Evoluutio = Valetta

Ajatelkaapas, jos lapsillenne opetettaisiin koulussa, että juustoa saadaan, kun kastellaan ruohoa, ja että aurinko muuttaa säteillään ruohon juustoksi. Eikö kuulostakin järjettömältä? Kuinka tuollaista paksua valetta voitaisiin opettaa maamme kouluissa?!? Mutta tosiasia on, että aivan yhtä järjetöntä teoriaa todellakin opetetaan lapsillemme!

Tuo likainen valhe on evoluutioteoria. Tuo käsittämätön "teoria" väittää, että ihminen polveutuisi apinoista, ja että maapallo olisi miljardeja vuosia vanha!

Evoluutioteoriaa puolustellaan esimerkiksi fossiileilla. Mutta fossiilien "ikähän" perustuu vain siihen, että ne löydetään jostain syvistä kerroksista, ja näin arvellaan, että kerroksien muodostumiseen olisi kulunut jopa miljoonia vuosia. Tämä on helppo kumota. Erinlaiset luonnonmullistukset: tulivuorenpurkaukset jne. ovat kääntäneet maakerroksia ja haudanneet luita tms. hyvinkin syvälle.

Toinen seikka on tietysti Raamatussa selkeästi dokumentoitu vedenpaisumus. Suunnaton vesimassa on nostanut valtavat määrät mutaa ja sen sellaista kuolevien eläimien päälle.

Ns. "dinosaurukset" ovat pääosin väärennöksiä tai ihan tavallisten eläinten luita. Dinosaurukset ovat mitä ovelin markkinointikikka. Ajatelkaapa, kuinka lapset ovat hulluna niihin! Ne ovat kuitenkin vain satuja. Onhan saduissakin lohikäärmeitä ja muita jättiläismäisiä hirviöitä. Näin on sadutkin valjastettu valheen levittämiseen.

Toinen niin kovin suosittu menetelmä "todistella" fossiilien ikää on radiohiiliajoitus. Tuolla "luotettavalla" menetelmällä on esimerkiksi testattu elävä nilviäinen, ja tiedemiehet ovat todenneet sen hiili-14 -menetelmän avulla 3000 vuotta vanhaksi! Tuota menetelmää puolustellaan epätoivoisesti sillä, että se ei päde kuin tietynikäisten kohteiden kanssa. Miksi se pätisi, kun se ei päde normaalistikaan.

Aina kun todistetaan evoluutiouskovaisten jokin menetelmä vääräksi, he vetävät hatusta uuden "luotettavamman" menetelmän, kuten nyt tämän argon-argon menetelmän. Epäilemättä se todistetaan USA:n johtavissa kreationistien tiedelehdissä ennenpitkää humpuukiksi. Sillä välin näitä pikaisesti kehiteltyjä "menetelmiä" käytetään todistelemaan evoluutioteorian sortuvia rippeitä. Kuitenkin useat merkittävät tiedemiehet ovat jo hylänneet evoluutioteorian. Tämä on merkki aikojen muuttumisesta.

Jos muuten maaöljy olisi niin vanhaa kuin mitä geologit väittävät (80000 v), sen paine olisi kadonnut jo aikoja sitten - nykyinen paine osoittaa korkeintaan 10000 vuoden ikää. (Tri Melvin A. Cook, "Prehistory and Earth models", Max Parrish and Company, 1966.)

Meille on opetettu, että öljyn valmistuminen kestää miljoonia vuosia. Mutta tämä on tosiasia: tiedemiehet valmistivat laboratoriossa tynnyrillisen öljyä tonnista jätteitä 20 minuutissa! (Machine Design, 14.5.1970.)

Ja mitä tulee ihmisten fossiileihin, niiden "katkeamaton sarja, joka todistaa ihmisen kehittyneen apinasta", on nykyään tämmöinen:

Heidelbergin ihminen: rakennettiin semmoisen leukaluun perusteella, joka monen mielestä näytti melko ihmismäiseltä.
Nebraskan ihminen: tieteellisesti rakennettu yhden hampaan pohjalta. Hammas todettiin myöhemmin sukupuuttoon kuolleen sian hampaaksi.
Piltdownin ihminen: leukaluun todettiin myöhemmin kuuluneen nykyajan apinalle.
Pekingin ihminen: 500000 vuotta vanha. Koko todistusaineisto kadonnut.
Neanderthalin ihminen: kansainvälisessä kongressissa 1958 tri A.J.E.Cave sanoi, että hänen tutkimuksensa Neanderthalin kallosta, joka löydettiin 50 v. sitten Ranskassa, osoittavat sen kuuluneen niveltulehdusta poteneelle vanhalle ihmiselle.
Uuden Guinean ihminen: Johtaa vuoteen 1970 - tämä heimo löydettiin elossa Australian pohjoispuolelta.
Cro-Magnonin ihminen: Yksi varhaisimmista ja parhaimmin perustelluista fossiileista on vähintäinkin nykyihmisen veroinen fysiikaltaan ja aivokapasiteetiltaan - missä siis kehitysero?
Nykyihminen: tämä nero uskoo periytyvänsä apinasta.
(Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet. Room. 1:22)

Nyt olisi mitä pikimmiten lopetettava humpuukin opetus koulussamme, jotta lapsemme tulisivat tuntemaan Jeesuksen ja totuuden.
301615
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

TYHMÄ!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Troll troll troll your boat..

Meitä kunnioittaa läsnäolollaan taas yksi Niilo Paasivirran opetuslapsi. Halle lujaa!

Äänestä
  • ..on kuulemma taas päässyt mielisairaalasta avohoitoon.

    Äänestä

Koska sanot olevasi kristitty, katson aiheelliseksi huomauttaa että saatat rikkoa käskyä "älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi". Vahingossa sen kai teit, koska et tainnut lukea kopsaamaasi tekstiä.

Tekstissäsä lukee esimerkiksi "Ns. "dinosaurukset" ovat pääosin väärennöksiä tai ihan tavallisten eläinten luita". Se on väärä todistus, ainakin ilman väitettä tukevia lukuarvoja.

Äänestä
  • >>Tekstissäsä lukee esimerkiksi "Ns. "dinosaurukset" ovat pääosin väärennöksiä tai ihan tavallisten eläinten luita". Se on väärä todistus, ainakin ilman väitettä tukevia lukuarvoja.

    Äänestä

Puuttumatta sen enempää tässä tekstissä todisteluihisi evoluutioteorian valheellisuudesta(käyty läpi tälläkin palstalla monta kertaa), kysyisin vain: Mistä ihmeestä sinä olet saanut päähäsi, että jos evoluutioteoria on väärässä, sinun jumalasi ja Jeesuksesi on totta? Vaihtoehtoja on lukemattomia, mm. kaikki muut uskonnot.

Sinun tulisi pitävästi todistaa, että kreationismi on totta. Tähän mennessä en ole nähnyt kreationismista minkäänlaisia todisteita, joita ei olisi välittömästi voitu kumota. Todistustaakka on sinulla. Todista.

Äänestä

Et pääse Taivaaseen, kun tietoisesti valehtelet!

Äänestä

Eipähän sullakaan mee kovin lujaa..

Toi teksti oli varmasti provo, ei ketään ole oikeasti noin idiotti!

Äänestä
  • voi olla, kun puhe on hihhuleista.

    Äänestä

Aivan uskomatonta sekopäisyyttä tekstisi. Dinosaurusten luut väärennöksiä?
Ei tiede olekaan saanut paljon mitään aikaiseksi? Ei paljon muuta kuin koko kehityksemme kaikissa tieteen lajeissa, mukana evoluutioteoriat. Aika pitälle on päästy valheilla eteenpäin.

Entäs raamatun luomiskertomus? Mitä uskomattominta paskaa ja naivia tarinankerrontaa. Mitä ensimmäistäkään todistetta sinulla on edes väittää, että Jeesus on jumalan poika? Raamatun satukertomuksille ei ole todistettavaa pohjaa johon luottaa. Silti sinä puhut jostain kumman "totuudesta"?
Käytät energiaasi tieteellisten teorioiden muka-väärikso todistamiseen huonolla menestyksellä, muttet kykenisi edes totuuttasi todistamaan todeksi sitten millään keinolla.
Oletko vähän säälittävä?

