Palstan perusteella helluntailaisuuteen näyttäisi kuuluvan olennaisesti mm. glossolalia, joukkosuggestiot kaatumisineen ja tyhjännauramisineen, pahojen henkien manaaminen ihmisestä ulos, toisinajattelijoiden kiroaminen Helvettiin joutuviksi. Myös eläiten äänillä henkien lumoissa karjumisesta on ollut puhetta. Mitä noituus on?
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olisiko niin, että ihmisillä on erilainen herkkyys erilaisille sielullisille ärsykkeille. Olisi. On kaatumattomia ja kielillä puhumattomiakin. Luudalla lentävää helluntailaista en ole tavannut. Se olisi jo noituutta.
I appreciate, lady. You are kinda mediator between the pentecostals and the lutherans.
I am tele(pathic)operator
Yea, you are!
and y´e my commando
ilman Pyhää Henkeä on noituutta.
Aika korkealentoiseltä kuulostaa tuo arviosi.
Mitä tarkalleenottaen sanot?
muualla kuin lasten saduissa ja keskiajalla oli muutama "noita", jotka päätettiin polttaa, että pääsisivät sinne minne halusivatkin.
Lucia oli italialainen ilotyttö, joka kääntyi uskoon.
Uskoon hurahtaneilla entisillä ilotytöillä ei ollut mitään asiaa enää kunnon ihmisten kenkiin, (muita esimerkkejä en tiiäkkään.)
"--keskiajalla oli muutama "noita", jotka päätettiin polttaa, että pääsisivät sinne minne halusivatkin."
Haluaisitko siis vanhan kunnon inkvisitio-järjestelmän käyttöön? Ja sinun lahkosi olisi tietysti se, joka tietäisi, ketkä ovat noitia...
Haluaisin:-)
piti kirjoittaa jotain ihan muuta, jotain ett mun mielipide on se ja se, mutta ajatus katkes. Sorry.
on Jeesus Kristus. Pyhä Henki opettaa ja auttaa uskovaa kaikessa, jakaa armolahjoja niin kuin tahtoo. Jos uskova kuitenkin luopuu uskostaan, kieltää Jeesuksen Herruuden ja ottaa saatanan herrakseen, niin hän todennäköisesti harjoittaa myös noituutta. Ei Pyhän Hengen voimassa, vaan oman sielunsa voimassa. Toiminta voi näyttää hengelliseltä, mutta sen lähde on saatana.
mitään noista alueista, mitä tuossa luettelit, ei ensimmäistäkään.
Tuo on vain sinun omaa olettamustasi, ja annat aivan väärät nimet asioille, joita et tunne.
Torontolainen nauruherätys ei ole helluntailaisuutta, on täällä tuosta puhuttu, mutta tahdot vain , koska niin kovin tiedät, mitä mikäkin on, mutta et tiedä mitään, niikuin tietää tulisi, siinä se on sinun kompastuksesi.
Laittomuus on noituutta, ja noituus on syntiä.
ettekä kaatuile saarnamiesten eteen? Ettekä manaa pahoja henkiä ihmisistä ulos?