Feministit vastustavat liberalismia

kansalaispalkka

SIIRTYMINEN KAIKILLE YHTEISEEN JA SELKEÄÄN PERUSTURVAAN

Nyt suomessa on sosiaaliturvalakien viidakko, ja työttömiä juoksutetaan luukulta toiselle. Suurimpia hyötyjiä ovat sosiaalitoimen työntekijät ja erilaiset työttömien "kurssittajat".

Siirtyminen kansalaispalkkaan merkitsee sitä että kansalaispalkka maksettaisiin jokaiselle suomen kansalaiselle elämäntilanteeseen ja ikään katsomatta. Sen saisivat sekä työssäkäyvät että työttömät, opiskelijat ja eläkeläiset, lapset ja vanhukset.

Lapsilisistä, opintotuesta, työmarkkinatuesta, työttömyyskorvauksesta, eläkkeistä ja toimeentulotuesta luovuttaisiin kokonaan. Sosiaalitoimistot, työvoimatoimistot ja opintotukitoimistot voitaisiin lakkauttaa, mistä aiheutuisi valtavat miljardiluokan säästöt. Perusturvan (kansalaispalkka) maksun maksajana toimisi ainoastaan yksi virasto, esimerkiksi KELA.

Sairaalat, koulut, ja yliopistot yksityistettäisiin. Kansalaiset rahoittaisivat tarvitsemansa sosiaaliturvapalvelut maksamalla kansalaispalkastaan sairausvakuutusmaksuja.

Kansalaispalkka olisi samansuuruinen kaikille ja se voitaisiin jakaa kahteen osaan:

- osaan joka voidaan käyttää asumiseen, ruokaan ja muihin välittömiin kuluihin

- osaan joka voidaan käyttää vain eläke-säästämiseen ja sairausvakuutusmaksuihin, sekä opintoseteleihin (ns pakollinen säästö)

Opintotuesta, työmarkkinatuesta, työttömyyskorvauksesta ja toimeentulotuesta luovuttaisiin kokonaan. Sosiaalitoimistot, työvoimatoimistot ja opintotukitoimistot voitaisiin lakkauttaa, mistä aiheutuisi valtavat miljardiluokan säästöt. Perusturvan (kansalaispalkka) maksun maksajana toimisi ainoastaan yksi virasto, esimerkiksi KELA.

Eläkesäästäminen olisi vapaaehtoista, sillä myös vanhukset saisivat perusturvamaksun mikä turvaisi toimeentulon vanhuuden aikana.

SIIRTYMINEN YKSITYISEEN KOULUJÄRJÄSTELMÄÄN

Tilanne nyt: Nyt suomalaiset saavat kouluissa huonoa ja kallista opetusta kouluissa joissa on järjästyshäiriöitä, kankea opetussuunnitelma, ja huonot ja ylipalkatut opettajat.

Mitä on muutettava?: Koulut ja opiskelu on hoidettava kansalaispalkkaa kuuluvilla "opiskelu-seteleillä" yksityisissä kouluissa. Ei enää keskushallinnon johtamia ja rahoittamia kouluja. Opettajien palkkasäännöstely puretaan ja siirrytään markkina-johtoiseen palkan määräytymiseen.

SIIRTYMINEN YKSITYISEEN SAIRAANHOITO JÄRJÄSTELMÄÄN

Tilanne nyt: Nyt suomalaiset joutuvat jonottamaan kalliilla verorahoilla ylläpidettyihin terveyskeskuksiin joissa on erittäin heikko potilaan oikeusturva.

Mitä on muutettava? Sairaanhoito hoidettaisiin kansalaispalkasta maksettavan SAIRAISVAKUUTUKSEN avulla. Kaikki sairaalat yksityistetään ja lääkärien ja hoitajien palkkasäännöstely puretaan.

1

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • j.pukkila

      ..tuohan nimenomaan on liberalismia, yksityistäminen siis..

      ..kansalaispalkka esittämälläsi tavalla toteutettuna on katastrofi..

      ..sen sijaan kansalaispalkka pitää toteuttaa yhteiskunnallistamalla työvoima, myös yksityisen sektorin työvoima, jolle maksetaan myös julkisista varoista kansalaispalkan suuruinen osuus..

      ..näin menetellen julkinen valta saadaan yhdeksi osapuoleksi myös yksityisiin firmoihin, joten työllistäminen on tämän jälkeen helpompi toteuttaa..

      ..kouluja ja muita julkisia tehtäviä ei missään tapauksessa pidä päästää markkinavoimien armoille, sen jälkeen niistä häviää viimeinenkin tolkku, jo nyt on nähtävissä koulujen kasvava eriarvoistuminen..

      ..markkinatalous nimenomaan merkitsee vahvemman oikeutta, kaiken moraalin ja ihmisyyden puuttumista, vain raakalainen toimii markkinatalouden logiikan mukaan, ei korkeammalle älylliselle tasolle edennyt kädellinen..

      ..vain pelisääntöjä luomalla saadaan markkinoillekin joku tolkku, muuten taloutta hallitsee silkka mafia..

      ..sanotulla tavalla toteutettuna talouskin saadaan demokraattisen päätöksenteon ohjaukseen aikaisempaa paremmin ja työmarkkinaneuvotteluissa julkisen vallan roolikin tehostuu entisestään..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe