Suomen helluntaikansa Ry, Kuollut liike?

Kysymystä.

Mikä lahko on kyseessä? Sivusto oli hyvin vanhan tyylinen, sillä vedotiin ihmisten vanhan ajan säilyttämisen perusviettiin, lisäksi oli ujutettu Pyhän Hengen vastaista ainesta mukaan; puhujia ja linkkejä, muutenkin sivusto henki pysähtymistä, suolapatsasmeininkiä.

Linkkisivuilta löytyi mm kristityn foorumin parjaussivusto.

2

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rullen

      Kyseessä on helluntaiherätyksen säilyttämistä kannattava osa helluntaiherätystä, ihmiset jotka eivät tahdo kirkkokuntaa.

      Suomen helluntaikansa Ry kuuluvat seurakunnat ja ihmiset ovat yhteistyökykyisiä ja joustavia.

      Heidän toimintansa ei paljoa eroa yleisestä helluntailaisuudesta. Mukana on hyvää tahtoa ja yritystä parempaan, mutta voimaa ja rohkeutta, ei ole tarpeeksi.

      Heistä ei saa millään tavoin lahkoa tai fanaattista pikkuporukkaa, ovat siihen liiaksi hampaattomia ja yhteistyökykyisiä ja sallivia ja periksiantavia. Siksi he eivät ole mikään erityisempi vaihtoehto helluntaiherätyksen sisällä, mutta ovat kuitenkin osa helluntaiherätystä.

      Ehkä ainoa selkeä ero helluntaiherätyksen muuhun toimintaan nähden on, että heidän yhteisissä juhlissa, voidaan myös keskustella ikävistäkin asioista, kuten luopumuksesta.

      Toivoisin että olisivat selkeästi vanhanajan aidon helluntailaisuuden ylläpitäjiä ja karttaisivat torontolaisuutta ja muita harhasuuntauksia, mutta toiveeni ei ole toteutunut :( , tuossa toiminnassa on mukana monenlaisia ihmisiä ja kompromissit ovat vieneet ry:n voiman.

      Tuollaisenaankin, hetken aikaa hidastavat yleistä luopumista seurakunnissa ja pitävät helluntailaisuutta hengissä.

      • ...

        esim Arthur Kukkula, kristityn foorum sivut on kyllä virheliike, ne kun vastustavat aitoa uskoa ja Pyhää Henkeä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9126
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7846
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5503
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2316
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2076
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1717
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1659
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1396
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      439
      1332
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1199
    Aihe