
Hän on juuri tuollainen persoona Hänellä on oma tapansa viedä sanaa eteenpäin.
Jumalan aseen hän, käytää voimaksta esitymis tapaa tuodakseen esille, Jeesuksen sanomaa.
Arvostelioita täällä riittä, täytykää Pyhällä Hengellä, älkääkä arvostelu hengellä.
Eikö Jeesustakin parjattu ja haukuttu, niikö te teette Hänen seurajilleen?
Mailman henki riehuu, kun hänen aikansa pian lopuu.