Siviilipalkka kansanedustajille

Riittää

Elikkä minkä he saisivat ollessaan normaalissa
työssään ennen valintaansa.
Ja asunto ym, kulut maksaisi valtio halvimman
mukaan.

6

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jyrki J.J. Kasvi

      Tuolla voisi olla yllättäviä vaikutuksia eli valtion menot voisivat kasvaa. Monet tulevat edustajan hommia kovapalkkaisemmista toistä, ja vaalikampanjoiden kustannukset viimeistelevät yhtälön. Näppituntumalla voin sanoa, että edustajalta kuluu keskimäärin neljännes tuloista kampanjointiin.

      • kulukorvauksista

        sitäkin enemmän, jotka maksettaisiin minimitaksan mukaan. Esimerkiksi nykyään, jos sairastapauksen vuoksi joutuu yöpymään toisella paikkakunnalla, maksaa KELA vähän yli 20 euroa/vrk. Kyllähän herratkin alkaisivat miettiä, että mennäkö viiden tähden hotelliin. KELA:n opaskirjasesta löytyy kyllä paljon muitakin minimikorvausjuttuja, kannattaa katsoa. Kyllä ne pitäisi riittää herroillekin, koska kansalaiset joutuvat niillä pärjäämään. Ilmaiset lento- ja muut matkat poistettaisiin tietysti myös ja suhteettoman suuret edustajien päivärahat.
        Kyllä säästöjä löytyy, kun aletaan hakemaan.


    • yksi ääni

      Teollisuuden keskipalkan mukaan,onko se nykyisin jotain 2600 euroa.Kulukorvaukset teollisuuden tessin keskiarvojen mukaan?Näin saataisiin tavallista kansaa edustajiksi.

      • OLE SIITÄ...

        etteikös samat korvaukset kuluista riittäisi kansanedustajillekkin,varsinkin kun EU:n myötä hommat vähentyivät ja avustajatkin saivat vielä helpottuneita hommia entisestään helpottamaan:D:DKyse on siitä että kansanedustajat voivat olla miten häikäilemättömiä ja ahneita tahansa...tämä hullu kansa äänestää heidät kuitenkin uudestaan valtaan!Taikana on medioiden massalanseeraus taas "pääpuolueista",pöhköt äänestäjät kulkee aasin logiikalla "äänestän sellasta joka varmaan menee läpi" siinäpä onkin järkevä syy valita edustaja!!!!!!!!! Eli sama millanen idiootti tyyppi on ollut,pääasia että menee läpi LOLLOLOLOL


      • yksi ääni
        OLE SIITÄ... kirjoitti:

        etteikös samat korvaukset kuluista riittäisi kansanedustajillekkin,varsinkin kun EU:n myötä hommat vähentyivät ja avustajatkin saivat vielä helpottuneita hommia entisestään helpottamaan:D:DKyse on siitä että kansanedustajat voivat olla miten häikäilemättömiä ja ahneita tahansa...tämä hullu kansa äänestää heidät kuitenkin uudestaan valtaan!Taikana on medioiden massalanseeraus taas "pääpuolueista",pöhköt äänestäjät kulkee aasin logiikalla "äänestän sellasta joka varmaan menee läpi" siinäpä onkin järkevä syy valita edustaja!!!!!!!!! Eli sama millanen idiootti tyyppi on ollut,pääasia että menee läpi LOLLOLOLOL

        Lisäksi tämä mitä kirjoitit.


    • kuten muutkin

      Voivat aivan mainiosti maksaa asumis ym menonsa palkastaan aivan kuten aanestajatkin joutuvat tekemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      221
      2926
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      173
      2556
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      107
      1189
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1102
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      68
      1048
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1045
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      279
      1002
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      338
      989
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      929
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      788
    Aihe