Ei voi kuin ihmetellä kun lukee näitä kirjoituksia ja seuraa mitä mediassa puhutaan Fortumin hinnankorotuksista ja kuluttajien reagoinnista. En ota kantaa siihen miten tempoilevaa yrityksen toiminta oli mutta minusta on säälittävää miten kateellista suomen kansa on. Jos todella kuvittelette voivanne vaikuttaa johdon optioihin sähköyhtiötä vaihtamalla, olette niin väärässä että sääliksi käy. Helsingin Sanomat (1.12.) kertoo, että sähkön vähittäismyynnin osuus vuoden 2005 liikevoitosta oli n. 2,3 prosenttia joka on ihmiset oikeesti aika vähän.
Ja vielä muistuttaisin, että ne monet yhtiöt joihin olette nyt joukolla vaihtaneet nostivat myös hintojaan n. 10 %:lla mutta eivät ole aikeissakaan tuota korotusta peruuttaa, onnittelut hyvästä valinnasta.
Toivotaan tosiaan, että valtionyhtiö Fortum poistuisi kokonaan markkinoilta ja erotetaan koko johto. Unohdetaan myös mikä on se prosenttiosuus joka optiotuloista päätyy veroina valtion kassaan ja toivotaan, että ulkomaille veronsa maksavat urheilijamiljonäärit käyvät lapissa tänä talvena oiken urakalla örveltämässä, jotta edes osa näistä sadoista miljoonista päätyvät suomalaistenkin hyväksi. Totuushan on, että jos teet rahasi urheilemalla ja maksamalla verot muualle olet sankari mutta auta armias jos olet kouluttautunut, kannat vastuuta, maksat verosi suomeen ja sitten sinut palkitaan kunnolla, oletkin jo hylkiö.
Eipä minulla muuta, rauhaisaa joulua kaikille...
Fortum vs. kateellinen kansa
10
402
Vastaukset
- sitä mieltä
että muualla asuvan urheilijan pitäisi maksaa veronsa kahteen kertaan? ja vaikka esim. räikkönen haluaisi maksaa veroja suomeen, olisi hänen vietettävä suomessa yli 70 vuorokautta ja se ei vaan ole mahdollista työnsä takia. ja mitä niihin optioihin tulee, niin kyllähän se raja olisi johonkin vedettävä. fortumin tarkoitus valtion yhtiönä on ollut tuottaa järkevän hintaista energiaa suomalaisille. nyt ollaan jo aika kaukan siitä kun jo pelkkien optioiden osuus normaalin kotitaluoden sähölaskusta on parisataa euroa vuodessa! kateellisuutta fortumin johtoa kohtaa? en tiedä, mutta mua henkilökohtaisesti vituttaa maksaa turhasta kun ei sitä rahaa niin perkeleesti ole muutenkaan. luulisi että niillekin riittäisi pari miljoonaa mieheen, mutta että satoja miljoonia? ei perkele!
- tjtn..
>>fortumin tarkoitus valtion yhtiönä on ollut tuottaa järkevän hintaista energiaa suomalaisille.>>
Se aika..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000553&posting=22000000007129394#22000000007129394 - sanoinkin.
tjtn.. kirjoitti:
>>fortumin tarkoitus valtion yhtiönä on ollut tuottaa järkevän hintaista energiaa suomalaisille.>>
Se aika..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000553&posting=22000000007129394#22000000007129394on ollut, mutta ei ole enää. pitäisi tosin olla.
- kyo
sanoinkin. kirjoitti:
on ollut, mutta ei ole enää. pitäisi tosin olla.
Fortum on pörssiyhtiö eli sen tarkoitus on maksimoida siihen sijoittaneiden omistajien tuotto.
Pörssiyhtiöllä ei voi olla "hyväntekeväisyys"-missiota, tai se on melko pian entinen pörssiyritys. - ........
kyo kirjoitti:
Fortum on pörssiyhtiö eli sen tarkoitus on maksimoida siihen sijoittaneiden omistajien tuotto.
Pörssiyhtiöllä ei voi olla "hyväntekeväisyys"-missiota, tai se on melko pian entinen pörssiyritys.sitä ei olisi pörssiin pitänyt viedäkkään se on kansan(omistajien)edun vastaista.
- näin!
........ kirjoitti:
sitä ei olisi pörssiin pitänyt viedäkkään se on kansan(omistajien)edun vastaista.
olet aivan oikeassa, mutta joidenkin on tuota vaan niin perkeleen vaikea ymmärtää!
- mitään
unohdeta>>Unohdetaan myös mikä on se prosenttiosuus joka optiotuloista päätyy veroina valtion kassaan >>
>> Lasketko kansan hyötyneen siitä, että ensin siltä revittiin sähkön ylihinnoittelulla niin optiot kuin osingotkin ja sitten osa siitä "palautettiin" veroina takaisin?
Höynäytetyt ei näköjään lopu tästä maasta.
Fortumin viime vuoden miljardiosinkoa maksoi jokainen suomalainen keskimäärin 200 euroa, nelihenkinen perhe siis 800 euroa. Vaikka siitä 50% palautuisi veroina, niin maksettavaa jää silti 100 euroa jokaiselta vauvasta vaariin.>>
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000018010373
Asioitten todellinen laita
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000018022086
>>sähköpörssin noin kymmenen toimintavuoden aikana on jo käynyt selväksi, että järjestelmä ei täysin vastaa Suomen ja suomalaisen kuluttajan etuja."
"Monet ovat kiroilleet sähkön hinnan nousua. Monet muutkin kiroilisivat, jos tietäisivät, ettei se johdu sähkön tuotantokustannusten noususta vaan sähkön pörssittämisestä ja viekkaista sähkökauppiaista.
EU:ssa sähkömarkkinat "liberalisoidaan". Sillä tavalla sähkön hinta tehdään riippumattomaksi tuotantokustannuksista."
"Pohjoismaiden sähkömarkkinat on pörssitetty. Toteutetaan EU:n määräämää vapaata kilpailua.
Kotitalouksille se on merkinnyt sähkön hinnan nousua. " >>
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000001458&posting=22000000017927940 - SDP,KaKo,KePu,RKP !
Kateelisuus on kaukana,mutta kusetus on lähellä ja nämä vallassa olevat puolueet ovat kusettaneet ja ominneet itselleen optiot/mafian,hyväveliverkoston kautta.
Ainoa keino on saada tämä kusetus loppumaan on vaihtamalla jos ei puoluetta niin ainakin edustajat uusiin.
Saadaan ainakin vähäksiaikaa katkottua langat kusetusporukalta ja vaihdettua "rehellisemmät" edustajat tilalle ! - riittää täällä
"Unohdetaan myös mikä on se prosenttiosuus joka optiotuloista päätyy veroina valtion kassaan"
Eli eikö sitten kannataisi maksaa esim. Liliukselle oikein kunnon optiot eikä noita vaivaisia kymmneniä miljoonia euroja?
Sanotaan nyt vaikka jos Liliukselle maksettaisiin esim. 100 miljardia euroa optioita. Hän maksaisi siitä veroa valtiolle siis 50% eli 50.000.000.000.
Tämä 50.000.000.000 on niin suuri raha että valtion kaikki rahahuolet katoaisi samantien.
Tämä on täällä olevien palstalaisten logiikka ja järki.
Hohhoijaa...- kyo
Osuit asian ytimeen!!
Todellakin jos Liliukselle maksettaisiin esim. nuo mainitsemasi 100 miljardin euron optiot ei meillä olisi huolen häivää, töitä ei tarvitsisi enään kenenkään tehdä ja kaikilla olisi kivaa.
Tämä tarkoittaisi ja edellyttäisi myös sitä, että Fortumin tuloksentekokyky ja markkina-arvo olisivat jotain käsittämätöntä."
"Tämä 50.000.000.000 on niin suuri raha että valtion kaikki rahahuolet katoaisi samantien."
Huolet olisivat kadonneet jo matkalla kyseessä oleviin optiohin ja niistä maksettaviin veroihin.
"Tämä on täällä olevien palstalaisten logiikka ja järki."
Näillä mennään..
"Hohhoijaa..."
Äläpä muuta sano..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134782Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293483No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452410- 501538
- 361473
- 391299
- 141192
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv221154- 271078
- 1651069