Peräänajaja sai nyrkistä Rovaniemellä
ilma
Rovaniemellä sattui useita autokolareita perjantain aikana. Vakavin liikenneonnettomuus tapahtui kello 18:n jälkeen Ranuantiellä, jossa suoralla tieosuudella tapahtui kahden henkilöauton kohtaamisonnettomuus.
Rovaniemen suunnasta ajanut iäkkäämpi nainen ajautui vastaantulijoiden kaistalle, törmäten vastaantulevan henkilöauton keulaan. Yhteentörmäyksessä loukkaantui kolme matkustajaa. Vanhemman naisen kyydissä ollut mies saatiin autosta ulos vasta kun pelastusviranomaiset olivat irrottaneet autosta katon. Kaikki kuljetettiin hoidettavaksi Lapin aluesairaalaan.
Onnettomuuspaikalla ohikulkijat jäivät auttamaan paikalle onnettomuuden uhreja, sekä varoittamaan muita tiellä liikkujia. Tapahtumahetkellä tielle oli satanut vettä, ja tien pinta oli erittäin liukas. Onnettomuuspaikalla ei myöskään ollut katuvalaistusta, eikä tien pintaa oltu hiekoitettu.
Samaan aikaan Rovaniemen Ounasrinteellä Ounasrinteen ja Saaruantien risteyksessä sattui kahden henkilöauton peräänajo. Perään ajetun auton kuljettaja raivostui tapahtuneesta niin paljon, että hän nousi autosta ja kävi lyömässä perään ajaneen auton kuljettajaa.
Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi pahoinpitelynä.
Samana päivänä kello neljäntoista jälkeen henkilöauto ajoi liikennemerkkiin Ratakadun ja Rinteentien risteyksessä. Autoilija oli väistänyt kolmion takaa tullutta autoa, ja menettänyt oman autonsa hallinnan. Tämän seurauksena autonkuljettaja ajoi ulos tieltä ja kaatoi samalla liikennemerkin. Kolmion takaa tullut autoilija pakeni paikalta pysähtymättä.
Kaleva
Kolme loukkaantui auton ulosajossa Kajaanissa
ilma
Liukas keli on aiheuttanut useita ulosajoja Kainuussa. Vakavin ulosajo sattui kello kolmentoista aikaan Valtatie 6:lla Kajaanin ja Sotkamon välillä, Kontinjoen kohdalla. Ulosajossa loukkaantui autossa olleet kolme matkustajaa. Heidät kuljetettiin hoidettavaksi Kajaanin keskussairaalaan.
Aamulla puoli seitsemän aikaan aikaan vuonna 1981 syntynyt kajaanilaismies ajoi vasemmalle kaartuvassa mutkassa tieltä ulos. Ulosajossa auto osui tienpenkkaan ja ajautui siitä katolleen. Kuljettajan epäillään olleen joko lääkkeiden tai huumausaineiden vaikutuksen alainen. Kolmas ulosajo sattui lauantaina noin kello neljätoista Sotkamon ja Valtimon välillä.
Kajaanin poliisin kenttäjohtaja Pertti Sirviön mukaan Kajaanin alueella ajo-olosuhteet ovat huonot. Tällä hetkellä tien pinnat alkavat jäätyä, joten ajokeli muuttuu huonommaksi iltaa kohden.
pohjois-suomen liikennekulttuuri
9
830
Vastaukset
- ja ajotaito
Jos ajat lapissa jonkun perään, älä pysähdy. Turpaan tulee.
Jos auto tulee vastaan, väistä ojaan. Se tulee vastaan kaistallasi.
Jos lähestyt sivutien risteystä, pysähdy. Ne katsovat vain minne kääntyvät- etelän turisteja
kitkarengailla ?
- Sohvatiikeri
etelän turisteja kirjoitti:
kitkarengailla ?
Vai molemmat?
- NE............
Sohvatiikeri kirjoitti:
Vai molemmat?
oli ne.......
- Kerrotaanpa tämäkin
Pääkaupunkiseudun kehäteillä ei kannata tehdä mitään. Joku kiilaa bussipysäkille ja moukaroi autosi pellit paskaksi tunkilla. Ei kannata myöskään jarruttaa, sillä joku ajaa perääsi. Ei kannata niinikään pysähtyä suojatien eteen, sillä viereisellä kaistalla joku ajaa sen jalankulkijan, jonka yli sinä et ajanut, yli.
- ajelija.
Eiköhän lopetella tuo paremmuus kamppanja etelä/vastaan pohjois-suomi,suurin syy näihin kolareihin etelässä on kiire ei näissä ajotaidoissa ole noin yleisesti eroa. Kyllä tuolla pohjoisessakin isomman tehtaan ympäristössä alkaa oleen aamuruuhkassa samanlaista poukkoilua ja kolarointia kuin etelässäkin,on tullut nähtyä rekkaa ajaessa nämä ajokulttuurit.
Jossain Kittilän välillä saattaa tulla tuntematon ukko tulla vaan jutteleen"mihikkä nää oot menossa" (varmaan päivän siinä tarinois).
Elikkä suurin syy etelässä on tämä KIIRE ja hektinen elämänmeno! Menkääpä koittaan autoilua vaikka Sodankylään ruuhka aikana,kyllä siellä Hesalaisen hermot lepää? ja varmasti kolarointi riski pienenee.(tohdin luvata) - ajotaidot
Eiköhän molemmissa pohjois/etelä suomessa ole yhtä paljon hyviä ja huonoja kuskeja kun suhteutetaan asukaslukuun.
- ex-pohojosesta
Jep!
Elä sie kuule rupia yhtään... mehän ollaan parhaita tottakait täälä pohojosesa!! Mitä nyt liukkaala joskus vähän kolahtaa, sillon harvoin jos joku sattuu kohale yhtaikaa...
Sitä mie vaan ihimettelen, jotta miten te ETELÄLÄISET ossaatte ajjaa joka vuorokausi miljoonia kilometrejä (yhteensä) ilman kolareita?? Se mua on alakanu ihimetyttään. Kaikki täälä pohojosesa väittää että met ollaan muka parempia ku eteläsä... vaikkei täälä ole montaa kuskia verrattuna sinne eikä varsinkaan ajosuoritteet..
Mun häätyy vissiin viisastua ja alakaa ajatteleen ihan ite!?!- "V9" Hemi
Lapissa näyttää olevan vähän eri meininki, vaikka ei Kemi vielä aivan Lappia taida ollakaan...
http://kaahari.blogspot.com/2006/03/joskus-hullukin-kohtaa-voittajansa.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770