Käykääpä kirjastossa (tai kirjakaupassa) ja etsikää käsiinne kirja:
Antti S. Mattila: Näkökulman vaihtamisen taito
Lainaan kirjasta antiikin Rooman ajoilta stoalaisen filosofi Epikfetoksen sanoja:
"Eivät asiat sinänsä vaivaa meitä vaan käsitykset, jotka meillä on näistä asioista."
Saataisiinkohan uskonnostakin kohottavampia ja monipuolisempia keskusteluja noilla periaatteilla?
Iltalukemista
20
683
Vastaukset
- Turust
mormoneilla on hyvin vääristynyt kuva mormonikirkon hyväntekeväisyydestä. Usein täälläkin on esitetty suurentelevia lukuja kirkon hyväntekeväisyydestä. Aivan viimeaikoinakin täällä on vedottu mm. kymmenysvarojen Aameeriikkaan lähettämisen välttämättömyydestä juuri hyväntekeväisyyteen vedoten.
Vertailussa voitaneen käyttää erään yksityisen perheen panosta hyväntekeväisyyteen.
Bill ja Melinda Gatesin säätiö (engl. Bill & Melinda Gates Foundation) on maailman suurin avoimesti toimiva hyväntekeväisyysjärjestö. Sen päämäärä on tarjota elämän pelastavia terveystuotteita ja teknologiaa maailman köyhimpiin osiin.
Järjestön perusti Bill Gates vuonna 2000. Järjestön päämaja on Seattlessa.
Kesäkuussa 2006 Warren Buffett ilmoitti lahjoittavansa järjestölle noin 30 miljardin dollarin arvosta osakkeita. Lahjoitus kaksinkertaistaa järjestön varallisuuden lähes 60 miljardiin dollariin.
Gates-säätiön varat olivat vuonna 2005 29,1 miljardia dollaria, ja se jakoi avustuksia 1,36 miljardia dollaria viime vuonna. Warren Buffetin vuosittain lahjoittamat 1,5 miljardia dollaria tulee ilmeisesti jakaa vuoden sisällä. Bill Gates on sanonut, että hän poistuu Microsoftista heinäkuussa 2008, ja alkaa hoitaa säätiötä.
Mormonikirkon varallisuus lienee moninkertainen tuohon edellä mainittuun säätiöön verrattaessa.
Varojaan mormonikirkko on kohdentanut mm. Suomeen ostamalla arvokkaita maa-alueita jotka turvaavat ylimääräisten varojen säilymisen. Yksi tällainen arvonsa säilyttävä maa-alue on Espoossa, johon on rakennettu mormonitemppeli. Vastaavia maahankintoja tehdään ympäri maailmaa. Näin mormoni kirkko on eräs maailman suurimmista arvokkaiden maa-alueiden omistajista.
Tämäkin on tiedon alue jota mormonikirkko ei pidä esillä julkisuudessa, eivätkä lähetyssaarnaajatkaan siitä kerro.
Vaihtakaa näkökulmaa ja laittakaa hyvät ihmiset jokunen ropo Pelastusarmeijan joulupataan, niin tiedätte minne varanne joutuvat.
TurustSamoin kuin ev. lut kirkon verorahat kohdentuvat pääosin kirkon erilaisten toimintojen ylläpitämiseen. Voimme myös osallistua hyväntekeväisyyteen ja MAP- kirkon kautta se onnistuu yhtä hyvin kuin muidenkin hyväntekeväisyys järjestöjen kautta. Mm. jatkuva koulutusrahasto josta kustannetaan kolmannen maailman lasten koulutusta on erinomainen kohde johon useat seurakuntalaisemme osallistuvat.
Tässä keskustelussa yritettiin tehdä aloitus hyvästä iltalukemisesta, mutta Turust käänsi puheen taas rahaan. Oma ehdotukseni hyvästä iltalukemisesta on Betty J. Eadien kirja VALON SYLEILYSSÄ jossa hän kertoo omasta kuolema kokemuksestaan. Sitä voi kysellä kirjastosta ISBN 951-0-19546-4 WSOY 1994.
Ehkäpä myös tämä kirja herättää palstalaisissa suurempaa mielenkiintoa hengellisiin asioihin.- Turust
Unski kirjoitti:
Samoin kuin ev. lut kirkon verorahat kohdentuvat pääosin kirkon erilaisten toimintojen ylläpitämiseen. Voimme myös osallistua hyväntekeväisyyteen ja MAP- kirkon kautta se onnistuu yhtä hyvin kuin muidenkin hyväntekeväisyys järjestöjen kautta. Mm. jatkuva koulutusrahasto josta kustannetaan kolmannen maailman lasten koulutusta on erinomainen kohde johon useat seurakuntalaisemme osallistuvat.
Tässä keskustelussa yritettiin tehdä aloitus hyvästä iltalukemisesta, mutta Turust käänsi puheen taas rahaan. Oma ehdotukseni hyvästä iltalukemisesta on Betty J. Eadien kirja VALON SYLEILYSSÄ jossa hän kertoo omasta kuolema kokemuksestaan. Sitä voi kysellä kirjastosta ISBN 951-0-19546-4 WSOY 1994.
Ehkäpä myös tämä kirja herättää palstalaisissa suurempaa mielenkiintoa hengellisiin asioihin.näkökulman vaihtamisen taito joka näytää puuttuvan palstan mormoneilta.
Minä yritän voimieni mukaan tuoda muitakin hyviksi havaittuja näkökulmia.
Kukaan meistä elossa olevista ei ole kokenut kuoleman kokemuksia. Kirjoittelijoita kyllä piisaa siltäkin elämän alueelta. Monet väittävät jopa tavanneensa kuolleita.
Kristinuskoon ei kuitenkaan kuulu kuolleiden manaaminen.
Turust Turust kirjoitti:
näkökulman vaihtamisen taito joka näytää puuttuvan palstan mormoneilta.
Minä yritän voimieni mukaan tuoda muitakin hyviksi havaittuja näkökulmia.
Kukaan meistä elossa olevista ei ole kokenut kuoleman kokemuksia. Kirjoittelijoita kyllä piisaa siltäkin elämän alueelta. Monet väittävät jopa tavanneensa kuolleita.
Kristinuskoon ei kuitenkaan kuulu kuolleiden manaaminen.
Turustole manaamista jos on omakohtainen kokemus. Kirjaa ei pidä ampua alas ennen kuin on sen lukenut. Kyllä kuoleman ja siitä heräämisen on kokenut useakin henkilö. Tästä aiheesta oli kerran myös TV-ohjelma. Ihmisten kokemukset kuoleman rajalta olivat hyvin mielenkiintoisia. Myös Raamatussa kerrotaan kuolleista herättämisiä ja Vapahtaja kertoi vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.
Äitini kertoi sota-ajalta kun perhetuttu kuoli lento-onnettomuudessa ja kuinka hänen henkensä ilmestyi yöllä samoihin aikoihin kuin onnettomuus oli tapahtunut ja pyysi häntä rukoilemaan puolestaan. Äitini ihmetteli, että miksi hän ei pyytänyt vaimoltaan ,niin hän vastasi, että hän ei osaa.- Turust
Unski kirjoitti:
ole manaamista jos on omakohtainen kokemus. Kirjaa ei pidä ampua alas ennen kuin on sen lukenut. Kyllä kuoleman ja siitä heräämisen on kokenut useakin henkilö. Tästä aiheesta oli kerran myös TV-ohjelma. Ihmisten kokemukset kuoleman rajalta olivat hyvin mielenkiintoisia. Myös Raamatussa kerrotaan kuolleista herättämisiä ja Vapahtaja kertoi vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta.
Äitini kertoi sota-ajalta kun perhetuttu kuoli lento-onnettomuudessa ja kuinka hänen henkensä ilmestyi yöllä samoihin aikoihin kuin onnettomuus oli tapahtunut ja pyysi häntä rukoilemaan puolestaan. Äitini ihmetteli, että miksi hän ei pyytänyt vaimoltaan ,niin hän vastasi, että hän ei osaa.paranoidiset häiriöt ovat melko yleisiä. Parasta on kuitenkin pyrkiä elämään tässä ulottuvuudessa jossa elämme.
Nuoruudessani minulla oli työkaveri joka sai polkupyörältään ilmoituksia sillä ajaessaan.
Parapsykologia määritellään tavallisesti tutkimusalaksi, joka tutkii ihmisten ja eläinten väitettyjä paranormaaleja kykyjä sekä tällaisiin kykyihin viittaavia kokemuksia.
Turust - Richard_Roe
näkökulman vaihtaminen on suositeltavaa kaikille osapuolille.
- kiintoisaa
Richard_Roe kirjoitti:
näkökulman vaihtaminen on suositeltavaa kaikille osapuolille.
Seurataanpa kehitystäsi.
- Turust
Richard_Roe kirjoitti:
näkökulman vaihtaminen on suositeltavaa kaikille osapuolille.
on hyvä laajentaa. Pidän tuon mainitsemasi kirjan aivan hyvänä. Näkökulman suoranainen vaihtaminen tulee kuitenkin tehdä perusteellisesti harkiten.
Luulisin meidän palstalla kirjoittavien lopulta olevan kaikkien aivan tavallisia syntisiä. Haluttomasti näen täällä mitään osapuolia. Tuollainen pieni provosointi nyt kuuluu tällaisen foorumin luonteeseen. Onkohan se lopulta kovinkaan vaarallista?
Noin yleisesti sanoisin palstalla olevan varsin mukavia ihmisiä. Näkisin myös, että täällä kohtaavat hyvinkin samantyyppiset ihmiset.
Turust - Richard_Roe
kiintoisaa kirjoitti:
Seurataanpa kehitystäsi.
ei kuitenkaan ole takinkääntämistä. En odotakaan kenenkään hylkäävän nykyistä uskonmaailmaansa.
Mutta mormoninakin voin lähestyä ei-mormonien ajatusmaailmaa vaihtelevista suunnista, ehkä silloin opin ymmärtämään hiukan myös teidän tuskaanne. Ja vice versa. Turust kirjoitti:
on hyvä laajentaa. Pidän tuon mainitsemasi kirjan aivan hyvänä. Näkökulman suoranainen vaihtaminen tulee kuitenkin tehdä perusteellisesti harkiten.
Luulisin meidän palstalla kirjoittavien lopulta olevan kaikkien aivan tavallisia syntisiä. Haluttomasti näen täällä mitään osapuolia. Tuollainen pieni provosointi nyt kuuluu tällaisen foorumin luonteeseen. Onkohan se lopulta kovinkaan vaarallista?
Noin yleisesti sanoisin palstalla olevan varsin mukavia ihmisiä. Näkisin myös, että täällä kohtaavat hyvinkin samantyyppiset ihmiset.
Turustlohduttavista sanoistasi. Olenkin ymmärtänyt, että pientä provosointia on mukana, että tulisi toisen osapuolen näkemykset mahdollisimman selkeästi esiin. Ja yhtenä hyvänä puolena keskusteluille on, että tulee luettua mm. raamattua enemmän kuin ehkä muuten lukisi.
- Turust
Unski kirjoitti:
lohduttavista sanoistasi. Olenkin ymmärtänyt, että pientä provosointia on mukana, että tulisi toisen osapuolen näkemykset mahdollisimman selkeästi esiin. Ja yhtenä hyvänä puolena keskusteluille on, että tulee luettua mm. raamattua enemmän kuin ehkä muuten lukisi.
luettanut minulla Raamatun moneen kertaan tässä vuosien aikana. Pidän Tapanin hyvänä ystävänäni, - vaikka sivullinen ei sitä aina taida huomata.
Turust - nyt en snaijaa
Richard_Roe kirjoitti:
ei kuitenkaan ole takinkääntämistä. En odotakaan kenenkään hylkäävän nykyistä uskonmaailmaansa.
Mutta mormoninakin voin lähestyä ei-mormonien ajatusmaailmaa vaihtelevista suunnista, ehkä silloin opin ymmärtämään hiukan myös teidän tuskaanne. Ja vice versa.Mutta onkohan kyse tästä?
http://www.mormonismi.net/artikkelit/uskova_luopunut.shtml - Richard_Roe
nyt en snaijaa kirjoitti:
Mutta onkohan kyse tästä?
http://www.mormonismi.net/artikkelit/uskova_luopunut.shtmlvaan sitä, jota muutamat keskustelijat kokevat/tuntevat pelätessään lähimmäistensä joutuvan uhkaavan lähelle 'mormonioppien' vaikutuspiiriä.
Tuo tuska ei tunnu lientyvän, vaikka kuinka todistaisimme olevamme tässä mielessä vaarattomia Turust kirjoitti:
luettanut minulla Raamatun moneen kertaan tässä vuosien aikana. Pidän Tapanin hyvänä ystävänäni, - vaikka sivullinen ei sitä aina taida huomata.
Turustettä ystävystyy vaikka uskoo asioihin eri tavalla. Hyvää jatkoa tälle yhteistyölle ja jatkakaamme kaikessa sovussa mielipiteidemme ja uskomuksiemme esittämistä palstalla. Erilaisuus voi olla myös rikkautta. :-)
- tunteva
Richard_Roe kirjoitti:
vaan sitä, jota muutamat keskustelijat kokevat/tuntevat pelätessään lähimmäistensä joutuvan uhkaavan lähelle 'mormonioppien' vaikutuspiiriä.
Tuo tuska ei tunnu lientyvän, vaikka kuinka todistaisimme olevamme tässä mielessä vaarattomiaKun on seurannut uskontojen rampauttamia ihmisiä (en tarkoita vain mormonismin aiheuttamia), kyllähän siinä tuskaa tuntee, jos joku läheinen ihminen on vaipumassa johonkin ahtaaseen lahkoon.
Tunsin nuoruudessani ihanan tytön, jolla oli terve ajatusmaailma ja "normaalit" ihanteet. Mutta hän oli herkähkö ihminen ja joutui hellareiden pauloihin. Tuosta kiltistä tytöstä tulikin yht'äkkiä lahkonsa johdon sätkynukke, jonka mielestä homot, kasvissyöjät (joka hän itsekin ennen oli!) ym. epämääräiset porukat joutuvat helvetin tuleen.
Eihän siinä oikein ollut edellytyksiä jatkaa läheistä ystävyyttä, jos minun olisi helvettiin joutumisen uhalla pitänyt alkaa syödä lihaa, jota olen koko ikäni inhonnut ja josta olin täysin luopunut mm. eläinsuojelullisista syistä.
Lisäksi minun olisi pitänyt alkaa tuomita homous ja muut "poikkeavuudet".
En tiedä mitä tuolle tytölle nyt kuuluu parin vuosikymmenen jälkeen. Toivon tietysti, että hän joko pysyy uskossaan kärsimättä siitä tai on päässyt terveesti irti ilman suuria tuskia. - kiintoisaa
Richard_Roe kirjoitti:
ei kuitenkaan ole takinkääntämistä. En odotakaan kenenkään hylkäävän nykyistä uskonmaailmaansa.
Mutta mormoninakin voin lähestyä ei-mormonien ajatusmaailmaa vaihtelevista suunnista, ehkä silloin opin ymmärtämään hiukan myös teidän tuskaanne. Ja vice versa.Siksi kysyin. Sen sijaan en väittänyt, eikä kai kukaan muukaan, että näkökulman vaihtaminen olisi samaa kuin "takinkääntäminen". Sen sinä keksit ihan itse.
Mutta olet tyypillinen mormoni. Tuot tänne "iltalukemista" siihen tyyliin, että voi raukat tavikset kun ette edes tällaista asiaa ole tulleet ajatelleeksi, niin täytyy sitten henkisesti ylemmällä tasolla olevan, suvaitsevan mormonin huomauttaa asiasta, ja vihjaat mormonilla (sinulla) olevan jo "se oikea" näkökulma asioihin kun ulkopuolisilla taas on "väärä".
Huomautit kyllä myös, että mormoneillakin voi olla jotakin oppimista jäljellä, mutta samalla letkautit jostain ihmeen mystisestä "tuskasta" jota me ulkopuoliset mukamas tunnemme. Ehkä olet selvänäkijä kaiken muun hyvän ja ylevän lisäksi?
Onkohan kauankin siitä, kun itse luit suosittelemasi kirjan? Menepä itseesi. - Richard_Roe
kiintoisaa kirjoitti:
Siksi kysyin. Sen sijaan en väittänyt, eikä kai kukaan muukaan, että näkökulman vaihtaminen olisi samaa kuin "takinkääntäminen". Sen sinä keksit ihan itse.
Mutta olet tyypillinen mormoni. Tuot tänne "iltalukemista" siihen tyyliin, että voi raukat tavikset kun ette edes tällaista asiaa ole tulleet ajatelleeksi, niin täytyy sitten henkisesti ylemmällä tasolla olevan, suvaitsevan mormonin huomauttaa asiasta, ja vihjaat mormonilla (sinulla) olevan jo "se oikea" näkökulma asioihin kun ulkopuolisilla taas on "väärä".
Huomautit kyllä myös, että mormoneillakin voi olla jotakin oppimista jäljellä, mutta samalla letkautit jostain ihmeen mystisestä "tuskasta" jota me ulkopuoliset mukamas tunnemme. Ehkä olet selvänäkijä kaiken muun hyvän ja ylevän lisäksi?
Onkohan kauankin siitä, kun itse luit suosittelemasi kirjan? Menepä itseesi.en suinkaan tarkoittanut näkökulman vaihtamisella myöskään sitä, että ruvetaan olettamaan toisten ajatuksia ja kun omat oletukset alkavat maistua hyvältä, muodostetaan niistä ihmisryhmää koskevia faktoja.
Missään en vihjannutkaan oikeasta ja väärästä näkökulmasta, 'tuska' tosin on havaittavissa molemmin puolin, muutenhan emme näkisi tätä palstaa tarpeellisena. Ylemmyydentunnekin tuntuu olevan molemminpuolista, kovin tasapuolisesti oletetaan toisten olevan täysin harhateillä.
Luin kirjan marraskuussa 2006, opettelen vielä näkökulman vaihtamista. Ehkä onkin parempi vaihtaa ajatuksia asiasta kanssasi kunhan sinäkin olet siihen tutustunut. Voimme sitten puhua samasta asiasta, ilman oletustesi painolastia. - kiintoisaa
Richard_Roe kirjoitti:
en suinkaan tarkoittanut näkökulman vaihtamisella myöskään sitä, että ruvetaan olettamaan toisten ajatuksia ja kun omat oletukset alkavat maistua hyvältä, muodostetaan niistä ihmisryhmää koskevia faktoja.
Missään en vihjannutkaan oikeasta ja väärästä näkökulmasta, 'tuska' tosin on havaittavissa molemmin puolin, muutenhan emme näkisi tätä palstaa tarpeellisena. Ylemmyydentunnekin tuntuu olevan molemminpuolista, kovin tasapuolisesti oletetaan toisten olevan täysin harhateillä.
Luin kirjan marraskuussa 2006, opettelen vielä näkökulman vaihtamista. Ehkä onkin parempi vaihtaa ajatuksia asiasta kanssasi kunhan sinäkin olet siihen tutustunut. Voimme sitten puhua samasta asiasta, ilman oletustesi painolastia.Jostain syystä oletat, etten ole lukenut kirjaa. Sinulla täytyy olla hirveä tarve asettua jonkun sinulle tuiki tuntemattoman ihmisen yläpuolelle. Ei keskustelusta tule mitään tuollaisella asenteella.
- Richard_Roe
kiintoisaa kirjoitti:
Jostain syystä oletat, etten ole lukenut kirjaa. Sinulla täytyy olla hirveä tarve asettua jonkun sinulle tuiki tuntemattoman ihmisen yläpuolelle. Ei keskustelusta tule mitään tuollaisella asenteella.
Ruvetaan yhteistuumin vaihtamaan näkökulmia, niin saatat havaita, etten toimikaan oletustesi mukaan, vaan aivan omalla asenteella.
- Filosofi
Tämä yksinkertaisia viisauksia – tai latteita nokkeluuksia – sisältävä kirja on lääkäri Antti S. Mattilan yritys paneutua filosofian pariin. Valitettavasti yritys epäonnistuu. Kirjan ohjenuorana on Epiktetoksen lausauhdus “Eivät asiat itsessään vaivaa ihmisiä, vaan heidän käsityksensä noista asioista” joka kuitenkin on poimittu täysin irrallisena asiayhteydestään. Sota ja kidutuskin on jotain mukavaa kunhan osaa vaihtaa näkökulmaa. Jepp jepp. Helppoahan se, varisnkin jos kidutus kohdistuu johonkin toiseen ihmiseen. Eli: vaikka näkökulman vaihto voikin olla erilaisissa tilanteissa mielekästä se ei oikeuta kritikittömään uskomukseen jonka mukaan menetelmä olisi yleispätevä ja autuaaksi tekevä. Itse teksti on erittäin keskeneräistä ja hätäillen kirjoitetun oloista. Punaista lankaa on kirjasta mahdotonta löytää ja runsaat lainaukset olisivat paremmin sopineet johonkin itsenäiseen kioskitason aforismikirjaan. Näkökulman vaihtamisen taidolle on parempi vaihtoehto; “Anna minulle tyyneys hyväksyä asiat joita en voi muuttaa, rohkeus muuttaa ne jotka voin,ja viisaus erottaa nämä kaksi toisistaan”
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996084
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv983055Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282863Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262125Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?861039Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚126981- 48774