Toverit Uudeltamaalta

Kommunisti Isolla K:lla

Vantaan SKP:n osasto on antanut ensimmäisen panoksensa Vantaalaisen virkaeliitin toimien vastustamiseksi. Asukkaidemme Vantaa kirjoittaa etusivullaan kapinasta, jonka on synnyttänyt poliittisen virkaeliitin fasistinen suhtautminen sosiaalitoimessa tapahtuvaan vallan uusjakoon.

Me kommunistit Vantaan SKP:ssä vaadimme sosiaalitoimen rakennemuutoksen toimeenpanon viheltämistä POIKKI!! ja reilun tutkimus ja tuumaustauon ottamista.

Oma ehdokkaani kansanedustajaksi Uudeltamaalta on toveri Pentti Nurminen, kirvesmies, Vantaalta. Hän on SKP:n listoilla sitoutumattomana kommunistina. Uudellamaalla äänestävät toverit. Voin vakuuttaa teille, että Pentti Nurminen on oikeamielinen taisteleva kommunisti, jota kannattaa äänestää!!

Kun SKP:lle valitaan Uudeltamaalta ainakin kaksi edustajaa seuraavaan eduskuntaan, niin esitän uusmaalaisten oikeiden kommunistien äänten keskittämistä Pentti Nurmiselle.

Yritän järjestää Korson rauhankerhotaloille tukikampanjan Pentti Nurmisen vaalikampanjan hyväksi. Tähän tilaisuuteen pyydän taiteilia-laulaja Ritva Sorvalia esiintymään, jos vain mahdollista.

Toivon mahdollisimman laajaa osaanottoa, koska ymmärrän, ettei tämän maan kaikilla vähäosaisimmilla ole välttämättä mahdollisuutta osallistua Pentti Korhosen vaalityöhön muuten kuin kannustamalla ja antamalla äänensä, mikä on tärkeintä.

Toverit

Vaalityöhön ehdokkaanne puolesta. Toverit, toverit työhön aatteen puolesta. Uusmaalaiset toverit vaalityöhön Pentti Korhosen puolesta.

www.skp-vantaa.fi

4

205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kommunistit jankkaavat turhia asioita.ei oo mistään kotoisin tollanen lapsellinen toiminta.

    • Anonyymi

      SKP-Vantaa voisi kertoa meille että miksi se niin tieteellinen kommunismi venäjällä meni niin perusteellisesti perseelleen.

      Miksi venäjän ja Neuvotonliiton kommunistinen puolue oli niin täysin avuton Stalin nimisen supermurhauttajan suhteen?

      Ja entäs se tärkein että mikä estää stalinistista neuvostokommunismia vastaavan kalmanhajuisen helvetin ilmaantumisen Suomeenkin jos niin ikävästi kävisi että kommunistit vahingossa mutta kuitenkin saisivat enemistön Suomen eduskuntaan.

      Niin kauan kuin noihin ja moniin vastaaviin stalin/stalinismi aiheisiin kysymyksiin ei Suomen kommunistipuolueelta tule vastausta jokainen kommunisteja äänestävä tulisi toimittaa lähimpään hourulaan tutkimuksiin koska aivoisensa selkeästi ovat jotenkin pilalla.

    • Anonyymi

      Porvarikirjailijat olettavat pärjäävänsä ottamalla esiin ikivanhoja aloituksia. Aloituksen asiat ovat olleet ja mennet ja ovat luultavasti olleet ajankohtana asiallisia.

    • Anonyymi

      Kommunismidktatuurin puuhastelija Partacusta kyrsii aina kun SKP:n ja kommunistien yleensä tekoja tarkastellaan kriitikin luupin kanssa. Enää ei kuitenkaan eletä YYA-aikaa, jolloin Neuvostoliiton kommunismidiktatuuri sekaantui systemaattisesti Suomen politiikkaan ja täkäläiset kommunistit uhkuivat sen selän takana röyhkeästi, vaan asioista voidaan puhua Suomessa kuten ne ovat, eivät kuten Moskova niiden haluaisi olevan ja puhuttavan.

      "Aloituksen asiat ovat olleet ja mennet ja ovat luultavasti olleet ajankohtana asiallisia."

      Suomen Kommunistinen Puoluekin on "ollut ja mennyt", sikäli kuin puolueen poliittinen nollakannatus on käytettävä mittari, ja sitähän se on kansan jyrähtäessä vaaliuurnilla, kun taas SKP:n "ajankohtainen asiallisuus" on kussakin ajassa juuri sitä mitä kulloinenkin Moskovan Kremlin diktatuuri on täkäläisille kommunismidiktatuurin puuhastelijoille tehtävälistaksi laatinut.

      Harvalukuiset Vantaan kommunismidiktatuurin puuhastelijatkin näyttävät uurastavan palavan antaumuksellisesti Vladimir Putinin sotaisan imperialistisen fasistihallinnon nöyrinä pikkuapulaisina, perinteitä jatkaen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      171
      13043
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      154
      5458
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4830
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      149
      3689
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      39
      2798
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      121
      1979
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      113
      1725
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      367
      1655
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      108
      1538
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      136
      1481
    Aihe