Mitä mieltä

jos uskova solmii avioliiton ei uskovan kanssa, vaikka hän olisikin uskoon taipuvainen mutta ei ole uudesti syntynyt uskovainen, antakaa Raamatun mukainen vastaus.
6174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat
  • mielestäni vaikea pulma, vaikka kysymyksessä on vanhempi pari ettei ole enää perheen kasvatusta,mutta henkilökohtaisesti en hyväksy seka avioliittoja, vaikka osapuoli ei ole vastaan uskontoa ainakaan nyt, mutta kun avioliitto on solmittu, onko enää kiinostusta uskoon tätä minä vain pelkään, ettei tulisi mitään pettymystä myöhemmin.

    Äänestä

  • minunkin kirjoitti:

    mielestäni vaikea pulma, vaikka kysymyksessä on vanhempi pari ettei ole enää perheen kasvatusta,mutta henkilökohtaisesti en hyväksy seka avioliittoja, vaikka osapuoli ei ole vastaan uskontoa ainakaan nyt, mutta kun avioliitto on solmittu, onko enää kiinostusta uskoon tätä minä vain pelkään, ettei tulisi mitään pettymystä myöhemmin.

    Henkilökohtaisesti olen mieluimmin yksin kuin uskomattoman naisen kanssa siitä hulimatta että omassakin uskonelämässä on ollut joskus vaikeuksia.

    Vain kaksi Jumalan omaa voi kokea rakkauden kaikki syvyydet kokonaan.
    Tietenkin on järkeviä ja ymmärtäviä ihmisiä ja rakkautta uskomattomassakin puolisossa, että en tuomitse.
    Uskonelämän harjoitus kotona on kovin hankalaa jos toinen ei ole uskossa. Siinä tarvitaan molempia.

    Siunausta
    jari laurila
    Puolisot vetävät omaan suuntaansa aina toista.

    Äänestä

on ehdottomasti kielletty. 2 Kor. 6:14-16

"Älkää ryhtykö epäuskoisten aisapariksi. Mitä tekemistä on keskenään oikeudella ja vääryydellä, mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä? Voivatko Kristus ja Beliar olla yhtä mieltä? Mikä voi liittää uskovan sellaiseen, joka ei usko? Miten jumalien kuvat soveltuvat Jumalan temppeliin?"

Äänestä
  • Noin se on. Uskovan ei pidä edes alkaa seurustelemaan ei-uskovien kanssa. Jos uskoontullessa seurustelee, mutta toinen ei tule uskoon, niin silloin sellainen suhde pitää lopettaa. Paitsi jos on yhteisiä lapsia tai lapsi tulossa, niin sitten tietysti lasten tähden naimisiin.

    Niinpä uskovien ei pidä mennä adventistien kanssa naimisiin ellei adventisti tule uskoon ja sanoudu irti adventismista.

    Äänestä

että on parempi elää uskomattoman kuin uskottoman kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


te olette? kirjoitti:

jos uskova solmii avioliiton ei uskovan kanssa, vaikka hän olisikin uskoon taipuvainen mutta ei ole uudesti syntynyt uskovainen, antakaa Raamatun mukainen vastaus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu