Väitän ja tiedän. Jos joku demari lällykkä olis ollu Pekkarisen paikalla, niin Fortumin touhuihin
ei olis puututtu, vaan lisätty optioita Liliukselle. En ole kepulainen, mutta annan tunnustuksen Pekkariselle jämäkistä otteista asiassa. Demreilta puuttuu tiukka ote asioihin. Tämä näkyy kaikilla hallinon osa-alueilla, missä demari on ministerinä. Poikkeus tästä on ulkominiteriö ja sisäministeriö, muista ei viitsi edes puhua.
SDP ja sähkön hinta?
1
104
Vastaukset
- Jamboogeri
Näin se menee! Kyllä demareilla on tiukka linja , mutta se on enimmäiseksi köyhiä kohtaan (useat eläkeläiset, työttömät , pienituloiset jne). Toiseksi heillä on tiukka linja tavallista suomalaista kohtaan, siis vähän parempituloisia, kun köyhät, tähän ei sisälly huippurikkaat. Kolmanneksi he puollustavat erittäin köyhiä, kuten kiinalaisia viemällä omalla politiikallaan täältä työpaikkoja sinne, joten kyllä Sosiaalidemokraatit ovat köyhienkin puolella, mutta se ei ikävä kyllä vaikuta meidän suomalaisten elämään. Sosiaalidemokraatit ovat olleet hallituksessa jo lähes 12 vuotta, ja tässä ajassa ei olla saatu, muuta kuin elintaso kuilun kasvamista. Suomessa on tänä aikana bruttokansan tuote yli kaksinkertaistunut. Mutta näin ei ole käynyt : pienien eläkkeitten, päivärahojen, tavallisten eläkkeitten , pienien palkkojen , tavallisten palkkojen, keskisuurien palkkojen jne.
Eli nyt maaliskuussa ostakaa se hernekeitto kaupasta, elkääkä Sosiaalidemokraateilta osamaksulla kalliiseen hintaan. Kyllä kahdessatoista vuodessa pitäisi saada asioita hoidettua varsinkin jos ne olisivat sydäntä lähellä. Laitetaan nyt muut yrittämään. Itsekkin olen äänestänyt Sosiaalidemokraatteja, mutta pyydän tässä nyt anteeksi kaikilta tätä julmaa tekoa!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1495808Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella344166Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan03520Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv492731No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452520- 312494
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv322468- 162338
- 432055
Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h262015