Äänestä

---USA:n johtavissa kreationistien tiedelehdissä

Nyt olisi mitä pikimmiten lopetettava humpuukin opetus koulussamme,---


kreationistien tiedelehdessä? Hahahahhahhhehehhhee

Humpuukin opetus lopetettava, sanoo tyyppi, joka uskoo itse pahimman laadun humpuukiin eli Raamattuun! Heehheheeehheh

Amen

Äänestä

Trollien erottaminen alkaa käydä päivä päivältä hankalammaksi tällä palstalla. Kyseinen kirjoitus oli niin täynnä päivänselviä asiavirheitä ja kiihkoilua ettei tätä nyt sentään ole tarkoitettu todesta otettavaksi?

Jos arvoisa kirjoittaja nyt kuitenkin on tämän tosissaan kirjoittanut niin ilmoittakoon asiasta, Lupaan perehtyä sitten kirjoitukseen tarkemmin.

Äänestä
  • >>Kyseinen kirjoitus oli niin täynnä päivänselviä asiavirheitä ja kiihkoilua ettei tätä nyt sentään ole tarkoitettu todesta otettavaksi?

    Äänestä

  • Xtian kirjoitti:

    >>Kyseinen kirjoitus oli niin täynnä päivänselviä asiavirheitä ja kiihkoilua ettei tätä nyt sentään ole tarkoitettu todesta otettavaksi?

    Niinpä niinpä... :-)

    Äänestä

Evoluutioteorian mukaan ihminen ja apinat ovat kehittyneet samoista kantamuodoista. Ihminen ei siis usko kehittyneensä apinasta.

Äänestä

katso nyt uskon veljeni kuinka evoopin kannattajat suutttuivat kun esittelit heidän harha oppi teoriansa epä kohtia näin väekvä On Jeesuksen Sana!!!!!!!!!!!!!!tässä lisää pään vaivaa evoopin kannattajillle yhä suurempi osa tiede miehistä on hylännnyt virheellisen evoopin!!!http://www.netmission.fi/Saarnat/Evoluutio.htm

Äänestä
  • >>suurempi osa tiede miehistä on hylännnyt virheellisen evoopin!!!

    Äänestä

  • Täydellinen piittaamattomuus kieliopista, kirjoitusvirheitä (mm. yhdyssanat päin helvettiä) sekä mieltymys huutomerkkeihin. Kyseessä ei voi olla muu kuin trolli tai sitten aito Pyhän Hengen inspiroima fundamentalisti. Veikkaisin jälkimmäistä..

    "yhä suurempi osa tiede miehistä on hylännnyt virheellisen evoopin!!!"

    Olen kysynyt tätä useilta kaltaisiltasi, jotka ovat väittäneet täsmälleen samaa, mutta kukaan ei ole viitsinyt vastata. Olisitkohan sinä poikkeus?

    Miten tämä "tiede miesten[sic] evoopin[sic] hylkääminen" näkyy näin niinkuin käytännössä?

    Äänestä

  • Oletkos sinä tai tämän linkkisi artikkelin kirjoittaja tutustunut fysiikkaan alkuunkaan?

    "Jos lasketaan mitä se olisi ollut 5 mrd vuotta sitten, niin se olisi ollut niin suuri, että mantereet olisivat keskipakoisvoiman vuoksi siirtyneet päiväntasaajalle ja maan muoto olisi litistynyt pannukakuksi."

    Huom. Keskipakoisvoiman, voiman jota ei ole olemassakaan. Keskipakoisvoima on vain Newtonin II lain ja gravitaation yhteysvaikutus. Joskus sille keksittiin nimitys, jotta sitä olisi helpompi kutsua, mutta voimana sitä ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • Yazz0 kirjoitti:

    Täydellinen piittaamattomuus kieliopista, kirjoitusvirheitä (mm. yhdyssanat päin helvettiä) sekä mieltymys huutomerkkeihin. Kyseessä ei voi olla muu kuin trolli tai sitten aito Pyhän Hengen inspiroima fundamentalisti. Veikkaisin jälkimmäistä..

    "yhä suurempi osa tiede miehistä on hylännnyt virheellisen evoopin!!!"

    Olen kysynyt tätä useilta kaltaisiltasi, jotka ovat väittäneet täsmälleen samaa, mutta kukaan ei ole viitsinyt vastata. Olisitkohan sinä poikkeus?

    Miten tämä "tiede miesten[sic] evoopin[sic] hylkääminen" näkyy näin niinkuin käytännössä?

    Nimimerkki orjat alla taitaa olla vanha tuttava Arto. Nyt hän on ristiretkellä biologiaa vastaan. Aiemmin muslimeja.

    Äänestä

Heh. Ai kun söpö trolli.

Äänestä

olen samaa mieltä mutta dinoja kyll on voinu olla olemassa lue vaikka Job 40:15-32,41:1-26

Äänestä

Luettuani tuon tekstin räpellyksen, oletin sitä ensin vitsiksi... Sillä eihän kukaan voi olla niin vähä-älyinen, että tosissaan tuollaista sontaa kirjoittaisi.

Ikävä kyllä, meitä näemmä mahtuu tähän maailmaan monenmoisia, kuten tekstisi osoittaa...

Ehdottaisin ystävällisesti, että hankkiutuisit eroon pseudotieteellisestä roskasta, mihin näytät kirjoituksesi hyvin pitkälle perustavan. Tämän jälkeen voisit hankkia tiukkaa tieteellistä faktaa tai alkaa opiskelemaan geologiaa.

Esim. "Suunnaton vesimassa on nostanut valtavat määrät mutaa ja sen sellaista kuolevien eläimien päälle." Mitä kummaa??? minkälaiset jäljet tuosta "suunnattomasta vesimassasta" mahtaisi jäädä tämän mudan johdosta syntyvään sedimenttikiveen? En minä ainakaan ole tuollaisesta tapahtumasta mitään jälkiä niissä kivissä nähnyt, vai voihan tietenkin olla, että määrätyn asteinen metamorfoosi on ne jäljet onnistunut hävittämään.

"Erinlaiset luonnonmullistukset: tulivuorenpurkaukset jne. ovat kääntäneet maakerroksia ja haudanneet luita tms. hyvinkin syvälle." Ja samaa puuppaa riittää kirjoituksessasi lisääkin... ikävä kyllä. Selittäisitkö minulleminkälaista tavaraa tulivuoresta mahtaa tulla? Kääntää maakerroksia? Voi tietenkin olla, että tarkoitat jotain laatan kappaleiden kiepsahtamista väärinpäin, mutta siihen ei sinun "tulivuoren purkauksesi" riitä ja aikaakin se ottaisi miljoonia vuosia ja sitähän sinulla ei ole, jos raamattuun juttusi perustat...

"Ns. "dinosaurukset" ovat pääosin väärennöksiä tai ihan tavallisten eläinten luita." Eipä voi tästäkään sanoa muuta, kuin kamalaa tietämättömyyttä... Minkä perusteella ovat väärennöksiä? olen niitä kyllä "jonkin" verran nähnyt ja pari sivua lukenut, enkä tätä väitettäsi ymmärrä. Voihan tietenkin olla, että luulet huoltoasemilla ja jossain leukaupoissa yms. myytävien muovisten dinojen olevan fossiileita! Voin kertoa että näin ei ole; normaali kansanmies ei luultavasti erottaisi suurinta osaa fossiileista pihalta löytyvästä kiven murikasta.

Mitähän sinä tiedät ajoitusmenetelmistä muuta kunin mitä silmiisi on sattunut mielipiteellesi sopivaa infoa löytymään. Totuus on, että ajoitus menetelmissä on monesti erehtymisen mahdollisuus, mutta ajoitus menetelmät eivät suinkaan rajoitu noihin mainitsemiisi. Jokaiseen tarkoitukseen on parhaiten sopivat ajoitusmenetelmät ja näitä menetelmiä voidään käyttää useampia erilaisia, jos jollakin ei luotettavaa tulosta pystytä määrittämään.

En jaksa kommentoida noita järjettömyyksiäsi enää enempää, olihan tossa jo jotain... Ja Piltdownin ihminen oli muuten suunnitelmallisesti valmistettu huijaus, jolla eräs tutkija halusi kerätä itselleen hieman mainetta ja kunniaa... ja loppujen lopuksi sitä saikin, joskin ei varmaan haluamansa laatuista.

ps. jos asiota joskus jostakin järjettömästä syystä (esim. hihhuleiden vallankaappaus) aletaan tässä maassa totuutena opettaa, niin vannon ja lupaan lähteä maasta vaikka etelänavalle... ...olihan kirjoituksesi vain vitsi, olihan...?

