mitäs tuumaatte

siilityttö55

Armoa.
Jumala on kiivas Jumala,
mutta ei niin kiivas kuin luullaan.

Armonanomuksien jättöaika on jo kestänyt pian kaksi tuhatta vuotta siitä hetkestä,

kun perustukset armahdukselle syntyivät siitä, että Jeesus kuoli armahdettavien puolesta Golgatalla,

Jerusalemin ulkopuolella ja nousi voittajana kuolleista.

Pelastussuunnitelmassa Jeesuksella on keskeinen asema.
Jumalan armo tarjotaan ihmiselle ILMAISEKSI Jeesuksessa.

Ne, jotka hylkäävät Jeesuksen saavat itse kantaa tuomionsa.
Maailman tuomio pannaan toimeen Herran päivänä, joka on "vihan päivä".

Sitä ennen maailma kokee noin seitsemän vuoden ylimenokauden, ja kun vielä vihan päiväkin on ohitse,
alkaa tuhatvuotinen valtakunta puhtaalta pöydältä.

13

988

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeudenmukaisuus?

      2/3 ihmiskunnasta ei ole koskaan kuullut tuosta puusepän pojasta.
      Voiko oikeudenmukainen jumala tuomita ne kadotukseen vaikka eivät ole edes voineet luopua jeesuksesta?

      • Kalle-Aaretti

        Ja pitääkin voida puusepän pojan puolueen mielestä. Sama vaatimus on monilla toisillakin sankarivainajan ylönostaneilla piireillä.

        Uskontojen ja rahan takia maailmassa lienee tapettu ihmisiä enempi kuin mihin pahin tautikaan kykenee.

      • siilityttö55
        Kalle-Aaretti kirjoitti:

        Ja pitääkin voida puusepän pojan puolueen mielestä. Sama vaatimus on monilla toisillakin sankarivainajan ylönostaneilla piireillä.

        Uskontojen ja rahan takia maailmassa lienee tapettu ihmisiä enempi kuin mihin pahin tautikaan kykenee.

        Profetia Suomelle
        Pastori Paul Chung, Näky-konferenssi sunnuntaina 20.8. klo 18.00

        Minä profetoin Suomelle. Nouse Suomi. Minä olen kutsunut sinua nimeltä. Minä olen kutsunut tätä kansaa, Suomea, minun valtakuntani tähden.

        Rakastakaa toinen toistanne, julistakaa evankeliumia. Täyttäkää tämä paikka minun ihmisilläni. Tästä eteenpäin tulee herätys. Sellainen, mitä ette ole koskaan ennen nähneet. Te olette minun astioitani. Pienistä tulee suuria.

        Ihmiset tulevat saamaan lohdutusta Sanani kautta. Ihmiset, joilla on vaikeaa, minä vapautan masennuksesta. Masentuneet saavat onnen Jeesuksessa.

        Nyt kaikki apostolit ja profeetat nouskoot! Minä nostatan ylös profeetat ja apostolit Suomessa. Ja näin se tuo muutoksen: että jokainen todistaa arvokkaasti Jeesuksesta. Sitä seuraa Jumalan läsnäolo. Ihmisten persoonallisuudet muuttuvat.

        Bisneksenne kasvaa ja kasvaa. Suomen uskovat nousevat ja tekevät hyviä taloudellisia päätöksiä. Teidän kauttanne tapahtuu arvokkaita ja arvollisia asioita.

        Kukaan ei voi sitä itse ikään kuin jotenkin näytellä tapahtuvaksi. Nouskaa! Sellaiset ihmiset joilla on evankeliumi sydämellään. Nouskaa! Nouse myös sinä, jolla on kyky evankelioida!
        Nuoret ympäri maailmaa

        Jumala tulee vuodattamaan parannuksen teon hengen seurakuntiin, pastoreihin ja Suomen uskoviin. Jokainen tulee henkilökohtaisesti ottamaan vastuualueensa ja olemaan siinä uskollinen, niin että Jumalaa ylistetään kaikkialla.

        Ja sinä tulet olemaan hyvin tyytyväinen ja iloinen tämän tähden. Haluan käskeä kaikkia saatanan tiedossa olevia juonia väistymään. Leikkaan myös pois kaikki masennuksen henget, alemmuudentunteen, ja kaikki nämä väärät henget.

        Tästä lähtien ei ole enää vihaa, vaan rakastakaa toinen toistanne ja kunnioittakaa toisianne Jeesuksessa. Tulee olemaan monia, jotka uhraavat elämänsä minun takiani.

        Monet evankeliumia julistavat nuoret menevät ulkomaille ja palaavat takaisin Suomeen jakaen täällä Jumalan suuren näyn. Rukoilkaa! Antakaa anteeksi! Liittykää yhteen! Ja tottelemattomuuden henki sidotaan Jeesuksen nimessä.

        Nouskaa, nuoret nouskaa! Rukoilkaa! Rukoilkaa kaikki, joilla on lapsia. Rukoilkaa, jos teillä on lapsia. Etkö kuule lastesi itkua?

        Abortin henki, lähde ulos Jeesuksen nimessä! Nouskaa ylös! Ja olkaa kuuliaisia Jeesuksen sanalle evankeliumin tähden. Jumala haluaa käyttää teitä väkevällä tavalla.
        Yhteiskunnalliset siunaukset

        Rukoilkaa pastoreidenne puolesta. Rukoilkaa kaikkien seurakuntien johtajien puolesta Suomessa. Rukoilkaa Suomen poliitikkojen puolesta.

        Nouskaa te sairaat! Minä parannan teidät nyt! Ihmiset, joilla on luonnostaan sympatiaa, ihmiset, joilla on rakkautta: rukoilkaa te tämän maan puolesta. Te liike-elämän parissa olevat, rukoilkaa.

        Silloin minä annan herätyksen ja kasvun teidän liikkeenne elämään. Te tulette ottamaan tulevaisuudessa askeleita laajalti tässä maailmassa ja käyttämään varojanne Jumalan työhön. Ja näin monet ihmiset täyttävät taivaan.

        Te tulette näkemään, kuinka maatanne kohtaa aivan uudet tilanteet: politiikassa, taloudessa, kulttuurillisesti, koulutuksessa ja koko yhteisössänne. Tämä kaikki tapahtuu Jumalan työn tähden. Näin tätä maata valmistetaan valtakuntaani varten.

        Täältä tulee nousemaan niin monia minun palvojiani ja ylistäjiäni. Te tapaatte ja kohtaatte minut, kun ylistätte väkevästi. Tulette näkemään väkeviä tekoja. Te tulette viemään säädökseni kansakuntiin. Ja siellä ihmiset heräävät.

        Te tulette myös näkemään, kuinka täällä syntyy voimallisia uusia rukoilijoita, jotka eivät kyyneleitään säästä. Ja se on todellakin Jumalan mielen mukaista kylvöä. Minä tulen vuodattamaan parannuksen teon hengen ja sinusta tulee pyhä morsian.

        Minä rakastan sinua, teitä.

        Minä siunaan sinua Suomi.

        Aamen! Halleluja!

        Minä rakastan sinua Suomi.

      • Kalle-Aretti
        siilityttö55 kirjoitti:

        Ja minä nyt en edusta Suomen kansaa, joten voist huhuilla vaikka Haaparannassa.

        Tuollainen teksti on yhtä miellyttävää kuin näärännäppy silmässä, mutta tottahan se on tietysti ja ihan varmasti.

        ps. koklaahan omaa julistusta, eläkä kopsaa toisilta.

      • Onko totta siteeksi

        Rakasta lähimäistäsi, kuin itseäsi, mutta jos lähimäinen ei edes tervehdi?
        Kerran lähimäinen houkutteli autoonsa, mutta en mennyt, kun puhui hiukan ennen, että hän ajaa päin rekkaa sopivan tilanteen tullen??
        Kirkoissa kiusataan eniten työpaikoista työtekijöitä?

        Minä sanon teille: Pyytäkää jos on tarvetta vain viisautta ja loppu tulee itsestään onni ja autuas olo:))
        Jumala loi kaiken valmiiksi, turhaa marisette kaiken aikaa ja húudatte apuun, vaikka ei ole hätääkään?

        Jos ammattimies/nainen tekisi jotain yhtä mahtavaa, niin kestäisikö hän, että se jonka hän teki varmasti hyväksi huutaa apua, kuin miljardien ampiaisparvi yötä päivää???

      • jauhamaan
        siilityttö55 kirjoitti:

        Profetia Suomelle
        Pastori Paul Chung, Näky-konferenssi sunnuntaina 20.8. klo 18.00

        Minä profetoin Suomelle. Nouse Suomi. Minä olen kutsunut sinua nimeltä. Minä olen kutsunut tätä kansaa, Suomea, minun valtakuntani tähden.

        Rakastakaa toinen toistanne, julistakaa evankeliumia. Täyttäkää tämä paikka minun ihmisilläni. Tästä eteenpäin tulee herätys. Sellainen, mitä ette ole koskaan ennen nähneet. Te olette minun astioitani. Pienistä tulee suuria.

        Ihmiset tulevat saamaan lohdutusta Sanani kautta. Ihmiset, joilla on vaikeaa, minä vapautan masennuksesta. Masentuneet saavat onnen Jeesuksessa.

        Nyt kaikki apostolit ja profeetat nouskoot! Minä nostatan ylös profeetat ja apostolit Suomessa. Ja näin se tuo muutoksen: että jokainen todistaa arvokkaasti Jeesuksesta. Sitä seuraa Jumalan läsnäolo. Ihmisten persoonallisuudet muuttuvat.

        Bisneksenne kasvaa ja kasvaa. Suomen uskovat nousevat ja tekevät hyviä taloudellisia päätöksiä. Teidän kauttanne tapahtuu arvokkaita ja arvollisia asioita.

        Kukaan ei voi sitä itse ikään kuin jotenkin näytellä tapahtuvaksi. Nouskaa! Sellaiset ihmiset joilla on evankeliumi sydämellään. Nouskaa! Nouse myös sinä, jolla on kyky evankelioida!
        Nuoret ympäri maailmaa

        Jumala tulee vuodattamaan parannuksen teon hengen seurakuntiin, pastoreihin ja Suomen uskoviin. Jokainen tulee henkilökohtaisesti ottamaan vastuualueensa ja olemaan siinä uskollinen, niin että Jumalaa ylistetään kaikkialla.

        Ja sinä tulet olemaan hyvin tyytyväinen ja iloinen tämän tähden. Haluan käskeä kaikkia saatanan tiedossa olevia juonia väistymään. Leikkaan myös pois kaikki masennuksen henget, alemmuudentunteen, ja kaikki nämä väärät henget.

        Tästä lähtien ei ole enää vihaa, vaan rakastakaa toinen toistanne ja kunnioittakaa toisianne Jeesuksessa. Tulee olemaan monia, jotka uhraavat elämänsä minun takiani.

        Monet evankeliumia julistavat nuoret menevät ulkomaille ja palaavat takaisin Suomeen jakaen täällä Jumalan suuren näyn. Rukoilkaa! Antakaa anteeksi! Liittykää yhteen! Ja tottelemattomuuden henki sidotaan Jeesuksen nimessä.

        Nouskaa, nuoret nouskaa! Rukoilkaa! Rukoilkaa kaikki, joilla on lapsia. Rukoilkaa, jos teillä on lapsia. Etkö kuule lastesi itkua?

        Abortin henki, lähde ulos Jeesuksen nimessä! Nouskaa ylös! Ja olkaa kuuliaisia Jeesuksen sanalle evankeliumin tähden. Jumala haluaa käyttää teitä väkevällä tavalla.
        Yhteiskunnalliset siunaukset

        Rukoilkaa pastoreidenne puolesta. Rukoilkaa kaikkien seurakuntien johtajien puolesta Suomessa. Rukoilkaa Suomen poliitikkojen puolesta.

        Nouskaa te sairaat! Minä parannan teidät nyt! Ihmiset, joilla on luonnostaan sympatiaa, ihmiset, joilla on rakkautta: rukoilkaa te tämän maan puolesta. Te liike-elämän parissa olevat, rukoilkaa.

        Silloin minä annan herätyksen ja kasvun teidän liikkeenne elämään. Te tulette ottamaan tulevaisuudessa askeleita laajalti tässä maailmassa ja käyttämään varojanne Jumalan työhön. Ja näin monet ihmiset täyttävät taivaan.

        Te tulette näkemään, kuinka maatanne kohtaa aivan uudet tilanteet: politiikassa, taloudessa, kulttuurillisesti, koulutuksessa ja koko yhteisössänne. Tämä kaikki tapahtuu Jumalan työn tähden. Näin tätä maata valmistetaan valtakuntaani varten.

        Täältä tulee nousemaan niin monia minun palvojiani ja ylistäjiäni. Te tapaatte ja kohtaatte minut, kun ylistätte väkevästi. Tulette näkemään väkeviä tekoja. Te tulette viemään säädökseni kansakuntiin. Ja siellä ihmiset heräävät.

        Te tulette myös näkemään, kuinka täällä syntyy voimallisia uusia rukoilijoita, jotka eivät kyyneleitään säästä. Ja se on todellakin Jumalan mielen mukaista kylvöä. Minä tulen vuodattamaan parannuksen teon hengen ja sinusta tulee pyhä morsian.

        Minä rakastan sinua, teitä.

        Minä siunaan sinua Suomi.

        Aamen! Halleluja!

        Minä rakastan sinua Suomi.

        näitä uskontoasioitasi!

    • katriina64

      Olen pannut merkille, että vähempikin "julistus" siirretään sille kuuluvalle osastolleen.

    • Silminnäkijä

      "Jumala on yö ja päivä, talvi kesä, sota rauha, kylläisyys nälkä." Herakleitos (n. 540-480 e.Kr.)

      Kas siinäpä oiva Jumala määritelmä antiikin ajoilta!

      • Mauni

        Luojamme on varmaan yli 18v, niin paljon seksiä, pornoa, sotia, vääryyksiä, kidutuksia, valehtelua, petoksia, myös "uskovaisten", pappien pahoja tekoja, ym, ym...

        Ainutlaatuisella maapallollamme, jos on vaikka pallomme ainoa koko maailman kaikkeudessa ja elämä on kuin sodomassa ja comorassa:))

    • Yykaakoo

      Kiitos kysymästä. Tässä tuumailuni:

      Oletko Jehovan todistaja? Puhut näet heidän tavoin 1000-vuotísesta valtakunnasta. Jos edustat jehovalaisia, en keskustele tämän enempää. En enää ruukaa haaskata kallista armonaikaani yhdenkään ns. ainoan oikean uskontokunnan aatoksille.

      Odotan vastausta tuumailuuni.

      • Tanttaralla

        Kaksi hyvinpukeutuvaa rouvashenkilöä on kaksikin kertaa käynyt tuossa ovenraossa.Olen ystävällisesti ottanut vastaan heidän tarjoamansa lehden.Ovatkohan he ottaneet minut herätettäväkseen?En usko mihinkään yhteisöön jonka jakaa ihmiset vuohiin ja lampaisiin jossa vain he ovat voittajien puolella.Koulumatkalla kauan sitten kuljimme koulumatkalla kiiltävällä jäällä.Siihen kuvastui taivas pilvineen.Lasten mielikuvituksessa jäähän tuli kammottavia tummia rotkoja joiden yli kiljuen juoksimme.Helluntalaiset koulukaverimme sanoivat.Jos nyt hukumme niin me pääsemme taivaaseen mutta te ette.

    • merimona1

      Ainut mikä särähtää, on tuo pateettinen tyyli, joka ei moniinkaan kolahda, vaikka olisivat asiasta kiinnostuneitakin.
      Mitä profetioihin tulee, niin niissä on aina se "astian maku", ainakin useimmin.
      Jos olisin saarnamies(nainen) niin antaisin vaikkapa Norjaan puhujamatkalle kutsuttuna norjalaisten kuulla samanlaisen profetian. Käyttäisin vain Suomi-sanan kohdalla Norjan nimeä.Mukavaltahan kuulijasta tuntuisi kuulla olevansa sen kansan jäsen, jolla on tärkeä tehtävänsä ja asemansa Jumalan suurissa suunnitelmisa.

    • 66666666666

      Miksi kahteen kertaan sama avaus?
      Toinen neljä tuntia myöhemmin.

      Vastaan kuitenkin edelleen, että Jumala tuhoaa tämän maailman koska tämä on epäonnistunut. Jumala epäonnistui luodessaan maailman. Uusi maailma luodaan muka paremmaksi. Mutta miten tämä uusi maailma voisi olla nykyistä parempi, kun Jumala on edelleen se sama kaikkivaltias, kuin luodessaan tätä epäonnista pahan valtaamaa maailmaa.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      86
      5199
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      76
      4696
    3. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      111
      2997
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      86
      2933
    5. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      23
      2464
    6. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      60
      2034
    7. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      24
      1860
    8. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1523
    9. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      114
      1429
    10. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      185
      1318
    Aihe