Selkeää johdatusta

Kuuntelin radiosta miten Pasi Turunen kertoi vaimonsa kokemasta Jumalan johdatuksesta. Iranilaissyntyinen vaimo oli kotimaassaan kokenut että hänen pitää ostaa matka Suomeen, vaikka hän ei mitään asiasta ymmärtänytkään. Unessa hänelle näytettiin jokin tuleva tilanne (jossa hän tapasi tulevan miehensä Suomessa hengellisessä tilaisuudessa). Jumala johdatti selkeällä tavalla.

Omassa elämässä olen pyytänyt Jumalalta johdatusta monia kertoja, mutta on ollut vaikeaa sekamelskatilanteessa nähdä mitä milloinkin pitää tehdä. Monet asiat olen sitten ratkaissut väärin. Kuitenkin olen itse rukoillut, puolestani on rukoiltu. Elämässäni on yksi alue, joka on ollut aina vaikea, rukoiltu on ja pyydetty johdatusta ja viisautta.

Miksi vain jotkut harvat ja valitut saavat kokea selkeää johdatusta, miksi toiset joutuvat kompuroimaan kuin sokeat pimeydessä? Kasvattaako epävarmuudessa eläminen uskoa ja luottamusta?
5245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hei!
Kyllä Jumala vastaa kaikille. Hänellä ei ole harvoja ja valittuja.

Minun kohdalla Jumala on valinnut puolison,ammatin ja asuinpaikan,etsikkoajan jolloin Hän erikoisesti kutsui taivastielle ja johon vastasin myöntävästi 18-vuotiaana .

Paljon on elämässä kuitenkin sellaisia asioita,joihin ei ole tullut vastausta,vaikka kuinka pyytää.

Nyt viimeiset vastaukset ovat olleet "Minun armossani on sinulle kyllin", kun rukoilin parantumista monesta sairaudesta.

On myöntäviä,kieltäviä ja ilmeisesti "odota"-osasto rukouksille. Ja sitten on sellaisia,siis minun puoleltani "en halua ymmärtää,että annat kieltävän vastauksen"-systeemejä.

No,tulevatko myöntävät vastaukset sitten heti?
-Puolisoa rukoilin 16v. ja sitä rataa...
vaikeinta on ODOTTAA JUMALAN AIKAA!

Vaikeinta on sellainen,että on ymmärtänyt Jumalan johdatuksen väärin. Se on kaikkein vaikeinta. Miksi Jumala sallii meidän käsittää väärin,ja alamme toimia väärin tulkitsemamme vastauksen mukaisesti. Ei ymmärrä ei.

Jumala sallii meille pettymyksiä,ja niiden kautta opettaa jotain.

Jos olemme etukäteen päättäneet,mitä teemme ja sitten sille omalle päätökselle pyydämme Jumalan siunausta, niin olen huomannut ettei Jumala ole mikään väärien pyyntöjen siunausautomaatti.

Psalmissa on luvattu,että "Herra pitää huolen omiensa jokaisesta päivästä". Siitä pieleen menneestäkin päivästä.Ei Hän poistu viereltämme,vaikka töppäilemme.

Kyllä Jumala kuulee heikon huokauksenkin,ei jätä ketään toivottomaan tilaan.

Raamatussa sanotaan,että paina mieleesi tie jota olet kulkenut.Muistellaan niitä asioita,joihin olemme Jumalalta vastauksia olemme saaneet ja uskotaan,että Jumala on sama eilen,tänään ja iankaikkisesti.

Äänestä
  • Onko liittosi kestänyt? Taidat olla taas yksin lasisi kanssa.

    Äänestä

  • Peku ´ kirjoitti:

    Onko liittosi kestänyt? Taidat olla taas yksin lasisi kanssa.

    En ole koskaan juonut.
    Ja aviossa olen ollut nyt 19v.
    ja ihanaa on. ;D

    Että silleen...Jep ;D

    Äänestä

Sinä varmasti uskot ja olet Jeesuksen tunnustanut Herraksesi ja Jumalaksesi. Siksipä voit luottaa myös siihen, että sinusta pidetään huolta.

Jos sinulla on jokin vaikea asia elämässäsi, niin puhu siitä Jeesukselle ja usko, että Hän kuulee.

Itse olen parannettu kaikesta, mikä oli vaikeaa elämässäni ja kaikista sairauksista olen saanut tulla terveeksi. Uskon koko sydämisesti Jeesukseen ja keskustelen Hänen kanssaan, kuin parhaan ystävän kanssa keskustellaan. Hän johdattaa minua ja olen saanut oikeuden tulla Sanan tekijäksi, eli Jumalan valtakunnan jäseneksi. Tässä valtakunnassa ei ole alkeisvoimia, vaan ne ovat valtakunnan rajojen ulkopuolella. Siksi jokaisen tulee pyytää Pyhän Hengen kastetta itsellensä, sillä sen kasteen myötä ihminen saa siirron Jumalan valtakuntaan, sillä se valtakunta on sisäisesti heissä, joissa Pyhä Henki asuu.

Äänestä

Haluan uskoa että rukoukseni kuullaan ja niihin tulee vastaus.

Mutta on ollut vuosien varrella paljon vaikeuksia, epävarmuutta elämäntilanteesta, tulevaisuudesta, huolta huomisesta. En ole aina osannut jättää kaikkia murheita Jeesuksen kannettavaksi.

Rukoukseni on että se suunta johon olen nyt lähtemässä, on oikea ja saan varmuutta tähän asiaan jollakin tavalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


elämä kaaoksessa kirjoitti:

Kuuntelin radiosta miten Pasi Turunen kertoi vaimonsa kokemasta Jumalan johdatuksesta. Iranilaissyntyinen vaimo oli kotimaassaan kokenut että hänen pitää ostaa matka Suomeen, vaikka hän ei mitään asiasta ymmärtänytkään. Unessa hänelle näytettiin jokin tuleva tilanne (jossa hän tapasi tulevan miehensä Suomessa hengellisessä tilaisuudessa). Jumala johdatti selkeällä tavalla.

Omassa elämässä olen pyytänyt Jumalalta johdatusta monia kertoja, mutta on ollut vaikeaa sekamelskatilanteessa nähdä mitä milloinkin pitää tehdä. Monet asiat olen sitten ratkaissut väärin. Kuitenkin olen itse rukoillut, puolestani on rukoiltu. Elämässäni on yksi alue, joka on ollut aina vaikea, rukoiltu on ja pyydetty johdatusta ja viisautta.

Miksi vain jotkut harvat ja valitut saavat kokea selkeää johdatusta, miksi toiset joutuvat kompuroimaan kuin sokeat pimeydessä? Kasvattaako epävarmuudessa eläminen uskoa ja luottamusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu