Joulu on pakanallinen juhla

Summa summarum

Joulu on puhtaasti pakanallinen juhla. Jeesus ei syntynyt jouluna.

Jeesuksen syntymäajankohdasta on Raamatussa vain viitteitä, ja niiden mukaan päädytään tulokseen että Jeesus syntyi Syys-loka kuussa.

1) Pääsiäsestä taaksepäin laskettuna. Jeesus aloitti julkisen toimintansa 30 vuotiaana (Luuk.3:23) ja hänet teloitettiin pääsiäisenä kolme ja puoli vuotta (puoli vuosiviikkoa) myöhemmin (Dan.9:27, ref.3Moos.35:8). Jeesuksen syntymäpäivä on siis puolivuotta ennen pääsiäistä. Jeesus syntyi syksyllä jokus syys-lokakuussa.

2) Perustuen Johannes kastajan syntymä-ajankohtaan. Jeesus oli 6 kk Johannes Kastajaa nuorempi (Luuk.1:36), jos oletetaan 9 kk raskausaika. Johanneksen isä Sakarja kuului Abian osastoon (Luuk.1:5), mikä oli pappisyhmä jonka palvelu aika alkoi Kesäkuun alussa(1Aikak.24:6-10), ja tuon palvelusajan päätyttyä Sakarja palasi kotiinsa ja hedelmöitti Elisabetin (~Kesäkuussa), mistä lasketaan puolivuotta Jeesuksen hedelmöittymiseen (~Tammikuu), ja 9 6 kk Jeesuksen syntymään (Syys-Loka).

http://www.members.shaw.ca/hdokter/birth.htm

3) Paimenet olivat laitumella/kedolla Jeesuksen syntymän aikoihin (Luuk.2:8). Tuon ajan juutalaisten lähteiden mukaan lampaat tuotiin talleihin Marraskuun alussa ja päästettiin laiduntamaan Maaliskuun lopussa (mm juutalaosten Talmud mainitsee tästä). Joulukuu ei siis sovi Jeesuksen syntymäajankohdaksi.

Jeesus siis syntyi joskus syys-lokakuussa.

Joululla on puhtaasti pakanallinen tausta, Joulukuun lopulla on juhlittu perinteisesti Europpassa mm roomalaisten "Saturnalia"-juhlaa, ja muita pakanallisia juhlia kultuurista riippien.

http://en.wikipedia.org/wiki/Christmas

Summa summarum: Joulu ei ole opillisesti kristillinen Juhla, vaan pakanajuhla, eivätkä Jeesus tai hänen seuraajansa juhlineet Joulua. Raamattu ei käske viettämään joulua, ja sillä ei ole mitään opillista merkitystä. Jeesus ei syntynyt Joulukuussa, eikä Jeesuksen syntymää ole ylipäätään käsketty viettää.

8

1163

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • konekauppias

      Älä rasita itseäsi tuollaisilla Jeesuksilla ja pakanoilla. Ne meni pois muodista jo aikoja sitten!

      Avaa lompakkosi ja osta jotain kivaa itsellesi ja kavereillesi.

    • Galileo

      En tiedä, mutta jeesus kai syntyi yöllä.Pitääkö lampaita valvoa yö kauvet kedolla?.

    • juhlakansa

      Jeesus ei syntynyt edes v. 0, vaan ehkä n. v. 7 ennen ajanlaskun alkua eikä jouluna ollenkaan, koska Joulu on myöhempää perinnettä. Jos se siitä johtuen sinusta tuntuu pakanalliselta, jätä viettämättä joulua ja mene töihin silloin! Kun kävin Lähi-Idässä jokunen vuosi sitten, oli siellä paimenia kedoilla keskitalvellakin!

      "Joulu ei ole opillisesti kristillinen Juhla" - ei olekaan, ei se kuulu kristilliseen oppiin, vaan perinteeseen. Joulun vietolla ei ole sielun pelastumiseen mitään merkitystä, mutta hengellisenä ja perinteeseen sidottuna juhlana se on tärkeä.

      "eivätkä Jeesus tai hänen seuraajansa juhlineet Joulua" - eivät viettäneet, koska joulun vietto kehittyi juhlaksi paljon myöhemmin, mutta mikä estää meitä viettämästä ja muistelemasta Jeesuksen syntymää, joka ei kylläkään ole niin tärkeä tapahtuma kuin ristin kuolema juutalaisten pääsiäisenä, joka sekään ei ollut kristillinen juhlapäivä, surupäivä enemmänkin.

      "eikä Jeesuksen syntymää ole ylipäätään käsketty viettää." Ei ole käsketty, mutta voimmehan me silti tehdä niin, ei kai se ole laissa ja profeetoissa kiellettykään, syntistä ei liene ollenkaan.

      Relaa, veli, muistele, että ei tee meistä lain kirjaimen noudattaminen (=kirjanoppineen viisaus) Jumalalle otollista vaan Jumalan tahdon tiellä kulkeminen. Se miehen taivastiellä pitää, naisen myös.

      • aina vain

        On aikoja, jolloin uskovainen kirjoittaa

        "Relaa, veli, muistele, että ei tee meistä lain kirjaimen noudattaminen (=kirjanoppineen viisaus) Jumalalle otollista vaan Jumalan tahdon tiellä kulkeminen. Se miehen taivastiellä pitää, naisen myös"

        Ja sitten heti seuraavassa käänteessä raamatusta haetaan pykäliä, joilla tuomitaan niin maan perusteellisesti.

        Ai, haluatko vinkin milloin muka? No mitenkäs se oli esimerkiksi hedelmöityshoitolain käsittelyn aikana? Mitenkäs silloin relattiinkaan...


      • eroja on
        aina vain kirjoitti:

        On aikoja, jolloin uskovainen kirjoittaa

        "Relaa, veli, muistele, että ei tee meistä lain kirjaimen noudattaminen (=kirjanoppineen viisaus) Jumalalle otollista vaan Jumalan tahdon tiellä kulkeminen. Se miehen taivastiellä pitää, naisen myös"

        Ja sitten heti seuraavassa käänteessä raamatusta haetaan pykäliä, joilla tuomitaan niin maan perusteellisesti.

        Ai, haluatko vinkin milloin muka? No mitenkäs se oli esimerkiksi hedelmöityshoitolain käsittelyn aikana? Mitenkäs silloin relattiinkaan...

        On asioita, joista voin relata!
        On asioita, joista en voi relata!

        Ensimmäinen tuo mieleen juuri tuon erilaisten juhlien ajankohdat ja tavat, esim. nyt joulu. Siinähän on kyse perinteestä, jota kristityt viettävät muiden ihmisten kanssa normaaliin yhteiselämään kuuluvana sosiaalisena ja myös runsaasti hengellisiä aineksia sisältävänä juhlana, eikä suinkaan minkään pakanakultin muistona tms.

        Toinen tuo mieleen keinohedelmöityksen ja abortin ja eutanasian ja mitä niitä nyt onkaan ihmisen elämään ja kuolemaan puuttumisia. Niissä jopa lääkärit (akateemisen koulutuksen saaneet tieteen- ja ammatinharjoittajat) ovat usein kristillisen elämänkunnioittamisen kanssa samoilla linjoilla. Ihmisen ei pidä leikkiä Jumalaa ja puuttua ihmisen elämän kulkuun sen alku- eikä loppupäässä.

        Kuten huomaat varmasti fiksuna lukijana, niin kysymys on aivan eri tason asioista.

        Toisaalta haluan kysyä, onko oman kannan esilletuominen ja siitä kiinni pitäminen oman maailmankatsomuksen mukaisesti tuomitsemista? Jos on, sinä itse olet ensimmäisenä tuomitsemassa, vaikka toisia syytät.


    • Mithra Ciulth

      http://koti.japo.fi/~opoysti/kirkko.htm#KIRKKOHISTORIAN SUURET VALHEET

      Kaikki maailman uskonnot ovat lähtöisin samasta juuresta, babylonialaisesta auringonpalvonnasta. Kirkko omaksui auringonpalvonnan kultin, mutta muutti hämäyksen vuoksi nimet kristillisperäisiksi.

      Mitralaiset juhlivat talvipäivänseisausta auringon syntymän päivänä. Roomassa auringonpalvonnasta tuli valtionuskonto, ja valat vannottiin Voittamattoman Auringon, Sol Invinctus, nimeen. Kultti oli niin voimakas, että juutalainen lepopäivä, lauantai, sai väistyä Auringon päivän eli sunnuntain (Sun Day!) tieltä. Myös Jeesuksen syntymäpäivä siirrettiin syksystä Auringon syntymäpäivän eli Joulun kohdalle.

      Joulua vietetään merkkinä auringon "syntymästä", pers. Shab Jalda, talvipäivän seisauksen aikana. Rooman keisari Aurelius julisti Joulukuun 25. päivän Mithraan syntymäpäiväksi noin vuonna 270.

    • tässä linkki

      www.jouluradio.fi

    • alunperin

      Jouluhan ei tosiaan ole mikään kristillinen juhla alunperin, kuten vaikkapa tuoltakin lukemalla niin selvästi käy ilmi, vaan sen ovat vain kristityt kaapanneet ja väärentäneet omaksi juhlakseen:

      http://www.nic.funet.fi/~magi/metsola/arkisto/juhlat/joulu/historia.html

      En tiedä kumpi puoli joulussa minua ärsyttää enemmään, se ällöttävä uskonnollinen hymistely vai yhtä ällöttävä yltiökaupallinen kulutushysteria, joten en suostu viettämään joulua millään tavalla! En osallistu, en osta mitään enkä hymistele mitenkään, kiitoksia vain.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe