Tapahtunut tähän asti: asuntokauppa kävi ensin hyvin, sitten ylikierroksilla. Lainaa sai halvalla. Liian halvalla. Pankkien välinen kilpailu oli niin kovaa, että lainaa annettiin myös niille joille sitä ei kuulunut. Oli kyse siitä että joko ne rahat perii ulosotossa joko me tai joku toinen pankki. Pelottavan iso osa asiakkaista oli asioista niin pihalla kun vaan olla ja voi. Tuli useamman kerran mieleen että pitäisikö vaatia joku lainanoton peruskurssi, jossa selvitetään peruslaskutoimitukset ja -käsitteet niille jotka haluaa vähänkään isompia lainoja. Villin huhun mukaan joku pikavippifirma kertoo kotisivullaan mikä on eräpäivä.
Sitten korot lähti vähän nousuun, ja asuntokauppa loppui kun seinään. Puhelimet kävi meillä käytännössä kuumina. Yksi työpiste pyhitettiin asialle, ja laadittiin työvuorot että kuka milloinkin vastaa siihen. Ihmisillä ei ollutkaan enää varaa hoitaa lainaa. Syytettiin meitä ties mistä ja vaadittiin jopa toimihenkilöitä maksamaan kohonneet lainanhoitokustannukset. Yksi fiksu nuorukainen taisi kysyä että jos laittaisi asunnon vuokralle ja vuokratuloilla hoitaisi lainaa.
Mitä tästä opimme? Emme yhtään mitään uutta. Korot alhaalla=>asunnot maksaa, korot nousee=> asunnon arvo laskee, asumiskulut kasvaa. Hommaamalla sen kunnollisen käsirahan pystyy jotenkin suojautumaan koronnousuja vastaan, mutta:
EDULLISINTA ON OSTAA SE ASUNTO KUN KOROT ON KORKEALLA. Tällöin varmistuu siitä että pystyy hoitamaan lainaa myös tulevaisuudessa, eikä maksa asunnosta liikaa. Näin minä tein kun aikanaan omani ostin.
Jännittää vähän. Olen täysin vakuuttunut että olin mukana rikkomassa useita perheitä (rahaongelmien kautta) tuossa "pahimpina" aikoina. Tunnistaakohan ne asiakkaat minut kaupungilla, ja onko syytä pelätä että joku itsensä meidän avulla pulaan järjestänyt asiakas yrittää jotain? Väärennetty nimikyltti on tietty käytössä, mutta vapaa-aikana tekisi melkein mieli pitää myös viiltonestoliivejä ja jotain kaasua mukana. Ihan kaiken varalta. Tähän vuodenaikaan on myös kohtalaisen ikävää käydä kuuden jälkeen aamulenkillä, mutta milläs sitten pysyy pirteänä päivällä.
Mietteitä aamulenkillä
10
1553
Vastaukset
- spuge
Ongelma eivät ole asiakkaat vaan pankit, joiden luotonanto on ollut viimeiset 5 vuotta aivan liian avokätistä. Tämä on aiheuttanut asuntojen hintakuplan. Pankkien välistä kilpailua asiakkaista ja markkinaosuuksista tämä on, ja maksajia ovat viime kädessä (jälleen) ylihintoja maksavat asunnonostajat ja veronmaksajat.
Pankit ovat mainostaneet ja tyrkyttäneet lainoja viime vuodet rajusti. Toivoisin että luottoriskien realisoituessa seuraavan kerran maksumieheksi joutuvat pankit ja niiden osakkeenomistajat eivätkä veronmaksajat ja Suomen valtio.
Lainanottajien syyttely tässä asiassa on hävytöntä ja idioottimaista, enkä mitenkään jaksa uskoa, että kukaan töissä oleva pankkitoimihenkilö siihen alentuisi. Jos syyllistyy, niin ihmettelen millä perusteilla pankit valitsevat työntekijänsä. Eivätköhän ne oikeat pankkien työntekijät itsekin tiedä missä se sylttytehdas on.- Pankkineiti81
Siitä voit olla aivan saakelin varma etten minä ala vastaamaan mistään lainoista mitä asiakas on ottanut. Se ei ole kenenkään muun kun asiakkaan oma vika jos on sattunut ylimitoittamaan lainansa. Pankkien kädet on edellen sidottuja: jos ei yhdestä saa, niin sitten toisesta. Kyse ei ole siitä jääkö laina saamatta vai ei, vaan siitä kenelle asiakkaat maksaa niitä lainojaan ulosoton kautta myöhemmin. Vähän sama kun syyttäisi kissaa kultakalan syömisestä. Todellisuudessa tuskin voi muuta odottaakaan.
Sitäkin korostin että asuntokaupan käydessä kuumana, asunnot todellakin on aika kalliita. Suurin osa ihmisistä ostaa jostain syystä sen ylihintaisen asunnon ja maksaa pois tilapäisesti halpaa lainaa, vaikka toisinpäin olisi paljon halvempaa. - santtu
lainanotto on yksin lainanottajan vastuulla, turha pankkeja siitä onn syyttää. Mikäli ei ole halua perehtyä lainoihin ja niiden maksamiseen, omaan maksukykyyn yms. asioihin ennen lainan ottamista, niin ihan oma on vikansa. Tietysti pankkien tulee laskea se onko lainanottajalla ylipäätänsä mahdollisuutta maksaa lainansa pois, mutta siihen pankin vastuu lainanottajasta sitten päättyykin.
Ei tässä enään missään täydessä holhousyhteiskunnassa eletä, jossa ihmisellä ei ole mitään vastuuta omista päätöksistään. - Pankkineiti81
santtu kirjoitti:
lainanotto on yksin lainanottajan vastuulla, turha pankkeja siitä onn syyttää. Mikäli ei ole halua perehtyä lainoihin ja niiden maksamiseen, omaan maksukykyyn yms. asioihin ennen lainan ottamista, niin ihan oma on vikansa. Tietysti pankkien tulee laskea se onko lainanottajalla ylipäätänsä mahdollisuutta maksaa lainansa pois, mutta siihen pankin vastuu lainanottajasta sitten päättyykin.
Ei tässä enään missään täydessä holhousyhteiskunnassa eletä, jossa ihmisellä ei ole mitään vastuuta omista päätöksistään.Ollaanko me ainoita jotka uskalletaan puhua näistä realiteeteista mitenkään kaunistelematta? Aiemmin joku vannoi järjestävänsä minulle monoa jos saisi tietää meidän olevan samassa pankissa töissä.
- kertoa minulle
Pankkineiti81 kirjoitti:
Ollaanko me ainoita jotka uskalletaan puhua näistä realiteeteista mitenkään kaunistelematta? Aiemmin joku vannoi järjestävänsä minulle monoa jos saisi tietää meidän olevan samassa pankissa töissä.
lisäkorosta?
Esim. 3% asuntolainassa.. kohta 6. "kirjallisesti sovitut perusteet muuttuvat" ym..
En usko että saan "rehellistä" vastausta jos soitan omaan pankkiin ja kysyn. - Pankkineiti81
kertoa minulle kirjoitti:
lisäkorosta?
Esim. 3% asuntolainassa.. kohta 6. "kirjallisesti sovitut perusteet muuttuvat" ym..
En usko että saan "rehellistä" vastausta jos soitan omaan pankkiin ja kysyn.Jos jostain syystä olet pankille suurempi riski kun annat lainahakemuksessa ymmärtää, tai jos harhautat pankkia koskien jotain oleellista seikkaa, voi pankkia periä sitä ennalta sovittua lisäkorkoa.
Kaikilla kun ei ole tarkoituskaan käyttää autolainaa ainakaan pääasiassa autoon, tai joutuu työkyvyttömäksi.
Käytännössä kuitenkin aika harvinaista. Joskus on sanomista tullut kun joku käyttää vain osan asuntolainasta asunnon ostoon ja loput sen kunnostamiseen.
Kaikki muistaa sen maailmanajan kun koko opintolainan sai kerralla käteen. Joillakin oli tapana (jopa vuodesta toiseen) käyttää laina ryyppäämiseen eikä opiskeluun. Ei näissäkään tapauksissa mitään lisäkorkoa peritty. - Eli olisiko
Pankkineiti81 kirjoitti:
Jos jostain syystä olet pankille suurempi riski kun annat lainahakemuksessa ymmärtää, tai jos harhautat pankkia koskien jotain oleellista seikkaa, voi pankkia periä sitä ennalta sovittua lisäkorkoa.
Kaikilla kun ei ole tarkoituskaan käyttää autolainaa ainakaan pääasiassa autoon, tai joutuu työkyvyttömäksi.
Käytännössä kuitenkin aika harvinaista. Joskus on sanomista tullut kun joku käyttää vain osan asuntolainasta asunnon ostoon ja loput sen kunnostamiseen.
Kaikki muistaa sen maailmanajan kun koko opintolainan sai kerralla käteen. Joillakin oli tapana (jopa vuodesta toiseen) käyttää laina ryyppäämiseen eikä opiskeluun. Ei näissäkään tapauksissa mitään lisäkorkoa peritty.asunnon vakuusarvo, tälläinen kirjallisesti sovittu peruste?
- Pankkineiti81
Eli olisiko kirjoitti:
asunnon vakuusarvo, tälläinen kirjallisesti sovittu peruste?
Asunto palaa poroksi=> laina jää siltä osin takaamatta=> riskotaso pankin kannalta nousee=> korko nousee. On siinä järkeä.
- myös näin??
Pankkineiti81 kirjoitti:
Asunto palaa poroksi=> laina jää siltä osin takaamatta=> riskotaso pankin kannalta nousee=> korko nousee. On siinä järkeä.
Asunnon arvo laskee (huomattavasti)=> laina jää siltä osin takaamatta=> riskotaso pankin kannalta nousee=> Otetaan käyttöön lisäkorko (ei siis lisävakuuksia)
Eli toimisi eräänlaisena lisävakuuksien "korvikkeena".
Lopputulos olisi aika lailla sama??
- Raha-asiat kunnossa
Millonkas neiti mahtoi ottaa lainaa? 2000-2001? Silloin on viimeksi korkotaso ollut "kovempi" kun tällä hetkellä.
Kovasti tunnut täällä olevan paasaamasta korkojen noususta ja ihmisten holtittomasta lainanotosta. Olet kuitenkin ollut melkoisen nuori kun korot huitelivat lähempänä 20% kun 10%....silloinhan se asuntolaina olisi kannattanut ottaa!!!?!!?!!
Antaa korkotason elää omaa elämäänsä. Kunhan ei lähde siivoojan palkalla palatseja ostamaan niin eiköhän meillä jokaisella työläisellä riitä rahkeet asunnon ostoon. Pitää vain mitoittaa muut kulunsa vallitsevan tilanteen mukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872