Historian vaiettuja asioita

Tämän viikon torstain Metro-lehdessä oli ulkomaan uutisissa hyvä artikkeli siitä, kuinka Ruotsalaisväitteen mukaan Suomi valehtelee natsismista.

Tässä siis tämä kyseinen artikkeli kokonaisuudessaan.

Ruotsalaisväite: Suomi valehtelee natsismista

Ruotsalaisen kirjailijan Henrik Arnstadin mielestä koko Suomen ulkoministeriö pitäisi lähettää historian peruskurssille. Svenska Dagbladetin keskustelusivulla Brännpunkt (Polttopiste) julkaistussa artikkelissa Arnstad kirjoittaa, että 61 vuotta sodan päättymisen jälkeen Suomi ei ole myöntänyt läheistä sotilaallista liittolaisuuttaan natsi-Saksan kanssa.

Suomi oli ainoa demokratia maailmassa, joka vapaaehtoisesti liittoutui natsi-Saksan kanssa, mutta suomalaisessa julkisuudessa tämä totuus on vaiennettu, Arnstad jatkaa. Hän toteaa, että Suomen ulkoministeriö eli samalla suomen hallitus arvostelee hänen kirjoittamaansa kirjaa Ruotsin sodanaikaisesta ulkoministeristä Christian Guntherista. Aiemmin tänä vuonna ilmestynyt kitja "Spelaren Christian Gunther" käsittelee Ruotsin ulkopolitiikkaa vuosina 1939-45.

Tähtäimessä Torstila

Arnstad suuntaa arvostelunsa erityisesti Suomen ulkoministeriön valtiosihteeri Pertti Torstilaan. Ruotsin sotatiedeakatemiassa 13. marraskuuta pitämässään alustuksessa Torstila moitti Arnstadin kirjaa surulliseksi todisteeksi historiallisen perspektiivin puutteesta.

Svensa Dagbladetin artikkelissa Arnstad sahaa vuorostaan Torstilan esityksen, jossa tämä oli Arnstadin mukaan todistellut, että Suomi ei ollut liittolaissuhteessa natsi-Saksan kanssa. Arnstadin artikkelin otsikkona oli Suomi valehtelee natsismista.

10

690

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poks poks ägä ägä

      Tällä kaverilla on varmaan ollut hyvät lähteet ja ja ja ja.

      Hitto vie jos kaveri itse kertoo perhtyneensä asian historiaan kahden kuukauden ajan ilman, että hän osaa edes alkeita suomen kielestä tai venäjästä, niin millainen on hänen kompetenssinsa kirjoittaa asiasta?

      Tuo kaveri moni muukin nykyruotsalainen partaradikaali elää tänään niillä pääomilla, joita ruotsalainen teollisuus teki myydessään jalostamaansa terästä ja muita tuotteitaan sotaa käyvälle Saksalle.

      Ruotsalaiset antoivat myös sakasalaisille oikeudet kulkea junilla maansa läpi.

      • ei ollut

        ainoa maa jossa NL harjoitti käännytystyötä Kylmän sodan aikana...

    • itsekukin

      "vapaaehtoisesti liittoutui"

      valinnanvara oli aika vähissä siinä tilanteessa missä Suomi oli Talvisodan jälkeen. eikö "kanssasotija" käsite riitä?

      • a.käkätti

        Vaihtoehdot olivat varmasti vähissä, ja Suomella
        oli jo vuoden 1918 tapahtumien takia lähäinen
        side Saksaan (valkoisella Suomella, ja tämä
        suuntaus oli vallalla 1930 -luvullakin)Olipa
        se Hitler tai mikä tahansa Saksan valtias joka
        vastusti neuvostovenäjää oli Suomen luonnollinen
        liittolainen.

        Ei Englanti muuten 6.12.1941 julistanut Suo-
        melle sotaa sen takia, että Suomella oli eril-
        lissota vaan sen takia,että suomi oli liitossa
        natsisaksan kanssa.

      • Suomalaiset saavat syyttää pelkästään itseään siitä, kun liittoutuivat vapaaehtoisesti pahimman kansanmurhaajavaltion, eli Hitlerin natsi-Saksan kanssa. Talvisodan jälkeen oli jo saatu rauha aikaan, mutta suomen oikeistolaiset haaveilivat suur-suomesta ja halusivat välttämättä saada takaisin kaikki talvisodassa menetetyt alueensa. Tämän vuoksi suomalaiset liittoutuivat natsien kanssa, kun tiesivät että natsi-Saksasta olisi heille suurta apua heidän tulevissa sotasuunnitelmissaan.

        Jatkosota olisi pystytty kyllä välttämään ihan samalla tavalla kun talvisotakin, mutta kun suomalaiset eivät edes yrittäneet välttää jatkosodan syttymistä. Monien mielestä jatkosota oli jopa kannattava operaatio, koska sen avulla on mahdollisuus saada takaisin menetetyt alueet, sekä laajentaa suomen alueita laittoman hyökkäyssodan avulla.

      • Wäinä
        DarkFear kirjoitti:

        Suomalaiset saavat syyttää pelkästään itseään siitä, kun liittoutuivat vapaaehtoisesti pahimman kansanmurhaajavaltion, eli Hitlerin natsi-Saksan kanssa. Talvisodan jälkeen oli jo saatu rauha aikaan, mutta suomen oikeistolaiset haaveilivat suur-suomesta ja halusivat välttämättä saada takaisin kaikki talvisodassa menetetyt alueensa. Tämän vuoksi suomalaiset liittoutuivat natsien kanssa, kun tiesivät että natsi-Saksasta olisi heille suurta apua heidän tulevissa sotasuunnitelmissaan.

        Kirjoituksesi pääasian ohessa mainitsit sotatalouden. Suomen sitoutuminen Saksaan taloudessa takasi omistajasuvuille valtavat voitot. Voitonpyynnissä en näe mitään isänmaallisuutta.

        Tämän palstan vakiaihe,stasilistat,kaipaisi kenties seurakseen listaa sodasta hyötyneistä. Uusrikaat ovat luku sinänsä,monen kultturisuvun vesat elävät yhä sotatalouden tuomasta kilpailuedusta. Kenties ystävällämme Ohialilla,globalisaation edusmiehellä,olisi tähän asiaan sanansa sanottavana.

      • Outopipamies

        Oliko saksa pahin kansanmurhaajavaltio,,olikohan mietitäänpä hetki...Hmmmmm...stalin...Hmmmm neuvostoliitto kansanmurha...hmmmmm...stalin...kansanmurha ja isä aurinkoinen Hmmmm...partisaanit...omia kenraaleja ja kansaa ikään rotuun jne katsomatta...stalin...hmmmmm....

      • hyviä vaihtoehtoja
        DarkFear kirjoitti:

        Suomalaiset saavat syyttää pelkästään itseään siitä, kun liittoutuivat vapaaehtoisesti pahimman kansanmurhaajavaltion, eli Hitlerin natsi-Saksan kanssa. Talvisodan jälkeen oli jo saatu rauha aikaan, mutta suomen oikeistolaiset haaveilivat suur-suomesta ja halusivat välttämättä saada takaisin kaikki talvisodassa menetetyt alueensa. Tämän vuoksi suomalaiset liittoutuivat natsien kanssa, kun tiesivät että natsi-Saksasta olisi heille suurta apua heidän tulevissa sotasuunnitelmissaan.

        Jatkosota olisi pystytty kyllä välttämään ihan samalla tavalla kun talvisotakin, mutta kun suomalaiset eivät edes yrittäneet välttää jatkosodan syttymistä. Monien mielestä jatkosota oli jopa kannattava operaatio, koska sen avulla on mahdollisuus saada takaisin menetetyt alueet, sekä laajentaa suomen alueita laittoman hyökkäyssodan avulla.

        saatiin rauha... mutta ei kovinkaan vakaa sellainen, suomea painostettiin NL:n taholta koko kesä 1940, ja sieltä olisi vielä yritetty uudestaan Suomen miehittämistä ellei valtapoliittinen tilanne NLn ja Saksan välillä olisi muuttunut, ja aatu ruvennut vastustamaan Molotov-Ribbentrop sopimuksen jakoa Suomen osalta.

        pahin vaihtoehto Suomelle olisi ollut väkinäinen liittoutumattomuus, tilanteessa jossa Hangossa oli neuvostojoukkoja. olisi todennäköisimmin jouduttu tappelemaan kahta suurvaltaa vastaan ilman mitään viljan ja aseiden tuonti mahdollisuuksia. lopulta Suomi olisi joutunut NLn käsiin.

        se porukka joka kannatti karjalan palutusta oli sitä mieltä että Talvisota oli vääryys, joka oli korjattava. ja sitä porukkaa oli koko siirtokarjalaisten joukko ja iso osa muista suomalaisista.

        Suomalaiset kyllä tiesivät (kommunistitkin talvisodan jälkeen) mikä valtio oli pahin kansanmurhaaja euroopassa nimittäin Neuvostoliitto.

        Jos saksa olisi voittanut niin kyllä siinäkin tapauksessa Suomi olisi joutunut alusmaaksi ja erittäin huonoon asemaan, joten vaihtoehdot olivat vuonna 1940 todella huonot ja se että kävi miten kävi oli aika pitkälle tuuristakin kiinni.

      • vaihtoehdot_-

      • Ämpärin alla
        Wäinä kirjoitti:

        Kirjoituksesi pääasian ohessa mainitsit sotatalouden. Suomen sitoutuminen Saksaan taloudessa takasi omistajasuvuille valtavat voitot. Voitonpyynnissä en näe mitään isänmaallisuutta.

        Tämän palstan vakiaihe,stasilistat,kaipaisi kenties seurakseen listaa sodasta hyötyneistä. Uusrikaat ovat luku sinänsä,monen kultturisuvun vesat elävät yhä sotatalouden tuomasta kilpailuedusta. Kenties ystävällämme Ohialilla,globalisaation edusmiehellä,olisi tähän asiaan sanansa sanottavana.

        Istu sinkkiämpärin alle ja mieti !
        Tavoitteliko myös SKP voittoa mutta päätyi sinkkiäpäreihin.Jos voittoa olisi tullut,olisitko jakanut köyhille.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      212
      2101
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      49
      1257
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      186
      1137
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      986
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      881
    6. 71
      813
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      792
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      747
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      348
      707
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      36
      695
    Aihe