Paskahousut

Olisi sittenkin kannattanut päästää venäläiset menemään sinne Ruotsiin 40-luvulla.
Paskahousut kyykistelivät selän takana ja nyt pilkkaavat heitä puolustaneita suomalaisia.
Ruotsalaiset tekivät kauppaa natsien kanssa ja rahastivat sodalla täysin häikäilemättömästi.
Suomi turvasi Saksaan, koska ei olisi ollut muuten tarpeeksi aseita yms.
Sodan jälkeen puoli miljoonaa suomalaista teki työtä Ruotsin hyvinvoinnin eteen.
Nyt joku valtion elätti pellekirjailija pilkkaa suomalaisia.
Olen todella pahoillani suomalaisten veteraanien puolesta.
191238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Tähän on syynä suomalainen itseriittoinen ja -keskeinen historiankirjoitus.
Halutaan kirjoittaa historiaa "oman mielen mukaan". Totuus on sivuasia.
Ei sillä ole merkitystä, mitä ruotsalaiset tekivät, vaan sillä on merkitystä, mitä suomalaiset tekivät. Siitähän tässä on kyse.

On lisäksi myönnettävä, että ruotsalaiset ovat viisasta sakkia. Ovat menestyneet aina.
Heidän ei ole tarvinnut sotia pitkiin aikoihin.

Äänestä
  • selän taakse piiloon jo kohta 800 vuotta.

    Äänestä

  • suomalaisten kirjoitti:

    selän taakse piiloon jo kohta 800 vuotta.

    Ruotsi viisaine hallitsijoineen vetäytyi 1809 sodassaan pois Suomen puolelta ja jätti Suomalaiset yksin sotimaan venäläisiä vastaan Suomen maaperällä. Lupasivat aloittaa vastahyökkäyksen heti, kun sääolosuhteet sallivat. On pitänyt Ruotsissa huonoja kelejä jo liki 200 vuotta.

    Äänestä

  • Henrik Arnstad kirjoitti:

    Ruotsi viisaine hallitsijoineen vetäytyi 1809 sodassaan pois Suomen puolelta ja jätti Suomalaiset yksin sotimaan venäläisiä vastaan Suomen maaperällä. Lupasivat aloittaa vastahyökkäyksen heti, kun sääolosuhteet sallivat. On pitänyt Ruotsissa huonoja kelejä jo liki 200 vuotta.

    Ruotsin Kaarle äärettömässä viisaudessaan uhkasi baltiansaksalaista Johann Patkulia kuolemantuomiolla siitä hyvästä, kun Patkul arvosteli Kaarlen tekemää aatelisten maantilusten rohmuamista. Maanpakoon hengestä edestä Kaarlen raivoa karannut Patkul järjestikin Puolan Augustuksen ja Venäjän Pietarin tapaamisen Rawa-Ruskassa, mistä käynnistyi Suomeakin sittemmin kurittanut Suuri Pohjan Sota.

    Johann Patkulia ei kuitenkaan ole syyttämine, ellet halua puolustaa yksityisomistusten mielivaltaista kaappaamista valtiolle. Sitten jos sellaista puolustellaan, siitä looginen jatkumo olisi vuosisatoja myöhemmän Neuvostoliiton pakko-kollektivisointien puolustelu.

    Syypää Suureen Pohjan Sotaan ja sen aiheuttamiin kärsimyksiin ml. Suomelle on vain, ainoastaan, pelkästään ja yksinomaan Ruotsin kuningas Kaarle.

    Äänestä

Hyvä, että asia tulee esille. Nähtäväksi jää, uskalletaanko Suomessa vieläkään tuota totuutta puida vai vaietaanko asiasta edelleen. Onhan nyt kuitenkin itsenäisyyspäivä tulossa ja pyhiä sotia pitää muistella niille kuuluvalla arvolla...

Äänestä
  • Suomi ei ollut saksan liittolainen, vai voitko todistaa jotain muuta? Saksa painosti suomelta esim. kauttakulku sopimuksen. Ja pyysi suomea ottamaan osaa Leningradin piiritykseen, johon suomi ei suostunut. Nämä asiat eivät suomesta saksan liittolaista.

    N:liitto painosti talvisodan jälkeen suomea mm. rakentamaan poikkiradan pohjois suomeen, joka rakennettiinkin (tosin se purettiin melkin heti). Lisäksi n.liitto vaati yhtä ja toista, niihin ei suostuttu. Talvisodan aikana saksa sulki suomalais aluksia satamiinsa, estäen sotatarvikkeiden pääsyn maahamme. Toimi kuului osana R-M sopimusta, tekeekö se n:liitosta natsisaksan liittolaisen?

    Talvisodan jälkeen suomi koputti monille oville, yksi avattiin...

    Äänestä

Suomen selän takana pelkäsivät koko sodan ajan että puna-armeija pääsee Suomen läpi Ruotsin rajalle

Sitten kun ei päässytkään niin alkavat syyttää suomalaisia väärästä linjasta sodan aikana

On raukkamaista kansaa

Äänestä
  • ruotsalainen palokuntaa

    Äänestä

  • Ruotsilla oli koko sodan ajan diplomaattisuhteet Neuvostoliittoon.
    Ruotsilla ei ollut mitään pelkoa Neuvostoliiton hyökkäyksestä.

    Äänestä

  • aselevon aikaansaannissa. kirjoitti:

    Ruotsilla oli koko sodan ajan diplomaattisuhteet Neuvostoliittoon.
    Ruotsilla ei ollut mitään pelkoa Neuvostoliiton hyökkäyksestä.

    jopa niin antelias että suostui lahjoittamaan suomelle viallisia ammustarvikkeita.

    Äänestä

Paskahousut ja velliperseet

Äänestä
  • Tiltu ”paljastaa” verbaalisesti ylkevän luonteensa?🤡🤣🤪😂😅👎🇷🇺👎👏

    Äänestä

Ruotsi viilaa Suomea linssiin aina kun tilaisuus.

Äänestä
  • Ruotsi teki viisaasti ja valitsi Naton Suomen perässä! Se kyrsii venäläistä homppelia yhä suunnattomasti!

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ruotsi teki viisaasti ja valitsi Naton Suomen perässä! Se kyrsii venäläistä homppelia yhä suunnattomasti!

    Se ei poista sitä tosiasiaa, että esim. Talvisodassa Ruotsin virallinen kanta oli, ettei Suomea auteta.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Se ei poista sitä tosiasiaa, että esim. Talvisodassa Ruotsin virallinen kanta oli, ettei Suomea auteta.

    Virallinen Ruotsin kanta oli tuo Saksan painostuksesta ja sisäpoliittisista syistä, mutta epävirallisesti Suomea autettiin.
    No nyt olemme Ruotsin kanssa paitsi naapurimaita, niin myös puolustusliitto NATOn jäsenvaltioita, eli aseveljiä.

    Naapurimaahan Venäjäkin on Suomelle, mutta kuten sen toiseen naapurimaahansa, Ukrainaan, hyökkäämisestä käy selvästi ilmi, ei Moskovan rauhantahtoisuuteen naapurimaitaan kohtaan ole luottamista lainkaan.

    Äänestä

Kuljettihan Ruotsi noin 30000 pakolaista Suomen rajalle 2015, Dublinin sopimuksen vastaisesti.

Äänestä
  • Ja Venäjä harrasti täysin samaa ja kuskasi paperittomia pakolaisia rajalle kunnes Suomi sulki rajansa!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ja Venäjä harrasti täysin samaa ja kuskasi paperittomia pakolaisia rajalle kunnes Suomi sulki rajansa!

    Paljonko Venäjältä tuli pakolaisia versus Ruotsista tulleet? Milloin Suomi sulki Ruotsin rajan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ruotsista kirjoitti:

Olisi sittenkin kannattanut päästää venäläiset menemään sinne Ruotsiin 40-luvulla.
Paskahousut kyykistelivät selän takana ja nyt pilkkaavat heitä puolustaneita suomalaisia.
Ruotsalaiset tekivät kauppaa natsien kanssa ja rahastivat sodalla täysin häikäilemättömästi.
Suomi turvasi Saksaan, koska ei olisi ollut muuten tarpeeksi aseita yms.
Sodan jälkeen puoli miljoonaa suomalaista teki työtä Ruotsin hyvinvoinnin eteen.
Nyt joku valtion elätti pellekirjailija pilkkaa suomalaisia.
Olen todella pahoillani suomalaisten veteraanien puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu