Valloittakaa aina,

Jumalan valtakuntaa itsessämme etsivät, seurakuntiemme kokouksissa rukousalttarit ja käyttäkää ensisijaisesti oman seurakunnan pastoria sekä vanhimmistoa esirukoilijan tehtävässä avuksemme, että hekin saisivat virvoitusta Herraltamme Jeesukselta.
Älkäämme aina odottako seurakunnassa vierailevan julistajan kätten alle asettumista, ettei mahdollinen vieras henki pääsisi turmelemaan sitä hyvää ja Jumalalle otollista kasvua itsessämme, jonka Jeesus on vaikuttanut meissä kaikissa.
Onhan monta väärää profeettaa lähtenyt jo maailmaan, josta Jeesus varoittaa meitä edeltäkäsin, (1Joh.4:1).

Jeesus itse seisoo alttarihetkessä meidän takanamme, sillä juuri meidän polvistumisemme on otollista Jumalalle.
1162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse omiensa suojana ei mikään vierashenki voi vilahtaa Hänen omaansa. Se on tärkeä muistaa, että uudesti syntynyt on turvassa Jeesuksen ruumiissa ja Hänen verensä lunastusvoima on niin pitävä ja niin kestävä ja niin suojaava, että vain uudestisyntyneen tottelemattomuus Jumalan Sanaa kohtaan, eli jatkuva niskoittelu, voi saada Pyhän Hengen vetäytymään ihmisestä ja näin ihminen jää omaan lihalliseen valintaansa. Joskus tapahtuu niin, että ihminen saa maistaa Pyhää Henkeä, mutta siitä huolimatta ummistaa korvansa Pyhän Hengen opetuksilta ja näin maistamisestaan huolimatta, valitsee toisen tien.
Uudestisyntyneeseen ei paha voi yhtyä, muuten kuin, että tämä uudestisyntynyt ummistaa itse korvansa Jumalan ääneltä, mutta etsivät ihmiset, jotka eivät vielä Jeesusta tunne, saattavat ottaa vääristä opetuksista vaarin ja näin he jäävät pääsemättä totuuteen.

Jokaisen tulee tällä ajalla lukea itse Pyhän Hengen inspiroimaa Raamattua ja pyytää Inspiroijaa Itse kirkastamaan Sanan, näin eksyminen vältetään.

Jumalan Hengessä kulkeva on rohkea ja sopuisa ja hän tietää olevansa turvassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stefanus kirjoitti:

Jumalan valtakuntaa itsessämme etsivät, seurakuntiemme kokouksissa rukousalttarit ja käyttäkää ensisijaisesti oman seurakunnan pastoria sekä vanhimmistoa esirukoilijan tehtävässä avuksemme, että hekin saisivat virvoitusta Herraltamme Jeesukselta.
Älkäämme aina odottako seurakunnassa vierailevan julistajan kätten alle asettumista, ettei mahdollinen vieras henki pääsisi turmelemaan sitä hyvää ja Jumalalle otollista kasvua itsessämme, jonka Jeesus on vaikuttanut meissä kaikissa.
Onhan monta väärää profeettaa lähtenyt jo maailmaan, josta Jeesus varoittaa meitä edeltäkäsin, (1Joh.4:1).

Jeesus itse seisoo alttarihetkessä meidän takanamme, sillä juuri meidän polvistumisemme on otollista Jumalalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu