Voisiko joku viisas selittää, mihin perustuu tämä
hätäkaste, kun en Raamatusta ole löytänyt sellaista.
Eräs ihminen sanoi, että hänen lapsellensa suoritettiin sairaalassa hätäkaste, mutta kun lapsi ei kuollutkaan, vaan toipui niin sen jälkeen pappi toimitti vielä uuden kasteen ristijäisissä.
Onko tämäkin uudestikastamista?
Miksi papin pitää vahvistaa hätäkaste? Missä kohtaa Raamatussa niin on kirjoitettu?
Kirkolla siis on kolme erilaista kastetta:
1. lapsikaste
2. hätäkaste
3. aikuisten kaste
Raamattu kun ei tunne, kuin yhden kasteen:
Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu!
Hätäkaste
52
986
Vastaukset
- Kyselen vaan !
Montako ehtoa sinä löydät Kristuksen antamasta lähestyskäskystä, joka on siis pelkkä käsky, eikä suinkaan jokin laki tai asetus, josta olisi jokin sanktio määrätty!
Matteus 28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - pelastaa
Hätäkaste
Jos lapsen pelätään kuolevan eikä pappi pääse heti toimittamaan kasteen sakramenttia, tulee jonkun kirkon jäsenen tai muun kristityn kastaa lapsi puhtaalla vedellä kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Hätäkasteesta on ohjeet kirkkokäsikirjassa.
Hätäkaste tunnetaan useissa lapsikasteen sallivissa kirkoissa, koska kasteella on perustava merkitys PELASTUKSEN varsinaisena sakramenttina. Hätäkasteen kaava sisältää vain sakramentin pätevyyteen välttämättä kuuluvan osan, kastamisen vedellä kolmiyhteisen Jumalan nimeen: ”[N.N. (etunimet),] minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.” Sen jälkeen kastaja lukee Isä meidän -rukouksen ja lausuu Herran siunauksen.
Hätäkaste on kirkkolain mukaan papin vahvistettava. Kirkollisten toimitusten kirjassa (kirkkokäsikirja) on hätäkasteen vahvistamisen kaava. Vahvistaminen ei tarkoita sitä, että hätäkaste olisi jotenkin heikompi sakramentti kuin normaali kaste, vaan sitä, että se kirkon nimissä julkisesti tunnustetaan kristilliseksi kasteeksi. Sen jälkeen kastettu ihminen voidaan merkitä kastettujen kirjaan. - Hoc est
Luterilainen ajatus ns. yleisestä pappeudesta on tässä ositttain takana. Eli, jos ei ole mahdollista suorittaa kastetta normaalissa järjestyksessä jonkin hätätilanteen, kuten mahd. kuoleman vaaran takia, voi kuka kristitty hyvänsä suorittaa hätäkasteen....Esim. sanomalla "Minä kastan sinut (nimi) Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen (ja valella vettä kolme kertaa...jos on käytettävissä). Sitten voi lukea uskontunnustuksen ja Isä meidän rukouksen.
Mikäli henkilö ei kuollekkaan, voidaan myöhemmin toimittaa KASTEEN VAHVISTAMINEN, mutta kastetta itsessään ei toimiteta uudestaan. Tilannetta voi verrata siihen, että jotkut menevät maistraatissa naimisiin, mutta myöhemmin toimitetaan avioliiton vahvistaminen kirkossa. Kyse ei ole uudesta vihkimisestä, vaan Jumalan siunauksen pyytäminen sille, joka on jo tehty.- Raamattua
sanotaan, että papin pitää VAHVISTAA hätäkaste.
Eikö hätäkaste olekaan Jumalan työtä, kuten taval-
linen lapsikaste, koska se pitää vielä vahvistaa???
Siis se Jumalan työ riippuu ihmisen vahvistamisesta.
Ompa erikoinen oppi. - Hoc est
Raamattua kirjoitti:
sanotaan, että papin pitää VAHVISTAA hätäkaste.
Eikö hätäkaste olekaan Jumalan työtä, kuten taval-
linen lapsikaste, koska se pitää vielä vahvistaa???
Siis se Jumalan työ riippuu ihmisen vahvistamisesta.
Ompa erikoinen oppi."Jos pelätään kastamattoman lapsen kuolevan eikä pappia saada ajoissa paikalle, tulee kirkon jäsenen toimittaa kaste vedellä kolmiyhteisen Jumalan nimeen. Hätäkasteen voi toimittaa myös muu kristitty. Läsnä tulee olla todistajia, mikäli mahdollista. Hätäkasteesta on viipymättä ilmoitettava asianomaiseen kirkkoherranvirastoon. Hätäkaste vahvistetaan kirkkokäsikirjan ohjeiden mukaisesti. (KJ 2:14) . Samoin menetellään aikuisen hätäkasteessa."
- raamatussa
Väärennetyssa raamatussakaan ei ole kaikkia sanoja mitä saatanan palvojat keksivät kuten esimerkiksi:
-lapsikaste
-hätälapsikaste
-kolminaisuusoppi
-perisynti
jne...
Saatanan palvelijoilla on koko maailmaa kattava järjestö joka keksii koko ajan uusia saatanallisuuksia ja sitä miten saada ihmiset entistä enemmä uskomaan kaikkiin jumalattomuuksiin. Saatanalle palveluksia tekevä kristinusko keksii kaikkia keinoja saadakseen itselleen valtaa ja jotta saatana olis tyytyväinen.
Niin että tuota maailman suurinta terroristijärjestöä ollaan tukemassa taloudellisesti oltiin sen jäseniä tai ei. Ihmisoikeuksia ei juuri voi enempää mikään järjestö loukata kuin mitä kristinusko on aikaan saanut murhaamalla omia uskovaisiakin satojen vuosien ajan ja kaikilla Jumalan ja Jeesuksen vasytaisilla toiminnoilla kuten lapsikastekkin on nyt kun eivät enään uskalla noitina lapsia kiduttaa ja polttaa niinkuin aikoinaan tekivät...- pikaisesti taas
Sinulle mielenvikaiselle voisi olla parempi kyllä huolehtia vain lääkkeiden otosta ajallaan ja niiden ajanmukaisuudesta.
- ollut,,,
pikaisesti taas kirjoitti:
Sinulle mielenvikaiselle voisi olla parempi kyllä huolehtia vain lääkkeiden otosta ajallaan ja niiden ajanmukaisuudesta.
eipä sinullakaan ole parempaa osoitettavaa kuin oma saatanallisuuden turhuus!
- JÄRKEVILLE
pikaisesti taas kirjoitti:
Sinulle mielenvikaiselle voisi olla parempi kyllä huolehtia vain lääkkeiden otosta ajallaan ja niiden ajanmukaisuudesta.
Raamatun ja ennenkaikkea Jeesuksen opetuksien ja tekojen mukaan lapsia ei tule kastaa ja siksi Jeesus siunasi lapsia. Kaikki lapsekasteet ovat siten selvyydellä jumalattomuuden osoituksia.
AINOA OIKEA JA TODISTETTAVASTI OIKEA JUMALALLINEN LAPSIKASTE ON ÄIDIN LAPSIVESIKASTE JA SITÄ EI PIRUKAAN OLE VIELÄ VOINUT LAPSELTA RIISTÄÄ!
- Raamatussa
Raamatussa niiden puolesta, joita ei oltu ehditty kastaa ennen kuolemaa, tehtiin vielä kaste henkilön kuoleman jälkeen. Oliko kyse kuolleesta lapsesta, niin tarkasti ei mainita. Kaste on kuitenkin tärkeä asia pelastuksen kannalta.
1. Kor. 15:29
Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?
Jotta kukaan ei ehtinyt kuolla ennen kastetta, niin koko perhe kastettiin heti kiireesti.
Ap. t. 16:33
Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.- huomata
että Paavali tuomitsi nuo kuolleiden puolesta teh-
dyt kasteet. Joten se siitä kasteen pelastavasta
vaikutuksesta. - paavali.
huomata kirjoitti:
että Paavali tuomitsi nuo kuolleiden puolesta teh-
dyt kasteet. Joten se siitä kasteen pelastavasta
vaikutuksesta.En minä siinä kyllä mitään Paavalin tuomitsemista näe. Paavalihan perustelee kuolleiden ylösnousemusta tavalla kastaa kuolleiden puolesta.
Oliko kyse kastamattomana kuolleesta lapsesta? mahdollisesti.
29 Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?
29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta? - yläpäätäsi
paavali. kirjoitti:
En minä siinä kyllä mitään Paavalin tuomitsemista näe. Paavalihan perustelee kuolleiden ylösnousemusta tavalla kastaa kuolleiden puolesta.
Oliko kyse kastamattomana kuolleesta lapsesta? mahdollisesti.
29 Mitä muutoin ne, jotka kastattavat itsensä kuolleitten puolesta, sillä saavat aikaan? Jos kuolleet eivät heräjä, miksi nämä sitten kastattavat itsensä heidän puolestaan?
29 Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?29 Mitä muuten ne....saavat sillä aikaan????"
Eivät yhtään mitään!!!!!!! - paavali.
yläpäätäsi kirjoitti:
29 Mitä muuten ne....saavat sillä aikaan????"
Eivät yhtään mitään!!!!!!!eihän siinä mitään pisteitä ole keskellä koko ajatusta ja jaetta. kiistahan koski sitä, onko kuolleitten ylösnousemusta vai ei. kyse ei ollut kasteen oikeutuksesta ollenkaan tuossa kohtaa, vaan kiista koski ylösnousemusta, jonka toiset kielsivät kokonaan,
perhekunnittain kastaminen poisti kuitenkin kuolleiden puolesta kastamisen, koska perhekunnittain kastettiin kaikki perheenjäsenet, niin silloinhan kukaan perheenjäsenistä ei kuollut kastamattomana, ja kuolleiden lapsien puolesta kastaminen loppui,
Room. 14:9
Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra. [Ap. t. 10:36,42]
1. Kor. 15:12
Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? [Mark. 12:18]
1. Kor. 15:29
Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta? - ei pelaa
paavali. kirjoitti:
eihän siinä mitään pisteitä ole keskellä koko ajatusta ja jaetta. kiistahan koski sitä, onko kuolleitten ylösnousemusta vai ei. kyse ei ollut kasteen oikeutuksesta ollenkaan tuossa kohtaa, vaan kiista koski ylösnousemusta, jonka toiset kielsivät kokonaan,
perhekunnittain kastaminen poisti kuitenkin kuolleiden puolesta kastamisen, koska perhekunnittain kastettiin kaikki perheenjäsenet, niin silloinhan kukaan perheenjäsenistä ei kuollut kastamattomana, ja kuolleiden lapsien puolesta kastaminen loppui,
Room. 14:9
Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra. [Ap. t. 10:36,42]
1. Kor. 15:12
Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? [Mark. 12:18]
1. Kor. 15:29
Mitä varten sitten jotkut antavat kastaa itsensä kuolleiden puolesta? Ellei kuolleita lainkaan herätetä, miksi he kastattavat itsensä näiden puolesta?niin sille ei voi mitään.
Kysymys on HEISTÄ---ei meistä!!!!!!!!!!!
- JÄRKEVILLE
Raamatun ja ennenkaikkea Jeesuksen opetuksien ja tekojen mukaan lapsia ei tule kastaa ja siksi Jeesus siunasi lapsia. Kaikki lapsekasteet ovat siten selvyydellä jumalattomuuden osoituksia.
AINOA OIKEA JA TODISTETTAVASTI OIKEA JUMALALLINEN LAPSIKASTE ON ÄIDIN LAPSIVESIKASTE JA SITÄ EI PIRUKAAN OLE VIELÄ VOINUT LAPSELTA RIISTÄÄ!- logos,
Jeesus ei kastanut sen paremmin aikuisia kuin ei lapsiakaan silloin käytössä olleella Johanneksen vesikasteella. Kyse oli vanhan liiton ajasta.
Jeesus asetti kristillisen kasteen kaikille kansoille vasta kuolemansa jälkeen viimeisinä sanoinaan maan päällä ennen taivaaseen astumista. Kristillinen kaste on lapsen kastamisista Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen, seurakunnan eli Kristuksen ruumiin jäseneksi. Oksastamista jaloon viinipuuhun pieneksi oksaksi ja taimeksi. - EI ASETTANUT
logos, kirjoitti:
Jeesus ei kastanut sen paremmin aikuisia kuin ei lapsiakaan silloin käytössä olleella Johanneksen vesikasteella. Kyse oli vanhan liiton ajasta.
Jeesus asetti kristillisen kasteen kaikille kansoille vasta kuolemansa jälkeen viimeisinä sanoinaan maan päällä ennen taivaaseen astumista. Kristillinen kaste on lapsen kastamisista Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen, seurakunnan eli Kristuksen ruumiin jäseneksi. Oksastamista jaloon viinipuuhun pieneksi oksaksi ja taimeksi.Jeesus ei asettanut lapsikastetta vaan lapsikasteen on saatanallisuuden edustajat asettaneet.
- one baptism
EI ASETTANUT kirjoitti:
Jeesus ei asettanut lapsikastetta vaan lapsikasteen on saatanallisuuden edustajat asettaneet.
Kastettahan ei ole mitenkään porrastettu ihmisen iän mukaan, vaikka vauvalla on kaikkein parhaimmat mahdollisuudet ottaa armosta vastaan ilman omia suorituksia koko Jumalan valtakunta armosta.
Kaste on yksi sama uuden liiton veriliiton osallisuus kastettavan iästä riippumatta "hen baptisma" jossa hen on lukumäärää yksi tarkoittava sana.
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Kastamalla ja opettamalla tehdään Jeesukselle opetusLAPSIA.
Uudestikastamalla ja kaatamalla heitä tehdään lahkolaisia ja villitsevien henkien peräsäjuoksijoita ja muita käännynnäisiä. - mathetes
logos, kirjoitti:
Jeesus ei kastanut sen paremmin aikuisia kuin ei lapsiakaan silloin käytössä olleella Johanneksen vesikasteella. Kyse oli vanhan liiton ajasta.
Jeesus asetti kristillisen kasteen kaikille kansoille vasta kuolemansa jälkeen viimeisinä sanoinaan maan päällä ennen taivaaseen astumista. Kristillinen kaste on lapsen kastamisista Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen, seurakunnan eli Kristuksen ruumiin jäseneksi. Oksastamista jaloon viinipuuhun pieneksi oksaksi ja taimeksi.Jeesus asetti Kristillisen kasteenmuodon jo Johanneksen aikaan kun hän kävi kasteella Jordanin virrassa!
Lue siis tuo Raamatun jae ymmärryksellä!
(Matt 3:14 "Mutta tämä esteli häntä sanoen:
"Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus".
Silloin hän salli sen hänelle.
16 "Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä"!
17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi:
"Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt"!)
Kaste on koko uskon pelastuksen huipennus jossa Jumala on läsnä Pyhän Henkensä kanssa ja jossa on koko pelastusvanhurskauden täyttymys, elikä syntien anteeksisaamisen syyttömäksi julistaminen lopullisesti Kristuksen ristinsovituksen tähden, uskon kautta!!!
Jakeista käy hyvin selville se kuinka on Jumalalle mieleistä juuri se, että tottelemme hänen tarkoittamaansa pelastusjärjestystä! Elikä ensin evankeliumin sanoman kautta kuulla pelastussanoma Jeesuksessa ja sitten uskon kautta ottaa hänet vapahtajakseen ja sitten uskon perusteella kaste Kristukseen jossa Jumala vuodattaa Pyhän Henkensä uskovan ylle, joka on sekä ymmärrykseksi että voimaksi hänen uskonvaellukseensa! - Joh 14:26!
Johanneksen kasteen julistushan oli se, että vain ne ihmiset jotka tekivat parannuksen ja ottivat vastaan tuon sanoman, vain heidät kastettiin, muut jäivät ilman kastetta!
Jeesus meni pidemmälle ja sanoi, että siinä - "täyttyy kaikki vanhurskaus", eli uskon kautta tullut puhdistuminen ja syyttömäksi julistaminen, jossa on mukana Jumalan koko mielisuosio kun ihminen on käynyt uskovien kasteella!!!
Evankeliumi pitää julistaa kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille ja jotka sen uskoivat, heidät tuli uskovina kastaa! Järjestys on aivan selkeä! Ensin usko Jeesukseen ja sitten vesikaste! - pelkkä vesikaste
mathetes kirjoitti:
Jeesus asetti Kristillisen kasteenmuodon jo Johanneksen aikaan kun hän kävi kasteella Jordanin virrassa!
Lue siis tuo Raamatun jae ymmärryksellä!
(Matt 3:14 "Mutta tämä esteli häntä sanoen:
"Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle:
"Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus".
Silloin hän salli sen hänelle.
16 "Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä"!
17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi:
"Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt"!)
Kaste on koko uskon pelastuksen huipennus jossa Jumala on läsnä Pyhän Henkensä kanssa ja jossa on koko pelastusvanhurskauden täyttymys, elikä syntien anteeksisaamisen syyttömäksi julistaminen lopullisesti Kristuksen ristinsovituksen tähden, uskon kautta!!!
Jakeista käy hyvin selville se kuinka on Jumalalle mieleistä juuri se, että tottelemme hänen tarkoittamaansa pelastusjärjestystä! Elikä ensin evankeliumin sanoman kautta kuulla pelastussanoma Jeesuksessa ja sitten uskon kautta ottaa hänet vapahtajakseen ja sitten uskon perusteella kaste Kristukseen jossa Jumala vuodattaa Pyhän Henkensä uskovan ylle, joka on sekä ymmärrykseksi että voimaksi hänen uskonvaellukseensa! - Joh 14:26!
Johanneksen kasteen julistushan oli se, että vain ne ihmiset jotka tekivat parannuksen ja ottivat vastaan tuon sanoman, vain heidät kastettiin, muut jäivät ilman kastetta!
Jeesus meni pidemmälle ja sanoi, että siinä - "täyttyy kaikki vanhurskaus", eli uskon kautta tullut puhdistuminen ja syyttömäksi julistaminen, jossa on mukana Jumalan koko mielisuosio kun ihminen on käynyt uskovien kasteella!!!
Evankeliumi pitää julistaa kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille ja jotka sen uskoivat, heidät tuli uskovina kastaa! Järjestys on aivan selkeä! Ensin usko Jeesukseen ja sitten vesikaste!Johannes mestattiin ja Johanneksen kaste lakkasi. Johanneksen kaste ei ollut vielä Kristillinen kaste, joka tuli myöhemmin, vasta helluntaina.
2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
7 Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä. - elikkä valehtelet
" Montako ehtoa sinä löydät Kristuksen antamasta lähetyskäskystä, joka on siis pelkkä käsky, eikä suinkaan jokin laki tai asetus, josta olisi jokin sanktio määrätty! "
Matteus 28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Tosiasioita sivuten; Kansakuntiin kuuluuvat kaikenikäiset ja kaikenkokoiset sekä miehet että naiset ja myöskin terveet ja sairaat, sekä vammaiset että vammattomat kuten myös orjat ja vapaat, eli aivan kaikki ihmiset säätyyn ja ikään katsomatta. - mathetes
pelkkä vesikaste kirjoitti:
Johannes mestattiin ja Johanneksen kaste lakkasi. Johanneksen kaste ei ollut vielä Kristillinen kaste, joka tuli myöhemmin, vasta helluntaina.
2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan".
3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella".
4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen".
5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.
7 Heitä oli kaikkiaan noin kaksitoista miestä.Johannes kastaja ja Jeesus elivät vielä kun Jeesus antoi uskovilleen oikean Kristillisen kasteen muodon Jordanin virrassa!!! Jeesus siis antoi kasteen muodon elossa olessaan ennen kuolemaansa, ei kuolemansa jälkeen!!!
Kyllä Herra antaa ymmärryksen näihin asioihin kunhan sitä vain häneltä nöyrtyy pyytämään!
Siunausta! - ikuistettu
mathetes kirjoitti:
Johannes kastaja ja Jeesus elivät vielä kun Jeesus antoi uskovilleen oikean Kristillisen kasteen muodon Jordanin virrassa!!! Jeesus siis antoi kasteen muodon elossa olessaan ennen kuolemaansa, ei kuolemansa jälkeen!!!
Kyllä Herra antaa ymmärryksen näihin asioihin kunhan sitä vain häneltä nöyrtyy pyytämään!
Siunausta!Uskonsa puolesta vainonut ja kuolleet kristityt ikuistivat Jeesuksen kasteen muodon Jordanilla mosaikkikuvissa. Jeesus on kumartuneena eteenpäin, kun Johannes valelee vettä kastettavan päälle. Kyseessä on valelukaste, jolla Jeesus vihittiin ylimmäisenpapin tehtävään Ms.lain mukaan 30 vuoden iässä. Kenenkään muun päälle ei Pyhä Henki tullut, kuin Jeesuksen päälle Johanneksen kasteessa.
Hepr. 1:5
Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
Hepr. 5:5
Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; - on...
one baptism kirjoitti:
Kastettahan ei ole mitenkään porrastettu ihmisen iän mukaan, vaikka vauvalla on kaikkein parhaimmat mahdollisuudet ottaa armosta vastaan ilman omia suorituksia koko Jumalan valtakunta armosta.
Kaste on yksi sama uuden liiton veriliiton osallisuus kastettavan iästä riippumatta "hen baptisma" jossa hen on lukumäärää yksi tarkoittava sana.
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Kastamalla ja opettamalla tehdään Jeesukselle opetusLAPSIA.
Uudestikastamalla ja kaatamalla heitä tehdään lahkolaisia ja villitsevien henkien peräsäjuoksijoita ja muita käännynnäisiä.Mutta on raamattu.
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Joh. 15:17 Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
Ap.t 6:7 Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.
KÄSKIKÖ JEESUS KASTAA LAPSIA???
=============================== - jooo...
elikkä valehtelet kirjoitti:
" Montako ehtoa sinä löydät Kristuksen antamasta lähetyskäskystä, joka on siis pelkkä käsky, eikä suinkaan jokin laki tai asetus, josta olisi jokin sanktio määrätty! "
Matteus 28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Tosiasioita sivuten; Kansakuntiin kuuluuvat kaikenikäiset ja kaikenkokoiset sekä miehet että naiset ja myöskin terveet ja sairaat, sekä vammaiset että vammattomat kuten myös orjat ja vapaat, eli aivan kaikki ihmiset säätyyn ja ikään katsomatta.KÄSKIKÖ JEESUS KASTAA LAPSET????
================================
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Joh. 15:17 Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
Ap.t 6:7 Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi. - siis kaikki
jooo... kirjoitti:
KÄSKIKÖ JEESUS KASTAA LAPSET????
================================
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Joh. 15:17 Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
Ap.t 6:7 Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.Jeesus ei antanut mitään määräystä eikä rajausta kastettavaien joukolle. Tuli kastaa kaikki kansat.
Lupaus kasteessa saatavasta syntien anteeksisaamisesta ja Pyhän Hengen lahjan saamisesta julistettiin teille ja teidän lapsille. Kastaminen käynnistyi nopeasti perhekunnittain tapahtuvaksi.
Kristityt ovat kastaneet lapsensa Kristuksen ruumiin eli seurakunnan jäseniksi jo 2000 vuotta.
Lasten kastamiseen vihamielisesti suhtautuvia hurmahenkisiä uskonlahjoja perusti toisella vuosituhannella joukko kristillisen kirkon piiristä erotettuja, jotka vaativat jo aikaisemmin kastetuilta kristityiltä uutta kastetta liittymisen ehtona omaan lahkoonsa.
Ks. esim.googlesta uudestikasteen eli anabaptismin historia. - tietenkin
on... kirjoitti:
Mutta on raamattu.
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Joh. 15:17 Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
Ap.t 6:7 Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.
KÄSKIKÖ JEESUS KASTAA LAPSIA???
===============================Kastamalla ja opettamalla tehdään Jeesukselle opetusLAPSIA.
Joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin LAPSI ei pääse sinne sisälle. Sallikaan lasten tulla sisälle Jumalan valtakuntaan ja saada Pyhän Hengen lahjan.
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin KASTE Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. SILLOIN te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]
39 Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja TEIDÄN LAPSIA, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä -- keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu." [Jes. 57:19; Joh. 10:16; Ef. 2:13]
Kastaminen käynnistyi proselyyttikasteen tapaan perhekunnittain (Apt.16-luku). Viiden erikseen mainitun kastetun perheen lisäksi kastettuja perheitä oli tietenkin paljon muita. Kristityt on kaikki kastettuja seurakunnan jäseniä.(1.Kor.12:13)
Hepr. 2:13
ja taas: "Minä panen uskallukseni häneen"; ja taas: "Katso, minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!"
1. Piet. 2:2
ja halatkaa niinkuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen, - Nämä mainitsemasi
ikuistettu kirjoitti:
Uskonsa puolesta vainonut ja kuolleet kristityt ikuistivat Jeesuksen kasteen muodon Jordanilla mosaikkikuvissa. Jeesus on kumartuneena eteenpäin, kun Johannes valelee vettä kastettavan päälle. Kyseessä on valelukaste, jolla Jeesus vihittiin ylimmäisenpapin tehtävään Ms.lain mukaan 30 vuoden iässä. Kenenkään muun päälle ei Pyhä Henki tullut, kuin Jeesuksen päälle Johanneksen kasteessa.
Hepr. 1:5
Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
Hepr. 5:5
Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";mosaiikit ovat 300-luvulta, jolloin luopumus jo oli
alkanut ja kaikenlaiset harhaopit levinneet seura-
kunnan keskuuteen.
Rooman seurakunnan johtaja oli jo korottanut itsensä
paaviksi ja vaati alaisiltaan kuuliaisuutta. Valta-
taistelu kirkossa oli alkanut. Seurakunnasta oli
tullut laitoskirkko hierarkioineen ja sakrament-
teineen. - mathetes
one baptism kirjoitti:
Kastettahan ei ole mitenkään porrastettu ihmisen iän mukaan, vaikka vauvalla on kaikkein parhaimmat mahdollisuudet ottaa armosta vastaan ilman omia suorituksia koko Jumalan valtakunta armosta.
Kaste on yksi sama uuden liiton veriliiton osallisuus kastettavan iästä riippumatta "hen baptisma" jossa hen on lukumäärää yksi tarkoittava sana.
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Kastamalla ja opettamalla tehdään Jeesukselle opetusLAPSIA.
Uudestikastamalla ja kaatamalla heitä tehdään lahkolaisia ja villitsevien henkien peräsäjuoksijoita ja muita käännynnäisiä.Kirjoitat-
>>>Kastettahan ei ole mitenkään porrastettu ihmisen iän mukaan, vaikka vauvalla on kaikkein parhaimmat mahdollisuudet ottaa armosta vastaan ilman omia suorituksia koko Jumalan valtakunta armosta. - historia tosi
Nämä mainitsemasi kirjoitti:
mosaiikit ovat 300-luvulta, jolloin luopumus jo oli
alkanut ja kaikenlaiset harhaopit levinneet seura-
kunnan keskuuteen.
Rooman seurakunnan johtaja oli jo korottanut itsensä
paaviksi ja vaati alaisiltaan kuuliaisuutta. Valta-
taistelu kirkossa oli alkanut. Seurakunnasta oli
tullut laitoskirkko hierarkioineen ja sakrament-
teineen.historiantutkimuksen, kuten kirkkohistoriankin yksi periaate on se, että mitä lähempänä tapahtumaa tieto on dokumentoitu, sitä luotettavammasta tiedosta on kysymys,
vai meinaatko, että uskonsa puolesta vainoissa kuolleet kristityt olisivat tehneet valheellisia kastekuvia Jeesuksesta Kristuksesta, jolle he kallioon hakattujen päivämäärien perusteella kastoivat myös omat lapsensa,...ja nyt 1900-luvulla syntyneet lahkolaiset tulevat ja sanovat, että he joutuvat helvettiin, kun menivät lapsensa kastamaan Kristuksen ruumiiseen eli seurakuntaan - Raamatunluku
siis kaikki kirjoitti:
Jeesus ei antanut mitään määräystä eikä rajausta kastettavaien joukolle. Tuli kastaa kaikki kansat.
Lupaus kasteessa saatavasta syntien anteeksisaamisesta ja Pyhän Hengen lahjan saamisesta julistettiin teille ja teidän lapsille. Kastaminen käynnistyi nopeasti perhekunnittain tapahtuvaksi.
Kristityt ovat kastaneet lapsensa Kristuksen ruumiin eli seurakunnan jäseniksi jo 2000 vuotta.
Lasten kastamiseen vihamielisesti suhtautuvia hurmahenkisiä uskonlahjoja perusti toisella vuosituhannella joukko kristillisen kirkon piiristä erotettuja, jotka vaativat jo aikaisemmin kastetuilta kristityiltä uutta kastetta liittymisen ehtona omaan lahkoonsa.
Ks. esim.googlesta uudestikasteen eli anabaptismin historia.jäädä vähälle kun tuollaista soopaa syötät.
Jeesus käski saarnata evankeljumia kaikille kan-
soille ja kastaa ne, jotka ottavat sanan vastaan.
Näin opetuslapsetkin toimivat, mutta kirkkolaitokset
eivät välitä seurata heidän esimerkkiään. - Matteuksessa
Raamatunluku kirjoitti:
jäädä vähälle kun tuollaista soopaa syötät.
Jeesus käski saarnata evankeljumia kaikille kan-
soille ja kastaa ne, jotka ottavat sanan vastaan.
Näin opetuslapsetkin toimivat, mutta kirkkolaitokset
eivät välitä seurata heidän esimerkkiään.Jeesuksen itsensä sanoma ja Matteuksen sanatarkasti ylöskirjaama kastekäsky on tallennettu Matteukseen.
ei yli sen mitä kirjoitettu on
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
...
keitä KANSAAN luettiin tuon ajan käsityksen mukaan kuuluviksi
"Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa." - Jeesuksen.....
Matteuksessa kirjoitti:
Jeesuksen itsensä sanoma ja Matteuksen sanatarkasti ylöskirjaama kastekäsky on tallennettu Matteukseen.
ei yli sen mitä kirjoitettu on
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
...
keitä KANSAAN luettiin tuon ajan käsityksen mukaan kuuluviksi
"Kootkaa kansa, pitäkää pyhä seurakuntakokous, kerätkää vanhukset, kootkaa lapset ja rintoja imeväiset; lähteköön ylkä huoneestansa ja morsian kammiostansa."Jeesuksen kyseinen puhe oli opetuslasten kastamisekseksi. Siis ei lasten? Eikä varsinkaan lasten hätäkestepuhe!!!
Saatanallisuuden valheet tuntee Jumalaa ja jeesusta kunnioittavien sielut.
ps
Uuden raamatun (1992) mukaa se on lähetyskäsky. Siis sana #lähetyskäsky# on nyt vastain raamatun kieltoa lisätty raamattuun. Ja se ei voi olla kastekäsky koska raamatussa on selviä osoituksia kasteen valinnan oikeudesta ja siten kysymyksessä on kehoitus!!!
Noin saatana saa raamattua ristiriitaisemmaksi!!! - mathetes
ikuistettu kirjoitti:
Uskonsa puolesta vainonut ja kuolleet kristityt ikuistivat Jeesuksen kasteen muodon Jordanilla mosaikkikuvissa. Jeesus on kumartuneena eteenpäin, kun Johannes valelee vettä kastettavan päälle. Kyseessä on valelukaste, jolla Jeesus vihittiin ylimmäisenpapin tehtävään Ms.lain mukaan 30 vuoden iässä. Kenenkään muun päälle ei Pyhä Henki tullut, kuin Jeesuksen päälle Johanneksen kasteessa.
Hepr. 1:5
Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"?
Hepr. 5:5
Niinpä Kristuskaan ei itse korottanut itseänsä ylimmäisen papin kunniaan, vaan hän, joka sanoi hänelle: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin";Mitähän jos pysyttäisiin nyt kuitenkin vain siinä Raamatun selkeässä ilmoituksessa!? Vai mitä!? Jätetään nuo muinaiset taideteokset argeologien iloksi!
Olen usein jo tuonut esiin täällä ettei uusitestamentti tunne valelukasteen muotoa, joka on Kreik, "ranoo/rantisma"! Sellaista kasteenmuotoa ei siis tunneta lainkaan kun ihmisiä uudentestamentin kirjoituksissa kastetaan, joka on siis oikeasti uskoville veteen upottaen suoritettava kastemuoto, eli Kreik, "baptizoo"! Tämä Baptizoon kastemuoto on jokaisessa uudentestamentin kastetta käsittelevässä jakeessa, mutta ei lainkaan "valelukastetta" =(ranoo/rantisma)! - kristittyjä
mathetes kirjoitti:
Mitähän jos pysyttäisiin nyt kuitenkin vain siinä Raamatun selkeässä ilmoituksessa!? Vai mitä!? Jätetään nuo muinaiset taideteokset argeologien iloksi!
Olen usein jo tuonut esiin täällä ettei uusitestamentti tunne valelukasteen muotoa, joka on Kreik, "ranoo/rantisma"! Sellaista kasteenmuotoa ei siis tunneta lainkaan kun ihmisiä uudentestamentin kirjoituksissa kastetaan, joka on siis oikeasti uskoville veteen upottaen suoritettava kastemuoto, eli Kreik, "baptizoo"! Tämä Baptizoon kastemuoto on jokaisessa uudentestamentin kastetta käsittelevässä jakeessa, mutta ei lainkaan "valelukastetta" =(ranoo/rantisma)!Raamatussa ei todellakaan missään sanota, että kastettava olisi mennyt kokonaan veden alle kastettaessa, ei missään kohtaa. Sellaiset sanonnat kuin paljon vettä, astua veteen, nousta rannalle jne. eiväthän ne samaa tarkoita, kuin mennä kokonaan veden alle upotuksiin. Vain egyptiläiset sotajoukot upotettiin veteen, kun he yrittivät matkia Israelilaisten kastetta pilvessä ja meressä heidän ylittäessä Punaista Merta, jossa oli todella paljon vettä.
- mathetes
kristittyjä kirjoitti:
Raamatussa ei todellakaan missään sanota, että kastettava olisi mennyt kokonaan veden alle kastettaessa, ei missään kohtaa. Sellaiset sanonnat kuin paljon vettä, astua veteen, nousta rannalle jne. eiväthän ne samaa tarkoita, kuin mennä kokonaan veden alle upotuksiin. Vain egyptiläiset sotajoukot upotettiin veteen, kun he yrittivät matkia Israelilaisten kastetta pilvessä ja meressä heidän ylittäessä Punaista Merta, jossa oli todella paljon vettä.
Kirjoitat-
>>>Raamatussa ei todellakaan missään sanota, että kastettava olisi mennyt kokonaan veden alle kastettaessa, - bapditzoo
mathetes kirjoitti:
Kirjoitat-
>>>Raamatussa ei todellakaan missään sanota, että kastettava olisi mennyt kokonaan veden alle kastettaessa,bapditzoo tarkoittaa kaikenlaista veden, veren tai öljyn kosketusta. yleensä sanaa käytetään pesemistä tarkoittavissa tilanteissa.
Israelin koko kansa sai saman bapditzoon eli kasteen ylittäessään Punaista Merta "kuivin jaloin", Jumalan vesi-ihmeen kautta.
vihollisen sotajoukot upotettiin mereen heidän yrittäessä matkia Israelin kansan kastetta
kasteen esikuva on peseminen ja VT:n pesot, peseminen aloitetaan ylhäältä päästä, eikä päinvastoin - mathetes
bapditzoo kirjoitti:
bapditzoo tarkoittaa kaikenlaista veden, veren tai öljyn kosketusta. yleensä sanaa käytetään pesemistä tarkoittavissa tilanteissa.
Israelin koko kansa sai saman bapditzoon eli kasteen ylittäessään Punaista Merta "kuivin jaloin", Jumalan vesi-ihmeen kautta.
vihollisen sotajoukot upotettiin mereen heidän yrittäessä matkia Israelin kansan kastetta
kasteen esikuva on peseminen ja VT:n pesot, peseminen aloitetaan ylhäältä päästä, eikä päinvastoinKirjoitat-
>>>bapditzoo tarkoittaa kaikenlaista veden, veren tai öljyn kosketusta. - ihmisiä jota sinä et osaa
jooo... kirjoitti:
KÄSKIKÖ JEESUS KASTAA LAPSET????
================================
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Joh. 15:17 Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
Ap.t 6:7 Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.Käski kastaa aivan kaikki. Lue Matteus 28.
- sinäkin
ihmisiä jota sinä et osaa kirjoitti:
Käski kastaa aivan kaikki. Lue Matteus 28.
Lapsikasteesta ei ole minun raamatussa joten sinulla on oma raamattu.
Uskovaiset valehtelee ja sekin todistaa ketä palvelevat Jumalan ja Jeesuksen nimissä. - havainto
sinäkin kirjoitti:
Lapsikasteesta ei ole minun raamatussa joten sinulla on oma raamattu.
Uskovaiset valehtelee ja sekin todistaa ketä palvelevat Jumalan ja Jeesuksen nimissä.et ole mikään kristitty.
kristittyjen lapsen on kastettu kristityiksi. - sinä syntinen valehtelija
sinäkin kirjoitti:
Lapsikasteesta ei ole minun raamatussa joten sinulla on oma raamattu.
Uskovaiset valehtelee ja sekin todistaa ketä palvelevat Jumalan ja Jeesuksen nimissä.Matteus 28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." - Kristukseen uskova
havainto kirjoitti:
et ole mikään kristitty.
kristittyjen lapsen on kastettu kristityiksi.Ilmeisesti tuon kirjoittajan taustalla on jokin Teuvossa vaikuttava paha riivajahenki.
- tekopyhä
havainto kirjoitti:
et ole mikään kristitty.
kristittyjen lapsen on kastettu kristityiksi.En ole Jumalan ja Jeesuksen nimissä saatanan palvelijana toimiva tekopyhä murhaaja järjestön kannattaja.
- on hukassa
sinä syntinen valehtelija kirjoitti:
Matteus 28
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."Sinulla on edelleen hukassa lapsikaste määräys!
Sitä ei ole raamatussa koska raamatussa on aikuisillekkin valinta oikeus!
Eli piilosaatanallisuuden uhri olet. - ei osaa vastata
on hukassa kirjoitti:
Sinulla on edelleen hukassa lapsikaste määräys!
Sitä ei ole raamatussa koska raamatussa on aikuisillekkin valinta oikeus!
Eli piilosaatanallisuuden uhri olet.aloitusviestiin???
Missä kohtaa Raamattua käsketään suorittamaan
hätäkaste??????????? - pelastus.
ei osaa vastata kirjoitti:
aloitusviestiin???
Missä kohtaa Raamattua käsketään suorittamaan
hätäkaste???????????Pelastuksella on aina kiire,ettei ihminen ehdi kuolla ennen kastetta ja osallisuutta syntien pesusta ja Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. kaste tehtiin koko perheelle heti jopa keskellä yötä Raamatussa. se oli melkoinen hätäkaste silloin. pelastuksella on aina kiire.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
kastamaton ei-kristitty lahkolapsi on vielä Arkin ulkopuolella. - todella
pelastus. kirjoitti:
Pelastuksella on aina kiire,ettei ihminen ehdi kuolla ennen kastetta ja osallisuutta syntien pesusta ja Kristuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta. kaste tehtiin koko perheelle heti jopa keskellä yötä Raamatussa. se oli melkoinen hätäkaste silloin. pelastuksella on aina kiire.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]
kastamaton ei-kristitty lahkolapsi on vielä Arkin ulkopuolella.noin julmaa, tuo oppi hätäkasteesta????
Miten on sitten kohtuun kuolleen lapsen laita????
Eihän ryöväriäkään kastettu!!!!!!
On teillä julma kuva Jumalasta, joka on rakkaus
ja armahtavainen. - totuus>>>>>
ei osaa vastata kirjoitti:
aloitusviestiin???
Missä kohtaa Raamattua käsketään suorittamaan
hätäkaste???????????Jos puhut Jumalan sanan raamatusta niin
EI MISSÄÄN KOHTAAN!!!
Hätälapsikaste ja lapsikaste eivät ole raamatullisia ilmaisuja vaan saatanallisuuksien valheita! - apu tuli heti
todella kirjoitti:
noin julmaa, tuo oppi hätäkasteesta????
Miten on sitten kohtuun kuolleen lapsen laita????
Eihän ryöväriäkään kastettu!!!!!!
On teillä julma kuva Jumalasta, joka on rakkaus
ja armahtavainen.Jeesus asetti kasteen vasta kuolemansa jälkeen, koska ei ole enää fyysisesti läsnä muutoin kuin sakramenttien aineiden ja sanan kautta.
"Henki ja vesi ja veri pitävät yhtä kasteessa"
vanginvartijankin perhe oli tilanteessa, jolloin oli erityinen kiire kastaa kaikki koko perhe heti keskellä yötä
Ap. t. 16:33
Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti - ymmärtää
apu tuli heti kirjoitti:
Jeesus asetti kasteen vasta kuolemansa jälkeen, koska ei ole enää fyysisesti läsnä muutoin kuin sakramenttien aineiden ja sanan kautta.
"Henki ja vesi ja veri pitävät yhtä kasteessa"
vanginvartijankin perhe oli tilanteessa, jolloin oli erityinen kiire kastaa kaikki koko perhe heti keskellä yötä
Ap. t. 16:33
Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin hetiettä Jeesus on läsnä henkensä kautta nytkin.
Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni,
siinä minä olen heidän keskellään."
Ei ryövärikään tarvinnut mitään hätäkastetta,
kuten ei vanginvartijakaan.
Kiire oli ainoastaan pelastua, koska vartija kysyi:
Mitä minun pitää tehdä, että pelastuisin?"
Vastaus oli selvä: USKO HERRAAN JEESUKSEEN, NIIN
SINÄ PELASTUT, SAMOINKUIN SINUN PERHEKUNTASI".
Vanginvartija perheineen uskoi Paavalia ja pelastui!!!
Sen kasteen kanssa ei olisi ollut mitään kiirettä
mutta kun he uudestisyntyivät, niin he halusivat ottaa uudestisyntymisen peson.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190