http://www.iltalehti.fi/teevee/200611285378790_tv.shtml
Suomalaiset näyttivät talvisodassa, että hyökkäysvaunukin joutuu antamaan periksi rohkeille miehille.
Suomen talvisota
TV1 klo 19.00
OLO oli juhlallinen amerikkalaisen Ben Stroutin sotadokumenttia katsellessa.
Toki olen aina pitänyt talvisodan taistelijoita rohkeuden esikuvina, mutta kyllä minua koko kansan puolesta hivelee nähdä heidän sankaruutensa saavan tunnustusta myös muualla.
Ohjelmaa katsoessani tajusin senkin, että vaikka suomalaisia kuinka eurooppalaistettaisiin tai globalisoitaisiin, niin kyllä täällä talvisodan henki yhä elää.
Sen ytimessä on vanha kunnon sisu, asenne, joka kieltää antamasta periksi, vaikka tappio näyttäisi täysin varmalta.
UUSI kokemus minulle oli myös se, että yhtäkkiä sain katsoa Suomen kohtalohetkiä aivan ulkopuolisen silmin.
Aluksi ohjelma tuntui kyllä aika mahtipontiselta, emmehän me suomalaiset nolostumatta osaa kuunnella ylistystä.
Ohjaaja hehkuttaa tunteita myös näyttämällä Suomen luontoa säteilevinä järvi- ja niittyotoksina - ja leikkaamalla väliin kuvia polttopulloja tankkeihin viskelevistä hurjista lumipukuisista miehistä.
Suomalaisessa ohjelmassa nähtäisiin vain liekit, ei heilimöiviä niittyjä. Ulkomaalaiselle nämä rinnastukset sen sijaan kertovat jotain sellaista, mitä hän ei ennen tiennyt.
VÄHÄN kyllä järkytyin, kun heti alkujuonnossa selitettiin talvisodan kyllä muuttaneen maailmansodan kulkua ratkaisevasti, mutta unohtuneen sittemmin kokonaan.
Haloo, vinkaisin minä, emme me ole unohtaneet talvisotaa! Sen sankareita elää yhä joukossamme. Mannerheim äänestettiin 2004 suurimmaksi suomalaiseksi.
Strout on kuitenkin oikeassa: maailmalla talvisota on jäänyt muiden taistelunäyttämöiden varjoon. Jo siksi tämä dokumentti oli tarpeen tehdä.
Suomalaiset näyttivät talvisodassa, että hyökkäysvaunukin joutuu antamaan periksi rohkeille miehille.
Suomen talvisota
TV1 klo 19.00
OLO oli juhlallinen amerikkalaisen Ben Stroutin sotadokumenttia katsellessa.
Toki olen aina pitänyt talvisodan taistelijoita rohkeuden esikuvina, mutta kyllä minua koko kansan puolesta hivelee nähdä heidän sankaruutensa saavan tunnustusta myös muualla.
Ohjelmaa katsoessani tajusin senkin, että vaikka suomalaisia kuinka eurooppalaistettaisiin tai globalisoitaisiin, niin kyllä täällä talvisodan henki yhä elää.
Sen ytimessä on vanha kunnon sisu, asenne, joka kieltää antamasta periksi, vaikka tappio näyttäisi täysin varmalta.
UUSI kokemus minulle oli myös se, että yhtäkkiä sain katsoa Suomen kohtalohetkiä aivan ulkopuolisen silmin.
Aluksi ohjelma tuntui kyllä aika mahtipontiselta, emmehän me suomalaiset nolostumatta osaa kuunnella ylistystä.
Ohjaaja hehkuttaa tunteita myös näyttämällä Suomen luontoa säteilevinä järvi- ja niittyotoksina - ja leikkaamalla väliin kuvia polttopulloja tankkeihin viskelevistä hurjista lumipukuisista miehistä.
Suomalaisessa ohjelmassa nähtäisiin vain liekit, ei heilimöiviä niittyjä. Ulkomaalaiselle nämä rinnastukset sen sijaan kertovat jotain sellaista, mitä hän ei ennen tiennyt.
VÄHÄN kyllä järkytyin, kun heti alkujuonnossa selitettiin talvisodan kyllä muuttaneen maailmansodan kulkua ratkaisevasti, mutta unohtuneen sittemmin kokonaan.
Haloo, vinkaisin minä, emme me ole unohtaneet talvisotaa! Sen sankareita elää yhä joukossamme. Mannerheim äänestettiin 2004 suurimmaksi suomalaiseksi.
Strout on kuitenkin oikeassa: maailmalla talvisota on jäänyt muiden taistelunäyttämöiden varjoon. Jo siksi tämä dokumentti oli tarpeen tehdä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.