uskonnot.

Tässä hiljattain olen miettinyt näitä uskontoja (ehkä jonkun suuremman ongelman siihen pakottamana)

Ylinhän kaikista luonto äiti.
Hän on läsnä kaikessa, häneen voi uskoa, sillä hän ei ole satua. Hän on jotakin sellaista, mikä on läsnä aina ja kaikkialla. -Läpi elämän, eikä kuollessasikaan irrota otettaan sinusta.
Turvallinen voima, joka suojaa ja rankaisee.
Kaiken äiti, luonto.

Luontoäidille ei silti ole kirjoitettu satukirjoja, sillä hän on se, mikä täällä on ylin, hän on luoja kaiken.

Mutta sitten näitä uskontoja:

Minä uskon niihin olentoihin, joihin täällä suomessa on kautta aikain uskottu:
Näkkiin, Ahteen, Tapioon,sun muihin hyviin ja ei niin hyviin.
Toisaalta, uskonhan minä jollakin tavalla myös rölleihin.. Toivon, että jossakin tuolla kaukana rellestää röllien huoleton joukko, johon joskus saisin kunnian liittyä.
No mutta, mutta! Läheistä suhdettani uskooni on monessa käänteessä haukuttu taikauskoksi ja lapsellisuudeksi.
Sitä on epäilty myös jonkinasteiseksi mielisairaudeksi.
Wicca en ole, vaikka sen sorttisiin asioihin joskus taivunkin.

Miksi minun uskoni on väärä, jos kerran ihmiset uskovat, että jokin voima tuolla taivaassa
seuraa meitä ja kirjaa jokaisen synnin ylös.
Synneistä rankaistaan ankarin ottein, mutta
hyvyyttä palkitaan aika jonninjoutavilla asioilla.
En tahdo loukata ketään, olen vain vihainen.
Eivätkö kaikki uskovat ole?

Ei ole oikein painaa alas omallaan toisen uskoa,
mutta tämähän on kaikelle elävälle tuttu piirre:
Painetaan muita alas, jotta näytetään vahvimmalta, sillä vahvin pärjää ja selviää.

Ei ole jumalan tehtävä rankaista, sen tekee elämä jo itse.