Äänestä

Niilo Paasivirran kotisivuilta.
http://www.co.jyu.fi/~np/opinions/evoluutio.html

Hyvä ironian sävyttämä kirjoitus sinänsä, jonka järjettömäksi muotoiltu sisältö osoitti meissä evoluution luomissa tuota puuduttavaa ugrilaista vakavamielisyyttä, siis mitä vastauksiin tulee.

Jättäkäämme siis tua palavaotsianen kiihkomielisyys noille legendoista ja kansansaduista kiinnostuneille fundiksille, jep jep.

Äänestä

>> Ajatelkaapas, jos lapsillenne opetettaisiin koulussa, että juustoa saadaan, kun kastellaan ruohoa, ja että aurinko muuttaa säteillään ruohon juustoksi. Eikö kuulostakin järjettömältä? Kuinka tuollaista paksua valetta voitaisiin opettaa maamme kouluissa?!? > Meille on opetettu, että öljyn valmistuminen kestää miljoonia vuosia. Mutta tämä on tosiasia: tiedemiehet valmistivat laboratoriossa tynnyrillisen öljyä tonnista jätteitä 20 minuutissa!

Äänestä

..sitä pitää vähän ravistella noita luupää evoluutio hörhöjä mutta, eihän ne voi tajuta totuutta, kun ne on polveutunut apinasta.
Evoluutio on suuri valhe-oppi, jonka on saanut aikaan saatana, joka ei halua antaa mitään kunniaa Jumalalle, jolle kaikki kunnia kuuluu.

Äänestä
  • Mistä sinä olet polveutunut, kun et apinasta ?

    Tiedätkö muuten että KAIKKI OVAT OLEET JOSKUS PELKKIÄ BAKTEEREITA

    En kiellä Jumalaa, en Jeesusta, en evoluutiota, en ufoja,
    en mitään mitä kukaan ei voi todella todistaa.

    Äänestä

  • Moikka!

    Oletko tavannut Vanhan Kehnon, kun tiedät noin tarkkaan Hänen puuhansa?

    Äänestä

  • Vanhan Kehnon? kirjoitti:

    Moikka!

    Oletko tavannut Vanhan Kehnon, kun tiedät noin tarkkaan Hänen puuhansa?

    En tiedä mistään mitään jos evoluutiosta puhutaan ja maailmankaikkeus pyörryttää.
    Siksi uskon ja en usko kaikkeen ja mihinkään ....

    Äänestä

sinäkö väität, että maailma maapallo ja ihminen (ja eläimet) on pysynyt muuttumattomana tuhansia vuosia?
itse en usko evoluutioon sen takia, koska se tuhoaa ihmisen sielun. mutta sanonpa näin, että tuskin ihminen on ollut vuosituhansia samannäköinen. vain oma olemassaolomme on tärkeintä. muulla ei ole merkitystä. loppujenlopuksi onko mitään sääntöä, että dinosauruksia ei olisi ollut koskaan olemassa? eihän Raamattukaan kiellä kyseistä seikkaa. sitäpaitsi Raamatusta puuttuu kyllä paljon muutakin. mutta kuten sanoin, ei mitään muuta tärkeämpää, kuin sielumme.
p.s. anam cara on gaelin kieltä ja tarkoittaa sielunystävää

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kristitty kirjoitti:

Ajatelkaapas, jos lapsillenne opetettaisiin koulussa, että juustoa saadaan, kun kastellaan ruohoa, ja että aurinko muuttaa säteillään ruohon juustoksi. Eikö kuulostakin järjettömältä? Kuinka tuollaista paksua valetta voitaisiin opettaa maamme kouluissa?!? Mutta tosiasia on, että aivan yhtä järjetöntä teoriaa todellakin opetetaan lapsillemme!

Tuo likainen valhe on evoluutioteoria. Tuo käsittämätön "teoria" väittää, että ihminen polveutuisi apinoista, ja että maapallo olisi miljardeja vuosia vanha!

Evoluutioteoriaa puolustellaan esimerkiksi fossiileilla. Mutta fossiilien "ikähän" perustuu vain siihen, että ne löydetään jostain syvistä kerroksista, ja näin arvellaan, että kerroksien muodostumiseen olisi kulunut jopa miljoonia vuosia. Tämä on helppo kumota. Erinlaiset luonnonmullistukset: tulivuorenpurkaukset jne. ovat kääntäneet maakerroksia ja haudanneet luita tms. hyvinkin syvälle.

Toinen seikka on tietysti Raamatussa selkeästi dokumentoitu vedenpaisumus. Suunnaton vesimassa on nostanut valtavat määrät mutaa ja sen sellaista kuolevien eläimien päälle.

Ns. "dinosaurukset" ovat pääosin väärennöksiä tai ihan tavallisten eläinten luita. Dinosaurukset ovat mitä ovelin markkinointikikka. Ajatelkaapa, kuinka lapset ovat hulluna niihin! Ne ovat kuitenkin vain satuja. Onhan saduissakin lohikäärmeitä ja muita jättiläismäisiä hirviöitä. Näin on sadutkin valjastettu valheen levittämiseen.

Toinen niin kovin suosittu menetelmä "todistella" fossiilien ikää on radiohiiliajoitus. Tuolla "luotettavalla" menetelmällä on esimerkiksi testattu elävä nilviäinen, ja tiedemiehet ovat todenneet sen hiili-14 -menetelmän avulla 3000 vuotta vanhaksi! Tuota menetelmää puolustellaan epätoivoisesti sillä, että se ei päde kuin tietynikäisten kohteiden kanssa. Miksi se pätisi, kun se ei päde normaalistikaan.

Aina kun todistetaan evoluutiouskovaisten jokin menetelmä vääräksi, he vetävät hatusta uuden "luotettavamman" menetelmän, kuten nyt tämän argon-argon menetelmän. Epäilemättä se todistetaan USA:n johtavissa kreationistien tiedelehdissä ennenpitkää humpuukiksi. Sillä välin näitä pikaisesti kehiteltyjä "menetelmiä" käytetään todistelemaan evoluutioteorian sortuvia rippeitä. Kuitenkin useat merkittävät tiedemiehet ovat jo hylänneet evoluutioteorian. Tämä on merkki aikojen muuttumisesta.

Jos muuten maaöljy olisi niin vanhaa kuin mitä geologit väittävät (80000 v), sen paine olisi kadonnut jo aikoja sitten - nykyinen paine osoittaa korkeintaan 10000 vuoden ikää. (Tri Melvin A. Cook, "Prehistory and Earth models", Max Parrish and Company, 1966.)

Meille on opetettu, että öljyn valmistuminen kestää miljoonia vuosia. Mutta tämä on tosiasia: tiedemiehet valmistivat laboratoriossa tynnyrillisen öljyä tonnista jätteitä 20 minuutissa! (Machine Design, 14.5.1970.)

Ja mitä tulee ihmisten fossiileihin, niiden "katkeamaton sarja, joka todistaa ihmisen kehittyneen apinasta", on nykyään tämmöinen:

Heidelbergin ihminen: rakennettiin semmoisen leukaluun perusteella, joka monen mielestä näytti melko ihmismäiseltä.
Nebraskan ihminen: tieteellisesti rakennettu yhden hampaan pohjalta. Hammas todettiin myöhemmin sukupuuttoon kuolleen sian hampaaksi.
Piltdownin ihminen: leukaluun todettiin myöhemmin kuuluneen nykyajan apinalle.
Pekingin ihminen: 500000 vuotta vanha. Koko todistusaineisto kadonnut.
Neanderthalin ihminen: kansainvälisessä kongressissa 1958 tri A.J.E.Cave sanoi, että hänen tutkimuksensa Neanderthalin kallosta, joka löydettiin 50 v. sitten Ranskassa, osoittavat sen kuuluneen niveltulehdusta poteneelle vanhalle ihmiselle.
Uuden Guinean ihminen: Johtaa vuoteen 1970 - tämä heimo löydettiin elossa Australian pohjoispuolelta.
Cro-Magnonin ihminen: Yksi varhaisimmista ja parhaimmin perustelluista fossiileista on vähintäinkin nykyihmisen veroinen fysiikaltaan ja aivokapasiteetiltaan - missä siis kehitysero?
Nykyihminen: tämä nero uskoo periytyvänsä apinasta.
(Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet. Room. 1:22)

Nyt olisi mitä pikimmiten lopetettava humpuukin opetus koulussamme, jotta lapsemme tulisivat tuntemaan Jeesuksen ja totuuden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu