Vielä vaivaa minua

Valistakaa siis

Kun tuossa alempana taas yritetään sijoittaa Juice johonkin poliittiseen osastoon, kysyn sen, mitä kyselin aiemminkin.
Esittäkää minulle jotain, joka osoittaisi Juicen poliittisuudesta jotain.
Nyt tuossa jo J.Korhonenkin näkyy olevan sitä mieltä, ettei Juice ollut poliittisesti suuntautunut.
Kuitenkin, korjatkoon, jos väärässä olen, muistelen hänen Juicen poismenon jälkeen olleen yksi niistä, jotka kertoivat Juicen olleen vasemmistolainen.
Sen Juice, jonka täälläkin esitin, toi julki usein, ettei hän vaivaudu edes äänestämään.
Demariholhousta hän joskus arvosteli.
Kokoomuslaiseksi häntä olisi ollut vaikea kuvitella, enempää kuin kepulaiseksikaan.

Mutta kertokaapa nyt, te, jotka "tiesitte", mistä teillä sellainen "tieto" on, että Juice oli ylipäätään mitenkään politiikasta kiinnostunut?
Viimeksi en saanut vastausta, mutta tavanomaisia haukkuja tuli taas, kun kyselee.
Eli tyhmähän minä taas olin, kun en usko, mitä joku palstan kaikkitietäjä kertoo, ilman perusteita.

ps. Lainasin netistä myös sen Juicen Halosta ja Niinistöä koskevan jutun, jossa Juice sanoi, että kannatti Niinistöä, mutta ei äänestänyt.

8

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • !!!

      Toinen asia, joka alkoi vaivata erikseen Korhosen kirjoituksessa.

      Halkola ja Alatalo laulelemassa samoja lauluja?
      Yhtäaikaako ja samoissa riennoissako?
      Eivätkö he ole hieman eri ikäpolvea?
      Sekoittaako Korhonen jo Alatalon ja Heikki Kinnusenkin keskenään?

    • peittelee

      KApi heti poistatti ketjun jossa sekoili.

    • oikea kirjailija/ säveltäjä ja

      muusikko kaikin puolin. Sellaisilla ihmisillä on lahja ilmaista yleisesti ihmisten syvimpiä tunteita. Taito ja kyky olla ihminen ihmisten joukossa teki hänestä veljen kaikille, puolueesta riippumatta.

      • Valistakaa siis

        Juice oli kaiken sen negatiivisen yläpuolella, jota politiikkaan ja politikointiin liittyy ja liitetään.
        Oiva kirjoitti, että Juice oli yksi meistä.
        Ymmärsin sen niin, että siinä ei tarkoitettu sitä, mitä heti täällä oltiin vihjailemassa.
        Vaan Juice oli yksi suomalaisista.
        Ainakin toivon Oivan tarkoittaneen tuota.

        On häpeämätöntä kenenkään ratsastaa Juicen nimellä niin, että pyritään kategorisoimaan hänet johonkin lokeroon, johon luokittelija itse kuuluu.


    • Jaba_43

      Puolueisiin sitoutumaton, joka äänestäessään valitsi henkilön ensin, mutta ilmeisesti ei kokoomuksesta.

      • Valistakaa siis

        Kuinka monet kerrat Juice toikaan esiin, ettei hän äänestä.
        Saattoihan hän silti äänestää, mutta minulla ei ole pienintäkään syytä ajatella niin, että hän olisi sanonut, ettei äänestä ja kuitenkin äänestänyt!!


      • viimeksi?

        Korhonen siinä ketjussa taas väitti tietävänsä muita paremmin, kuka on juicen ja alatalon, vaikka kumpaakaan ei koskaan ole edes tavannut.

        No HUH HUH!


      • M. Ulkku

        Taiteilija Leskinen mainitsi taannoin ettei ole koskaan äänestänyt. Äänestää kyllä kun vastaan tulee riittävän hyvä ehdokas...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      64
      6205
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3856
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2841
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      2380
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2272
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1863
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1709
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1322
    9. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1281
    10. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1266
    Aihe