Perisynti
Perisyntiopin historia
Raamatussa ei tunneta sellaista käsitettä kuin perisynti. Käsitteen puuttuminen ei tarkoita sitä, ettei oppia perisynnistä ole Raamatussa. On monia opetuksia, mille on annettu nimi, mitä ei löydy Raamatusta, mutta opetus voidaan johtaa sieltä. Näitä ovat mm. pelastusvarmuus, kolminaisuus, elämän vanhurskaus ja helvetin tuli. Oppi perisynnistä perustuu pääosin seuraaviin Raamatun kohtiin ja niiden vastineisiin Vanhassa Testamentissa: Room 5:12-21; 3:9-19; 1Kor 15:21,22; Job 14:4; 15:14; Psa 51:7; 58:4; Jes 48:8; 1Moos 6:3; 5:3. Se, miten perisynnin ymmärrämme, on riippuvainen siitä, miten näitä kohtia tulkitsemme.
Oppi perisynnistä on kehitetty apostolisen ajan jälkeen tukemaan vauvojen kastamisen tapaa. Jotkut itseään kristittynä pitävät ihmiset alkoivat kastaa sylivauvoja toisella vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen. Apostolisena aikana kastettiin perhekunnasta vain ne, jotka uskoivat Jumalaan. Pienet vauvat eivät usko Jumalaan, koska eivät ymmärrä puhetta. Jotta evankeliumi voidaan uskoa, täytyy sen sanoma voida ymmärtää. Käännämme tästä syystä Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta eri kielille. Jos uskomiseen ei tarvittaisi ymmärrystä, ei käännöstyötä tarvitsisi tehdä. Evankeliumia voitaisiin julistaa hepreaksi, arameaksi ja kreikankielellä kaikille kansoille. Valitut uskoisivat, vaikka he eivät ymmärtäisi halaistua sanaa evankeliumin sanomasta. Näin ei tietenkään tapahdu. Uskoon tarvitaan ymmärrystä, koska Raamatun sanoma on ymmärrettävää kieltä. Luterilaisten opetus siitä, että vauvat uskovat, on epätoivoinen yritys perustella Raamatun kirjoitusten vastaista perinnettä.
Vauvoja ei ole lupa kastaa myöskään tulevaa uskoa ja mielenmuutosta varten, niin kuin evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen uskovaiset tekevät. Martti Luther tuomitsi tämän suuntauksen aikanaan, joka esiintyi Valdolaisuuden nimellä. Raamatussakaan ei ole perusteita kastaa vauvoja tulevaa uskoa varten vaan heidät kastetaan vasta sitten, kun osaavat itse ilmaista uskonsa sisällön ja osoittavat Hengen hedelmää elämässään. Myös Johannes Kastaja ja apostolit edellyttivät suun tunnustusta ja näkyvää mielenmuutosta ennen kuin kastoivat kääntyneitä. (Matt 3:1-11; Apt 8:35-40; 10:43-48; 19:1-9; vrt. 26:17-20.)
Vauvoja alettiin kastaa sen vuoksi, että he pelastuisivat perisynniltä ja saatanan vallasta. Jotkut ihmiset luulivat, että vauvat joutuvat kadotukseen, jos heitä ei kasteta. Vesikasteelle annettiin tuolloin sellainen merkitys, että siinä tapahtuu taianomaisesti syntien pois peseminen, uudestisyntyminen ja pelastuminen. Ihmiset luulivat, että Pyhä Henki tulee ihmiseen vesikasteessa.
Tämä luulo on saanut alkunsa siitä, kun kristittyjen toimintaa nähneet ihmiset ovat halunneet itsekin tulla kristityiksi ja saada Pyhän Hengen. Kun he eivät ole saaneet Pyhää Henkeä ylpeytensä vuoksi, ovat he keksineet yhdistää Hengen saamisen uskonnollisten rituaalien yhteyteen. Tällä perinteellä on juurensa noin 4100 vuoden päässä Baabelin uskonnossa. Papit kastoivat siellä ihmisiä, jolloin kasteen luultiin siirtävän kastetut Jumalan yhteyteen eli heidän uskottiin syntyneen uudesti ylhäältä. Baabelin uskonnon tapa levisi ensin kristinuskosta luopuneeseen roomalaiskatoliseen uskontoon ja sieltä muualle kristikuntaan.
Uudestisyntyminen
Jeesus sanoi, että "jos joku ei synny uudesti ylhäältä, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa ja päästä sinne sisälle." (Joh 3:1-8) Hän sanoi nämä asiat vanhalle ihmiselle, Nikodeemukselle. Jeesus ei puhunut tässä yhteydessä mitään vauvojen kohtalosta. Hän kertoi, mitä synteihin ja rikoksiin kuolleen aikuisen ihmisen täytyy kokea, jotta he voivat pelastua. Jumalattoman ja syntisen ihmisen tulee kääntyä Jumalan tykö, katua syntejään, pyytää niitä anteeksi, muuttua mieleltään pois synnistä ja uskoa Jumalan sanaan, jotta hän voi saada syntinsä anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi. Pieniltä lapsilta ja sylivauvoilta ei tällaista edellytetä, koska he eivät ole vielä kuolleet synteihin ja rikoksiin niin kuin aikuiset ihmiset. (Efe 2:1-3.)
Pienet vauvat syntyvät uudesti ylhäältä vanhurskasten ylösnousemuksessa. (Matt 19:28.) Jeesus käyttää tästä tapahtumasta samaa sanaa kuin Paavali puhuessaan hengellisestä uudestisyntymisestä. (Tiit 3:5.) Näin ollen pienet vauvat syntyvät myös uudesti ylhäältä, jos nukkuvat pois Herran tykö. He syntyvät uudesti ylhäältä ruumiin ylösnousemuksessa, me jo tässä ruumiissa ollessamme.
Vauvat syntyvät hengellisesti elävinä
Ihminen kuolee synteihin ja rikoksiin sitten, kun tekee tahallaan syntiä. Aatami tiesi, mitä hän teki, kun söi kielletystä puusta. Hän kuoli välittömästi syntiin, mutta hänen jälkeläisensä kuolevat synteihin ja rikoksiin monen rikkomuksen seurauksena, kun paatuvat vähän kerrassaan. Vain paatuneet ihmiset joutuvat kadotukseen: muut kuuluvat armon valinnan piiriin. (Room 11:7.) Minä en tunne yhtään paatunutta sylivauvaa enkä pientä lasta. He ovat viattomuutensa vuoksi esikuvia uskovaisille aikuisille. Paavali kirjoitti, että "olkaa pahuudessa lapsia, mutta ymmärrykseltä täysi-ikäisiä." (1Kor 14.20.) Jos vauvat ja pienet lapset olisivat läpikotansa kelvottomia ja synnin turmelemia, ei Paavali olisi kirjoittanut sellaista.
Jumala antaa lapsille hengen, elämän ja kaiken. (Apt 17:25.) Jumalan lapsille antama henki ei ole saastainen. Lasten henki on puhdas ja kuin tyhjä taulu. Henki saastuu vasta iän karttuessa, lapsen oppiessa tekemään pahaa. Jokainen joutuu valitsemaan kasvaessaan sen, tekeekö pahaa vai hyvää. Kaikki muut ovat tehneet pahaa paitsi Jeesus. (Jes 7:14-16.) Hän on ainut vaelluksensa ja syntyperänsä puolesta synnitön ihminen. Muut ovat Aatamin perillisiä, koska mies on siittänyt heidät. Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, joten hän ei ollut kuoleman ja kadotuksen kirouksen alainen niin kuin muut ihmiset jo syntymästä saakka ovat. Tässä kohden kuolema ja kadotus tarkoittavat ruumiin kuolemaa sekä toivottomuutta ruumiin ylösnousemuksen suhteen.
Vauvat ovat syntyessään hengellisesti eläviä. Hengellisesti elävän tunnusmerkkejä ovat:
Kyky tuntea häpeää synnin teon vuoksi.
Kyky katua syntejään.
Omatunto toimii ja todistaa synnin teon vääryydeksi. Omatunto syyttää synnin tekijää ja kehottaa tunnustamaan synti sekä luopumaan siitä, niin ettei syntiä tehdä enää uudestaan.
Jumalan pelko ilmenee epämääräisenä pelkona siitä, että joku katselee ja näkee, jos synnin tekoon ryhdytään.
Kyky erottaa hyvä pahasta sisäisen oikeudentajun ja järkeilyn tuloksena. Tämä kyky on osittain synnynnäinen ja kehittyy iän myötä.
Paatuneen ihmisen puolustusmekanismit syntiä vastaan eivät toimi. Hänen oikeudentajunsa on kieroutunut, hän ei kadu syntejään, ei osaa tuntea häpeää, ei pelkää Jumalaa eikä hänen omatuntonsa toimi normaalilla tavalla. Se voi syyttää silloin, kun syntiä ei ole tehty ja jättää syyttämättä silloin, kun syntiä on tehty. Varttunut ihminen on paatunut vähän kerrassaan ja joutunut eroon Jumalan hänelle antamasta elämästä. Hänen tuntonsa on turtunut ja mieli turmeltunut. (Efe 4:17-19.) Pienillä vauvoilla ja lapsilla Jumalan elämä hengessä on vielä tallella, mutta paatumuksen myötä henki kuolee synteihin ja rikoksiin, niin että ihminen joutuu tuomion alle.
Aatamin synti koitui kadotukseksi
Paavali kirjoitti roomalaisille, että Aatamin synti on koitunut kadotukseksi kaikille ihmisille. (Room 5:12-21.) Tämä tulee ymmärtää siten, että Aatamin syntiinlankeemusta seurasi kirous, minkä alla koko ihmiskunta on. Ihminen syntyy kuolevaisena ja hänen ruumiinsa maatuu kuoleman jälkeen: ruumis on katoavainen. (Apt 2:27,31; 1Kor 15:35-58.) Myös vauvat voivat kuolla ruumiillisesti ja heidän ruumiinsa maatuu eli katoaa, muuttuu maaksi jälleen. Vauvat eivät synny kuitenkaan hengellisesti kuolleina, niin kuin perisyntiopin kannattajat väittävät. Käsittelen roomalaiskirjeen viidennen luvun loppuosan vielä erikseen tämän kirjoituksen päätteeksi.
Pelastuminen Jeesuksen ylösnousemuksen ansiosta
Vauvat eivät pelastu viattomuudestaan huolimatta oman synnittömyytensä ansiosta. He eivät ole tehneet hyvää eivätkä pahaa, joten hyviä tekoja ei lueta heille ansioksi. Oma hyvyys ei myöskään riitä pelastamaan heitä, koska he syntyvät syntiseen sukukuntaan ja ovat syntyessään kuolevaisia sekä alistetut katoavaisuuden valtaan. Vain Jeesuksen nouseminen ylös kuolleista on tehnyt vauvoille mahdolliseksi pelastumisen, samoin kuin muille. Meidät on vanhurskautettu Jeesuksen ylösnousemisen kautta. (Room 4:25.)
Kuolema ja tuonela olivat paholaisen hallussa siihen asti, kunnes Jeesus kuoli ja meni voittajana tuonelaan. (Hebr 2:14-18.) Kun Jeesus nousi ylös kuolleista, oli hänellä kuoleman ja tuonelan avaimet hallussaan. (Ilm 1:17.) Näin ollen Jeesuksen ylösnousemus toi pelastuksen koko ihmiskunnalle, myös vauvoille. Kukaan ei pelastu oman viattomuutensa tai hyvyytensä ansiosta vaan yksin Jumalan armosta, Jeesuksen vanhurskauden teon kautta. (Room 5:12-21.)
Jos Jeesus ei olisi noussut ylös kuolleista, ei kukaan nousisi ylös kuolleista. (1Kor 15:12-28.) Jeesuksen vanhurskauden teko teki pelastumisen mahdolliseksi ihmisille. Synnin ja saatanan valtaan joutuneiden ihmisten on kaduttava syntejään ja uskottava Jumalaan voidakseen pelastua. Jumala ei vaadi vauvoilta uskoa, koska he eivät ymmärrä evankeliumin sanomaa eivätkä ole tehneet vielä tahallaan syntiä. Vain sydämensä kovettaneet ja paatuneet ihmiset tuomitaan kadotukseen, ei muita. Tuomio tulee tekojen mukaan ja koska vauvat eivät ole tehneet tahallaan syntiä, ei heitä tuomita. (2Kor 5:10; Ilm 22:12.) Leikki-ikäiset tottelevat vielä vanhempiaan ja alistuvat heidän valtaansa katuen pahuuttaan, vaikka tekevätkin syntiä. Heilläkin on toivoa pelastua Kristuksen vanhurskauden teon ansiosta, koska he eivät ole vielä turmeltuneet mieleltään ja joutuneet eroon Jumalan heille antamasta elämästä hengessä niin kuin vanhemmat pakanat. (Efe 4:17-19.)
Puhe aikuisista ihmisistä
Raamatun kuvaukset kelvottomista ja syntisistä ihmisistä sopivat vain varttuneisiin synnin tekijöihin, eivät vauvoihin. Niinpä ne kohdat, mitä on käytetty vauvojen perisyntisyyden tukena, eivät puhu mitään vauvoista vaan varttuneista ihmisistä. (Room 3:9-19; Job 14:4; 15:14; Psa 51:7; 58:4; Jes 48:8; 1Moos 6:3.) Tämä selviää, kun tutkitaan asiayhteyttä, missä nuo kuvaukset esiintyvät. Vauvat eivät osaa puhua tai liikkua pahantekemisessä, mitä kuvaukset edellyttävät perin kelvottoman mielen vallassa olevilta ihmisiltä. Vauvat eivät ole mieleltään saastaisia ja kelvottomia, turmeltuineita. He ovat vielä viattomuuden tilassa eivätkä ole paatuneita synnin tekijöitä. Ihmisen ajatukset ovat vasta nuoruudesta asti pahat, eivät syntymästä asti. (1Moos 8:21.)
Osa kuvauksista on laulun paisuttelevaa ja runollista kieltä, millä aikuinen synnin tuntoon joutunut ihminen purkaa tuskaansa. (Psa 51:7.) Puhe synnissä sikiämisestä ei tarkoita sitä, että vanhemmat tekevät syntiä yhdynnässä ja munasolun siittämisessä. Jos Daavidin laululla on viittaus perisyntiin, niin se voidaan ymmärtää taipumuksena valita synti, kun lapsi varttuu. Tämä taipumus on jokaisella Aatamin jälkeläisellä, mutta pelkkä taipumus ei tarkoita sitä, että ihminen syntyy hengellisesti kuolleena itse tehtyjen syntien vuoksi. Sikiöt eivät tee syntiä äitinsä kohdussa, ellei potkimista lueta sellaiseksi. Vaistonvaraisesta toiminnasta ei ketään kadotukseen tuomita.
Peritty taipumus synnin tekemiseen on sekin ongelmallinen tulkinta. Jos ihmiset syntyvät sellaisina, ettei heillä ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä syntiä synnynnäisen taipumuksensa vuoksi, ei heitä voida pitää vastuullisina syntiin lankeamisesta. Synti ei voi olla siten perinnöllistä, että se johtaa lapsen syyllisyyteen ja sitä kautta tuomion alle. Jumala ei tuomitse ihmisiä toisten tekemien syntien vuoksi kadotukseen. Jos Aatamin synti olisi syynä lasten syntisyyteen ja syyllisyyteen, tuomitsisi Jumala lapsia väärämielisesti. Jos Jumala loisi äidin kohdusta sellaisia lapsia, joiden on pakko tehdä syntiä eivätkä he voi sille mitään syntisen luontonsa vuoksi, toimisi Jumala väärämielisesti tuomitessaan syntisiä. Oppi perisynnistä ja sitä seuraavasta tuomiosta antaa ihmisille väärän käsityksen Jumalasta, minkä vuoksi oppi vierottaa ihmisiä Jumalasta ja saa heidät sotimaan häntä vastaan. Perisyntiopista on sen vuoksi syytä luopua ja ojentautua totuuden sanan mukaan tässäkin asiassa.
Taipumus langeta syntiin
Synnin perinnöllisyys tarkoittaa korkeintaan taipumusta langeta syntiin, kun lapsen eteen tulee tilanteita, missä hän voi valita hyvän ja pahan välillä. (Jes 7:14-16.) Pienet lapset ja sylivauvat eivät tiedä vielä sitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Siinä on syy, miksi he pääsivät luvattuun maahan, mutta aikuiset israelilaiset eivät. (5Moos 1:39.) Aikuiset olivat paatuneita ja tottelemattomia, mutta vauvat ja pienet lapset eivät sitä olleet, ennen kuin varttuivat isoiksi.
Jos lapsilla on taipumus valita paha, niin sitä voidaan kuvata piilevän taudin kantamisena. Esimerkiksi HI-virus aiheuttaa myöhemmässä vaiheessa Aidsin, mutta on oireeton taudin puhkeamiseen asti. Tuberkkeli-bakteeri voi elää ihmisen elimistössä vuosikymmeniä, mutta ei aiheuta kaikille sairastumista ja kuolemaa. Näin on myös periytyvän synnin laita. Lapsilla on taipumus tehdä syntiä, mutta vasta tahallinen synnin tekeminen aiheuttaa hengellisen kuoleman ja eron Jumalasta. (Efe 2:1-3; Jes 59:1-3.)
Meidän on muistettava se, että syntiin lankeaminen oli mahdollista myös synnittömille ihmisille paratiisissa. Synnin tekemistä varten ei tarvita siten välttämättä perinnöllistä taipumusta tehdä syntiä. Tämä kyseenalaistaa koko perisyntiopin. Paholainenkin lankesi enkeleineen syntiin, vaikka oli alussa laajalti suojaavainen kirkkauden enkeli. (Hes 28:11-20; Ilm 12:7-9.)
Oppi, jonka mukaan ihminen tekee syntiä, koska on syntinen, ei pidä paikkaansa sellaisenaan. Tällä perustellaan sitä, että vauvat tekevät syntiä, koska syntyvät syntisinä. Lankeaminen oli Aatamille ja Eevalle mahdollista, vaikka Jumala teki heidät synnittömiksi eikä saatanakaan ole syntinen luoduksi tulemisestaan asti. Myös synnitön voi tehdä syntiä eikä ihmisen tahtoa ole sidottu syntiin lankeamisen jälkeen, niin kuin sidotun ratkaisuvallan opettajat väittävät. (Martti Luther: "Sidottu ratkaisuvalta" ja sen kirjan tulkinnat sekä kalvinismi eri muodoissaan)
Aatamin kuva
Jumala teki ihmisestä Jumalan kuvan paratiisissa. Kun ihminen lankesi syntiin, turmeltui hänessä oleva Jumalan kuva. Tästä syystä Aatamin lapset eivät olleet enää Jumalan kuvia vaan Aatamin kuvia. (1Moos 5:3.) Tätä on pidetty vahvana perusteluna sille, että vauvat syntyvät hengellisesti kuolleina perisynnin vuoksi. Aatamin jälkeläiset eivät kuitenkaan tee syntiä äitinsä kohdussa, joten he eivät voi olla hengellisesti kuolleita syntyessään. Perkeleen lapseksi tullaan hengellisen kuoleman kautta, ei luonnollisen syntymän perusteella. (1Joh 3:8-10; Efe 2:1-3.)
Jumalan kuva tarkoittaa ihmisen sisällistä olotilaa, sielua ja henkeä. Uudestisyntynyt ihminen on Jumalan kuva ja se kirkastuu hänessä sitä enemmän, mitä kauemmin hän vaeltaa Jumalan lapsena pyhyydessä ja puhtaudessa. (2Kor 3:17,18; Efe 4:20-24; Kol 3:10,11; 1Kor 6:13-20.) Jumala saa meissä näkyviin sen, mikä oli kadonnut synnin vuoksi. Kun pääsemme taivaaseen Jeesuksen luokse, poistuu meistä viimeinenkin ripe synnistä ja saamme olla täydellisen vanhurskaat myös oman sydämemme puolesta.
Tuomion oikeudenmukaisuus
Jumala tuomitsee ihmiset oikeudenmukaisesti joko kadotukseen tai taivaaseen. Jumalan rakkaus on tietysti enemmän kuin oikeudenmukainen tuomio, sillä yksikään ihminen ei ansaitse taivaspaikkaa hyvien tekojensa ansiosta. Jeesus rakasti meitä niin paljon, että antoi itsensä alttiiksi kuolemalle syntiemme tähden, jotta saisimme elää ikuisesti sovitettuina hänen kanssaan Jumalan taivaassa. Myös vauvat ja pienet lapset on lunastettu parempaan ylösnousemukseen Jeesuksen verellä. Heidän ei tarvitse kuitenkaan uskoa Jeesukseen syntiensä anteeksisaamiseksi, koska he eivät ole tehneet itse tahallista syntiä eivätkä kykene uskomaan ennen kuin osaavat puhua ja ymmärtävät evankeliumin sanan. Jumala ei ole väärämielinen tuomari, niin että vaatii ihmiseltä sellaista, mihin tämä ei itsestä riippumattomista syistä pysty.
Jumala ei tuomitse syyllisiä syyttömiksi eikä syyttömiä syyllisiksi. Vauvoja ei tuomita kadotukseen Aatamin tekemän synnin vuoksi. Elleivät vauvat ja sikiöt ole tehneet syntiä äitinsä kohdussa, ei heillä ole syntiä, mistä Jumala voisi tuomita heidät oikeudenmukaisesti kadotukseen. Näin ollen Jumala ei tuomitse vauvoja eikä sikiöitä. Pienten lasten kohdalla tahallinen synnin teko johtaa lopulta paatumukseen, mikä aiheuttaa tuomion alle joutumisen. Mitään tiettyä ikärajaa tälle tapahtumalle ei voida antaa. Paatuminen on yksilöllistä ja riippuvaista siitä, ojentautuuko lapsi vanhempiensa kurin alle vai ei. Tästä syystä lasten ensimmäinen käsky on totella vanhempiaan ja kunnioittaa heitä eikä rakkauden kaksoiskäsky. (Efe 6:1-3.) Vanhempien kunnioittaminen sisältyy tietysti rakkauden käskyyn, mutta lapset ymmärtävät paremmin vanhempiensa tottelemisen kuin abstraktin Jumalan.
Perisyntiopin kannattajien johdonmukaisuus
Monet luterilaiset kieltäytyvät sanomasta, että kasteesta osattomat vauvat joutuvat heidän oppinsa mukaan kadotukseen. Jos näin ei tapahtuisi, niin vauvojen kastamisella ei olisi sitä vaikutusta, mitä sillä väitetään olevan. Vauvat eivät saa syntejään anteeksi eivätkä synny uudesti ylhäältä kasteessa, jos kasteesta osattomat jumalattomien pakanoiden vauvat pelastuvat myös.
Perisyntiopin mukaan ihminen ei tee elämänsä aikana mitään muuta kuin syntiä, koska ei pysty muuta tekemään. Ihminen syntyy mieleltään turmeltuneena ja perin kelvottomana ihmisenä, niin ettei voi tehdä mitään hyvää. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumala asioista sanoo. Ihmisiä ei tuomita heidän hyvien tekojensa vuoksi kadotukseen vaan synnin vuoksi. Kaikki ihmiset tekevät sekä hyvää että pahaa ja osa hyvistä teoista on pyyteettömiä, vaikka jumalaton olisi niiden tekojen takana. Jumala tuomitsee vain synnit, ei hyviä tekoja.
Jokainen ihminen pystyy erottamaan hyvän pahasta ja voi valita halutessaan hyvän. Monet vanhemmat rakastavat lapsiaan ja pitävät heistä huolta. He hoitavat vastuunsa yhteiskunnassa, työntekijöinä ja perheessä. Mikään tästä ei ole syntiä ja suuri osa teoista on pyyteettömiä rakkauden tekoja, joiden tarkoituksena on pitää huoli perheenjäsenistä. Rakkaus omaisia kohtaan ja sen mukaan toimiminen ei ole syntiä, mutta perisyntiopin mukaan se on syntiä. Perisyntioppi on selvästi totuuden vastaista ja siitä tulee luopua, jos haluaa totella Jumalaa.
Käsitteiden merkitys
Jotta ymmärtäisimme oikein Jumalan sanaa, täytyy meidän tietää, mitä milläkin käsitteellä tarkoitetaan. Laitan tähän selityksen keskeisistä käsitteistä ja pohdin niiden kautta perisyntiopin oikeamielisyyttä tai väärämielisyyttä. Aloitankin käsitteiden määrittelemisen näistä kahdesta sanasta, sillä niitä tarvitaan myöhemmässä vaiheessa opin oikeaan ymmärtämiseen.
Oikeamielinen ja oikeamielisyys
Oikeamielinen on samaa tarkoittava kuin vanhurskas. Vain Jumala on täysin oikeamielinen eli vanhurskas. Oikeamielisyys tarkoittaa oikeudenmukaisuutta ja sen lisäksi vielä rakkauden mukaan toimimista. Oikeudenmukaisuus vaatii syyllisiä tuomittaviksi pahoista teoistaan eli synneistä, mutta oikeamielinen Jumalan rakkaus vapauttaa syyllisen tuomiosta antamalla katuvalle ihmiselle synnit anteeksi. Näin oikeudenmukaisuus ja oikeamielisyys eivät ole täysin samaa tarkoittavia asioita, vaikka oikeamielistä tuomiota voidaankin pitää oikeudenmukaisena Jumalan näkökulmasta katsottuna.
Taivaan Isä rakastaa luotuja ihmisiä niin paljon, että tahtoo pelastaa heidät synniltä ja sitä seuraavalta rangaistukselta. Oikeamielisyyden periaatteeseen kuuluu kuitenkin se, ettei Jumala pakota ihmisiä toimimaan hänen tahtonsa mukaan vaan ihminen saa valita, miten elämänsä elää ja alistuuko Jumalan valtaan. Jumala tekee varmasti oman osuutensa pelastumisessa ja synnistä vapautumisessa vieden alkamansa hyvän työn loppuun saakka, mutta kenenkään ei ole pakko pysyä uskon kautta Kristuksessa. Jumalan palveleminen on vapaaehtoista ja Herrasta voi luopua synnin pettämänä, niin että sielu joutuu eroon Jumalasta. Hebr 3:12-4:13; 6:1-8; 10:25-31; Joh 15:1-6; Room 11:17-23; 2Piet 2:20-22.)
Jeesus Kristus on vanhurskas ja tuomitsee maanpiirin vanhurskaudessa eli oikeamielisesti. Jumalan tuomioissa ei ole mitään väärää, vaikka emme niitä aina ymmärtäisikään. Tutkimattomat ovat Herran tuomiot ja käsittämättömät hänen tiensä. (Room 11:32-36.)
Oikeamielisellä ihmisellä on Kristuksen mieli ja Hengen mieli, vanhurskasten mielenlaatu. (Room 8:4-8; 1Kor 2:16; Luuk 1:17.) Sellainen ihminen on Jumalan lapsi, uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi. Hänessä kypsyy Hengen hedelmä eli hänestä tulevat esille Kristuksen jalot luonteenpiirteet ja ominaisuudet, kun hän kasvaa armossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. (Gal 5:22; Joh 15:1-8; Jaak 3:13-18.) Jumalan lapsi on "uusi luomus" ja "uusi Jumalan ihminen". (2Kor 5:17; Gal 6:15; Efe 4:20-24; Kol 3:10,11.) Uuden Jumalan ihmisen vastakohta on "vanha ihminen", joka on "ylen synnillinen liha". (Room 7:7-14; Joh 6:63; Gal 5:13-19.) Kristuksen omat eivät ole lihan vallassa vaan Hengen vallassa ja meillä on Kristuksen mieli. (Room 8:4-16; 1Kor 2:16; Gal 5:22-26.) Tällaisen sanomista pidetään usein omavanhurskaana kerskaamisena ja itsensä korottamisena, syntinä, mutta Paavali opetti selkeästi sellaista, että uusi luomus on naulinnut ristille lihansa himoineen ja haluineen. Uusi luomus ei voi elää synnin orjana, mikä käy ilmi kaikkien apostolien ja Herran veljien opetuksesta. (Room 5:20-7:6; 1Piet 2:1-13; 4:1-9; Hebr 12:1-17; 1Joh 2:3-6; 3:3-10; Jaak 1:12-2:26; Jda 1:25) Jos joku lankeaa, ei se ole heti kuolemaksi, mutta syntiä ei ole lupa kenenkään harjoittaa eikä sen pidä antaa orjuuttaa itseään. (1Joh 5:15-21; Jaak 4:14-20; 2Piet 2:20-22.)
Ihmisen sydän ja mieli kuvaavat suunnilleen samaa asiaa. Sydämen ajatukset ja aivoitukset ovat sydämen asenteesta lähteviä ajatuksia, jotka nousevat rinnasta päähän järjen tasolle ja tulevat ulos suusta puheena sekä näkyvät ihmisen käytöksenä. Ihmisen sydän on lisäksi kuin pelto. Sinne on kylvetty kahdenlaista siementä: hyvää ja pahaa, totuutta ja valhetta. Kun joku syntyy uudesti ylhäältä ja hänestä tulee uusi luomus, muuttuu ihan ensimmäisenä hänen sydämensä asenne ja mielenlaatu. Tämän jälkeen Jumala alkaa nyppiä yhteistyössä ihmisen kanssa pahaa viljaa pois sydämen maaperästä. Se sattuu ja tekee kipeää, kun sydämestä revitään synti ja synnillinen mielenlaatu pois juurineen. Tilalle kylvetään vanhurskauden kylvö eli Jumalan sanan totuutta ja vanhurskauden rauhan siementä rakkaudessa. Jumalan sana kasvaa sitten hyvää hedelmää, kun rikkaruohot revitään pois tieltä, niin etteivät ne tukahduta Jumalan istuttamaa jaloa siementä, joka on Raamatun termein "Kristus meissä".
Kristuksen tulee kasvaa eli uuden Jumalan ihmisen tulee päästä esiin jokapäiväisessä parannuksessa ja vanhan ihmisen tulee vähetä eli väistyä pois uuden tieltä. Tätä on vaellus Hengessä ja Jumalan mielen mukaan eläminen: se on oikeamielisen ihmisen sydämen asennetta ja sitä seuraavaa elämää Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa. Jeesus on luvannut kasvattaa jokaista Jumalan lasta yhä enemmän tätä tavoitetta kohti: Kristuksen kaltaiseksi. Vaikka muutos ei saavuttaisi täyttä mittaansa tässä ajassa, on se silti jatkuvaa ja kestää kuolemaan asti. Meillä on toivo paremmasta ajallisesta elämästä sitä kautta, ettei meidän tarvitse tehdä syntiä ja elää synnin orjana. Emme ajattele vain omaa parastamme vaan myös lähimmäisen parasta. Joku viisas on sanonut: Jeesuksen seuraajan tehtävä on tehdä muita onnelliseksi eikä niinkään tavoitella omaa onnea. Tässä on meille jokaiselle tavoitetta kerrakseen.
Väärämielinen ja väärämielisyys
Väärämielinen ihminen on "lihan vallassa" ja elää "vanhan ihmisen" mukaan tätä elämää. (Room 7:7-23; Gal 5:13-19.) Hän on Jumalan vihollinen, koska hänen sydämensä ajatukset ovat pahat ja Jumalan tahtoa vastaan. (Room 8:4-8; Mar 7:14-23; Matt 12:33-37; 1Moos 6:5; 8:21; Snl 6:18; Jer 17:9.) Väärämielisen ihmisen vastakohta on Jeesus Kristus, joka oli ihmisenä täysin oikeamielinen ja on sitä Jumalana ikuisesti. Jotta tiedettäisiin se, mikä on oikeamielistä ja mikä väärämielistä, tulee meidän oppia tuntemaan Jumalan tahto kaikissa asioissa, mitkä eteemme tulevat. Harjaannumme kokemuksen kautta erottamaan hyvän pahasta ja voimme valita hyvän. (Hebr 5:14; 1Tess 5:21.)
Synti
Synti voidaan määritellä kahdella eri tavalla, niin että koko synnin kirjo tulee näistä määritelmistä näkyviin.
1. Synti on mielen alueen ja ajatusten kapinointia sekä vihollisuutta Jumalaa ja hänen tahtoaan vastaan.
2. Synti on väärämielistä pahan tekemistä.
Nämä määritelmät pitävät sisällään väärämieliset pahat himot ja pahat ajatukset, jotka ovat Raamatun ilmoituksen mukaan syntiä, sekä väärämieliset pahat sanat, teot ja laiminlyönnit. (2Moos 20:17; Room 7:7-14; Mar 7:20-23; Matt 12:33-37)
Jotta ihminen voisi tehdä syntiä, täytyy hänen kyetä ajattelemaan selkeästi ja valita synnin tekeminen. Vauvat eivät kykene tekemään syntiä, koska heidän ymmärryksensä ei riitä siihen. Vauvat eivät pysty kapinoimaan mielessään Jumalan tahtoa vastaan ja tulemaan hänen vihollisikseen, koska heillä ei ole ymmärrystä ja älykästä järjen juoksua, mikä on edellytys synnin tekemiselle. Kun Aatami lankesi syntiin, tiesi hän tarkalleen sen, että oli tottelematon Jumalaa vastaan. Vauva ei tiedä sitä, että tekee pahaa, jos vaikka nipistää kipeästi jonkun poskea kädellään tai potkaisee hoitajaansa vaipan vaihdon yhteydessä. Vaistonvaraiset toiminnat ja viattomat kiinni tarraamiset eivät ole syntiä, kun vauvasta puhutaan.
Vaikka vauva tai ymmärrystä vailla oleva pieni lapsi tekisi jotakin pahaa, ei se ole väärämielistä pahaa, koska lapsi ei ymmärrä sitä, mitä hän tekee. Lapsi ei ole vastuussa teostaan, jos polttaa esimerkiksi vahingossa talon tulitikkuleikeillään eikä ole tietoinen siitä, ettei niillä saa leikkiä. Leikki-ikäinen ei ole vielä turmeltunut mieleltään ja paatunut niin kuin varttuneempi lapsi. Paatuminen alkaa tietysti heti, kun lapsi oppii olemaan tottelematon vanhempiaan vastaan. Se luetaan silloin jo synniksi, mutta Jumala päättää sen, milloin lapsi joutuu tuomion alle pahuutensa vuoksi ja eroon Jumalan hänelle antamasta hengen elämästä. (Efe 4:17-19)
Jesaja profetoi Jeesuksesta, että hän oppi erottamaan hyvän pahasta, kun varttui riittävän isoksi. (Jes 7:14-16) Jeesus valitsi aina hyvän, mutta muiden ihmisten kohdalla asia on valitettavasti toisin: me valitsemme pahan ja teemme tahallaan syntiä. Synti on siten valittu ja opittu teko, mistä voi tulla elämäntapa, jos synnille ja pahoille himoille annetaan periksi. Synti kietoo ihmisen vähän kerrassaan otteeseen ja tekee hänestä synnin orjan, vangin. Yksikään lapsi ei synny alkoholistina, varkaana tai homoseksuaalina. Nämä ovat opittuja ja valittuja elämäntapoja, mitkä ovat juurtuneet sydämen maaperään vääränä mielenlaatuna, mistä vain Jeesus voi vapauttaa täysin ja tehdä jumalattomasta eli epähurskaasta ihmisestä uskovaisen.
Olen opettanut aiheesta "synti" monissa eri yhteyksissä. Tässä on linkkejä mainittuihin kirjoituksiin. Linkit ovat myös hakemistosivulla.
Synti
Mikä on syntiä?
Miten erottaa synti vanhurskaudesta?
Miksi ihmiset tekevät syntiä?
Synnistä pelastuminen
Järkevä usko, ss. 23 – 27, "Miten voimme erottaa synnin vanhurskaudesta?"
Perisyntioppi Tämä kirjoitus
Kolmiosaisessa Isossa Raamatun Tietosanakirjassa on erinomaisia selityksiä synnistä käytetyille kreikan- ja hepreankielisille eri sanoille. Suosittelen myös näiden selitysten tutkimista. Listan ensimmäisessä artikkelissa käsitellään näitä sanoja, mutta laajemman ymmärryksen saamiseksi IRT:n lukeminen on hyödyllistä.
Syntinen
Perisyntiopin mukaan vauvat ja lapset tekevät syntiä, koska he syntyvät syntisiksi. Lapsi syntyy syntisenä tähän maailmaan sen vuoksi, että Aatami teki syntiä paratiisissa. Kun tähän käsitykseen lisätään opetus lapsen syyllisyydestä, niin hänestä tulee syypää toisen tekemän synnin johdosta, mikä on tietysti väärämielistä Jumalan silmissä. Jumala tuomitsee ihmiset heidän itse tekemiensä syntien vuoksi kadotukseen, ei Aatamin synnin vuoksi. Ellei vauva ole tehnyt sikiövaiheessa syntiä äitinsä kohdussa, syntyy hän synnittömänä tähän maailmaan. Näin opettaa tietääkseni mm. helluntaisaarnaaja Juhana Lehmuskoski omassa kastetta käsittelevässä kirjassaan.
Perisyntiopin mukainen käsitys, jonka mukaan vauvat syntyvät syntisinä tähän maailmaan ja tekevät sen vuoksi syntiä, on virheellinen tulkinta Raamatun teksteistä. Perustelu tähän näkemykseen pohjautuu enimmäkseen roomalaiskirjeen viidennen luvun opetukseen. (Room 5:12-21) Käsittelen sitä vielä erikseen tämän kirjoituksen päätteeksi. Tähän kohtaan riittää lyhyt toteamus siitä, ettei syntiä tekevän olennon tarvitse olla syntinen kyetäkseen tekemään syntiä. Aatami ja Eeva sekä perkele olivat luomistyön tuloksena täysin synnittömiä olentoja, mutta he lankesivat silti syntiä tekemään. Samoin voidaan ajatella ainakin tietyin varauksin Aatamin jälkeläisistä. Jos ihminen ei voisi vaikuttaa mitenkään siihen, että tekee syntiä, koska on syntynyt syntiseksi, niin ei häntä olisi sen vuoksi oikeudenmukaista tuomita. Lapsi ei ole syyllinen siihen, että sikiää ja syntyy tähän maailmaan. Ellei sikiö tee syntiä äitinsä kohdussa, niin vauva syntyy synnittömänä tähän maailmaan.
jatkuu...
Perisyntiopin historia
Raamatussa ei tunneta sellaista käsitettä kuin perisynti. Käsitteen puuttuminen ei tarkoita sitä, ettei oppia perisynnistä ole Raamatussa. On monia opetuksia, mille on annettu nimi, mitä ei löydy Raamatusta, mutta opetus voidaan johtaa sieltä. Näitä ovat mm. pelastusvarmuus, kolminaisuus, elämän vanhurskaus ja helvetin tuli. Oppi perisynnistä perustuu pääosin seuraaviin Raamatun kohtiin ja niiden vastineisiin Vanhassa Testamentissa: Room 5:12-21; 3:9-19; 1Kor 15:21,22; Job 14:4; 15:14; Psa 51:7; 58:4; Jes 48:8; 1Moos 6:3; 5:3. Se, miten perisynnin ymmärrämme, on riippuvainen siitä, miten näitä kohtia tulkitsemme.
Oppi perisynnistä on kehitetty apostolisen ajan jälkeen tukemaan vauvojen kastamisen tapaa. Jotkut itseään kristittynä pitävät ihmiset alkoivat kastaa sylivauvoja toisella vuosisadalla ajanlaskun alun jälkeen. Apostolisena aikana kastettiin perhekunnasta vain ne, jotka uskoivat Jumalaan. Pienet vauvat eivät usko Jumalaan, koska eivät ymmärrä puhetta. Jotta evankeliumi voidaan uskoa, täytyy sen sanoma voida ymmärtää. Käännämme tästä syystä Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta eri kielille. Jos uskomiseen ei tarvittaisi ymmärrystä, ei käännöstyötä tarvitsisi tehdä. Evankeliumia voitaisiin julistaa hepreaksi, arameaksi ja kreikankielellä kaikille kansoille. Valitut uskoisivat, vaikka he eivät ymmärtäisi halaistua sanaa evankeliumin sanomasta. Näin ei tietenkään tapahdu. Uskoon tarvitaan ymmärrystä, koska Raamatun sanoma on ymmärrettävää kieltä. Luterilaisten opetus siitä, että vauvat uskovat, on epätoivoinen yritys perustella Raamatun kirjoitusten vastaista perinnettä.
Vauvoja ei ole lupa kastaa myöskään tulevaa uskoa ja mielenmuutosta varten, niin kuin evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen uskovaiset tekevät. Martti Luther tuomitsi tämän suuntauksen aikanaan, joka esiintyi Valdolaisuuden nimellä. Raamatussakaan ei ole perusteita kastaa vauvoja tulevaa uskoa varten vaan heidät kastetaan vasta sitten, kun osaavat itse ilmaista uskonsa sisällön ja osoittavat Hengen hedelmää elämässään. Myös Johannes Kastaja ja apostolit edellyttivät suun tunnustusta ja näkyvää mielenmuutosta ennen kuin kastoivat kääntyneitä. (Matt 3:1-11; Apt 8:35-40; 10:43-48; 19:1-9; vrt. 26:17-20.)
Vauvoja alettiin kastaa sen vuoksi, että he pelastuisivat perisynniltä ja saatanan vallasta. Jotkut ihmiset luulivat, että vauvat joutuvat kadotukseen, jos heitä ei kasteta. Vesikasteelle annettiin tuolloin sellainen merkitys, että siinä tapahtuu taianomaisesti syntien pois peseminen, uudestisyntyminen ja pelastuminen. Ihmiset luulivat, että Pyhä Henki tulee ihmiseen vesikasteessa.
Tämä luulo on saanut alkunsa siitä, kun kristittyjen toimintaa nähneet ihmiset ovat halunneet itsekin tulla kristityiksi ja saada Pyhän Hengen. Kun he eivät ole saaneet Pyhää Henkeä ylpeytensä vuoksi, ovat he keksineet yhdistää Hengen saamisen uskonnollisten rituaalien yhteyteen. Tällä perinteellä on juurensa noin 4100 vuoden päässä Baabelin uskonnossa. Papit kastoivat siellä ihmisiä, jolloin kasteen luultiin siirtävän kastetut Jumalan yhteyteen eli heidän uskottiin syntyneen uudesti ylhäältä. Baabelin uskonnon tapa levisi ensin kristinuskosta luopuneeseen roomalaiskatoliseen uskontoon ja sieltä muualle kristikuntaan.
Uudestisyntyminen
Jeesus sanoi, että "jos joku ei synny uudesti ylhäältä, ei hän voi nähdä Jumalan valtakuntaa ja päästä sinne sisälle." (Joh 3:1-8) Hän sanoi nämä asiat vanhalle ihmiselle, Nikodeemukselle. Jeesus ei puhunut tässä yhteydessä mitään vauvojen kohtalosta. Hän kertoi, mitä synteihin ja rikoksiin kuolleen aikuisen ihmisen täytyy kokea, jotta he voivat pelastua. Jumalattoman ja syntisen ihmisen tulee kääntyä Jumalan tykö, katua syntejään, pyytää niitä anteeksi, muuttua mieleltään pois synnistä ja uskoa Jumalan sanaan, jotta hän voi saada syntinsä anteeksi ja tulla Jumalan lapseksi. Pieniltä lapsilta ja sylivauvoilta ei tällaista edellytetä, koska he eivät ole vielä kuolleet synteihin ja rikoksiin niin kuin aikuiset ihmiset. (Efe 2:1-3.)
Pienet vauvat syntyvät uudesti ylhäältä vanhurskasten ylösnousemuksessa. (Matt 19:28.) Jeesus käyttää tästä tapahtumasta samaa sanaa kuin Paavali puhuessaan hengellisestä uudestisyntymisestä. (Tiit 3:5.) Näin ollen pienet vauvat syntyvät myös uudesti ylhäältä, jos nukkuvat pois Herran tykö. He syntyvät uudesti ylhäältä ruumiin ylösnousemuksessa, me jo tässä ruumiissa ollessamme.
Vauvat syntyvät hengellisesti elävinä
Ihminen kuolee synteihin ja rikoksiin sitten, kun tekee tahallaan syntiä. Aatami tiesi, mitä hän teki, kun söi kielletystä puusta. Hän kuoli välittömästi syntiin, mutta hänen jälkeläisensä kuolevat synteihin ja rikoksiin monen rikkomuksen seurauksena, kun paatuvat vähän kerrassaan. Vain paatuneet ihmiset joutuvat kadotukseen: muut kuuluvat armon valinnan piiriin. (Room 11:7.) Minä en tunne yhtään paatunutta sylivauvaa enkä pientä lasta. He ovat viattomuutensa vuoksi esikuvia uskovaisille aikuisille. Paavali kirjoitti, että "olkaa pahuudessa lapsia, mutta ymmärrykseltä täysi-ikäisiä." (1Kor 14.20.) Jos vauvat ja pienet lapset olisivat läpikotansa kelvottomia ja synnin turmelemia, ei Paavali olisi kirjoittanut sellaista.
Jumala antaa lapsille hengen, elämän ja kaiken. (Apt 17:25.) Jumalan lapsille antama henki ei ole saastainen. Lasten henki on puhdas ja kuin tyhjä taulu. Henki saastuu vasta iän karttuessa, lapsen oppiessa tekemään pahaa. Jokainen joutuu valitsemaan kasvaessaan sen, tekeekö pahaa vai hyvää. Kaikki muut ovat tehneet pahaa paitsi Jeesus. (Jes 7:14-16.) Hän on ainut vaelluksensa ja syntyperänsä puolesta synnitön ihminen. Muut ovat Aatamin perillisiä, koska mies on siittänyt heidät. Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä, joten hän ei ollut kuoleman ja kadotuksen kirouksen alainen niin kuin muut ihmiset jo syntymästä saakka ovat. Tässä kohden kuolema ja kadotus tarkoittavat ruumiin kuolemaa sekä toivottomuutta ruumiin ylösnousemuksen suhteen.
Vauvat ovat syntyessään hengellisesti eläviä. Hengellisesti elävän tunnusmerkkejä ovat:
Kyky tuntea häpeää synnin teon vuoksi.
Kyky katua syntejään.
Omatunto toimii ja todistaa synnin teon vääryydeksi. Omatunto syyttää synnin tekijää ja kehottaa tunnustamaan synti sekä luopumaan siitä, niin ettei syntiä tehdä enää uudestaan.
Jumalan pelko ilmenee epämääräisenä pelkona siitä, että joku katselee ja näkee, jos synnin tekoon ryhdytään.
Kyky erottaa hyvä pahasta sisäisen oikeudentajun ja järkeilyn tuloksena. Tämä kyky on osittain synnynnäinen ja kehittyy iän myötä.
Paatuneen ihmisen puolustusmekanismit syntiä vastaan eivät toimi. Hänen oikeudentajunsa on kieroutunut, hän ei kadu syntejään, ei osaa tuntea häpeää, ei pelkää Jumalaa eikä hänen omatuntonsa toimi normaalilla tavalla. Se voi syyttää silloin, kun syntiä ei ole tehty ja jättää syyttämättä silloin, kun syntiä on tehty. Varttunut ihminen on paatunut vähän kerrassaan ja joutunut eroon Jumalan hänelle antamasta elämästä. Hänen tuntonsa on turtunut ja mieli turmeltunut. (Efe 4:17-19.) Pienillä vauvoilla ja lapsilla Jumalan elämä hengessä on vielä tallella, mutta paatumuksen myötä henki kuolee synteihin ja rikoksiin, niin että ihminen joutuu tuomion alle.
Aatamin synti koitui kadotukseksi
Paavali kirjoitti roomalaisille, että Aatamin synti on koitunut kadotukseksi kaikille ihmisille. (Room 5:12-21.) Tämä tulee ymmärtää siten, että Aatamin syntiinlankeemusta seurasi kirous, minkä alla koko ihmiskunta on. Ihminen syntyy kuolevaisena ja hänen ruumiinsa maatuu kuoleman jälkeen: ruumis on katoavainen. (Apt 2:27,31; 1Kor 15:35-58.) Myös vauvat voivat kuolla ruumiillisesti ja heidän ruumiinsa maatuu eli katoaa, muuttuu maaksi jälleen. Vauvat eivät synny kuitenkaan hengellisesti kuolleina, niin kuin perisyntiopin kannattajat väittävät. Käsittelen roomalaiskirjeen viidennen luvun loppuosan vielä erikseen tämän kirjoituksen päätteeksi.
Pelastuminen Jeesuksen ylösnousemuksen ansiosta
Vauvat eivät pelastu viattomuudestaan huolimatta oman synnittömyytensä ansiosta. He eivät ole tehneet hyvää eivätkä pahaa, joten hyviä tekoja ei lueta heille ansioksi. Oma hyvyys ei myöskään riitä pelastamaan heitä, koska he syntyvät syntiseen sukukuntaan ja ovat syntyessään kuolevaisia sekä alistetut katoavaisuuden valtaan. Vain Jeesuksen nouseminen ylös kuolleista on tehnyt vauvoille mahdolliseksi pelastumisen, samoin kuin muille. Meidät on vanhurskautettu Jeesuksen ylösnousemisen kautta. (Room 4:25.)
Kuolema ja tuonela olivat paholaisen hallussa siihen asti, kunnes Jeesus kuoli ja meni voittajana tuonelaan. (Hebr 2:14-18.) Kun Jeesus nousi ylös kuolleista, oli hänellä kuoleman ja tuonelan avaimet hallussaan. (Ilm 1:17.) Näin ollen Jeesuksen ylösnousemus toi pelastuksen koko ihmiskunnalle, myös vauvoille. Kukaan ei pelastu oman viattomuutensa tai hyvyytensä ansiosta vaan yksin Jumalan armosta, Jeesuksen vanhurskauden teon kautta. (Room 5:12-21.)
Jos Jeesus ei olisi noussut ylös kuolleista, ei kukaan nousisi ylös kuolleista. (1Kor 15:12-28.) Jeesuksen vanhurskauden teko teki pelastumisen mahdolliseksi ihmisille. Synnin ja saatanan valtaan joutuneiden ihmisten on kaduttava syntejään ja uskottava Jumalaan voidakseen pelastua. Jumala ei vaadi vauvoilta uskoa, koska he eivät ymmärrä evankeliumin sanomaa eivätkä ole tehneet vielä tahallaan syntiä. Vain sydämensä kovettaneet ja paatuneet ihmiset tuomitaan kadotukseen, ei muita. Tuomio tulee tekojen mukaan ja koska vauvat eivät ole tehneet tahallaan syntiä, ei heitä tuomita. (2Kor 5:10; Ilm 22:12.) Leikki-ikäiset tottelevat vielä vanhempiaan ja alistuvat heidän valtaansa katuen pahuuttaan, vaikka tekevätkin syntiä. Heilläkin on toivoa pelastua Kristuksen vanhurskauden teon ansiosta, koska he eivät ole vielä turmeltuneet mieleltään ja joutuneet eroon Jumalan heille antamasta elämästä hengessä niin kuin vanhemmat pakanat. (Efe 4:17-19.)
Puhe aikuisista ihmisistä
Raamatun kuvaukset kelvottomista ja syntisistä ihmisistä sopivat vain varttuneisiin synnin tekijöihin, eivät vauvoihin. Niinpä ne kohdat, mitä on käytetty vauvojen perisyntisyyden tukena, eivät puhu mitään vauvoista vaan varttuneista ihmisistä. (Room 3:9-19; Job 14:4; 15:14; Psa 51:7; 58:4; Jes 48:8; 1Moos 6:3.) Tämä selviää, kun tutkitaan asiayhteyttä, missä nuo kuvaukset esiintyvät. Vauvat eivät osaa puhua tai liikkua pahantekemisessä, mitä kuvaukset edellyttävät perin kelvottoman mielen vallassa olevilta ihmisiltä. Vauvat eivät ole mieleltään saastaisia ja kelvottomia, turmeltuineita. He ovat vielä viattomuuden tilassa eivätkä ole paatuneita synnin tekijöitä. Ihmisen ajatukset ovat vasta nuoruudesta asti pahat, eivät syntymästä asti. (1Moos 8:21.)
Osa kuvauksista on laulun paisuttelevaa ja runollista kieltä, millä aikuinen synnin tuntoon joutunut ihminen purkaa tuskaansa. (Psa 51:7.) Puhe synnissä sikiämisestä ei tarkoita sitä, että vanhemmat tekevät syntiä yhdynnässä ja munasolun siittämisessä. Jos Daavidin laululla on viittaus perisyntiin, niin se voidaan ymmärtää taipumuksena valita synti, kun lapsi varttuu. Tämä taipumus on jokaisella Aatamin jälkeläisellä, mutta pelkkä taipumus ei tarkoita sitä, että ihminen syntyy hengellisesti kuolleena itse tehtyjen syntien vuoksi. Sikiöt eivät tee syntiä äitinsä kohdussa, ellei potkimista lueta sellaiseksi. Vaistonvaraisesta toiminnasta ei ketään kadotukseen tuomita.
Peritty taipumus synnin tekemiseen on sekin ongelmallinen tulkinta. Jos ihmiset syntyvät sellaisina, ettei heillä ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä syntiä synnynnäisen taipumuksensa vuoksi, ei heitä voida pitää vastuullisina syntiin lankeamisesta. Synti ei voi olla siten perinnöllistä, että se johtaa lapsen syyllisyyteen ja sitä kautta tuomion alle. Jumala ei tuomitse ihmisiä toisten tekemien syntien vuoksi kadotukseen. Jos Aatamin synti olisi syynä lasten syntisyyteen ja syyllisyyteen, tuomitsisi Jumala lapsia väärämielisesti. Jos Jumala loisi äidin kohdusta sellaisia lapsia, joiden on pakko tehdä syntiä eivätkä he voi sille mitään syntisen luontonsa vuoksi, toimisi Jumala väärämielisesti tuomitessaan syntisiä. Oppi perisynnistä ja sitä seuraavasta tuomiosta antaa ihmisille väärän käsityksen Jumalasta, minkä vuoksi oppi vierottaa ihmisiä Jumalasta ja saa heidät sotimaan häntä vastaan. Perisyntiopista on sen vuoksi syytä luopua ja ojentautua totuuden sanan mukaan tässäkin asiassa.
Taipumus langeta syntiin
Synnin perinnöllisyys tarkoittaa korkeintaan taipumusta langeta syntiin, kun lapsen eteen tulee tilanteita, missä hän voi valita hyvän ja pahan välillä. (Jes 7:14-16.) Pienet lapset ja sylivauvat eivät tiedä vielä sitä, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Siinä on syy, miksi he pääsivät luvattuun maahan, mutta aikuiset israelilaiset eivät. (5Moos 1:39.) Aikuiset olivat paatuneita ja tottelemattomia, mutta vauvat ja pienet lapset eivät sitä olleet, ennen kuin varttuivat isoiksi.
Jos lapsilla on taipumus valita paha, niin sitä voidaan kuvata piilevän taudin kantamisena. Esimerkiksi HI-virus aiheuttaa myöhemmässä vaiheessa Aidsin, mutta on oireeton taudin puhkeamiseen asti. Tuberkkeli-bakteeri voi elää ihmisen elimistössä vuosikymmeniä, mutta ei aiheuta kaikille sairastumista ja kuolemaa. Näin on myös periytyvän synnin laita. Lapsilla on taipumus tehdä syntiä, mutta vasta tahallinen synnin tekeminen aiheuttaa hengellisen kuoleman ja eron Jumalasta. (Efe 2:1-3; Jes 59:1-3.)
Meidän on muistettava se, että syntiin lankeaminen oli mahdollista myös synnittömille ihmisille paratiisissa. Synnin tekemistä varten ei tarvita siten välttämättä perinnöllistä taipumusta tehdä syntiä. Tämä kyseenalaistaa koko perisyntiopin. Paholainenkin lankesi enkeleineen syntiin, vaikka oli alussa laajalti suojaavainen kirkkauden enkeli. (Hes 28:11-20; Ilm 12:7-9.)
Oppi, jonka mukaan ihminen tekee syntiä, koska on syntinen, ei pidä paikkaansa sellaisenaan. Tällä perustellaan sitä, että vauvat tekevät syntiä, koska syntyvät syntisinä. Lankeaminen oli Aatamille ja Eevalle mahdollista, vaikka Jumala teki heidät synnittömiksi eikä saatanakaan ole syntinen luoduksi tulemisestaan asti. Myös synnitön voi tehdä syntiä eikä ihmisen tahtoa ole sidottu syntiin lankeamisen jälkeen, niin kuin sidotun ratkaisuvallan opettajat väittävät. (Martti Luther: "Sidottu ratkaisuvalta" ja sen kirjan tulkinnat sekä kalvinismi eri muodoissaan)
Aatamin kuva
Jumala teki ihmisestä Jumalan kuvan paratiisissa. Kun ihminen lankesi syntiin, turmeltui hänessä oleva Jumalan kuva. Tästä syystä Aatamin lapset eivät olleet enää Jumalan kuvia vaan Aatamin kuvia. (1Moos 5:3.) Tätä on pidetty vahvana perusteluna sille, että vauvat syntyvät hengellisesti kuolleina perisynnin vuoksi. Aatamin jälkeläiset eivät kuitenkaan tee syntiä äitinsä kohdussa, joten he eivät voi olla hengellisesti kuolleita syntyessään. Perkeleen lapseksi tullaan hengellisen kuoleman kautta, ei luonnollisen syntymän perusteella. (1Joh 3:8-10; Efe 2:1-3.)
Jumalan kuva tarkoittaa ihmisen sisällistä olotilaa, sielua ja henkeä. Uudestisyntynyt ihminen on Jumalan kuva ja se kirkastuu hänessä sitä enemmän, mitä kauemmin hän vaeltaa Jumalan lapsena pyhyydessä ja puhtaudessa. (2Kor 3:17,18; Efe 4:20-24; Kol 3:10,11; 1Kor 6:13-20.) Jumala saa meissä näkyviin sen, mikä oli kadonnut synnin vuoksi. Kun pääsemme taivaaseen Jeesuksen luokse, poistuu meistä viimeinenkin ripe synnistä ja saamme olla täydellisen vanhurskaat myös oman sydämemme puolesta.
Tuomion oikeudenmukaisuus
Jumala tuomitsee ihmiset oikeudenmukaisesti joko kadotukseen tai taivaaseen. Jumalan rakkaus on tietysti enemmän kuin oikeudenmukainen tuomio, sillä yksikään ihminen ei ansaitse taivaspaikkaa hyvien tekojensa ansiosta. Jeesus rakasti meitä niin paljon, että antoi itsensä alttiiksi kuolemalle syntiemme tähden, jotta saisimme elää ikuisesti sovitettuina hänen kanssaan Jumalan taivaassa. Myös vauvat ja pienet lapset on lunastettu parempaan ylösnousemukseen Jeesuksen verellä. Heidän ei tarvitse kuitenkaan uskoa Jeesukseen syntiensä anteeksisaamiseksi, koska he eivät ole tehneet itse tahallista syntiä eivätkä kykene uskomaan ennen kuin osaavat puhua ja ymmärtävät evankeliumin sanan. Jumala ei ole väärämielinen tuomari, niin että vaatii ihmiseltä sellaista, mihin tämä ei itsestä riippumattomista syistä pysty.
Jumala ei tuomitse syyllisiä syyttömiksi eikä syyttömiä syyllisiksi. Vauvoja ei tuomita kadotukseen Aatamin tekemän synnin vuoksi. Elleivät vauvat ja sikiöt ole tehneet syntiä äitinsä kohdussa, ei heillä ole syntiä, mistä Jumala voisi tuomita heidät oikeudenmukaisesti kadotukseen. Näin ollen Jumala ei tuomitse vauvoja eikä sikiöitä. Pienten lasten kohdalla tahallinen synnin teko johtaa lopulta paatumukseen, mikä aiheuttaa tuomion alle joutumisen. Mitään tiettyä ikärajaa tälle tapahtumalle ei voida antaa. Paatuminen on yksilöllistä ja riippuvaista siitä, ojentautuuko lapsi vanhempiensa kurin alle vai ei. Tästä syystä lasten ensimmäinen käsky on totella vanhempiaan ja kunnioittaa heitä eikä rakkauden kaksoiskäsky. (Efe 6:1-3.) Vanhempien kunnioittaminen sisältyy tietysti rakkauden käskyyn, mutta lapset ymmärtävät paremmin vanhempiensa tottelemisen kuin abstraktin Jumalan.
Perisyntiopin kannattajien johdonmukaisuus
Monet luterilaiset kieltäytyvät sanomasta, että kasteesta osattomat vauvat joutuvat heidän oppinsa mukaan kadotukseen. Jos näin ei tapahtuisi, niin vauvojen kastamisella ei olisi sitä vaikutusta, mitä sillä väitetään olevan. Vauvat eivät saa syntejään anteeksi eivätkä synny uudesti ylhäältä kasteessa, jos kasteesta osattomat jumalattomien pakanoiden vauvat pelastuvat myös.
Perisyntiopin mukaan ihminen ei tee elämänsä aikana mitään muuta kuin syntiä, koska ei pysty muuta tekemään. Ihminen syntyy mieleltään turmeltuneena ja perin kelvottomana ihmisenä, niin ettei voi tehdä mitään hyvää. Tämä on ristiriidassa sen kanssa, mitä Jumala asioista sanoo. Ihmisiä ei tuomita heidän hyvien tekojensa vuoksi kadotukseen vaan synnin vuoksi. Kaikki ihmiset tekevät sekä hyvää että pahaa ja osa hyvistä teoista on pyyteettömiä, vaikka jumalaton olisi niiden tekojen takana. Jumala tuomitsee vain synnit, ei hyviä tekoja.
Jokainen ihminen pystyy erottamaan hyvän pahasta ja voi valita halutessaan hyvän. Monet vanhemmat rakastavat lapsiaan ja pitävät heistä huolta. He hoitavat vastuunsa yhteiskunnassa, työntekijöinä ja perheessä. Mikään tästä ei ole syntiä ja suuri osa teoista on pyyteettömiä rakkauden tekoja, joiden tarkoituksena on pitää huoli perheenjäsenistä. Rakkaus omaisia kohtaan ja sen mukaan toimiminen ei ole syntiä, mutta perisyntiopin mukaan se on syntiä. Perisyntioppi on selvästi totuuden vastaista ja siitä tulee luopua, jos haluaa totella Jumalaa.
Käsitteiden merkitys
Jotta ymmärtäisimme oikein Jumalan sanaa, täytyy meidän tietää, mitä milläkin käsitteellä tarkoitetaan. Laitan tähän selityksen keskeisistä käsitteistä ja pohdin niiden kautta perisyntiopin oikeamielisyyttä tai väärämielisyyttä. Aloitankin käsitteiden määrittelemisen näistä kahdesta sanasta, sillä niitä tarvitaan myöhemmässä vaiheessa opin oikeaan ymmärtämiseen.
Oikeamielinen ja oikeamielisyys
Oikeamielinen on samaa tarkoittava kuin vanhurskas. Vain Jumala on täysin oikeamielinen eli vanhurskas. Oikeamielisyys tarkoittaa oikeudenmukaisuutta ja sen lisäksi vielä rakkauden mukaan toimimista. Oikeudenmukaisuus vaatii syyllisiä tuomittaviksi pahoista teoistaan eli synneistä, mutta oikeamielinen Jumalan rakkaus vapauttaa syyllisen tuomiosta antamalla katuvalle ihmiselle synnit anteeksi. Näin oikeudenmukaisuus ja oikeamielisyys eivät ole täysin samaa tarkoittavia asioita, vaikka oikeamielistä tuomiota voidaankin pitää oikeudenmukaisena Jumalan näkökulmasta katsottuna.
Taivaan Isä rakastaa luotuja ihmisiä niin paljon, että tahtoo pelastaa heidät synniltä ja sitä seuraavalta rangaistukselta. Oikeamielisyyden periaatteeseen kuuluu kuitenkin se, ettei Jumala pakota ihmisiä toimimaan hänen tahtonsa mukaan vaan ihminen saa valita, miten elämänsä elää ja alistuuko Jumalan valtaan. Jumala tekee varmasti oman osuutensa pelastumisessa ja synnistä vapautumisessa vieden alkamansa hyvän työn loppuun saakka, mutta kenenkään ei ole pakko pysyä uskon kautta Kristuksessa. Jumalan palveleminen on vapaaehtoista ja Herrasta voi luopua synnin pettämänä, niin että sielu joutuu eroon Jumalasta. Hebr 3:12-4:13; 6:1-8; 10:25-31; Joh 15:1-6; Room 11:17-23; 2Piet 2:20-22.)
Jeesus Kristus on vanhurskas ja tuomitsee maanpiirin vanhurskaudessa eli oikeamielisesti. Jumalan tuomioissa ei ole mitään väärää, vaikka emme niitä aina ymmärtäisikään. Tutkimattomat ovat Herran tuomiot ja käsittämättömät hänen tiensä. (Room 11:32-36.)
Oikeamielisellä ihmisellä on Kristuksen mieli ja Hengen mieli, vanhurskasten mielenlaatu. (Room 8:4-8; 1Kor 2:16; Luuk 1:17.) Sellainen ihminen on Jumalan lapsi, uudestisyntynyt Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi. Hänessä kypsyy Hengen hedelmä eli hänestä tulevat esille Kristuksen jalot luonteenpiirteet ja ominaisuudet, kun hän kasvaa armossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa. (Gal 5:22; Joh 15:1-8; Jaak 3:13-18.) Jumalan lapsi on "uusi luomus" ja "uusi Jumalan ihminen". (2Kor 5:17; Gal 6:15; Efe 4:20-24; Kol 3:10,11.) Uuden Jumalan ihmisen vastakohta on "vanha ihminen", joka on "ylen synnillinen liha". (Room 7:7-14; Joh 6:63; Gal 5:13-19.) Kristuksen omat eivät ole lihan vallassa vaan Hengen vallassa ja meillä on Kristuksen mieli. (Room 8:4-16; 1Kor 2:16; Gal 5:22-26.) Tällaisen sanomista pidetään usein omavanhurskaana kerskaamisena ja itsensä korottamisena, syntinä, mutta Paavali opetti selkeästi sellaista, että uusi luomus on naulinnut ristille lihansa himoineen ja haluineen. Uusi luomus ei voi elää synnin orjana, mikä käy ilmi kaikkien apostolien ja Herran veljien opetuksesta. (Room 5:20-7:6; 1Piet 2:1-13; 4:1-9; Hebr 12:1-17; 1Joh 2:3-6; 3:3-10; Jaak 1:12-2:26; Jda 1:25) Jos joku lankeaa, ei se ole heti kuolemaksi, mutta syntiä ei ole lupa kenenkään harjoittaa eikä sen pidä antaa orjuuttaa itseään. (1Joh 5:15-21; Jaak 4:14-20; 2Piet 2:20-22.)
Ihmisen sydän ja mieli kuvaavat suunnilleen samaa asiaa. Sydämen ajatukset ja aivoitukset ovat sydämen asenteesta lähteviä ajatuksia, jotka nousevat rinnasta päähän järjen tasolle ja tulevat ulos suusta puheena sekä näkyvät ihmisen käytöksenä. Ihmisen sydän on lisäksi kuin pelto. Sinne on kylvetty kahdenlaista siementä: hyvää ja pahaa, totuutta ja valhetta. Kun joku syntyy uudesti ylhäältä ja hänestä tulee uusi luomus, muuttuu ihan ensimmäisenä hänen sydämensä asenne ja mielenlaatu. Tämän jälkeen Jumala alkaa nyppiä yhteistyössä ihmisen kanssa pahaa viljaa pois sydämen maaperästä. Se sattuu ja tekee kipeää, kun sydämestä revitään synti ja synnillinen mielenlaatu pois juurineen. Tilalle kylvetään vanhurskauden kylvö eli Jumalan sanan totuutta ja vanhurskauden rauhan siementä rakkaudessa. Jumalan sana kasvaa sitten hyvää hedelmää, kun rikkaruohot revitään pois tieltä, niin etteivät ne tukahduta Jumalan istuttamaa jaloa siementä, joka on Raamatun termein "Kristus meissä".
Kristuksen tulee kasvaa eli uuden Jumalan ihmisen tulee päästä esiin jokapäiväisessä parannuksessa ja vanhan ihmisen tulee vähetä eli väistyä pois uuden tieltä. Tätä on vaellus Hengessä ja Jumalan mielen mukaan eläminen: se on oikeamielisen ihmisen sydämen asennetta ja sitä seuraavaa elämää Jumalan pyhyydessä ja puhtaudessa. Jeesus on luvannut kasvattaa jokaista Jumalan lasta yhä enemmän tätä tavoitetta kohti: Kristuksen kaltaiseksi. Vaikka muutos ei saavuttaisi täyttä mittaansa tässä ajassa, on se silti jatkuvaa ja kestää kuolemaan asti. Meillä on toivo paremmasta ajallisesta elämästä sitä kautta, ettei meidän tarvitse tehdä syntiä ja elää synnin orjana. Emme ajattele vain omaa parastamme vaan myös lähimmäisen parasta. Joku viisas on sanonut: Jeesuksen seuraajan tehtävä on tehdä muita onnelliseksi eikä niinkään tavoitella omaa onnea. Tässä on meille jokaiselle tavoitetta kerrakseen.
Väärämielinen ja väärämielisyys
Väärämielinen ihminen on "lihan vallassa" ja elää "vanhan ihmisen" mukaan tätä elämää. (Room 7:7-23; Gal 5:13-19.) Hän on Jumalan vihollinen, koska hänen sydämensä ajatukset ovat pahat ja Jumalan tahtoa vastaan. (Room 8:4-8; Mar 7:14-23; Matt 12:33-37; 1Moos 6:5; 8:21; Snl 6:18; Jer 17:9.) Väärämielisen ihmisen vastakohta on Jeesus Kristus, joka oli ihmisenä täysin oikeamielinen ja on sitä Jumalana ikuisesti. Jotta tiedettäisiin se, mikä on oikeamielistä ja mikä väärämielistä, tulee meidän oppia tuntemaan Jumalan tahto kaikissa asioissa, mitkä eteemme tulevat. Harjaannumme kokemuksen kautta erottamaan hyvän pahasta ja voimme valita hyvän. (Hebr 5:14; 1Tess 5:21.)
Synti
Synti voidaan määritellä kahdella eri tavalla, niin että koko synnin kirjo tulee näistä määritelmistä näkyviin.
1. Synti on mielen alueen ja ajatusten kapinointia sekä vihollisuutta Jumalaa ja hänen tahtoaan vastaan.
2. Synti on väärämielistä pahan tekemistä.
Nämä määritelmät pitävät sisällään väärämieliset pahat himot ja pahat ajatukset, jotka ovat Raamatun ilmoituksen mukaan syntiä, sekä väärämieliset pahat sanat, teot ja laiminlyönnit. (2Moos 20:17; Room 7:7-14; Mar 7:20-23; Matt 12:33-37)
Jotta ihminen voisi tehdä syntiä, täytyy hänen kyetä ajattelemaan selkeästi ja valita synnin tekeminen. Vauvat eivät kykene tekemään syntiä, koska heidän ymmärryksensä ei riitä siihen. Vauvat eivät pysty kapinoimaan mielessään Jumalan tahtoa vastaan ja tulemaan hänen vihollisikseen, koska heillä ei ole ymmärrystä ja älykästä järjen juoksua, mikä on edellytys synnin tekemiselle. Kun Aatami lankesi syntiin, tiesi hän tarkalleen sen, että oli tottelematon Jumalaa vastaan. Vauva ei tiedä sitä, että tekee pahaa, jos vaikka nipistää kipeästi jonkun poskea kädellään tai potkaisee hoitajaansa vaipan vaihdon yhteydessä. Vaistonvaraiset toiminnat ja viattomat kiinni tarraamiset eivät ole syntiä, kun vauvasta puhutaan.
Vaikka vauva tai ymmärrystä vailla oleva pieni lapsi tekisi jotakin pahaa, ei se ole väärämielistä pahaa, koska lapsi ei ymmärrä sitä, mitä hän tekee. Lapsi ei ole vastuussa teostaan, jos polttaa esimerkiksi vahingossa talon tulitikkuleikeillään eikä ole tietoinen siitä, ettei niillä saa leikkiä. Leikki-ikäinen ei ole vielä turmeltunut mieleltään ja paatunut niin kuin varttuneempi lapsi. Paatuminen alkaa tietysti heti, kun lapsi oppii olemaan tottelematon vanhempiaan vastaan. Se luetaan silloin jo synniksi, mutta Jumala päättää sen, milloin lapsi joutuu tuomion alle pahuutensa vuoksi ja eroon Jumalan hänelle antamasta hengen elämästä. (Efe 4:17-19)
Jesaja profetoi Jeesuksesta, että hän oppi erottamaan hyvän pahasta, kun varttui riittävän isoksi. (Jes 7:14-16) Jeesus valitsi aina hyvän, mutta muiden ihmisten kohdalla asia on valitettavasti toisin: me valitsemme pahan ja teemme tahallaan syntiä. Synti on siten valittu ja opittu teko, mistä voi tulla elämäntapa, jos synnille ja pahoille himoille annetaan periksi. Synti kietoo ihmisen vähän kerrassaan otteeseen ja tekee hänestä synnin orjan, vangin. Yksikään lapsi ei synny alkoholistina, varkaana tai homoseksuaalina. Nämä ovat opittuja ja valittuja elämäntapoja, mitkä ovat juurtuneet sydämen maaperään vääränä mielenlaatuna, mistä vain Jeesus voi vapauttaa täysin ja tehdä jumalattomasta eli epähurskaasta ihmisestä uskovaisen.
Olen opettanut aiheesta "synti" monissa eri yhteyksissä. Tässä on linkkejä mainittuihin kirjoituksiin. Linkit ovat myös hakemistosivulla.
Synti
Mikä on syntiä?
Miten erottaa synti vanhurskaudesta?
Miksi ihmiset tekevät syntiä?
Synnistä pelastuminen
Järkevä usko, ss. 23 – 27, "Miten voimme erottaa synnin vanhurskaudesta?"
Perisyntioppi Tämä kirjoitus
Kolmiosaisessa Isossa Raamatun Tietosanakirjassa on erinomaisia selityksiä synnistä käytetyille kreikan- ja hepreankielisille eri sanoille. Suosittelen myös näiden selitysten tutkimista. Listan ensimmäisessä artikkelissa käsitellään näitä sanoja, mutta laajemman ymmärryksen saamiseksi IRT:n lukeminen on hyödyllistä.
Syntinen
Perisyntiopin mukaan vauvat ja lapset tekevät syntiä, koska he syntyvät syntisiksi. Lapsi syntyy syntisenä tähän maailmaan sen vuoksi, että Aatami teki syntiä paratiisissa. Kun tähän käsitykseen lisätään opetus lapsen syyllisyydestä, niin hänestä tulee syypää toisen tekemän synnin johdosta, mikä on tietysti väärämielistä Jumalan silmissä. Jumala tuomitsee ihmiset heidän itse tekemiensä syntien vuoksi kadotukseen, ei Aatamin synnin vuoksi. Ellei vauva ole tehnyt sikiövaiheessa syntiä äitinsä kohdussa, syntyy hän synnittömänä tähän maailmaan. Näin opettaa tietääkseni mm. helluntaisaarnaaja Juhana Lehmuskoski omassa kastetta käsittelevässä kirjassaan.
Perisyntiopin mukainen käsitys, jonka mukaan vauvat syntyvät syntisinä tähän maailmaan ja tekevät sen vuoksi syntiä, on virheellinen tulkinta Raamatun teksteistä. Perustelu tähän näkemykseen pohjautuu enimmäkseen roomalaiskirjeen viidennen luvun opetukseen. (Room 5:12-21) Käsittelen sitä vielä erikseen tämän kirjoituksen päätteeksi. Tähän kohtaan riittää lyhyt toteamus siitä, ettei syntiä tekevän olennon tarvitse olla syntinen kyetäkseen tekemään syntiä. Aatami ja Eeva sekä perkele olivat luomistyön tuloksena täysin synnittömiä olentoja, mutta he lankesivat silti syntiä tekemään. Samoin voidaan ajatella ainakin tietyin varauksin Aatamin jälkeläisistä. Jos ihminen ei voisi vaikuttaa mitenkään siihen, että tekee syntiä, koska on syntynyt syntiseksi, niin ei häntä olisi sen vuoksi oikeudenmukaista tuomita. Lapsi ei ole syyllinen siihen, että sikiää ja syntyy tähän maailmaan. Ellei sikiö tee syntiä äitinsä kohdussa, niin vauva syntyy synnittömänä tähän maailmaan.
jatkuu...
Vastaukset 12
Vanhimmat
Syyllinen ja syyllisyys
Syyllisyydellä tarkoitetaan sitä, että joku on tehnyt jotakin väärää tai on vastuussa siitä, millainen hän on. Jos vauvat syntyvät syyllisinä tähän maailmaan, niin pitäisi pystyä sanomaan se, mihin he ovat syyllisiä? Aatamin tekemään syntiin he eivät voi olla syyllisiä, joten Aatamin synti ei ole voinut tehdä lapsia syyllisiksi syntiin. Jos lapset eivät tee syntiä äitinsä kohdussa sikiövaiheessa, eivät he synny syyllisinä tähän maailmaan. Koska synnin tekemiseen tarvitaan aiemman opetukseni mukaan mielen kapinointia ja vihollisuutta Jumalaa vastaan, eivät lapset tee syntiä äitinsä kohdussa: he eivät pysty ajattelemaan selkeästi. Vauvat eivät synny siten syyllisinä tähän maailmaan vaan syyttöminä. Eräs laulukin kertoo näin:
"Syyttömänä syntymään
sattui hän,
perinteisen miehen kohtalon
halus välttää poika tuo.
En osta kirvestä
enkä koskaan viinaa juo
tai muuten
juon talon..."
Laulun sanoittaja on ymmärtänyt sen, että syntiseksi ja syylliseksi tullaan tekemällä syntiä eikä syntymällä tähän maailmaan vasten omaa tahtoa Jumalan antamaan elämään.
Vastuu ja vastuullisuus
Meillä on vastuu omasta elämästä Jumalan edessä. Virheellinen oppi perisynnistä pyrkii ottamaan meiltä vastuun pois, mistä syystä se on tuhoon vihittävä turmiollinen harhaoppi. Kirkon teologit eivät valitettavasti huomaa tätä asiaa tai eivät halua tunnustaa totuutta, koska vauvojen kastamisen käytäntö on täysin riippuvainen perisyntiopista. Sen kaatuessa loppuu tarve kastaa vauvoja ja kirkko kaatuu. Verorahat menetetään eikä jumalattomia voida sitoa enää kirkon orjuuteen niin kuin nyt tehdään ja heidän varoillaan rahoitetaan pienen uskovaisten lauman toiminta kirkon sisällä. Kirkon jäsenet välttyvät lisäksi vainoilta ja pilkalta, kun pysyttelevät jumalattomien kanssa samalla puolella eli eivät erottaudu kasteen kautta pois tästä maailmasta.
Luterilaisia uskovaisia kutsutaan lopun aikana pois harhaan menneen kirkon pauloista ja kehotetaan ojentautumaan totuuteen rakkaudessa, jotta he voisivat pelastua puhdistumisen ja kirkastumisen kautta. (Dan 12:10; 2Tess 2:7-17.) Vilppi, pahuus, ulkokultaisuus, pelkuruus, valhe ja muu synti tulee panna pois. Tarkoitus ei pyhitä keinoja eikä sisälähetys ja vainojen välttäminen ole hyväksyttävä syy kieltäytyä kasteesta, mikä on tarkoitettu vain uskoville eikä lainkaan jumalattomille sekä heidän lapsilleen. Edes uskovaisten lapsia ei ole lupa kastaa, koska Raamatussa edellytetään omakohtaista uskoa ja sen tunnustamista ennen kasteelle tulemista. (Apt 8:35-40.) Uudessa Testamentissa ei kasteta kertaakaan vauvoja vaan ainoastaan uskovaisia perheenjäseniä.
Ihminen on vastuullinen vain siitä, mihin voi itse vaikuttaa. Ihminen ei voi vaikuttaa siihen, että sikiää ja syntyy äitinsä kohdusta. Hän ei voi olla sen vuoksi syyllinen syntymäänsä. Ellei sikiö tee äitinsä kohdussa syntiä, syntyy vauva synnittömänä tähän maailmaan. Vastuu elämästä ja valinnoista on seurausta hyvän ja pahan tekemisen välillä tapahtuvista valinnoista, mitkä tulevat lapsen kohdalle vasta hänen varttuessaan. (Jes 7:14-16.) Jotta hyvän ja pahan välillä voitaisiin tehdä valintoja, on lapsella oltava ymmärrystä valintojen tekemiseen. Vauvoilta ja sikiöiltä tuo ymmärrys puuttuu, ja leikki-ikäisillekin se kehittyy vähän kerrassaan.
Jos lapsi nukkuu pois ennen kuin on antautunut palvelemaan syntiä ja paatunut, pääsee hän Jumalan armosta taivaaseen eli luvattuun maahan, koska on perilunastettu Kristuksen vanhurskauden työn ansiosta. (5Moos 1:39; Room 6:16; 4:25) Lapsi on silloin mieleltään turmeltumaton ja paatumaton, joten Kristuksen nouseminen ylös kuolleista lunastaa hänen sielunsa ja ruumiinsa kuoleman vallasta, katoavaisuudelta. Katoavaisuus tarkoittaa Raamatun terminologiassa ruumiin lahoamista ja mätänemistä, muuttumista maaksi jälleen. (Gen 3:19; Apt 2:26-31; 1Kor 12:35-58.) Vauvat syntyvät ruumiillisesti kuolevaisina ja katoavaisina tähän maailmaan. Jos Kristus ei olisi voittanut perkelettä kuolemallaan ja ylösnousemisensa kautta, ei kukaan ihminen pääsisi pois kuoleman vallasta. (Hebr 2:14-18; Ilm 1:17,18.) Näin Jeesuksen vanhurskauden teko on koitunut myös vauvoille pelastukseksi eikä kukaan voi sanoa, että pelastuu oman viattomuutensa tai synnittömyytensä ansiosta.
Jos vauvat syntyisivät mieleltään turmeltuneina ja hengellisesti kuolleina tähän maailmaan, eivät he olisi vastuussa siitä, mitä tekevät. Syntinen ja mieleltään kelvoton ihminen kykenee tekemään vain syntiä eikä mahda sille asialle mitään. Jos ihminen syntyy syntisenä tähän maailmaan, menettää synti tavallaan merkityksensä kadotukseen johtavana seikkana. Kukaan ei olisi Jumalan oikeudenmukaisuuden periaatteen mukaan silloin syyllinen syntiin. Nyt on nähtävä asia oikealla tavalla ja luovuttava siitä ajatuksesta, ettei ihminen ole vastuussa teoistaan Jumalalle sen vuoksi, että syntyy syntisenä tähän maailmaan. Tätä harhaoppia voidaan käyttää taidokkaasti hyväksi Jeesuksen vastustamiseen, sillä jumalatonkin ymmärtää, että Jumala on hirviömäinen sadisti ja kiduttaja, jos tuomitsee kasteesta osattomia vauvoja tai ketä tahansa helvettiin sen vuoksi, että Aatami teki syntiä ja ihmiset syntyvät sen vuoksi hengellisesti kuolleina ja kadotettuina tähän maailmaan.
Ihminen on vastuullinen Jumalan edessä siitä, jos on mieleltään kelvoton ja turmeltunut, elää himojensa vallassa. Tähän tilaan päädytään siten, että ollaan tahallaan tottelemattomia Jumalaa vastaan eikä totella vanhempien hyviä käskyjä. Sananlaskussa varoitetaan poikasta, ettei tämä lähtisi syntisten tielle, seuraamaan heidän esimerkkiään. (Snl 1:1-33.) Pakko sitä ei ole tehdä, jos joku vain tahtoo pysytellä jatkuvassa katumuksessa ja mielenmuutoksessa syntiin nähden. Täysin synnittömiksi emme tule eivätkä sitä lapsetkaan ole, kun ehtivät ymmärryksen ikään. Jos joku silti katuu syntejään, häpeää niitä, ei paaduta sydäntään, hylkää synnit Jumalan armosta ja uskoo päälle päätteeksi Jumalan sanaan ynnä Herraan Jeesukseen syntiensä anteeksisaamiseksi, niin hän pelastuu isonakin lapsena Jumalan armosta. Ihminen ei kuole uskovaisena ollessaan yhteen syntiin tai jos kuolisi, niin me olisimme kaikki hengellisesti kuolleita. Raamatussa opetetaan kuitenkin siten, että olemme Hengessä eläviä ja meillä on elämä Kristuksessa: Herra Jeesus elää sydämissämme Pyhän Hengen kautta ja Isä vahvistaa meitä voimallaan. (Efe 3:14-21; Room 5:1-11.) Näin meillä on koko pyhä kolminaisuus sydämissämme, kun olemme Jumalan lapsia: Isä, Poika ja Pyhä Henki. (Joh 14:23.)
Kuolema
Raamatussa kuolemalla on kaksi merkitystä: ruumiillinen kuolema ja hengellinen kuolema eli kuolema hengessä. Jälkimmäinen on seurausta synnin tekemisestä ja paatumisesta. Ihminen ei synny hengellisesti kuolleena, mutta kuolee hengessään, kun lähtee syntiä palvelemaan, antautuu synnin valtaan. (Room 6:15-23; 7:10; 8:13.) Myös uskovainen voi kuolla hengessään ja joutua eroon Jumalasta synnin pettämänä. (Hebr 3:12-4:13; 6:1-8; 10:25-31; 2Piet 2:20-22; Joh 15:1-6; Room 11:17-23.) Ero Jumalasta johtuu itse tehdyistä synneistä, ei peritystä syntisyydestä tai Aatamin tekemästä synnistä. (Jes 59:1-3)
Seuraavat jakeet kertovat kuolemasta hengessä: Efe 2:1-3; 5:14; Kol 2:13; Jaak 1:12-16; Room 7:10; 6:15-23; 8:13; 1Tim 5:6; Jda 1:12. Jumalalla on sanoma hengellisesti kuolleille ja se kuuluu näin:
"Sentähden sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!"" (Efe 5:14.)
Tämä ja edellä mainitut jakeet eivät voi tarkoittaa ruumiillista kuolemaa, koska niissä puhutaan ruumiillisesti elävistä ihmisistä. Myös vanhurskauden palvelijat ja Jumalaa tottelevat ihmiset kuolevat ruumiillisesti, vaikka he kuolettavat Hengellä ruumiin teot ja saavat elää ikuisesti. (Room 6:15-23; 8:13.) Näin ollen ikuisen elämän vastakohta ei ole ruumiin kuolema vaan hengen kuolema ja ero Jumalasta. Tämä on myös tuomio, mikä kohtaa kadotettuja: toinen kuolema, ero Jumalan läsnäolosta. (Ilm 21:8; 2:11; 20:6-15.) Toinen kuolema ei vahingoita niitä, jotka Kristuksen Jeesuksen omia ovat. Jos joku uskoo Jeesukseen, elää hän Hengessä, vaikka olisi ruumiillisesti kuollut, mutta joku voi olla ruumiillisesti elävä, vaikka on kuollut hengessään.
Kuolema tarkoittaa Raamatussa siis kolmea eri asiaa:
1. Ruumiin kuolema.
2. Hengellinen kuolema eli kuolema hengessä.
3. Tulinen järvi eli toinen kuolema, kadotus.
Katoavaisuus
Katoavaisuus tarkoittaa Raamatun teksteissä sitä, että ihminen syntyy kuolevaisena ja ruumis muuttuu jälleen maaksi kuoleman jälkeen: se katoaa. (Gen 3:19; Apt 2:26-31; 1Kor 15:35-58.) Jeesuksen ylösnousemus kuolleista mahdollisti kaikille ihmisille paremman ylösnousemuksen eli elämän ylösnousemuksen. (Joh 5:28,29; Apt 24:15; Room 4:25; Ilm 20:4.) Siihen asti koko maailma oli katoavaisuuden ja kuoleman vallassa, perkeleen vallassa. (Hebr 2:14-18.) Jeesus kukisti perkeleen ja kuoleman vallan: hänellä on nyt tuonelan ja kuoleman avaimet, niin että hän voi vapauttaa jokaisen ihmisen kuoleman pelosta ja synnin orjuudesta. (Ilm 1:17,18.) Näin Jeesuksen vanhurskauden teko koitui pelastukseksi koko ihmiskunnalle, myös vauvoille, jotka syntyvät perilunastettuina Kristuksen veren ansiosta. Vauvat eivät pelastu kadotukselta oman hyvyytensä tai hyvien tekojensa ansiosta, sillä he eivät ole tehneet vielä hyvää eivätkä pahaa. (5Moos 1:39.)
Kadotustuomio
Kadotustuomio tarkoittaa Raamatussa sitä, ettei ihmisellä ole ikuisen elämän toivoa tai mahdollisuutta elää iäti ilman Jumalan armoa. Jokainen ihminen on kadotustuomion alainen sen vuoksi, että Aatami lankesi syntiin ja aiheutti siten kirouksen ihmiskunnalle. (Room 5:16,18.) Aatamin jälkeläiset syntyvät kuolevaisina ja katoavaisina, mutta Kristuksen vanhurskauden teko toi meille toivon ikuisesta elämästä ruumiin ylösnousemuksen kautta. Ilman Kristuksen vanhurskauden tekoa ei kukaan voisi nousta ylös kuolleista ja elää ikuisesti. Nyt se on mahdollista, kiitos vanhurskaan Jeesuksen.
Kadotustuomio tarkoittaa ikuista hengellistä kuolemaa ja eroa Jumalasta. Ilmestyskirjassa sitä kuvataan sanoilla "toinen kuolema". Toinen kuolema on tuskan ja vaivan paikka, missä tuli ei sammu ja madot eivät kuole. Jeesus vertaa tuomion paikkaa pimeydeksi ja tuliseksi pätsiksi. Siellä on itku ja hammasten kiristys. Hänen sanansa kertovat kuoleman jälkeisestä kärsimyksestä, joten sellainen on edessä jokaisella, joka ei pelastu. Tässä ovat vielä niitä kohtia, missä tästä asiasta selkeimmin puhutaan: Dan 12:2; Matt 13:41-43; 22:13; 25:46; Mar 9:43-48; Luuk 12:46-88; 16:19-31; Ilm 14:9-11; 20:10-15. Jumalan lapsi voi luottaa Paavalin sanaan, mikä lupaa meille parempaa ylösnousemusta ja ikuista elämää Jumalan luonta taivaassa:
"Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat." (Room 8:1.)
Roomalaiskirjeen viidennen luvun opetus
Kaikkein eniten käytetty puolustus katolisen kirkon kehittämän perisyntiopin puolesta on Paavalin kirje roomalaisille, missä hän kertoo synnin ja kuoleman tulemisesta maailmaan sekä sitä seuraavasta kadotustuomiosta. Paavalin opetus on tässä kohdin vaikeasti tajuttavaa ja sitä on helppo vääntää kieroon, niin kuin Pietari toisaalla toteaa. (2Piet 3:14-18.) Jos Jumala saa armahtaa meitä, niin pystyn tuomaan esille Paavalin kirjoituksia sillä tavalla, mitä hän tarkoitti niillä kertoa. Pohjalla ei saa vaikuttaa liiaksi oppi katolisen perisyntikäsityksen puolesta eikä sitä vastaan. Kummastakin näkemyksestä pitää olla valmis luopumaan, jos kirjoitukset osoittavat toista totuutta kuin mihin olemme aiemmin uskoneet. Tätä on Jumalan mielen mukainen parannus, mielen muuttaminen pois vääryydestä totuuden vanhurskautta ja pyhyyttä kohden.
Lainaan tähän viidennen luvun jakeet 5 – 21 ja selitän tekstiä samalla.
"12. Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet - 13. sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole; 14. kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva."
Synti tuli Aatamin synnin kautta maailmaan. Saatana oli langennut ilmeisesti jo tätä ennen kapinaan ja vihollisuuteen Jumalaa vastaan, koska hän vietteli ensin Eevan syntiin ja sitten Aatami teki harkittua tahallista syntiä, mikä koitui kuolemaksi koko ihmiskunnalle. (Gen 3.) Aatamin synnin teosta tuli kirous ihmiskuntaan, mikä ilmenee sairauksina, vanhenemisena ja lopulta kuolemana. Ruumiin kuolema on ikään kuin ohjelmoitu meidän geeneihimme, niin ettei yksikään ihminen voi siltä välttyä, ellei Herra nouda meitä ennen ruumiin kuolemaa kotiin tempauksessa eli seurakunnan ylösotossa. (1Tess 4:13-17.) Silloin tämä kuolevainen ja katoavainen ruumis muuttuu kuolemattomaksi ja katoamattomaksi hengelliseksi ruumiiksi, taivaalliseksi ruumiiksi. (1Kor 15:35-58.) Maan päälle jää korkeintaan vaatteet, mutta jokainen ruumiin atomi muuttuu ja niin meistä tulee kuolemattomia ja katoamattomia henkiolentoja Jumalan armosta. Olemme sen jälkeen kuin enkelit. (Matt 22:29-32.)
Paavali kirjoitti, että "kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet". Tässä kohden on syytä pohtia sitä, tarkoittaako Paavali ruumiin kuolemaa vai hengellistä kuolemaa? Syntiä harjoittava jumalaton ihminen on Raamatun opetuksen mukaan kuollut synteihin ja rikoksiin: hän on hengessään kuollut ja elää erossa Jumalasta. (Jes 59:1-3; Efe 2:1-3; 5:14; Kol 2:13; Room 7:10; 6:15-23; 8:13; Jaak 1:12-16; 1Tim 5:6; Jda 1:12.) Kun luet nuo viitteenä antamani jakeet, niin huomaat, ettei niissä voi olla kyse ruumiin kuolemasta vaan puhe on selvästi kuolemasta hengessä. Sen vastakohta on iankaikkinen elämä, joka alkaa uudestisyntymisen hetkestä jo maan päällä eläessämme. Jeesukseen uskovainen ihminen elää, vaikka olisi ruumiillisesti kuollut, mutta hänet torjuva ihminen on hengessään kuollut, vaikka elää ruumiillisesti. (Joh 11:24-27.) Jeesuksen oma ei kuole koskaan vaan hänellä on jo nyt ikuinen elämä Hengessä, joka on Isässä Jumalassa ja hänen Pojassaan, Kristuksessa Jeesuksessa. (1Tess 1:1; 2Tess 1:1; Joh 3:16; 1Joh 1:1-4.) Uudestisyntynyt ihminen on siirtynyt hengellisestä kuolemasta elämään, maailmasta Jumalan Pojan valtakuntaan. (Efe 2:1-3; Kol 1:13; vrt Joh 5:24,25.)
Paavali kirjoittaa, että "kaikki ovat tehneet syntiä". Koskeeko tämä myös lapsia? Raamatussa käytetään sanaa "kaikki" ihmisten tavalla eli se ei tarkoita aina kirjaimellisesti kaikkia maailman ihmisiä vaan valtaosaa heistä tai jostakin väestön ryhmästä. Kun peto saa lopun aikana "kaikki" ihmiset ottaman pedon merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, niin maailmassa on silti pieni valittujen ja uskollisten ja kutsuttujen joukko, jotka eivät sitä merkkiä itseensä ota eivätkä kumarra petoa. (Ilm 13:16-18; 20:4; 15:2.) Huomaat tästä, ettei "kaikki" tarkoita aina kirjaimellisesti kaikkia ihmisiä. Näin ollen kuvaukset syntiä tekevistä ja mieleltään kelvottomista ihmisistä eivät myöskään käsitä kaikkia ihmisiä. Vauvat eivät osaa puhua ja kulkea pahan tekemisessä, mitä Paavali kuvaa kaikkien kuitenkin tekevän. (Room 3:9-19.) Sana "kaikki" tarkoittaa näissä kohdissa selvästi valtaosaa ihmisistä, varttuneita ja paatuneita synnin tekijöitä. Vauvoja ja sikiöitä se ei tarkoita ja leikki-ikäisetkin ovat vielä melko turmeltumattomia mieleltään.
Jos sana "kaikki" tarkoittaisi aina kirjaimellisesti kaikkia eikä mikään toinen kohta Raamatussa voisi asettaa väitteelle rajoittavia lisäehtoja, pitäisi meidän uskoa, että kaikki ihmiset pelastuvat. Paavali kirjoittaa nimittäin sellaista, että "kaikki ihmiset saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa". (Room 3:24.) Hän on kirjoittanut juuri sitä ennen, että "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla". (j.23.) Jos jae 23 ymmärretään kirjaimellisesti eikä mikään toinen kohta Raamatussa kutista sitä ryhmää pienemmäksi, niin miksi meidän tulisi ymmärtää seuraava jae toisella tavalla? Kaikki pelastuvat Kristuksen vanhurskauden teon kautta, mikä asia toistetaan yhä uudestaan Paavalin opetuksissa. (Room 5:12-21; 11:32; Tiit 2:11)
Jos käytät tässä kohden Jumalalta saamaasi ymmärrystä, niin huomaat, että syntien sovitus täytyy ottaa henkilökohtaisesti vastaan ja uskoa Jumalan sana, jotta sielu pelastuu. Samalla tavalla ihmisestä tulee syntinen vasta sen jälkeen, kun hän on tehnyt syntiä. Tarvitaan tahallinen ja tietoinen synnin teko, mikä tapahtuu sydämen langettua syntiin ja mielen ajauduttua harhaan Jumalan tahdosta. Syntiseksi tullaan siten sydämen ajatusten kautta, jotka muuttuvat kiusausten ja ymmärryksellä tapahtuvan synnin valitsemisen kautta kuolettavaksi asiaksi, väärämieliseksi pahuudeksi.
Lapset eivät synny hengellisesti kuolleina, mutta he kuolevat hengessään, jos lähtevät syntiä varttuessaan tekemään. Jokainen tarvitsee syntien anteeksiantoa ja armoa, kun ymmärtää rikkoneensa sisäistä oikeudentajua vastaan, minkä Jumala on asettanut ihmiseen. Jos joku ei kadu syntiään, häpeä sitä, ojentaudu vanhempiensa tahtoon, tottele vanhempiaan ja elä jatkuvassa mielenmuutoksessa syntiin nähden eli karta syntiä, niin synti paaduttaa lopulta tekijänsä ja aiheuttaa hengellisen kuoleman. Tätä Raamatussa minun ymmärtääkseni näistä asioista kauttaaltaan opetetaan.
Paavali kirjoitti, että "jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole;". Laki on tässä kohden viittaus Moosekseen ja enkelin hänelle välittämään lakiin. (Apt 7:30-35.) Jotta synti nähtäisiin synniksi, tarvitaan laki, joka osoittaa synnin olevan syntiä. Paavali kirjoittaa tästä asiasta myöhemmin samassa kirjeessä. (Room 7:7-14.) Mooseksen laki tuli myöhemmin kirjallisessa muodossa ja osoittaa meille meidän pahuutemme: sen, että olemme rikkoneet pahoin Jumalan käskyjä vastaan. Tarvitsemme sen vuoksi armoa anteeksiantamuksen muodossa, ettemme joutuisi kadotukseen syntiemme tähden.
Paavali jatkaa näin:
"kuitenkin kuolema hallitsi Aadamista Moosekseen asti niitäkin, jotka eivät olleet syntiä tehneet samankaltaisella rikkomuksella kuin Aadam, joka on sen esikuva, joka oli tuleva."
Millä tavalla Aatamin jälkeläisten rikkomus eroaa Aatamin rikkomuksesta? Aatamilla oli paratiisissa vain yksi käsky, mitä vastaan hän saattoi rikkoa. Kielletystä puusta ei saanut syödä; jos Aatami söisi kielletystä puusta, niin hän kuolisi sinä päivänä. (Gen 2:15-17) Aatami lankesi syntiin ja söi kielletystä puusta, mutta ei kuollut ruumiillisesti samana päivänä. Hän eli vielä yli 900 vuotta sen jälkeen. (Gen 5:5.) Aatami kuoli kuitenkin hengessään saman tien, kun lankesi syntiin. Hänen kuolemansa syntiin oli käsittääkseni erilainen kuin hänen jälkeläistensä. Me kuolemme synteihin ja rikoksiin, kun antaudumme palvelemaan syntiä ja olemme tehneet paljon syntiä: syyllistyneet moniin rikkomuksiin. (Room 5:16; 6:16-23; 8:13; Efe 2:1-3.) Aatamille hengellinen kuolema tuli välittömästi yhden synnin teon vuoksi.
Uskovainen ei kuole hengessään syntiin, jos lankeaa kerran tai kahdesti tai jopa useammin. (1Joh 514-18; Jaak 4:15-20.) Tämä on todistus sen puolesta, ettei hengellinen kuolema tule meille samalla tavalla kuin se tuli Aatamille. Me emme ole rikkoneet siten samalla tavalla kuin Aatami Jumalan käskyä vastaan. On otettava vielä huomioon se, ettei maailma ollut pahan vallassa Aatamin ollessa paratiisissa. Aatami pantiin hallitsemaan kaikkia paratiisin eläimiä ja käärme oli niiden joukossa. (Gen 1:26; 3:1ss.) Käärmeen muodossa tulleella saatanalla ei ollut mitään valtaa Aatamiin nähden ennen Aatamin synnin tekoa. Paha sai vallan maailmassa vasta sitten, kun Aatami oli langennut syntiä tekemään. (1Joh 5:19; Room 5:18.) Meidän tilanteemme on tässä mielessä huonompi kuin Aatamilla. Kiusaukset ja viettelykset ovat kaikkialla ympärillämme, kun syntiä ja syntisiä on joka paikassa. Synnymme maailmaan, joka elää himojen vallassa ja syvässä syntiturmeluksessa. On paljon helpompi langeta synteihin, kun kiusauksia on näin paljon. Tämä on ehkä osittain sitä ikävää perintöä, mitä Paavali yrittää kuvata. Hän ei väitä kuitenkaan sellaista, että vauvat syntyvät syyllisinä syntiin tai että sikiöt tekevät syntiä äitinsä kohdussa.
Paavali kirjoitti, että Aatami oli esikuva Kristuksesta. (Room 5:14.) Tämä kuulostaa hieman oudolta, koska Aatami lankesi syntiin, mutta Kristus oli täysin synnitön. Jotkut ovat kehittäneet sellaisen opin, että Aatamin oli tarkoitus langeta syntiin: se oli Jumalan tahto. Aatami olisi siten ollut esikuva Kristuksesta, että hän otti tarkoituksella päälleen synnin seurauksen eli kuoleman. Hänen ei olisi sitä tarvinnut tehdä, mutta hän totteli syntiä tekemällä Jumalaa. Tämä ei voi olla oikea opetus, koska Jumala ei voi tahtoa sitä, että ihmiset tekisivät syntiä. Synti aiheuttaa niin paljon kärsimystä ihmiskunnalle ja muille luoduille, ettei sen tekeminen voi olla Jumalan tahto tai alkuperäinen suunnitelma. Synnin mysteeri tulee ymmärrettäväksi vain siten, että ihminen on ollut omasta tahdostaan tottelematon Jumalaa vastaan, mutta Jumala ei ole tahtonut Aatamin tai kenenkään muunkaan tekevän syntiä. Näin ihminen on yksin vastuussa siitä, että tekee syntiä.
Synnin tekeminen ei ole seurausta siitä, millaiseksi Jumala on meidät tehnyt: se ei ole luomistyön tulosta eikä myöskään seurausta Aatamin tekemästä synnistä. Salomo tiesi, että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta me etsimme itse mutkia matkaamme. (Snj 7:30.) Väärämielisyys ja synnillisyys ei ole Jumalan luomistyön tulosta vaan synnin tekemisen ja paatumisen tulosta, mitä Jumala ei tahdo kenenkään tekevän. Ihminen tekee ensimmäisen kerran syntiä lapsena, vaikka ei ole siinä mielessä syntinen kuin varttuneet ihmiset: lapsi ei ole paatunut eikä turmeltunut hengeltään, kuollut synteihin ja rikoksiin.
Aatami oli Kristuksen esikuva ehkä sen vuoksi, että hänestä tuli elävä sielu, kun Jumala puhalsi häneen Henkensä. (Gen 2:7.) Kun Kristus tulee Pyhänä Henkenä ihmisten sydämiin asumaan, tulee heistä Hengessä eläviä ja uudestisyntyneitä Jumalan lapsia. Kristus on näin "viimeinen Aatami" eli "eläväksi tekevä Henki", mutta ensimmäinen Aatami oli maasta ja maallinen ihminen, jossa ei itse asiassa Jumalan Henkeä sillä tavalla ollut kuin Hän meissä on. (1Kor 15:44-52.) Voi olla, että erehdyn tässä näkemyksessäni, mutta jotakin tällaista ajattelen Paavalin opetuksillaan tarkoittaneen. Aatami oli ihmisenä lihaa ja pelkästään sielullinen olento, mutta uusi Jumalan ihminen, joka elää yhdessä Kristuksen kanssa, on hengellinen ja hänessä on Pyhä Henki. (Room 8:2-13.)
"15. Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi. 16. Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi. "
Paavali ei sano tässä kohden sitä, että Aatamin lankeemuksesta "kaikki" ovat kuolleet, vaan että "monet" ovat kuolleet. Kreikankielessä on eri sanat sille, kun puhutaan kaikista (pas) ja monista (polus) ihmisistä. Sana `polus´ tunnetaan meillä lainasanojen etuliitteenä: polytekninen, polymeeri, jne. Se tarkoittaa "monia", mutta ei kaikkia. Kirjaimen perustasolla luettuna Paavali ei opeta sitä, että kaikki ovat kuolleet Aatamin lankeemuksesta vaan että monet ovat kuolleet. Kaikki kuolevat ruumiillisesti, mutta eivät hengellisesti. Pois nukkunut sikiö on joko olematon tai sitten hän lepää Herran luona taivaassa, koska ei ole kuollut hengessään syntiä tekemällä ja Kristus on kuollut sekä noussut ylös hänen puolestaan. (Job 3:11-19.)
Tässä näkyy nyt myös se, ettei Jeesuksen armo pelasta kaikkia ihmisiä, vaikka eräistä muista Raamatun jakeista voisi sellaista päätellä. (Room 3:24; 11:32; Tiit 1:11; Kol 1:20.) Jeesus sanoi, että "Monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valittuja". (Matt 22:14.) Jumala kutsuu monia ottamaan vastaan sovituksen sanan ja haluaa herättää heissä uskon Vapahtajaan, mutta kaikki eivät ota vastaan Jumalan armoa, vaikka sitä kuinka taiten hyvänsä heille tarjottaisiin. (Luuk 16:31.) Vastuu sanan vastaanottamisesta on aina ihmisen eikä koskaan Jumalan. Jumala antaa, mutta ihminen ei ota vastaan, vaikka voisi. Jumala ei sitä kenenkään kohdalla estä, mutta vaatii päätöstä ja ratkaisun tekoa: uskoako vai eikö uskoa? Jokaisen kutsutun on mahdollista uskoa, sillä Jumala tahtoo vaikuttaa uskon ja tekee pelastavan tekonsa, jos joku ottaa vastaan Herran Jeesuksen. (Joh 6:29; 1:12.) Armon ja Jumalan sanan vastaanottaminen ei ole Jumalan päätettävissä ja vastuulla vaan ihmisen päätettävissä ja vastuulla.
Armolahjan laita ei ole niin kuin sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta. Aatamin synnin vuoksi koko ihmiskunta joutui synnin ja kuoleman kiroukseen. Tämä ilmenee siten, että synnymme kuolevaisina ja katoavaisina: ruumis maatuu kuoleman jälkeen eikä virkoa enää eloon, ellei Jumala sitä kuolleista herätä. Kaikki ihmiset ovat kadotettuja ja vailla ylösnousemisen toivoa ilman Kristusta. Vain Jeesuksen kuolema ja nouseminen ylös kuolleista on tehnyt mahdolliseksi ruumiin ylösnousemuksen Aatamin jälkeläisille. Kaikki eivät saa kuitenkaan automaattisesti osakseen parempaa ylösnousemusta Jumalan taivaaseen. Armolahja on siten erilainen kuin lankeemus: yhden lankeemus koitui kaikille ihmisille ikuisen elämän toivon kadottamiseksi, mutta yhden nouseminen ylös kuolleista koituu vain osalle ihmisistä elämän ylösnousemukseksi viimeisenä päivänä. (Joh 5:28,29; 6:39,44.)
Yhden synnin tekeminen koitui Aatamille heti hengelliseksi kuolemaksi. Armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi: vaikka teemme monta syntiä elämämme aikana, voittaa armo aina synnin Jeesuksen ristin veren ansiosta. Saamme synnit anteeksi ja pelastumme, kun uskomme Jumalan Poikaan. Näin monet rikkomukset tulevat vanhurskauttamiseksi.
"17. Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. -"
Aatami oli ensimmäinen, joka kuoli hengessään synnin vuoksi. Kuolema on hallinnut sen jälkeen kaikkia, jotka ovat tehneet syntiä, vaikka eivät samanlaisella rikkomuksella kuin Aatami. Monet rikkomukset aiheuttavat paatumuksen vuoksi hengellisen kuoleman ja yksikin synti jo tarpeen saada se anteeksi. Pelastumme näin Jeesuksen Kristuksen armon kautta saamalla synnit anteeksi uskomalla häneen. Samalla Kristuksen elämä tulee näkyviin sovituksen jälkeen meidän ruumiissamme, mistä Paavali kirjoitti aiemmin, että pelastumme Kristuksen elämän kautta nyt, kun olemme tulleet sovitetuiksi hänen verensä kautta. (Room 5:10,11.)
Koko maailma on elänyt pelossa ja orjuuden alla aina siihen asti, kunnes Jeesus nousi ylös kuolleista. (Hebr 2:14-18) Jeesuksen sijaiskärsimys ja kuolema ristillä ilman syntiä sekä nouseminen ylös kuolleista vapautti koko ihmiskunnan kuoleman pelosta, mutta vain uskovaiset ottavat tämän vapautuksen vastaan. Muut pelkäävät edelleen ja elävät vailla toivoa kuolemaa odottaen. Kristitylle "kuolema on voitto, mutta Kristus on elämä". (Fil 1:22-24.) Emme pelkää kuolemaa, sillä pääsemme Herran tykö heti, kun aika meistä jättää.
"18. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; "
Jos luemme tämän jakeen kirjaimellisesti ja jätämme muut Raamatun kohdat huomiotta, niin silloin Jeesuksen vanhurskauden teko on koitunut pelastukseksi kaikille ihmisille, joten kaikki pelastuvat. Samassa jakeessahan sanotaan, että Aatamin lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, mistä opista perisyntiopin puolustajat pitävät tiukasti kiinni ja kastavat sen vuoksi vauvoja, että nämä pelastuisivat perisynnin tuomalta kadotukselta. Mikäli Aatamin teko koitui automaattisesti jokaiselle hänen jälkeläiselleen kadotukseksi, niin silloin on Jeesuksen vanhurskauden teon täytynyt koitua vastaavalla tavalla jokaiselle ihmiselle automaattisesti elämän vanhurskauttamiseksi. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, sillä vain ne jumalattomat vanhurskautetaan, jotka ottavat vastaan Jumalan armon ja uskovat Herraan Jeesukseen. (Room 4:1-8) Vauvat vanhurskautetaan ilman uskoa, koska eivät ole omien syntiensä tähden ansainneet itselleen kadotustuomiota syntien puuttuessa kokonaan. Tämä ei tarkoita sitä, että vauvat pelastuvat oman vanhurskautensa ja hyvien tekojen ansiosta. Vauvat eivät tee hyvää eivätkä pahaa, joten heidän tekonsa tai hyvyytensä ei ole pelastumisen peruste vaan Jumalan armo Kristuksessa. Ellei Herra olisi kuollut myös vauvojen puolesta ja noussut ylös, ei kukaan pelastuisi. Nyt Herra on kuitenkin kuollut myös vauvojen puolesta ja noussut ylös, joten poisnukkuneet vauvat pelastuvat.
"19. sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi."
Tämä jae tukee kaikkein voimakkaimmin sitä, että Aatamin jälkeläisistä olisi tullut syntisiä Aatamin synnin teon ja tottelemattomuuden vuoksi tai seurauksena. Tässä ei mainita kuitenkaan sitä, että "kaikki" (pas) olisivat tulleet syntisiksi vaan ainoastaan "monet" (polys) ovat syntisiä. Tämä todistaa sen puolesta, että Aatami on tosin ensimmäinen tottelemattomien ja tahallaan syntiä tekevien joukossa, mutta kaikki eivät ole tulleet sen vuoksi syntisiksi, että Aatami teki syntiä. Monet tulevat syntisiksi hänen esimerkkinsä mukaan tekemällä tahallaan syntiä niin kuin hän. Tahallinen ja tietoinen käskyjen rikkominen aiheuttaa hengellisen kuoleman ja kadotustuomion alle joutumisen. Vauvat eivät synny hengellisesti kuolleina vaan elävinä, joten heitä ei tuomita syntisyyden, syyllisyyden ja itse tehtyjen syntien vuoksi kadotukseen, mikäli he kuolevat. Vauvojen kastaminen on täten tarpeetonta eikä kaste muutenkaan ketään pelasta. Jos joku haluaa pelastua, pitää hänen uskoa evankeliumin sanomaan eikä siihen, että kaste välittää salatulla tavalla Jumalan armoa ja pelastaa sielun.
Jos syntisyys kuitenkin periytyisi siten, että vauvat syntyvät syntisinä ja heillä olisi luontainen taipumus tehdä syntiä, niin tämä taipumus ei voi olla niin suuri, että se riistää lapsilta vastuun pois omasta elämästään ja teoistaan. Jos joku syntyy sellaisena, ettei voi valita hyvän ja pahan tekemisen välillä, koska on sydämeltään syntinen ja mieleltään turmeltunut, niin häntä ei ole oikeudenmukaista tuomita synnin teoista ja syntisyydestä kadotukseen. Lapsi ei voi mitään sille, että syntyy syntisenä ja mieleltään turmeltuneena, niin ettei mahda mitään syntiselle luonnolleen. Jos taipumus syntiin on periytyvää, pitää sen olla niin vähäistä, ettei kenenkään ole pakko syntiä syntisen luontonsa vuoksi valita ja ryhtyä palvelemaan tottelemattomuutta hengelliseksi kuolemaksi. (Room 6:15-23.)
Mikäli ihminen on syntyessään niin syntinen, ettei voi valita vanhurskauden palvelemista syntymässä saatujen ominaisuuksien perusteella, ei Jumalalla ole oikeutta odottaa ihmisiltä muuta kuin synnin tekemistä. Silloin myös tuomion perusteet katoavat eikä kukaan joudu helvettiin. Tällainen oppi sopii tietysti niille, jotka eivät usko muutenkaan kuoleman jälkeiseen rangaistukseen. Muiden tulee miettiä tarkoin syntisyyden ja syyllisyyden käsitteitä Raamatun perusteella, jotta ei annettaisi ihmisille väärää kuvaa Jumalasta hirviömäisenä sadistina, joka tuomitsee kärsimykseen syyttömiä. Vauva ei voi vaikuttaa siihen, että sikiää ja syntyy tähän maailmaan, eikä siihenkään, millainen hän on syntyessään. Äidin kohdussa ei tehdä valintoja hyvän ja pahan välillä, niin että mieli voisi turmeltua siellä. Aatamin synnin tekoa ei ole oikeamielistä lukea syyksi hänen jälkeläisilleen eikä siitä seurannutta automaattista syntisyyttä voida pitää kadotustuomion perusteena, jos halutaan tuomita oikein sen oikeudentajun mukaan, minkä Jumala on uskovaisille ihmisille ja kaikille ihmisille syntymälahjana antanut.
"20. Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi, 21. että niinkuin synti on hallinnut kuolemassa, samoin armokin hallitsisi vanhurskauden kautta iankaikkiseksi elämäksi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta."
Jumalan laki osoittaa ihmiset syylliseksi syntiin: lain kautta tulee synnin tunto. (Room 3:19,20.) Kun ihminen tajuaa suuret syntinsä eli sen, miten pahoin hän on rikkonut Jumalaa vastaan ja lähimmäistä vastaan ja itseäänkin vastaan, saa se armon ja anteeksiantamuksen näyttämään suurelta. Jeesus sanoi ennen haureellisella tavalla eläneestä naisesta, että tämä rakasti paljon, koska oli saanut paljon anteeksi. (Luuk 7:47.) Jos joku toinen saa anteeksi vain vähän, niin hän rakastaa vähän. Mitä enemmän ihminen on rikkonut tai kokee rikkoneensa Jumalaa vastaan, sitä enemmän hän rakastaa Jeesusta saatuaan syntinsä anteeksi. Se johtaa puolestaan siihen, ettei entinen synnin orja halua enää syntiä tehdä, mikä käy ilmi Paavalin opetuksista heti jakeen 21 jälkeen. (Room 6:1-23.)
Synti hallitsee ihmistä hengellisessä kuolemassa. (j.20) Tämä käy ilmi Paavalin seuraavista opetuksista heti tämän toteamuksen jälkeen. (Room 6:1-7:6; 8:1-16.) Jeesuksen oma ei voi elää synnissä ja synnin orjana: synti ei saa hallita vanhurskauden palvelijaa. Jeesuksen Kristuksen oma on naulinnut synnilliset himonsa ja halunsa ristille. (Gal 5:24.) Synnin ei pidä hallitseman niitä, jotka armon alla ovat: Henki hallitsee meitä elämäksi. Näin Paavali asioista opettaa. Lopun aikana yleistyy toisenlainen opetus, missä Jumalan armon verukkeella tehdään kaikenlaista pahaa eikä sitä edes hävetä. Syntiselle lihan mielelle vaaditaan täydellistä synninpäästöä, mutta Raamattu julistaa sille tuomiota ja kuolemaa. Ellei nisunjyvä putoa maahan ja kuole, ei se voi tuottaa paljon hedelmää. (Joh 12:24.) Meidän tulee olla niitä nisunjyviä, jotka kuolevat itselleen ja omille lihallisille pyynnöilleen. Meidän tulee kuolettaa Hengellä ruumiin teot, niin me saamme elää. Muussa tapauksessa hengellinen kuolema ja ero Jumalasta on synnin palkka, niin kuin Paavali opetti. (Room 6:23; 8:13; 7:10; Efe 2:1-3.)
Tuomio synnin ja syntisyyden tähden
Itseään kristittyinä pitävien keskuudessa on kolmenlaista tulkintaa siitä, millainen ikuinen rangaistus ja tuomio ovat luonteeltaan. (Matt 25:46; Hebr 6:2.) Nämä vaihtoehdot ovat seuraavat:
Kuoleman ja viimeisen tuomion jälkeinen ikuinen kärsimys.
Kuoleman ja viimeisen tuomion jälkeinen päättyvä kärsimys.
a) Kärsimyksen jälkeen kaikki ihmiset pääsevät Jumalan luokse taivaaseen.
b) Kärsimyksen jälkeen kadotetut lakkaavat olemasta: heitä ei enää ole ja tietoinen oleminen päättyy, sielu tuhotaan ja henki häviää.
Kuoleman jälkeen ei ole kärsimystä
a) Ihminen lakkaa ilman tuskaa ja kärsimystä olemasta viimeisen tuomion jälkeen, missä hän kuulee tuomionsa perusteet eli hänen pahat tekonsa luetaan hänelle syyksi kadotukseen ja tuodaan julki.
b) Viimeistä tuomiota ei ole olemassa vaan ihminen lakkaa olemasta välittömästi ruumiin kuolemassa.
Jeesus puhuu Raamatun henkilöistä kaikkein eniten tulevasta tuomiosta ja sen jälkeisestä olotilasta. Voit lukea näitä kohtia Raamatustasi ja muodostaa niiden perusteella oman näkemyksesi siitä, päättyykö rangaistus ja kärsimys vai eikö niitä ole lainkaan olemassa. Joukossa on myös maininnat kuolleiden ylösnousemuksesta, missä ei puhuta rangaistuksen laadusta ja osa kohdista ei puhu välttämättä kuoleman jälkeisestä tuomiosta vaan jostakin muusta, lyhyemmästä tuomiosta. (Dan 12:2; Matt 5:21-30; 10:28; 13:41-43; 18:34,35; 22:13; 23:14,33; 25:46; Mar 9:42-48; 16:15,16; Luuk 12:46-48; 16:19-31; Joh 5:28,29; Apt 24:15,24,25; 1Kor 3:11-18; 1Joh 2:28; Ilm 14:9-11; 20:4-15; 21:8; 2:11.)
Raamatun opetuksen mukaan ei ole oikein väittää, että sielu on kuolematon, mutta voimme hyvin perustein sanoa, että sielu jatkaa olemistaan ikuisessa kuoleman tilassa niiden kohdalla, jotka joutuvat kadotukseen. Tämä on toinen kuolema: ikuinen tietoinen ero Jumalasta. Ihminen on yksin syypää siihen, jos ei tahdo vanhurskautta palvella ja päästä armosta Jumalan luoksen hänen valitsemallaan ja neuvomallaan tiellä. Sielu on siis katoamaton, mutta ei kuolematon.
Opetus perisynnistä liittyy kiinteästi opetukseen ikuisesta tuomiosta. Kadotustuomion perusteiksi on ehdotettu seuraavia:
Aatamin synnin tekeminen koitui kaikille ihmisille syyksi joutua kadotukseen. Ihmisestä tuli syntinen ja syyllinen, koska Aatami teki syntiä.
Jokainen ihminen tekee syntiä äitinsä kohdussa ja sikiämisestä asti, joten syyllisyys ja syntisyys on seurausta itse tehdyistä synneistä myös vauvojen ja keskoisena poisnukkuneiden kohdalla.
Kadotuksen peruste on varttuneen lapsen tekemä synti ja synnin valtaan antautuminen, sydämen paatumus. (Room 6:16-23; 8:13.) Ihmisestä tulee syntinen ja syyllinen itse tehtyjen syntien vuoksi.
Kun nyt viimeisenä aikana painotetaan paljon Jumalan rakkautta, niin mikä sinusta kuvastaa parhaiten tuomion perusteena Jumalan rakkautta ihmisiä kohtaan? Mieti myös oikeudenmukaisuutta ja oikeamielisyyttä, äläkä unohda sitä, että Jumala on paljon muutakin vain rakkaus. Jumala on ankara koston Jumala ja vanhurskas vihassaan, kun hän tuomitsee ihmiset viimeisellä tuomiolla ja sitä ennen, ajallisesti. (Psa 94:1; Room 11:23; 1:18; 12:17-21; 1Tess 5:9-11; Jda 1:14,15.) Jumala on myös pitkämielinen ja suuri armossa, niin ettei tahdo kenenkään joutuvan kadotukseen vaan on valmistanut meille tien vapauteen synneistä ja sitä seuraavasta kadotuksesta. (Psa 103; 2Piet 3:9; 1Tim 2:3-7; Joh 14:6; Hebr 10:1-24.) Tuo tie on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, jonka veri on vuotanut lunastuksena kaikkien ihmisten kaikista synneistä. Jos uskot Kristuksen Jeesuksen sijaiskärsimykseen puolestamme ja syntien sovitukseen sekä nousemiseen ylös kuolleista ja muutat mielesi suhteessa syntiin, niin sinä pääset Isän luokse taivaaseen. Jumala vahvistaa sinua ja auttaa sinua, niin että voit elää hänen tahtonsa mukaan vapaana synnistä lopun elämääsi. (1Piet 1:5; Fil 2:13; 1:6; Hebr 13:20,21; 2Tess 1:11,12; Room 15:17-19; 2Kor 3:1-6,17,18) Kansa, joka asuu taivaassa, on saanut synnit anteeksi Jeesuksen Kristuksen nimen kautta. (Jes 33:24; Apt 4:12.)
Asiallinen ja perusteltu, kiitos .
Harhaoppi nimeltä perisynti:
Vain Jeesuksen kieltäjät väittävät perisynnin olemassa olon. Jeesus sovitti synnit joten perisyntiä ei ole vaan perisynti on saatanallisuuden ansa jotta soruisimme peloiteltuna hänen palvelijaksi.
Hesekiel 18:19. Ja vielä te kysytte: "Minkätähden ei poika kanna isän syntivelkaa?" Kun poika on tehnyt oikeuden ja vanhurskauden, noudattanut kaikkia minun käskyjäni ja tehnyt niitten mukaan, hän totisesti saa elää. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava. "
19. Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita.
20. Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi.
21. Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.
Ketkä opettaa perisyntioppia?
Olen niin tyhmä etten ymmärrä yhtään mitään edellisistä kirjoituksista. Rangaistaanko tyhmyydestä viimeisellä tuomiolla?
Ja sen ympärille on lapsikaste oppi rakennettu, mutta kun koko perisynti ei ole Raamatullinen juttu, niin koko oppi on aika hataralla pohjalla. Sillä Raamattu selvästi sanoo, että meidät jokainen tuomitaan omista teoistamme, ei siis vanhempiemme tai muidenkaan synneistä !
Vielä kysyn, miksi Raamatussa sitten sanotaan, että Jumala kostaa isien pahat teot aina ties kuinka monennessa polvessa? Miksi pitää kostaa lastenlastenlasten lapsille... jos he eivät ole tehneet sitä syntiä, miksi esi-isien teoista rangaistaan? Mihin tämä liittyy?
Nyt elämme Uuden liiton aikaa, eli Jeesuksen RISTINTYÖ SOVITTI meidän ihmisten synnit. Nyt on armonaika, eli uskomalla Jeesukseen saamme syntimme anteeksi hänen verensä kautta, mikä vuodatettiin ristillä meidän syntiemme tähden.
... että tuo kostamisen perintö ei ole enää voimassa?
Miten näistä asioista voisi varmistua? Tuntuu pahalta, jos pitää ajatella, että on tullut ikäänkuin huijatuksi?!
Jeesuksen sovitusta ristillä halveerataan lapsikasteella, kun vauva muka kasteen kautta sovittaa perisyntejä, vaikka Jeesus sovitti ne jo ristillä ja vuodatti verensä meidän syntiemme tähden... sillä meistä ei ole lain täyttäjiksi !
MASSAPOSTITUSTA!!!!!!!!!!!! MASSAPOSTITUSTA!!!!!!!!!!!! MASSAPOSTITUSTA!!!!!!!!!!!! MASSAPOSTITUSTA!!!!!!!!!!!! MASSAPOSTITUSTA!!!!!!!!!!!!
Minä en ainakaan ollut sitä aiemmin lukenut, joten olipa ihan asiallinen viesti.
asiallinen ja selkeä, kiitos .