Suomessa on turhaa kansallista

uhoa

Suomen kansallinen uho on tietysti kiva asia ja nostaa rintaa rottingille mutta se on vaan niin saamarin lapsellista.

Olimme muka niin helkkarin hyviä -44, että Stalinin armeija ei saanut Suomea vallattua vaikka tosissaan yritti. Eihän ne tosissaan edes yrittäneet, kunhan vähän antoivat tukkapöllyä ja tahtoivat vaan näyttää kuka on kuka ja mistä kana k...see. Ei me olla eikä olla oltukaan maailman paras soturikansa. Katsokaa mallia vaikkapa 60-luvun vietnamilaisista.

Olemme mukamas maailman paras maa järjestämään urheilukisoja ja maailman paras maa urheilussa ja kaikessa muussakin.

Jos nyt tulisi sota Suomi - Venäjä ei pullamössöistä olisi mihinkään vaan sota olisi ratkennut alle kahdessa viikossa. Vetelät kaljamahaiset pitsanpurijat eivät jaksaisi fyysisesti sodan rasitusta ja ensimmäinen veren näkeminen saisi kaikki huutamaan ja parkumaan äitiä.

Tässä muutama tosiasia Suomesta.

29

1867

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sivviili

      ..no niinhän se on että jokainen kansa tietystikin haluaa korostaa omia ansioitaan..kuuluu ihan normaaliin isänmaallisuuteen ..jopa ranskalaiset on toisen maailmansodan suurimpia voittajavaltioita oman historiankirjoituksensa mukaan...enpä usko että venäläiset mitään leikkisotaa kävivät kesällä -44 kannaksella...kyllä ne ihan tosissaan tännepäin oli tulossa..johan siitä kertoo käytetyt voimavaratkin..ei venäläisillä ollut mitään syytä sääliä suomalaisia silloin sodan riehuessa...

    • sukuluettelot

      Kansallinen uho syntyy kun heikko itsetuntoinen mies etsii minä-kuvalleen vahvistusta omasta suvustaan ja kansastaan. Hän alitajuntaisesti samaistaa historian sankarihahmot itseensä heimosukulaisuuden perusteella, ja kuvittelee itsekin olevansa sankari pelkän heimosuhteen perusteella

      1:4 eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin.

      3:9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.

      • sivviili

        ...nooh jos joku kuvittelee itsensä talvisodan sankariksi vaikkei ollut silloin syntynytkään niin onhan se tietysti hauskaa...öh kollektiiviista sankaruutta.


      • Tappis555

        "Kansallinen uho syntyy kun heikko itsetuntoinen mies etsii minä-kuvalleen vahvistusta omasta suvustaan ja kansastaan. Hän alitajuntaisesti samaistaa historian sankarihahmot itseensä heimosukulaisuuden perusteella, ja kuvittelee itsekin olevansa sankari pelkän heimosuhteen perusteella."

        Nyt selvisi, miksi svedut jauhavat joka paikassa niistä "viikingeistään"! Sinä sen selvitit. Kiitokset.

        Jos Ruotsin vesiltä löytyy pohjasta 5 kertaa 5 metrinen kasa vanhoja lautoja, svedu-proffat rekonstruoivat heti 12m pitkän viikinkilaivan jossa oli kultainen viiri maston huipussa.

        Suomessa jäädään vastaavasti pohtimaan kymmeniksi vuosiksi, että "kyllä siinä on laivan osia mutta täytyy odottaa lopullista varmistusta sille, että se on laiva..." (Niinkuin tuhannen vuotta sitten olisi ollut tapana veistää puuosia ja jemmata niitä meren/järven pohjaan?)

        Muistaakseni Karjaalla on joku tälläinen löytö, josta "ei olla varmoja" onko se löytö, ja Hämeenlinnan Varikonniemessä on ollut taloja vieri-vieressä, ja ympärillä puolustusrakennelma, mutta "ei se ehkä kaupunki ollutkaan ja muurikin on ehkä rakennettu joskus myöhemmin kun talot ovat jo hävinneet..."

        Maanviljelyn varhaisesta alkamisesta todistavat viljakasvien siitepölyt järvien pohjalieju-sedimenteissä, mutta Suomen kohdalta vanhimpia näytteitä ei edes julkaista, ja yleisölle yritetään selittää että "siitepöly on kaukokulkeutumaa..." jostain muualta. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin Ruotsista?

        Missään muualla kuin Suomessa ei oteta huomioon tälläistä kyseenalaisen "kaukokulkeutuman" mahdollisuutta, vaan tutkimustulokset hyväksytään.

        Jotenkin tuntuu siltä, että suomalaisille annetaan tarkoituksellisesti vähätelty kuva menneisyydestään?

        Samoin minkäälaisen positiivisen kuvan muodostamista oman kansallisuuden menneisyydestä pyritään syyllistämään suomalaisten kohdalla, mutta muualla se on aivan normaalia käyttäytymistä, kuten se onkin.


      • sukuluettelot

        Sivuseikka: Paavalin mainitsemat sukuluettelot olivat siis juutalaisten saddukeusten ja fariseusten yritys osoittaa valituimmuuttaan. Nuo sukuluettelot sisälsivät miehen sukulaisuusketjun aina aabrahamiin saakka. Myös Jeesuksesta oli tällaisia sukuluetteloja.

        Mutta Jeesus teki tyhjäksi valituimmuuden todistelemisen sukuluetteloilla sanoessaan juutalaisille näin: "jos te olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja" (Joh.8)

        Mutta ei sankaruus ole sukulaisuussuhteella ansaittua vaan uskosta se on, kuten Paavalikin osoittaa.


    • Jugu

      Tulokset puhuvat puolestaan:

      1722 Venäjä voitti
      1743 Venäjä voitti
      1792 Tasapeli
      1809 Venäjä voitti
      1940 Venäjä voitti
      1944 Venäjä voitti

      Otetaanko vielä 7. erä?

      Vai tunnustetaanko Venäjä vahvemmaksi?

      • unohtui!

        1939 Suomi voitti
        1941 Suomi voitti
        1942 Suomi voitti
        1943 Suomi voitti

        Monta muutakin erää puuttuu tuosta luettelosta, mutta tunnustetaan silti Venäjä vahvemmaksi.


      • Tappis555
        unohtui! kirjoitti:

        1939 Suomi voitti
        1941 Suomi voitti
        1942 Suomi voitti
        1943 Suomi voitti

        Monta muutakin erää puuttuu tuosta luettelosta, mutta tunnustetaan silti Venäjä vahvemmaksi.

        ...
        v.1991: Neuvostoliitto hävisi!!

        Njäh njäh njäh...


    • -nuari-

      Johan jo Ehrnrooth sanoi aikoinaan, kansa, joka ei ole ylpeä itsenäisyydestään tai maastaan, tulee katoamaan..(esim. Saksa, joka melkein katosi ww2 jälkeen, mutta on nykyään olemassa ja ylpeitä omasta maastaan[paitsi ehkä ei nyt lähi-historiastaan]).

      Ja onko mukama olemassa maata, joka ei pidä itsekehusta?!

    • Miehenkuva

      Katselin jokin aika takaperin netistä Puolustusvoimien esittelyfilmin erikoisjoukkojen toiminnasta.
      Kovat oli pojilla varusteet ja samalta näytti, kuin poikasena leikitty inkkarisota, pum, pum.
      Siinä tietysti oletettiin, että vihollinen tulee tuohon muutaman kymmenen metrin päähän, missä se nujerretaan.
      Nato nujersi kuitenkin Serbian Kosovon sodassa reilusti yli tuhannen kilometrin päästä.
      Ei taida suomipojan aseet niin pitkälle kantaa ?

    • Blythe

      "Eihän ne tosissaan edes yrittäneet, kunhan vähän antoivat tukkapöllyä ja tahtoivat vaan näyttää kuka on kuka ja mistä kana k...see."

      Anna todisteita väitteellesi.

      "Katsokaa mallia vaikkapa 60-luvun vietnamilaisista."

      Vietnamilaiset hävisivät sotilaallisesti kaikki taistelut.

      "Jos nyt tulisi sota Suomi - Venäjä ei pullamössöistä olisi mihinkään vaan sota olisi ratkennut alle kahdessa viikossa. "

      Edelleenkään sinulla ei ole mitään todisteita. Paitsi titenkin itsesi..mutta sinuna en rinnastaisi Suomalaisia kaltaiseesi luuseriin.

    • meikämie

      Suomen kansallisuho on näkyvämpää kuin muualla maailmassa, koska kansakuntamme on nuori. Minusta se on vaan mukavan raikasta, verrattuna siihen kansallisuhoon, joka on jokaisen ruotsalaisen ja ranskalaisen takaraivossa. Se on niin syvällä oleva tunne, että sitä ei edes tiedosteta.

      Sen takia se onkin vaarallisempaa kuin suomalainen rehellinen oman kansan ja kulttuurin arvostaminen. Mitä tulee nykyhetken "pullamössöön" niin mitä luulisit, eiköhän yleisen kansanterveyden paraneminen aika hyvin tasapainota kurjuudensietokyvyn alenemista. Sotiamme taistelleet nuorukaiset ja vanhukset olivat monesti kroonisesti aliravittuja, vähintääkin lapsuudessa nälkää nähneitä, kovia sairauksia sairastaneita jne. Tätä emme nykyään ole, kiitos suomalaisen hyvinvointivaltion.

      • Tappis555

        Kyllä urheilusta osataan olla jonninverran ylpeitä, mutta kun esim. koulujen oppimistuloksia vertaillut PISA-indeksi osoitti Suomen koululaiset OECD-maiden parhaimmistoksi, opetusministerimme, se eukko-jonka-nimi-ei-tuu-mieleen, kertoi asiasta lähes anteeksipyydellen.

        "Anteeksi ruotsalaiset, että olette tyhmempiä kuin me."

        Jos Suomesta löydät "kansallisuhoa", niin mitä nimitystä pitää käyttää muiden maiden vähemmänpoljetusta kansallistunteesta?

        Sanat ei riitä.


      • Kriittisyyttä

        Mihin perustuu käsityksesi Suomen nuoruudesta ? Vertaahan esim YK:n osanottajamaiden ikiä !


      • Tappis555
        Kriittisyyttä kirjoitti:

        Mihin perustuu käsityksesi Suomen nuoruudesta ? Vertaahan esim YK:n osanottajamaiden ikiä !

        ...tuhannen vuotta, vaikka oma koko kansan kattava keskushallinto on näillä näkymin ollut olemassa vasta v.1808 lähtien.

        Afrikassa nämä kolonistit, -vai mitä kommunisteja ne olivat?, sotkivat useita kansoja t. heimoja samoihin valtioihin eikä siitä seurannut muuta kuin ikävyyksiä. Keinotekoisista valtioista ei tule kansakuntia koskaan.

        Kansallisvaltio on ainoa yksikkö jossa voidaan rakentaa 'hyvinvointivaltio'.


      • meikämie
        Kriittisyyttä kirjoitti:

        Mihin perustuu käsityksesi Suomen nuoruudesta ? Vertaahan esim YK:n osanottajamaiden ikiä !

        Suomalainen kansallsiutnen on pitkälti 1800-luvun viimeisen vuosikymmen ja 1900-luvun tuote. Ensimmäsiet merkit siitä nähtiin 1800-luvulla. Eli suomalaisella kansallistunteella on parhaimmillaankin ikä vain alle parisataa vuotta, ehk äsata vuotta.

        Ruotsissa ikää on varmasti sellaiset 300 vuotta. Ruotsalaiset ruotsalaistivat Skånea ja suomalaisia jo 1700-luvulla, mikä on selvä osoitus vahvasta kansallistunnosta. Venäjän kansallistunto nousi samalle tasolle vasta 1900-luvun alussa. Suomessa taas "suomalaistamista" taisi esiintyä 1930-1950-luvuilla, mutta silloinhan se kohdistui suomenkielisiin ja saamenkielisiin.

        Sitä en kiistä, että jonkinlainen käsitys suomalaisuudesta on satoja vuosia vanha, ensimmäisiä merkkejä siitä löytyy jo 1500-luvulta. Se ei ole kuitenkaan sama asia kuin kansallistunne.


      • BoBo
        meikämie kirjoitti:

        Suomalainen kansallsiutnen on pitkälti 1800-luvun viimeisen vuosikymmen ja 1900-luvun tuote. Ensimmäsiet merkit siitä nähtiin 1800-luvulla. Eli suomalaisella kansallistunteella on parhaimmillaankin ikä vain alle parisataa vuotta, ehk äsata vuotta.

        Ruotsissa ikää on varmasti sellaiset 300 vuotta. Ruotsalaiset ruotsalaistivat Skånea ja suomalaisia jo 1700-luvulla, mikä on selvä osoitus vahvasta kansallistunnosta. Venäjän kansallistunto nousi samalle tasolle vasta 1900-luvun alussa. Suomessa taas "suomalaistamista" taisi esiintyä 1930-1950-luvuilla, mutta silloinhan se kohdistui suomenkielisiin ja saamenkielisiin.

        Sitä en kiistä, että jonkinlainen käsitys suomalaisuudesta on satoja vuosia vanha, ensimmäisiä merkkejä siitä löytyy jo 1500-luvulta. Se ei ole kuitenkaan sama asia kuin kansallistunne.

        ruotsalaiset ruotsalaistivat amerikkaakin 1700-luvulla suomalaisilla (ko. skånen porukka). Sitten vielä loukkaantuvat kun muisto jumalanpalveluksessa kulki siniristi ensin...

        Mitä olisi suomi ilman kieltä? Ei onnistunut ruotsalaistaminen vaikka kokonaisten kylien miehet laitettiin sotaan (=kuolemaan) ja tilalle laitettiin "ruotseja". Eikä onnistunut venäläinenkään vaikka määräsi suomenkielen laittomaksi...

        missä suomenkieli, siellä suomi.


    • BoBo

      provoa... jotenkin kaksiviikkoa kuullostaa tutulta..

    • turiset

      Juuri luin suomalaista kertomaa talvisodasta "ylittäen inhimillisen kestävyyden rajat, Suomen sotilaat..."
      Siis. Vain kuollut on ylittänyt inhimillisen kestävyyden rajat.

      Petturisuomalaiset johtajat.
      Molotov - Ribbentrob on muka petosta.
      Moskovan rauhansopimuksessa Suomi luovutti mm. itäisen Karjalan, johtajien allekirjoitukset vakuutena. Se ei kuitenkaan haitannut mitään koska suomalaiset saavat allekirjoitella mitä tahansa koska ne eivät sido ketään mihinkään.
      Jos jotain muuta maata uhataan, niin se ei ole lieventävä asia, vaan senkin maan tulee noudattaa sitoumustaan. Suomea taas ei mikään sopimus koskaan sido koska aina olemme olleet niihin pakotettuja.

      • oikeita...

        Suomea ei ole tuomittu kansakuntana tai valtiona natsismista eikä sitä ole myöskään kv. historiantutkimuksessa laskettu ns. akselivaltoihin. Jo pelkästään siitä yksinkertaisesta syystä, että tämän kaltaista liitto- tai valtiosopimusta maittemme välillä ei ole ollut.

        Jatkosotaa edeltävien kuukausien aikana saadut tiedustelutiedot useilta eri suunnilta tukivat maamme johdon tekemiä ratkaisuja ja selittävät täysin selkeästi sen pakon minkä eteen me kansana olimme joutuneet. Yksinkertaistetusti kaikki oli jo alkanut syksyllä 1939, jolloin Neuvostoliiton laajennuspyrkimykset Suomen suhteen jäivät kesken ja olisimme joutuneet joka tapauksessa Neuvostoliiton agressioiden kohteeksi. Olihan Saksan kannalta selkeästi lyhyempi tie hyökätä kohti Pietaria ja Moskovaa Suomenlahden eteläpuolitse. Vanha sanonta hyökkäys on paras puolustus pitää jatkosodan syttymisen kohdalla enemmän kuin paikkaansa. Jos emme olisi olleet itse aktiivisia, olisi maamme joutunut sotatantereeksi Neuvostoliiton manööverin toimesta joka tapauksessa vuoden 1941 aikana. Tätä käsitystä tukee jatkosotaa edeltäneet tiedustelutiedot.


      • joo taas...
        oikeita... kirjoitti:

        Suomea ei ole tuomittu kansakuntana tai valtiona natsismista eikä sitä ole myöskään kv. historiantutkimuksessa laskettu ns. akselivaltoihin. Jo pelkästään siitä yksinkertaisesta syystä, että tämän kaltaista liitto- tai valtiosopimusta maittemme välillä ei ole ollut.

        Jatkosotaa edeltävien kuukausien aikana saadut tiedustelutiedot useilta eri suunnilta tukivat maamme johdon tekemiä ratkaisuja ja selittävät täysin selkeästi sen pakon minkä eteen me kansana olimme joutuneet. Yksinkertaistetusti kaikki oli jo alkanut syksyllä 1939, jolloin Neuvostoliiton laajennuspyrkimykset Suomen suhteen jäivät kesken ja olisimme joutuneet joka tapauksessa Neuvostoliiton agressioiden kohteeksi. Olihan Saksan kannalta selkeästi lyhyempi tie hyökätä kohti Pietaria ja Moskovaa Suomenlahden eteläpuolitse. Vanha sanonta hyökkäys on paras puolustus pitää jatkosodan syttymisen kohdalla enemmän kuin paikkaansa. Jos emme olisi olleet itse aktiivisia, olisi maamme joutunut sotatantereeksi Neuvostoliiton manööverin toimesta joka tapauksessa vuoden 1941 aikana. Tätä käsitystä tukee jatkosotaa edeltäneet tiedustelutiedot.

        "Suomea ei ole tuomittu kansakuntana tai valtiona natsismista eikä sitä ole myöskään kv. historiantutkimuksessa laskettu ns. akselivaltoihin."

        Kerro tietoniekka missä historiantutkimuksessa Suomea ei laskettu akselivaltoihin? Kaikissa ulkomaisissa jutuissa mitä mä olen lukenut Suomi seisoo samassa rintamassa Saksan, Japanin, Italian, Romanian ym. muiden Saksan lakeijoiden kanssa.

        "Jo pelkästään siitä yksinkertaisesta syystä, että tämän kaltaista liitto- tai valtiosopimusta maittemme välillä ei ole ollut."

        Antikomitern-sopimukseen liittyminen oli aika paha pala länsiliittoutuneille. Yksi niistä syistä miksi Englanti julisti sodan Suomelle.

        "Jatkosotaa edeltävien kuukausien aikana saadut tiedustelutiedot useilta eri suunnilta tukivat maamme johdon tekemiä ratkaisuja ja selittävät täysin selkeästi sen pakon minkä eteen me kansana olimme joutuneet."

        Oliko Neuvostoliitto hyökkäämässä Suomeen kesällä 1941? Lue nyt uudestaan jatkosodan taustoja ennen kuin tuollaista syötät :D

        "Yksinkertaistetusti kaikki oli jo alkanut syksyllä 1939, jolloin Neuvostoliiton laajennuspyrkimykset Suomen suhteen jäivät kesken ja olisimme joutuneet joka tapauksessa Neuvostoliiton agressioiden kohteeksi."

        Voi, voi. Samaan pakettiin vaan talvisota ja jatkosota. Vaikka jatkosota oli oikeasti vain osa saksalaisten Barbarossaa. Laput pois silmiltä!!!

        " Tätä käsitystä tukee jatkosotaa edeltäneet tiedustelutiedot."

        Mitkä tiedustelutiedot?? Poika puhuu omiaan :D


    • Ubii

      aina turhaa, tuli se mistä tahansa. Kunpa ihmiset tajuaisivat olla pyrkimättä osalliseksi muiden tekoihin. Keskittyisivät nyt perkele vain omiin saavutuksiinsa.

    • edes yksi

      asia missä Suomi on mukamas maailman PARAS.

      Semmosta asiaa ei löydy ja kohta kuollaan muutenkin viinan juontiin koko lössi.

      • meikämie

        - Kilpailukyky.
        - Terveydenhoidon laatu-menosuhde.
        - Puolustusvoimien hinta-laatusuhde
        - Rauhanturvaaminen
        - Peruskoulutus
        - Päivähoito

        Jne...


      • lienee ainoo
        meikämie kirjoitti:

        - Kilpailukyky.
        - Terveydenhoidon laatu-menosuhde.
        - Puolustusvoimien hinta-laatusuhde
        - Rauhanturvaaminen
        - Peruskoulutus
        - Päivähoito

        Jne...

        ja sekin on saatu köyhiä kyykyttämällä. Se kyykyttäminen taas ei ole edes vaikeetakaan, ohjataan vaan lakien voimin rahat miljonääreille.

        Muut mitä mainitset on pelkkää todistamatonta legendaa. Missä ja kenen toimesta on mitattu puolueettomastai vaikkapa Rauhanturvaaminen. Vai mitä sillä tarkoitat, että oltas rauhanturvaajina maailman paras kansa?

        Puolustusvoimat taasen ovat pelkkää pitsanpurijoita ja pullamössön litkijöitä, jotka eivät tosisodassa pärjäisi päivääkään metsässä ilman coca-colaansa ja tietsikkapelejään. Valitettava totuus.

        Joskus oltiin hyviä urheilussa ja sotimisessakin mutta ne ajat ovat olleet ja menneet.


      • sanoitkin

        jo yhden asian... ja sen lisäksi suomalaiset ovat maailan parhaita suvaitsemaan kaikkia saatanan kusipäitä...


      • meikämie
        lienee ainoo kirjoitti:

        ja sekin on saatu köyhiä kyykyttämällä. Se kyykyttäminen taas ei ole edes vaikeetakaan, ohjataan vaan lakien voimin rahat miljonääreille.

        Muut mitä mainitset on pelkkää todistamatonta legendaa. Missä ja kenen toimesta on mitattu puolueettomastai vaikkapa Rauhanturvaaminen. Vai mitä sillä tarkoitat, että oltas rauhanturvaajina maailman paras kansa?

        Puolustusvoimat taasen ovat pelkkää pitsanpurijoita ja pullamössön litkijöitä, jotka eivät tosisodassa pärjäisi päivääkään metsässä ilman coca-colaansa ja tietsikkapelejään. Valitettava totuus.

        Joskus oltiin hyviä urheilussa ja sotimisessakin mutta ne ajat ovat olleet ja menneet.

        Suomen puolustusvoimat on tällä hetkellä mahdollisesti historiansa iskukykyisin ja tulivoimaisin. PV on saati kehitettyä tasolle, jolla se pystyy torjumaan niin suuren maahyökkäyksen, strategisen iskun kuin sotilaallisen painostuksen sekä suojelemana Suomen rajoja ja antamaan virka-apua tarvittaessa poliisille. Viimeisellä viittaan siihen, että armeijalla on yksiköitä, jotka on koulutettu olemaan ampumatta "kapinoitsijoita", toisin kuin monen muun maan armeijalla sekä erikoisyksiköihin.

        Suomen puolustusvoimat ovat Pohjoismaiden parhaat ja hakkaavat monen eurooppalaisen NATO-maan kulissiarmeijan. Vain suurilla sotilasmahdeilla, kuten Saksalla, Ranskalla ja Isolla-Britannialla lienee Suomen armeijaa parempi, joskaan ei kovin paljon partempi ameija. Heikäläisten joukot vaan sopivat paremmin hyökkäyssotaan, mutta meilläpä onkin PUOLUSTUSvoimat.

        Mitä tulee suomalaisene sotilasainekseen, niin henki voittaa aineen. Asevelvollisista 80% tahtoo puolustaa maataan, joten kun henki on kunnossa, niin se teräksinen kunto kyllä hioutuu ennen sotaa harjoitusten aikana ja viimeistään taisteluissa esille. Eliittijoukoissamme taas on vain todella korkealuokkaista ainesta ja ne ovat riittävät nopeiden tilanteiden hallintaan. Suuri hyökkäys vaatii sellaisia valmisteluja, että Suomella on aikaa aina kouluttaa ja laihduttaa reservinsä.


    • Komposiittilajeerinkititaani

      Eikö 40-luvun lopulla ja 50-luvulla syntyneet ole se oikea pullamössö-sukupolvi.

      Kun sodan jälkeen olot paranivat ja tapahtui jyrkkä elintason nousu. Pienille lapsille oli tapana syöttää niin sanottua pullamössöä.

      Eli nykyiset 50-60-vuotiaat ovat se paljon puhuttu pullamössösukupolvi.

    • GEORGE NORTH 1500-LUKU

      Tässä kaikki paitsi allekirjoittaneen provosoivat kommentit ovat lainattuja internet-linkeistä. Jos ei muuta, niin herättääpä varmaan keskustelua suuntaan ja toiseen...Ainakin toivon keskustelua asiasta. Hyvä vain, jos joku saa tyrmättyä olettamukseni entisistä ajoista...

      Vanhat kartat eivät varmasti ole kaikki mustaa-valkoisella, eli ei kukaan osannut 1000 vuotta sitten piirtää maisemia prikuulleen oikeaan scaalaan. Näissä linkeissä suurimmassa osassa paikat ja tapahtumat on re-scaalattu vastaamaan todellisia maisemia.

      http://www.histdoc.net/history/desc1561.html

      Seuraavassa artikkelissa ihme kommentti, jonka todenperäisyyttä ei liene voida koskaan todistaa.

      "It is so large a country that It once was called a kingdome"

      Edelleen hämmästyttää otsikko Swedland, Gotland and Finland. Olen nähnyt useita kuvia netissä vanhoista kartoista, joissa esiintyy nuo Gootit.

      The Description of Swedland, Gotland, and Finland
      by George North.

      The description of Finland, after the authorities of Seba. Mounster.
      FInlande is called a fayre Countrye, because it is more pleasaunter then Swecia. Plini seemeth to name it Finnonia, of the bowing arme or bosome of the sea Finnonicus. It is so large a Countrye, that it once was called a kyngdome, but now it hath onely the title of a Dukedome. The Sclanons in this passed age did inhabite there, whych nacion used the Grecian language, so lang as Moschus was Lorde ouer them. But now it is vnder the crown of Suecia, and doth use the rites and ceremonies of the Western Church. Muche wyne is transported thither out of Spayne, by the sea Balchic, which the people of the Country much desyreth, onely to exhillerat their myndes. The inhabitants professed Christe after the Swecians, vnder Eric then king of Swecia. This Country doth excell Suedia, in corne and grain, both for plenty and goodnes, because it is for the most part playne, and not so fenny or hylly as Swecia is.

      There be trym townes in Finland, as Gusta, a towne fortified for the warres, Abo their Byshops sea, Rasburg, Wiburg, Karelia a Dukedome. Abo is not far distant from Uplandia, Viburg is situated at the extreme borders and farthest boundes of all Fynlande, towards and against the Russes and Muschouites. It is the chiefe and principal place where theyr Soldiours and Garisons do lye, that defendes and kepes those people from inuadyng the Countrye. It is also a Marte town of great trafficke, whereunto the Ruthines doo often frequent. They saye that the Northe pole dothe ryse ouer this town, aboue the horisont. 61. degrees and a halfe, and they nomber the length to be. 78. They account the degrees of Stockholme to be in breadth. 61. and in length. 64. The Finnons haue continual warres wyth the Muscouites in the arme or bosome of the sea Finnonicus: usyng in Summer the ayde of Shyppes, and in Wynter they combat upon the Ise. Howe populous was this country and others lying about it, manye great and wyse men doo wytnes, as Methodius, Martir, Jordanus, Gothus, and Paulus Diaconus, the which Aucthors do wryte that this people dyd swarme out lyke Bees. And they call these Northe Regions the Store house or Garnar of Nacions, and chieflye of them are proceded these name folowing:

      Of the Countrye The Gothes.
      Ostrogothes
      Westrogothes.
      Gepides.
      Samogets.
      Mallagets.
      Hunes.
      Amasons.
      Cimbrians. The The Parthians.
      Swedians.
      Lõgobardiãs
      Turcilingtãs.
      Auarians.
      Herulians.
      Winulians.
      Sueuians.
      Bulgarians.
      The The Suicers.
      Taliphaliãs.
      Danes.
      Sclauons.
      Rugiuans.
      Alanians.
      Burgundiãs.
      Sembrians.
      Liuonians. The The Scirians.
      Nortmaniãs.
      Pictians.
      Carpians.
      Caipians.
      Caibians.
      Cimerians.
      Dacians.

      The Inhabitantes of Fynland do speake twoo sundry languages. From Wiburg to Berga or Sibbena, they do for the most part speake the Sclauon tong, but near the Sea coaster they vse at thys present the Swecian language, and in the myddest of the Country, theyr proper speeche. And on the lymeth and borders, they occupy both. Wherefore in manye places their Preachers do preache and interpretate the Scriptures in bothe tounges. The Swedish language, and the same that the Gothes, the Danes, et the Norwaies do vse, is one, but that they haue sundry pronouncinges, and proper accentes in voyce. They do also agree muche wyth the Germaines, as for example suche as can speake or vnderstand the Germain tong, may here reade the Lordes prayer in the Swecian language, whereby the maye fudge the difference of their speeches.

      The Lordes prayer in the
      Swecian Language.
      Fader vuar som er i himulum,
      heiligat vuarde dit namen,
      tilkomen tit rike,
      sckeddin vuillige som i himulum so opo iordene,
      vuar taglig brodh gif os itag
      verlath os vuaren schuld so vni verlatten vuare sckuldiger,
      och inledhos icke i frestilse,
      vt an lo'ss i froonda. Amen.

      --------------------------------------------------------------------------------
      Source: The Description of Swedland, Gotland, and Finland by George North. Facsimile print. Scholars' Facsimiles & Reprints, New York, 1946.
      Originally, printed by John Awdely. London, 1561.

      --------------------------------------------------------------------------------
      In modern orthography:
      Finland is called a fair country, because it is more pleasant than Sweden. Plini seems to name it Finnonia, of the bowing arm or bosom of the Guld of Finland. It is so large a country, that it once was called a kingdome, but now it has only the title of a Dukedome. The Sclanons in this passed age inhabited there, which nation used the Greek language, so long as Moscow was lord over them. But now it is under the crown of Sweden, and does use the rites and ceremonies of the Western Church. Much wine is transported to there out of Spain, by the sea Baltic, which the people of the country much desires, only to exhilarate their minds. The inhabitants professed Christ after the Swedes, under Eric then king of Sweden. This country does excel Sweden, in corn and grain, both for plenty and goodness, because it is for the most part plain, and not so fenny or hilly as Sweden is.
      There are trym towns in Finland, as Gusta, a town fortified for the wars, Abo their Bishops see, Raseburg, Wiburg, Karelia a Dukedome. Abo is not far distant from Upland, Viburg is situated at the extreme borders and farthest bounds of all Finland, towards and against the Russes and Muscovites. It is the chief and principal place where their soldiers and garnisons do lie, that defends and keepe those people from invading the Country. It is also a market town of great traffic, whereunto the Ruthenians do often frequent. They say that the North pole does rise over this town, above the horisont, 61. degrees and a half, and they number the length to be 78. They account the degrees of Stockholm to be in breadth 61 and in length 64. The Finns have continual wars with the Muscovites in the arm or bosom of the Guld of Finland: using in summer the aid of ships, and in Winter they combat upon the ice. How populous was this country and others lying about it, many great and wise men do witness, as Methodius, Martir, Jordanus, Gothus, and Paulus Diaconus, the which authors do write that this people did swarm out like bees. And they call these northern regions the store house or granary of nations, and chiefly of them are proceded these name following:

      (list of nations)

      The inhabitants of Finland do speak two sundry languages. From Wiburg to Borgå or Sibbo, they do for the most part speak the Sclauon tongue, but near the sea coast they use at this present the Swedish language, and in the middle part of the country, their proper speech. And on the 'lymeth' and borders, they occupy both. Wherefore in many places their preachers do preach and interpret the Scriptures in both tonges. The Swedish language, and the same that the Gothes, the Danes, and the Norwegians do use, is one, but that they have sundry pronouncings, and proper accents in voice. They do also have much in common with the Germans, as for example such as being able speak or understand the German tongue, may here read the Lords prayer in the Swedish language, whereby the 'maye fudge' the difference of their speeches.

      --------------------------------------------------------------------------------
      Back to the history page.
      To the top.

      http://www.histdoc.net/history/desc1561.html
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/history_europe.html

      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd/german_settlements_800_1400.jpg
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd/germanic_roman_486_1923.jpg

      ehkä paras kaikista on tämä linkki:

      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/baltics.html

      Tässäkin näkyy suomalaisten kansojen levinneisyys..
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd_1911/shepherd-c-053.jpg

      GOOTTIEN LIIKKET:
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd_1911/shepherd-c-045.jpg

      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd/christianity_dev_1300.jpg

      Ruotsin pienuus vuonna 814 ?
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd_1911/shepherd-c-054-055.jpg

      Tässä näkyy se kummallinen Quaenland ~ Kainuunmaa, josta puhutaan aikoinaan suurena Kuningaskuntana...

      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/europe_814_colbeck.jpg
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd_1911/shepherd-c-058-059.jpg

      Ruotsi ja Norja kasvavat suuriksi...
      Valkoinen maa on valloittamatta ? Mitä aluetta mahtaa olla kyseessä ? Vieläkö on rippeitä mahdollisesta myyttisestä Suomalaisrotuisesta kuningaskunnasta ?

      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd/europe_mediterranean_1097.jpg

      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/europe_12thcentury_1884.jpg

      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd/europe_mediterranean_1190.jpg

      Tästä sitten alkaa Ruotsin ja Venäjän ruletus maassamme ainakin näiden karttojen mukaan...

      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd/europe_1360.jpg
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd/russian_growth_1300_1796.jpg
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd/europe_mediaeval_commerce.jpg
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/europe_15th_colbeck.jpg
      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/shepherd/europe_1560.jpg

      Löydätte näitä nyt varmasti itsekin tästä eteenpäin...

      http://www.lib.utexas.edu/maps/map_sites/hist_sites.html

      Onkohan Kalevan pojat saaneet nimensä Lontoon viereen joskus ?
      http://iam.classics.unc.edu/map/download/area_b2_dload.pdf

      Vuonna 380
      http://www.geocities.com/Athens/Acropolis/6200/b380.html#380

      Vuonna 420
      http://www.geocities.com/Athens/Acropolis/6200/b420.html#420

      Vuonna 460
      http://www.geocities.com/Athens/Acropolis/6200/b460.html#460

      Vuonna 540
      http://www.geocities.com/Athens/Acropolis/6200/b540.html#540

      Lisää mielenkiintoisia sivuja:
      http://alabamamaps.ua.edu/historicalmaps/europe/northern_europe/norway-sweden.html

      http://www.ub.uit.no/northernlights/eng/maps00.htm
      Tuolla on siis paljon muitakin historiallisia karttasivuja.

      esim. vuodelta 1 ajanlaskumme alusta. Finnit eli me suomalaiset olemme tribe- Ruotsissa. On siellä ikävä kyllä Svionitkin eli Sweonit eli Swedens..

      http://www.euratlas.com/time1.htm
      Katso miten kaikki kehittyi näiden karttojen kertoman mukaan...
      http://www.euratlas.com/time/nw0001.htm

      Mutta jossain tuossa vuoden 1000 ja 1220 välillä siis menetimme vapautemme noin 700 vuodeksi.

      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/baltics_1000.jpg

      vrt.

      http://www.lib.utexas.edu/maps/historical/baltics_1220.jpg

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe