Pedon merkki

tulossa-

Pedon merkki ja sen nimen luku 666

Osa I

Viimeinen taistelu Kristuksen ja saatanan välillä käydään Jumalan sinetistä ja pedon merkistä. Jumala sinetöi omansa sinetillään ja antikristus pakottaa maailman hyväksymään merkkinsä tai tekemään sen mukaan. Kuka on peto ja mikä on sen pedon kuva ja pedonmerkki.

Peto ja pedon kuva

Ilmestyskirjan 13.luvun peto kuvaa sattuvasti paavinvaltaa. Paavinvalta tulee saavuttamaan uudestaan maailmanherruuden ennen Jeesuksen tulemusta. Tämän vallansiirron tekee mahdolliseksi EU:n yksimielisen kannatuksen vaikutuksesta (Ilm.17:12,13) ja ennen kaikkea luopuneen protestanttisuuden ja USA:n luovutettua yhdistetyt voimansa paavinvallalle (Ilm.13:11-18). Näin pedon kuolinhaava paranee ja pimeä kausi ihmiskunnanhistoriassa alkaa jälleen. Demokraattiset valtiot luopuvat uskonnonvapauden periaatteista. Se merkitsee vainojen alkamista kaikkialla maailmassa. kaikkien on kumarrettava ensimmäistä petoa eli paavinvaltaa ja myös pedonkuvaa, eli ensimmäisen pedon hengen ja tavan mukaisesti vainoavaa ja sitä tukevaa valtiomahtia.

Koko maailman on kumarrettava paavinvaltaa (Ilm.13:12). Väärät merkit ja ihmeet seuraavat toisiaan, ja koko maailma tulee villityksi (Ilm.13:13,14). Syntyy valeherätys, jonka vertaista ei ole ollut. Koko maailman pelastukseen uskotaan ja huudetaan ”rauha, rauha”. Koko maailma yhdistyy. Ylikirkko laatii koko maailmalle lakeja, joista yksi on muodostava sen vallan merkin (Ilm.13:15-17). Viimeinen uskonvaino syntyy sen tähden, että on pieni vähemmistö, joka ei kumarra petoa eikä sen mahtia. Tästä kaikesta oli esikuvana kultaisen kuvapatsaan kumartaminen Babylonissa.

Mitä merkitsee pedon ja sen kuvan kumartaminen

Nebukadnessarin kultaista kuvapatsasta oli koko maailman kumarrettava kuoleman uhalla. Vain kolme nuorukaista kieltäytyi ja heidät heitettiin tuliseen pätsiin. Mutta tuli ei heitä vahingoittanut sillä heidän kanssaan oli Jeesus. Kysymys oli Jumalankäskyistä. Älä tee itsellesi Jumalan kuvaa äläkä sitä kumarra tai palvele! Pedon merkin ottivat silloin ne ihmiset jotka rikkoivat Jumalan käskyä.

Samalla tavalla tulee tapahtumaan maailman lopussa. Ylikirkko, jolla on valtiomahti takanaan, antaa käskyjä, jotka ovat Jumalan sanan vastaisia, ja kristityt joutuvat suuren valinnan eteen, kumartaako eli totellako petoa, paavinvaltaa ja sen kuvaa, sitä tukevaa valtiomahtia vai Jumalaa. Taistelu on Jumalan ja ihmiskäskyjen välillä.

Mikä on pedon merkki

Koska peto on katolinen kirkko, täytyy pedon merkin olla sen vallan merkki. Dan.7:25 antikristillinen valta muuttaa ajan ja lain ja 1260 vuotta tämä muutos olisi hänen vallassaan. Pieni sarvi on täsmälleen sama kuin Ilm.13.luvun ensimmäinen peto, siis paavinvalta.
Jokaisen valtakunnan kunnia on sen laissa. Yritys muutella perustuslakia on valtiorikos ja kapinaa. Jumalan käskyt ovat Jumalan valtakunnan hengellisiä periaatteita. Jumalan käskyt ovat uskon koetin. Jumalan käskyn kieltäminen ja ihmiskäskyn totteleminen on Kristuksen herruuden kieltämistä.
Luther sanoo paavinvallasta: ”Nyt tahdomme asettaa vastakkain Jumalan kymmenet käskyt nähdäksemme, miten paavi jumalallisen valtuuden varjolla vain muuttelee ja väärentää lakia.”
Katolinen kirkko on todella tehnyt muutoksia Jumalan lakiin. Toinen käsky on jätetty kokonaan pois, koska kirkossa kumarretaan pyhien kuvia. Jotta lukumäärä saadaan pysymään 10, on viimeinen käsky jaettu kahteen osaan.

Danielin mukaan myös ajassa tulisi tapahtumaan muutos. Ainoa aika, josta kymmenen käskyä puhuu, on sapattikäsky. Raamattu ei missään kehota viettämään sunnuntaita sapatin sijaan. Tämä muutos on tapahtunut täysin ilman Jumalan käskyä tai velvoitusta. Onko ihmisellä lupa muuttaa Jumalan käskyjä? Onko suurimmallakaan kirkolla oikeuta purkaa yhtäkään pienimmistä käskyistä? (matt.5:18,19).

Kuka on muuttanut lepopäivän? Ensimmäiset varmat todisteet että sunnuntaita vietettiin ylösnousemuksen päivänä, ei lepopäivänä, ovat toiselta vuosisadalta. Sapattia vietettiin kristikunnassa, lukuun ottamatta Roomaa ja Aleksandriaa, aina viidennelle vuosisadalle asti. Sunnuntai oli suuressa osassa kristikuntaa yhteisenä jumalanpalveluspäivänä, sapatin ollessa lepopäivä. Jumalanpalvelukset pidettiin sunnuntaina varhain aamulla ja sen jälkeen mentiin normaalisti töihin. Kuka teki sunnuntaista pyhäpäivän? Kuka poisti sapatilta pyhäpäivän merkityksen? Vastaus on selvä: Sen teki katolinen kirkko. Eräs luterilainen piispa sanoo sunnuntain historiaa käsittelevässä teoksessa: ”Jos kokoamme kaiken, mitä historia opettaa sunnuntain alkuperästä ja sunnuntai opin kehityksestä, saamme tulokseksi: Eivät apostolit eivätkä ensimmäiset kristityt ole antaneet sunnuntaille sapatin eli lepopäivän nimeä eikä leimaa. vaan sen ovat tehneet keskiajan kirkko ja skolastiikan opettajat” (Grimelund: Söndagens historia, s.37).

Arkkipiispa Erkki Kaila, Iso Tietosanakirja, ”sunnuntai” :”Alkuseurakunta oli täysin tietoinen sapatin ja sunnuntain erosta. Sunnuntai ei alkuaan ollut lepopäivä, vaan yhteiselle jumalanpalvelukselle pyhitetty. Vähitellen rupesi kirkko kuitenkin vaatimaan että jumalanpalveluksen takia oli työt jätettävä”. Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, ettei lepopäivän muutos ole Jumalan käskyyn perustuva, vaan kirkon toimesta aikaansaatu.

0

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

        "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
        Maailman menoa
        739
        9097
      2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

        Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
        Maailman menoa
        373
        7784
      3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
        Maailman menoa
        160
        5408
      4. William ja Sonja Aiello ERO

        Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
        Kotimaiset julkkisjuorut
        54
        2292
      5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

        Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
        Kotimaiset julkkisjuorut
        6
        2069
      6. Se siitä sitten

        Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
        Ikävä
        82
        1698
      7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

        Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
        Kotimaiset julkkisjuorut
        19
        1646
      8. Ihastumisesta kertominen

        Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
        Ihastuminen
        92
        1381
      9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

        Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
        Maailman menoa
        434
        1310
      10. Stefusika räkättää

        kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
        Kotimaiset julkkisjuorut
        80
        1186
      Aihe